Uusimmat artikkelit
Minna Suominen katosi Turussa yli 10 vuotta sitten – poliisi pyytää yllättäen apua yleisöltä rikospaikan tunnistamiseen
Poliisi on tutkinut Turussa kadonneen Minna Suomisen henkirikosta vuodesta 2012 alkaen. Nyt poliisi pyytää tunnistusapua paikasta, missä on mahdollisesti hävitetty ruumis.
Rannikkolaivaston Pansion rantakasarmi uudistetaan
Kertaalleen 1970-luvulla peruskorjatun kasarmin rakenteet korjataan terveellisiksi ja turvallisiksi, ja talotekniikkajärjestelmät uusitaan nykyaikaisiksi.
”Muita ei saa kiusata, muille tulee surumieli” – 9-vuotias Manuela Al Khalid vetoaa koulukiusaajiin Lapsen oikeuksien viikolla
Joka kymmenes oppilas ei uskalla kertoa kiusaamisesta eikä tiedä, miten koulussa puututaan kiusaamiseen. Turussa lapset ja nuoret yrittivät yhdessä keksiä keinoja koulukiusaamiseen puuttumiseen.
Turun vastaanottokeskukseen saapuu edelleen päivittäin sotaa pakenevia ukrainalaisia
Lähes kaikki tulijat siirtyvät yksityismajoitukseen.
Rajavartiolaitos siirtää ulkovartiolaivansa Hankoon – Turun Pansion tukikohta tyhjenee
Ulkovartiolaivat Turun Pansiosta ja Kirkkonummen Upinniemestä siirtyvät Lappohjan satamaan ensi vuoden alusta.
Tuli tuhosi ravintolarakennuksen Turussa
Palvelukeskuksen naapurissa Pansiossa riehunut tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Varsinais-Suomessa jo viisi vastaanottokeskusta – Ukrainasta tullut maakuntaan myös sata alaikäistä ilman huoltajaansa
Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan takia Suomeen on tullut kymmeniätuhansia sotaa paenneita ukrainalaisia. Maahanmuuttovirasto on perustanut uusia vastaanottokeskuksia eri puolille Suomea ja viisi sijaitsee jo Varsinais-Suomessa.
Natalia Vysotska pakeni Ukrainasta sisarustensa ja äitinsä kanssa seitsemän maan läpi – "Olen kiitollinen ruuasta, vaatteista ja leluista"
SPR:n Turun vastaanottokeskuksen kautta on saapunut Suomeen noin 700 ukrainalaista. Uusia tiloja avataan, sillä keskus on täynnä.
SPR:n Turun Pansion vastaanottokeskukseen saapui keskiviikkona reilu 20 sotaa paennutta ukrainalaista
Suomeen tulee SPR:n arvion mukaan ukrainalaisia nyt joka päivä. SPR:n Pansion vastaanottokeskukseen saapui keskiviikkona reilu 20 ukrainalaista.

Turku huolissaan koronarokotuskattavuudesta, ongelmia tietyissä lähiöissä – Turku jatkoi tauon jälkeen koronalähetyksiään
Turun koronatilanne on jymähtänyt paikoilleen. Lisäksi Turussa, kuten muuallakin Varsinais-Suomessa, sairaalahoitoon joutuvat tällä hetkellä rokottamattomat, työikäiset henkilöt.
Pansion tukikohta sai kesällä satoja EU:n rahoittamia koronapikatestejä – sairaanhoitopiiri neuvottelee testien tarpeesta myös kuntien kanssa
Vastaavia koronapikatestejä käytettiin Turussa Varissuolla järjestetyissä massaseulontatapahtumissa toukokuussa.
Turun koronabussi päivystää pidempään Pansiossa torstaina
Bussiin tultaessa pitää käyttää maskia ja pitää turvavälit.
Pansion sotilaspoliisit harjoittelevat Lausteen koululla
Käytöstä poistetussa koulussa harjoitustoimintaa on tällä viikolla keskiviikosta lauantaihin ja ensi viikolla maanantaista torstaihin.
Rannikkolaivaston Turun Pansion tukikohdan koronarypäs rauhoittunut – tällä hetkellä sairaana kaksi varusmiestä
Koronaepidemia riehaantui Rannikkolaivaston Turun Pansion tukikohdassa ja noin 50 varusmiestä sairastui koronavirukseen.
Rannikkolaivaston Pansion tukikohdan koronatestit valmistuivat – neljä uutta tartuntaa
Rannikkolaivaston Pansion tukikohdassa on sairastunut yhdessä yksikössä nyt noin 50 varusmiestä. Tartuntarypäs tuli ilmi vajaa kaksi viikkoa sitten.
Rannikkolaivaston varusmiehillä Turun Pansiossa todettu lisää tartuntoja – tartuntojen kokonaismäärä nyt reilu 50
Merivoimat tiedotti lomalla olevien varusmiesten koronaryppäästä maanantaina. Tällöin todettuja tartuntoja lomalla olevilla oli raportoitu 24.
Rannikkolaivastossa todettu tällä viikolla kahdeksan uutta koronatapausta
Todetut tartunnat liittyvät aikaisemmin todettuihin kymmeneen tartuntaan.

