Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pyöreän peilin pinnasta heijastuu ympärillä olevaa miljöötä.

Suomessa yleistyy uusi huume, joka aiheuttaa voimakkaita aistiharhoja

Muualta Euroopasta tuttu bilehuume ketamiini on yleistynyt Suomessa. Suosiosta kertoo se, että tullin haaviin jääneen ketamiinin määrä on kasvanut räjähdysmäisesti parissa vuodessa.

Pehmoleluja ikkunassa sairaalahuoneessa.

Hoitaja varasti lapsille tarkoitettuja kipulääkkeitä, epäilee HUS

Epäily lääkevarkaudesta heräsi jo keväällä. Asiasta on tehty rikosilmoitus. Tapaus sattui Uudessa lastensairaalassa Helsingissä.

Viola Eskola maksaa ostoksensa apteekissa.

Ajoiko aika monopolien ohi? Veikkauksen yksinvaltius horjuu jo, ja pian voi olla Alkon ja apteekkien vuoro

Lähes kaikki puolueet hyväksyvät Veikkauksen monopolin purkamisen. Alkoholin ja itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamisesta mielipiteet jakautuvat. Yle kysyi rahapelien, alkoholin ja apteekkien sääntelystä.

Nestemäiset buranat ovat loppu City-apteekissa Lappeenrannassa, ainoastaan 40 milligramman pakkausta on yksi jäljellä.

Lasten kipu- ja kuumelääkkeet loppuivat syksyllä apteekeista – Nyt lääkkeitä saa jälleen

Lasten kipu- ja kuumelääkkeiden kysyntä ylitti hetkellisesti tarjonnan. Lääkeyhtiöiden mukaan yhtä valmistetta lukuunottamatta kaikkia on nyt myynnissä.

Nestemäiset buranat ovat loppu City-apteekissa Lappeenrannassa, ainoastaan 40 milligramman pakkausta on yksi jäljellä.

Suosittu lasten kuume- ja kipulääke loppui apteekeista

Lääkeyhtiön mukaan kipu- ja flunssalääkkeiden kysyntä on koronarajoitusten poistumisen jälkeen kasvanut nopeasti.

THL:n mukaan oksikodonia voidaan pitää erittäin vaarallisena huumausaineena, koska sen käyttöön liittyy psyykkisen riippuvuuden kehittymisen riski sekä virheellisestä annostelusta johtuva hengenvaara ja voimakkaat vieroitusoireet.

Ennätysmäärän huumekuolemia maailmalla aiheuttanutta opioidia myyty suuria eriä Suomessa – viranomaiset yrittävät pysäyttää ilmiön

Poliisi on tavoittanut valmisteen käyttäjiä, jotka ovat menettäneet työpaikkansa ja joutuneet myymään omaisuutensa riippuvuuden vuoksi.

Hyks Naistenklinikka kyltti.

35-vuotiaan hoitajan makuuhuoneesta ja vessasta löytyi huumeiksi luokiteltavia lääkkeitä – poliisilta uutta tietoa Naistenklinikan lääkevarkaasta

Naistenklinikan asiakas kiinnitti huomiota epäillyn toimintaan ja kertoi siitä henkilökunnalle. 35-vuotiaalla naisella ei ole aikaisempaa rikostaustaa. HUSin mukaan nainen oli työskennellyt heillä usean vuoden ajan.

Erilaisia pillereitä punaisella taustalla.

Vaikeuksia saada orgasmi, unettomuutta ja itsetuhoisuutta – tällaisia ovat paljon käytettyjen lääkkeiden haittavaikutukset

Lääkkeiden kulutus Suomessa on kasvanut kymmenessä vuodessa noin kolmanneksen. Käymme läpi seitsemän suositun lääkkeen salat.

yleiskuva

Särkylääkkeillä voi myrkyttää itsensä, ja nyt nuorten tapaukset vaikuttaisivat lisääntyvän – ammattilaiset vaativat psykiatrialle lisää rahaa

Nuorten parasetamolimyrkytykset ovat herättäneet huolta terveydenhuollon asiantuntijoiden keskuudessa. Myrkytysten kasvun syyn arvellaan olevan sosiaalinen media.

Patrick Kane jäällä Jimmy Hayesin muistoa kunnoittavassa paidassa

Kommentti: NHL vaikenee sarjan vakavasta kipulääkeongelmasta – kesällä kuolleen pelaajan kehosta löytyi voimakkaita aineita

Jimmy Hayesin traaginen kohtalo on viimeisin osoitus siitä, miten välinpitämättömästi NHL kipulääkkeistä käynnistyneisiin päihdeongelmiin suhtautuu, kirjoittaa Yle Urheilun NHL-toimittaja Tommi Seppälä.

