Uusimmat artikkelit

Puolalaiset julistivat viikonlopun mielenosoituksissa eurooppalaisuuttaan – "Ei Polexitille, me pysymme EU:ssa"
Väen sai kaduille Puolan viimeviikkoinen päätös uhmata EU:n lainsäädäntöä. Mielenosoittajien pelkona on "Polexit", maan luisuminen Euroopan unionin ulkopuolelle.
Puolan valtapuoluetta haastanut juristi pidätetty rahanpesusta
Roman Giertychin pidätystä epäillään poliittiseksi. Myös hänen kotinsa ratsattiin tutkinnan yhteydessä.

Euroopan konservatiivit toivovat uutta nousua Tuskin johdolla
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo valittiin yhdeksi EPP:n kymmenestä varapuheenjohtajasta.
Euroopan suurin puolue, keskustaoikeistolainen EPP lähtee taisteluun populisteja vastaan
Euroopa-neuvoston väistyvä puheenjohtaja Donald Tusk on valittu keskusta-oikeistolaisen Euroopan kansapuolueen EPP:n uudeksi johtajaksi. Tusk piti ärhäkän puheen populismia vastaan.

Mitä brexit-väännössä tapahtuu seuraavaksi? Pääministeri Johnson on iltapäivällä parlamentin kyselytunnilla
Boris Johnsonin arvioidaan pyrkivän ennenaikaisten vaalien järjestämiseen, jos EU myöntää jatkoaikaa EU-erolle tammikuun loppuun asti.

Tusk suosittaa EU-maille, että Britannia saa brexit-jatkoajan
Britannian parlamentti torjui sopimusta koskevan lainsäädännön käsittelyn pika-aikataululla.

Pääministeri Rinne: Lisäajan myöntäminen brexitille on järkevää
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk on yhteydessä EU-maiden päämiehiin lisäajan myöntämisestä.

EU-lähde Ylelle: EU haluaa välttää Britannian sopimuksettoman eron kaikissa olosuhteissa
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk on aloittanut soittokierroksen EU-johtajille. Jatkoaika Britannialle on todennäköinen.

Boris Johnson lähetti brexitin lykkäyskirjeen EU:lle ilman allekirjoitusta – ja toisen, jolla perui ensimmäisen
BBC:n asiantuntija uskoo, että Johnson voi joutua oikeuden eteen.

Antti Rinne: Sopimukseen pääsy Britannian kanssa on erittäin vaikeaa, mutta yhä mahdollista
Brexit-asiat nousivat esille sosiaalihuippukokouksen lehdistötilaisuudessa.

Puolassa hallitseva Laki ja oikeus -puolue voitti parlamenttivaalit
Virallisia tuloksia vaaleista odotetaan tiistaiksi.

Eurooppa-kirje: Britannia matkalla imperiumista banaanimonarkiaksi
Saat Euroopan unionin sisäpiirijutut kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.

Rikkaiden maiden G7-kokouksesta on tulossa ”vaikea testi yhtenäisyydelle ja solidaarisuudelle”, arvioi EU:n Donald Tusk
Rikkaiden maiden huippukokouksesta odotetaan riitaisaa, joskin maat ovat etukäteen luvanneet konkreettisia toimia ainakin Amazonin metsäpaloihin.

Boris Johnson esitteli brexit-ehdotuksensa EU:lle – Antti Rinne ja EU tyrmäsivät suoralta kädeltä
Johnsonin mukaan Irlannin backstop-päätös pitää hylätä. Muutoin EU-erosopimusta ei saada aikaan.

Britannian pääministeri Johnson kirjoitti EU:n Tuskille vaihtoehtoisista järjestelyistä Britannian ja Irlannin rajalle
Boris Johnson korosti sopimisen olevan Britannian hallinnon ykkösprioriteetti.

Rinne: Timmermansin mahdollisuudet komission johtoon hiipumassa – "En ole kovin toiveikas"
EU-huippukokous jumittui, kokousta jatketaan tiistaina.

Donald Tusk sätti Vladimir Putinia: "Autoritaarisuus, henkilökultti ja harvainvalta ovat vanhanaikaisia"
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja kertoi olevansa vahvasti eri mieltä Putinin kanssa.

Kova nimityspeli käynnistyi EU-huippukokouksessa, pääministeri Antti Rinne: Frans Timmermans on suosikkini
Keskustaoikeistolaiset valtionjohtajat, EPP:n Saksan Angela Merkel ja Irlannin Leo Varadkar, uhkasivat nimityspaketin kaatuvan kokoukseen saapuessaan. He pitävät kiinni EPP:n kärkiehdokkaasta Manfred Weberistä.

Brexitin jatkoajasta tehtiin vesitetty kompromissi – "EU:ssa on kuitenkin yhä helpompi päättää asioista kuin brittiparlamentissa"
EU-johtajat eivät sulkeneet täysin pois vaihtoehtoa, että brexitin aikataulua joudutaan venyttämään uudelleen vielä syksylläkin.

Brexitille jatkoaikaa lokakuun loppuun saakka, Tusk: "Älkää tuhlatko tätä aikaa" – Yle seurasi huippukokousta
Tilannetta on tarkoitus arvioida uudelleen kesäkuussa.

EU:n Tusk ehdottaa Britannian EU-erolle jopa vuoden mittaista lykkäystä
Lykkäyksen pituus riippuu tänään keskiviikkona kokoontuvasta EU:n huippukokouksesta.

Kiina lupaa EU:n yrityksille tasapuolista kohtelua – Kyseessä on läpimurto, sanoi EU:n Tusk
Kiinan lupausten toteutuminen jää kuitenkin nähtäväksi. Ihmisoikeudet jäivät kokouksessa talouden jalkoihin.

Britannia hakee jatkoaikaa brexitille kesäkuun loppuun ja valmistautuu eurovaaleihin – Suomi jäisi ilman sovittua lisäpaikkaa
Britannia haluaa kuitenkin lähteä EU:sta jo ennen kesäkuun loppua, mikäli parlamentti onnistuu ratifioimaan erosopimuksen.

EU-politiikkako vain vakavaa ja poliitikot kuivia? Ehei! "Helvetti on vielä tyhjä", sanoi Donald Tusk ja sai salin nauramaan
Eurooppa-komission puheenjohtaja Donald Tusk nauratti yleisöään eilen sekä tarkoituksella että tahottomasti.

Yhtä köyttä Kiinan suhteen: EU haluaa turvata etunsa, mutta kaipaa kauppakumppania
EU:n ja Kiinan huippukokous järjestetään 9. huhtikuuta.

EU suostui antamaan brexitille lisäaikaa – lykkäys kaksi viikkoa tai vajaat pari kuukautta
Pääministeri May oli tyytyväinen saamiinsa vaihtoehtoihin lisäajasta, vaikkei hänen alkuperäinen pyyntönsä täyttynyt.

Brexitille jatkoaikaa ainakin huhtikuun 12. päivään – neuvottelut venyivät puoleen yöhön, Yle seurasi hetki hetkeltä
Lykätäänkö Britannian eroa EU:sta? Mitä ehtoja EU asettaa lykkäämiselle?

Brexit-solmua setvitään tänään Brysselissä: pääsevätkö EU-johtajat sopuun Mayn lykkäyspyynnöstä?
EU-maiden johtajisto kokoontuu tänään huippukokoukseen Brysseliin. Nyt pitäisi päättää, kuinka pitkälle Britannian ja EU:n eroa halutaan lykätä. Lue tästä, mistä asetelmista kokoukseen lähdetään.

May brexitin myöhästymisestä: "Suuri henkilökohtainen pettymys" – EU:n Tusk: Brittiparlamentin on tuettava erosopimusta jatkoajan saamiseksi
Lyhyt EU-eron lykkäys on Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin mukaan mahdollinen.

Irlanti valmistautuu kovaan brexitiin, julkaisi lakipaketin pehmentämään iskua
May tapaa Tuskin Egyptissä viikonloppuna. Läpimurtoa tapaamiselta ei odoteta.

EU:n Tusk ryöpytti holtittoman brexitin ajajia: Helvetissä erityinen paikka heille
Brexitin kannattajan mielestä ero kuulostaa pikemminkin taivaalta.

Theresa May sai tuen brexit-sopimuksen muuttamiselle, EU tyrmäsi ajatuksen heti – Näin Britannian EU-ero etenee
Britannia on yhä eroamassa EU:sta maaliskuun lopussa riippumatta siitä, hyväksytäänkö erosopimusta.