Turun Pansio-Pernon monitoimitalolle vihreää valoa lautakunnalta
Monitoimitalossa sijaitsisivat päiväkodin, esiopetuksen ja alakoulun lisäksi muun muassa kirjasto, kuntosali ja nuorisotiloja.
Turun Pansion koulun 1.–3.-luokkalaisille kasvomaskisuositus
Koulussa on todettu neljä koronatartuntaa viime viikolla.

Rannikkolaivaston varusmiehillä todettu koronavirustartuntoja – Turun Pansiossa tehostetaan entisestään käsihygieniaa
Turun Pansiossa on vahvistettu seitsemällä varusmiehellä koronavirustartunta tämän viikon aikana.
SPEK: Vaaratiedote Turun Pansiontien palosta tavoitti lähellä olevia hitaasti
Pitkä viive voi olla vaarallinen esimerkiksi kaasuvaaratilanteessa.
800 metriä pitkä putki rakentui katseilta piilossa keskellä kaupunkia – Itämeri kiittää, kun ainutlaatuinen hanke saadaan valmiiksi Turussa
Puhdistettu jätevesi virtaa Kakolasta mereen keväällä 2023.

Kaksi miestä vangittu Pansion ammuskelusta – poliisi on vaitonainen illan tapahtumista
Kahdesta sairaalaan joutuneesta miehestä toinen on päässyt jo pois.
Turun Pansiossa ammuskeltu viime yönä – useita kiinniottoja, kaksi sairaalaan
Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran aikaisintaan keskiviikkona, poliisi sanoo.
Kerrostalon saunaosasto tuhoutui tulipalossa Turussa
Asukkaita ei tarvinnut evakuoida.
Teollisuusrakennus vaurioitui tulipalossa Turun Pansiossa
Palo sai alkunsa katolla sijaitsevasta ilmastointijärjestelmän konehuoneesta.
Poliisi kohdistaa jatkossa valvontaa tarpeen mukaan – Turun lähiöpoliisien toimintaa supistetaan
Varissuolle jää ainoa aluepoliisi.

Parkourtelineet vai skuuttiramppi – Nuoret pääsevät äänestämään 20 000 euron käytöstä Pansion kehittämiseksi
Alustavan äänestyksen jälkeen lopulliseen äänestykseen eteni neljä eri vaihtoehtoa, joista nuoret voivat äänestää haluamansa.
Sumusireeni soi, kun osa historiaa poistui Turun Aurajokisuulta – Merivartioston vartiolaivat Uisko ja Tursas muuttivat uuteen tukikohtaan
Länsi-Suomen merivartiosto ja sen vartiolaivat muuttivat 44 vuoden jälkeen uuteen tukikohtaan Turussa.

Forssaan tulee monipuolinen näyttely vedenalaisesta sodankäynnistä
Turusta Forssaan siirtyvässä näyttelyssä on esillä esimerkiksi miinoja ja miinanraivauslaitteita.

Turun Pansio-Pernon terveysaseman palvelut kilpailutetaan
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti aloittaa kilpailutuksen, jotta terveysasemalla saadaan vetäjä ensi elokuussa.