Afgaani viljelijät keräävät raakaa ooppiumia unikko kasvien kukinnoista.

Will the Taliban's return fuel a rise in heroin use in Finland?

Afghanistan is the world's largest producer of raw opium - the main ingredient in heroin. But experts say the risk of a rise is low.

Afgaani viljelijät keräävät raakaa ooppiumia unikko kasvien kukinnoista.

"Pelko heroiinitsunamin tulemisesta perustuu tietämättömyyteen", sanoo keskusrikospoliisi Talibanin vaikutuksesta huumekauppaan Suomessa

Päihdelääkäri ja terveysviranomaiset pelkäävät, että heroiinin käyttö saattaa lisääntyä Suomessa, jos tarjonta lisääntyy ja hinta laskee. Keskusrikospoliisi ei kuitenkaan pidä Taliban-hallintoa uhkana huumerikollisuuden kasvulle.

Yksityiskohta poliisin sinisessä virkapuvussa.

Turku police rule out dangerous opiate in deaths of young men

Six men aged in their 20s died in separate incidents in the city within a short period of time.

Vilma Parkkonen meikkaa peilin edessä.

"Nyt on oma tukka" – Vilma Parkkosesta huokuu elämän nälkä, vaikka leukemia koetteli kolmesti ja koronarokotteen jälkeen tuli aivoveritulppa

21-vuotiaan Vilma Parkkosen leukemia uusi kaksi kertaa. Hän on katkera vain siitä, etteivät lääkärit uskoneet nuoren musertaviin kipuihin.

Seinäjoen keskusapteekin apteekkari Raija Mattinen seisoo itsehoitolääkehyllyn edessä.

Kipulääkkeitä ja nuhasuihkeita käytetään yhä virheellisesti – tutkija hämmästyi itsehoitolääkkeisiin liittyvistä väärinkäsityksistä: "Oli silmiä avaavaa"

Itsehoitolääkkeiden väärinkäytössä on usein kyse tietämättömyydestä. Neuvonnalla tilanne korjautuu, vaikka joskus apteekin on kieltäydyttävä myymästä lääke. Tutkimuksessa apteekit kirjasivat viikon aikana yli 300 ongelmatilannetta.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Hoitokodin työntekijää epäillään lukuisista lääkevarkauksista Mikkelissä

Työntekijän epäillään varastaneen suuria määriä vaarallisia kipulääkkeitä.

Lääkehylly apteekissa.

Yksi twiitti riitti pudottamaan ibuprofeenin myynnin – jos parasetamoli kiilaa kipulääkkeiden kärkeen, päättyy erikoinen suomalainen lääketarina

Keväällä parasetamoli piipahti ensimmäistä kertaa myyntitilastoissa ibuprofeenin edellä. Tulevaisuudessa markkinat voivat keikahtaa pysyvästi.

Parasetamol-tabletteja.

Finland temporarily restricts sales of paracetamol and dexamethasone

Limits were put in place to ensure availability of the drugs in the event that the coronavirus situation worsens.

Vesiskootteri Hangon vesillä

Maanantai 29.6.2020 (radio)

Teatteritalossa räjähti Helsingissä. Lomautusvauhti hidastuu. Koronavirustilanne Suomessa paranee. Kipulääkkeitä syödään liikaa. Vesiskoottereita myydään nyt paljon.

Markkula kertoo masennuksestaan

Ensin hajosi jalka, sitten mureni mieli – SJK:n puolustaja Niko Markkula haluaa jakaa kokemuksiaan masennuksesta: "Jos yksikin hakee puheideni takia apua, niin olen tehnyt hyvän työn"

Lauantaina 30 vuotta täyttävä Markkula toivoo, että on oppinut olemaan heikko muiden silmissä. Urheilija ei ole lyömätön.

Terveyspalveluyritys Mehiläisen koronaviruksen drive-in-testausasema Espoossa.

15 väitettä koronaviruksesta: Selvitimme, pitävätkö ne paikkansa, mikä on myytti ja mitä ei tiedetä

Saako ibuprofeenia käyttää? Onko virukseen kotitestejä tai lääkkeitä? Onko suojamaskista, valkosipulista tai kuumasta vedestä hyötyä?

Lääketehtaan suoja-asuisia työntekijöitä.

Koronavirus toi valokeilaan lääkealan riippuvuuden Kiinasta: Maailmalla voi tulla pula esimerkiksi parasetamolista, antibiooteista ja hiv-lääkkeistä

Eräiden yhdysvaltalaisarvioiden mukaan ongelmia voi tulla 150 lääkkeen saatavuudessa, jos Kiinan tuotanto ei palaa nopeasti ennalleen.

sairaanhoitaja jakaa potilaiden lääkkeitä sairaalan lääkekaapilla.