Lukuisat maat tukevat parlamentin puhemiestä Guaidoa Venezuelan johtoon – Guaido pyysi kaikkia lähetystöjä pysymään maassa
Venezuelan asevoimien johto on ilmoittanut pysyvänsä presidentti Nicolas Maduron tukena.

Tuhannet marssivat Puolassa puukotetun Gdanskin pormestarin muistoksi
"Solidaarisuuden ja vapauden mies, eurooppalainen, hyvä ystäväni, on murhattu. Lepää rauhassa", kirjoitti Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk.

Tusk: EU-jäsenmailla kaksi vuorokautta aikaa arvioida Britannian erosopimusta
EU-jäsenmaiden johtajat kokoontuvat sopimaan Britannian EU-erosta viikon kuluttua sunnuntaina.

Donald Tusk vaatii briteiltä konkreettisia ehdotuksia huippukokouksessa – muutoin marraskuun brexit-kokousta ei kannata järjestää
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ei ole kovin optimistinen sopimuksen syntymisen suhteen brittien kanssa.

May: Brexit-sopimus on edelleen "saavutettavissa"
Britannian pääministeri pyrkii vakuuttamaan erityisesti kotimaansa kriitikoita sopimuksen syntymisestä.

Epätietoisuus Iso-Britannian brexit-neuvotteluiden seuraavista askelista jatkuu – Brysselin huippukokouksessa haetaan uutta ratkaisuehdotusta
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk totesi maanantaina, että molempien osapuolien tulee neuvotella paras mahdollinen sopimus

Analyysi: Britannian eroneuvottelujen loppusuorasta tulee lyhyt ja vauhdikas
Britannian pääministeri Theresa May ei saanut Salzburgin huippukokouksesta muilta EU-mailta toivomiaan myönnytyksiä. Mayn visio Britannian ja EU:n kauppasuhteesta ammuttiin päättäväisesti alas, kirjoittaa EU-kirjeenvaihtaja Petri Raivio.

Brexitin "totuuden hetki" koittaa ensi kuussa – EU odottaa Britannialta nopeaa edistystä
Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan brexitin eli Britannian EU-eron ehdoissa on vielä paljon sopimista.

EU ja Japani allekirjoittavat ison vapaakauppasopimuksen
Tänään tiistaina allekirjoitettavan sopimuksen tulkitaan olevan näpäytys kauppapolitiikkaansa kiristävälle Yhdysvalloille.

EU vetoaa Yhdysvaltoihin, Venäjään ja Kiinaan kauppasotien välttämiseksi
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin mukaan "vielä on aikaa välttää konflikti ja kaaos" suurvaltojen välillä.

EU:n suunnitelmat siirtolaiskeskusten perustamisesta otettu vastaan ristiriitaisesti – EU-johtaja Tusk: "Liian aikaista puhua edistysaskelista"
Avustusjärjestöt korostavat, että ihmishenkien pelastaminen on etusijalla.

Herätys: Soten viivästys hermostuttaa hoitajia, EU-maat pääsivät sopuun maahanmuuttokysymyksistä, perjantaina sateita ja tuulia
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

EU-maat pääsivät sopuun – Välimeren rannalle perustetaan siirtolaisten keskuksia
Pääministeri Juha Sipilä arvioi, että EU-maista Italiaan ja Espanjaan perustetaan keskuksia.

EU:n ja Turkin huippukokous: "Ei ratkaisuja erimielisyyksiin"
Sekä EU että Turkki haluavat säilyttää keskusteluyhteyden, vaikka osapuolten keskinäinen suhde on tällä hetkellä vaikea.

Kymmeniä venäläisdiplomaatteja karkotetaan useista maista – Yhdysvallat määrää 60 venäläistä poistumaan ja sulkee Seattlen konsulaatin
Myös Suomi karkottaa yhden venäläisen. Venäjä uhkailee vastatoimilla.

Macron vaatii reaktiota – Ranska ja Saksa suunnittelevat yhteisiä Venäjän vastaisia toimia
EU-maat eivät sopineet yhteisistä vastatoimista Venäjää vastaan. Yksittäisiä vastatoimia voi olla luvassa jo maanantaina.

Brexit-sopu askeleen lähempänä: EU-maat antoivat siunauksensa neuvotteluiden seuraavalle vaiheelle
Irlannin pääministeri Leo Varadkar toisti EU-leiristä useasti kuullun lauseen: "Mistään ei ole sovittu, ennen kuin kaikesta on sovittu."