Turku suunnittelee jatkoa Pansio-Pernon terveysaseman ulkoistamiselle
Kilpailutus on määrä tehdä kesään 2023 asti. Sopimuksen arvo on noin 1,9 miljoonaa.

Merivoimat harjoittelemaan sukellusveneen torjuntaa Ruotsiin
Kolme alusta lähtee Turun Pansion tukikohdasta yhteiseen sotaharjoitukseen Ruotsin kanssa.

Nainen kuoli kerrostaloasunnon palossa Turussa
Palo rajoittui asunnossa olohuoneeseen.

220 alokasta aloittaa palveluksensa Turun Pansiossa – alokkaita viimeksi 80-luvulla
Syynä on Upinniemen kasarmien peruskorjaus, jonka vuoksi alokkaita majoitetaan myös muualle.

Turun valtuusto teki budjettiin vain kosmeettisia muutoksia
Maksuton ehkäisy ja varhaiskasvatus sekä kulttuuripuoli saivat rahaa.

Police overhaul tip system after failure to follow up Turku stabbing lead
Police were tipped off about the radicalised Turku stabber before his attack one year ago, but did not follow up the lead. The system has since been revamped.

Lännen Media: Turun epäilty puukottaja aikoi iskeä sotilaskohteeseen
Epäity marokkolainen surmasi kaksi ihmistä ja haavoitti kahdeksaa.

Vastaanottokeskuksissa ei ole ollut ohjeistusta väkivaltaisen radikalisoitumisen tunnistamiseen – nyt selvitetään, pitäisikö olla
Turun puukotuksien pääepäillyn vastaanottokeskuksessa saatiin koulutusta islamistisen radikalisoitumisen tunnistamiseen vuonna 2015.

Turku suspect wanted to join Isis, called Finns infidels
The man suspected of carrying out Friday's knife rampage in Turku, who is known to Finnish authorities as Abderrahman Mechkah, listened to radical sermons via his phone and worked out to develop his physique. He was also visited by a Moroccan man who lived outside Finland.

Turun veitsimies halusi liittyä Isisiin ja kutsui suomalaisia vääräuskoisiksi – Vastaanottokeskuksen lähteet: "Varoitimme viranomaisia, mutta meitä ei uskottu"
Turun iskuista epäilty Abderrahman Mechkah kuunteli kännykästään radikaalisaarnoja ja kasvatti lihaksiaan. Hänen luonaan kyläili ulkomailla asuva marokkolaismies.

Turun vastaanottoyksiköissä 50 työntekijää yt-neuvotteluihin
SPR:n Varsinais-Suomen piiri aloittaa yt-neuvottelut ensi maanantaina. Ne koskevat noin 50 ihmistä Turun vastaanottoyksiköissä. Maahanmuuttovirasto lakkauttaa muun muassa 150-paikkaisen Turun Mäntykodin turvapaikanhakijoiden vähentyneen määrän takia.

Ohjusvene Naantali vierailee Naantalissa
Rauma-luokan ohjusveneen tukikohta on Turun Pansiossa.

Asukkaat suunnittelevat omaa asuinaluettaan älykännyköiden avulla Turussa
Turun Pansion ja Pernon alueen asukkaat ovat olleet perinteisesti laiskoja äänestämään. Oman asuinalueen kehittäminen ei myöskään ole kiinnostanut. Mutta kun asukkaille tarjottiin mahdollisuutta alueen suunnitteluun kännykän avulla niin johan kiinnostus kasvoi kummasti.

Kokonainen kerrostalo evakuoitiin rajun palon takia Turussa – tuuletus kestää jopa viikkoja
Pansion Kemppilänkadulla syttynyt kerrostalopalo on saatu sammumaan. Palossa kuoli yksi ihminen ja viisi ihmistä toimitettiin sairaalahoitoon, kymmeniä evakuoitiin. Pelastuslaitoksen mukaan voi kestää jopa viikkoja ennen kuin asukkaat pääsevät takaisin koteihinsa.

Hyvä luistelukausi tulee kaupungille kalliiksi
Turussa on ihmetelty, missä suurin osa jääkentistä viipyy. Mitä aiemmin jääkausi alkaa, sitä enemmän siitä tulee lisälaskua.