Geenitesti tuli masennuslääkkeiden Käypä hoito -suosituksiin – oikea lääke ja annos tarkempaan syyniin

Lääkärit tarvitsevat yhä opastusta ja tietoa geenitestien käytöstä ja mahdollisuuksista.

Arja Pekkala-Matikainen rentoutuu

Kipukroonikkona 47 vuotta: rattijuopon runnomaksi 16-vuotiaana joutunut Arja Pekkala-Matikainen kokeili kymmeniä lääkkeitä ennen kuin löysi oikean

Arja Pekkala-Matikaisella on kodin kellarissa turvapesä, jonne hän pakenee kohtauksia. Silloin auttavat lääke, lämpö ja hieronta.

Voisivatko aivomme poistaa kivun kokonaan ilman lääkkeitä?

Prisma: Lumelääkkeen voima – Voiko kipua lievittää mielen avulla?

Voivatko aivomme lievittää kipua ilman lääkkeitä?

Lääkeyhtiö Purdue Pharman kyltti.

Lääkejätti Purdue haluaa sopia opioidikorvauksista ennen oikeudenkäyntiä – pöydällä jopa 10 miljardin euron sopimus

Alkuviikolla Johnson & Johnson -lääkeyhtiö määrättiin maksamaan osallisuudestaan opioidikriisiin Yhdysvalloissa noin puolen miljardin euron korvaukset.

Johnson & Johnsonin logo New Yorkin pörssissä.

Miksi lääkefirmat joutuvat maksamaan miljoonakorvauksia? Opioidikriisin taustalla on valheellista markkinointia – ja satojatuhansia kuolleita

Yhdysvalloissa lääkeopioidien käyttö karkasi käsistä 1990-luvun jälkeen. Nyt opioidit tappavat joka päivä 130 ihmistä.

Ilokaasupatruunoita pöydällä

Police seize 10,000 laughing gas canisters in Helsinki

Police suspect the cartridges found during the search of a home in Punavuori were intended to be sold as intoxicants.

aspiriinitabletteja

Käsitys aspiriinista ihmelääkkeenä on kaatunut tutkimuksissa mutta kaikki eivät sitä usko

Aspiriinia suositeltiin pitkään varmuuden vuoksi sydän- ja aivoinfarktien estämiseen, eikä haittoja uskottu olevankaan. Laajat tutkimukset ovat vastikään osoittaneet, että perustervettä aspiriini ei hyödytä, mutta haittoja siitä on.

Vanhus pitää mehulasia kädessään.

Long Play: Opioid use rife in elder care in Finland

Long Play reported that the use of opioids to treat seniors' pain often did not conform to recommendations.

Pohjois-Savon käräjäoikeus Kuopiossa.

Vahvoja opioideja haettiin yli sata kertaa eri puolilta Suomea ja välitettiin Kuopioon – vyyhtiä puidaan nyt käräjillä

Toiminnan laajuus alkoi selvitä poliisille, kun yksi tapaukseen liittyvistä henkilöistä otti yliannostuksen oksikodonia ja joutui sairaalaan.

Poliisi auttamassa kadulla makaavaa ihmistä

Kela huolestui vahvojen kipulääkkeiden määräämisestä – pelkona on, että Yhdysvaltojen opioidikriisi toistuisi Suomessa

Suomessa sairausvakuutuksesta korvattavaa oksikodonia ostaneiden määrä on kasvanut viime vuosina merkittävästi.

Päivystykseen lähdetään usein liian pienien vaivojen takia –influenssakaudella se ei kannattaisi

Sairas voi tartuttaa muita, terve taas hankkia vastaanotolta taudin.

 Attendo Jalava-hoivakoti Joroisissa

Varkauden kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen Attendon hoivakoti Jalavasta – huumausaineeksi luokiteltavan lääkkeen käyttöä ei ole kirjattu

Rikosilmoitus koskee huumausaineeksi luokiteltavan kipulääkeliuoksen katoamista hoivakodista.

Siimaan sotkeutunut, virrasta pelastettu joutsen.

Siiman kiristämä joutsen menehtyi hoidossa

Lintu oli kärsinyt siimasta useita viikkoja.

Tyhjä sairaalasänky.

Nurse fined over fatal morphine pump mistake

An Ostrobothnian nurse was sentenced to 60 day-fines after a patient died of a morphine overdose.

Valkoisia pillereitä

Tutkimus: Joka viides Alzheimer-potilas käyttää yhtä aikaa vahvoja kipulääkkeitä ja unilääkkeitä

Lääkkeet voivat aiheuttaa muun muassa sekavuutta ja puolestaan voi aiheuttaa monia ongelmia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle