Uusimmat artikkelit
Kekäläisen kiertueella vietettiin yli 100 tuntia kotimaisen ruoan taitajien, tuottajien ja vaikuttajien kanssa
Mikko Kekäläinen kiersi syyskuun lopussa viisi päivää ympäri Suomen oppien muun muassa kotimaisesta satokaudesta, ruoan alkuperästä ja turvallisuudesta sekä ruokatuotannosta. Lähetys on nyt päättynyt.
Francesca Frattucci muutti Italiasta Suomeen metallimusiikin perässä – "Kaikki unelmani ovat käyneet Suomessa toteen"
Italialainen kahvila Kirkkonummella on tänä viikonloppuna kiinni, koska sen omistaja, Francesca Frattucci, on Helsingissä Tuska-festivaaleilla.
Kun Jari Wilska keittää rössypottua Hämeenlinnassa, oululaisemigranttien veri vetää lautasen äärelle
Rössypottu on lihaperunakeittoa, johon paloitellaan päälle palasia veripaltusta. Annos keittoa vie oululaislähtöiset hämeenlinnalaiset takaisin lapsuusmuistoihin. Tämä Oulun seudun perinneruoka on vastikään innoittanut myös huippukokkeja.
Ympäristöahdistus on yli sata vuotta vanha ilmiö: Akseli Gallen-Kallela huolestui metsähakkuista ja Aino Sibelius pyrki omavaraiseksi puutarhaviljelyllä
Ympäristönsuojelu ja lähiruoka olivat tuttuja 1800-1900-lukujen taitteessa vaikuttaneiden taiteilijoiden töissä ja kodeissa. Kolmen taiteilijakodin yhteisnäyttely Aikakoneita ja utopioita tuo kotimuseoihin myös nykytaideteoksia. Kokonaisuuden kattavana teemana on murroksista suurin, ilmastonmuutos.

Kalakukko on nykyisin aitoa perinneruokaa myös laktoosittomana ja pitkulaisena
Euroopan komissio on höllentänyt kalakukon nimisuojaa. Taikinakuoressa, täytteessä ja voitelussa voi käyttää laktoositonta voita tai margariinia.
Etätyöläiset popsivat nyt valmisruokia, mutta uusi keksintö ne eivät ole: sata vuotta sitten syötiin häränhäntäkeittoa ja poron kieltä
Suomalaisen elintarviketeollisuuden juuret ulottuvat 1700-luvulle.

Reports: Wolt secures €440m in fundraising round
The food delivery company currently operates in more than 120 cities across 23 countries.

Maaseutunuorten joulutulet syttyvät Kiteellä, Liperissä ja Valtimolla
Joulutulet ovat viljelijöiden kiitos kuluttajille siitä, että suomalaiset syövät kotimaassa tuotettua ruokaa.

Maitoon kyllästyneet veljekset löivät kaurajuomilla rahoiksi – nyt kaikki 3 ovat miljonäärejä, ja isäkin pärjää mukavasti
Fazer osti viime vuonna Kaslinkin. Kukkosten veljeksille yrityskauppa toi taloudellisen turvan.
Keittiömestari ja yrittäjä Jyrki Sukula on huolissaan, kun ihmisiä kehotetaan pysymään poissa ravintoloista koronan takia
Hallitus päätti ohjata lisää rahaa koronamenoihin. Sukulan mielestä ravintoloihin voi mennä, jos on varovainen.

Katso uusin Yle Mix: Näin sun ruoka vaikuttaa maapalloon
Ylläty ymmärtäessäsi ympäristöystävällistä syömistä.

Suomalainen kokkijoukkue kilpaili kuolleen keittiömestarin muistolle – Matti Jämsénin piti tuomaroida ruoka-alan arvostetuinta kisaa
Suomi sijoittui tänään viidenneksi Bocuse d’Or -kilpailun Euroopan-karsinnoissa Tallinnassa. Kisan voitti Norja.
Keskustele tässä: Miten suomalaista ruokavientiä saataisiin lisättyä?
Suomalaisen ruoan arvo ei kasva.

Anna Grotenfelt-Paunonen löytää oikean teen vaikka karjalanpaistin kaveriksi: "Teellä on paljon enemmän käyttömahdollisuuksia kuin me tällä hetkellä käytämme"
Teesommelier Anna Grotenfelt-Paunosesta tulee pian Suomen ensimmäinen teemestari

Saunapalvin ja muiden savustustuotteiden valmistus saa jatkua Suomessa – asetus sallii tavallista korkeammat PAH-pitoisuudet
Perinteisen savustustuotteiden valmistus uhkasi loppua, kun PAH-pitoisuuksien raja-arvoja kiristettiin EU-tasolla.

Vetter luottaa tiukassa paikassa suomalaiseen ruokaan, Amb haluaa revanssin saksalaisesta
Klo 18 alkavan miesten keihäskilpailun ennakkosuosikit yleisurheilun Paavo Nurmi -kisoissa ovat Johannes Vetter ja Kim Amb.

Finnish food sector surviving corona crisis, but produce prices may rise
The Natural Resources Center says the price of berries, fruit and vegetables could see increases by the end of the year.
Maistuisiko lörtsy ranskalaiselle kuin samppanja savolaiselle? Nimisuojan saaminen vaatii vuosien työn ja ennustajan lahjoja
Esimerkiksi karjalanpiirakka, kalakukko ja Kainuun rönttönen ovat EU:ssa nimisuojattuja tuotteita.

Ari Luusuan pitkä perjantai: lähti aamuneljältä hiihtolenkille ja lopetti iltakymmeneltä, eikä tiedä miksi – kulutti energiaa liki yhdeksän kiloa mämmiä
Luusua hiihti yhteen menoon 275 kilometriä.
Kotiruoka tekee taas kauppansa – kun tilojen myynti ravintoloihin väheni, kotimainen ruoka virtaa kauppoihin
Koronakriisi on nostanut kotimaisen ruuan arvostusta. Suomalaiset peruselintarvikkeet ja einekset käyvät kaupaksi.

Ravintola Aanaar vuoden ravintolaksi
Palkintoperusteiden mukaan Aanaarin ruoan herkullisuus perustuu raaka-aineisiin, joiden hankinta alkaa keittiön takaovelta ja yltää Jäämerelle yli Saamenmaan.

Vuosien karjalanpiirakkasota päättyi – EU hyväksyi, että aidon karjalanpiirakan saa nyt tehdä myös laktoosittomasta maidosta
Alkuperäinen karjalanpiirakan resepti oli erityisesti pienleipomoille liian tiukka.
Kahdeksan vuotta sitten Dave Cad oli työtön, nyt hän saa elantonsa maistelemalla suomalaisia ruokia videolla: "Sen sanominen kuulostaa hullulta"
Suomessa asuva britti hämmästelee suosituilla videoillaan suomalaisia tapoja ja ruokia. Hän rakastaa maksalaatikkoa.
Mustamakkaran tuntevat kaikki, tillimakaronia ei juuri kukaan – vaasalaisten paikallisherkkua on varattu maisteltavaksi 2000 kaupunkilaiselle
Paikalliset erikoisuudet rikastuttavat suomalaista ruokakulttuuria. Niiden historiaa ei aina tarvitsekaan tuntea, riittää, että ruoka on tyypillinen aluellaan.

Näin suomalaiset käyttävät maitotuotteita: Maitolasit häviävät ruokapöydistä, juustoa popsitaan enemmän kuin koskaan
Asiantuntijan mukaan ilmastokeskustelu ei ole merkittävä syy maidon juomisen vähenemiseen.

MTK haastaa eteläsavolaiset kunnat kertomaan ruoan alkuperämaan
MTK-Etelä-Savo on lähettänyt haasteen Etelä-Savon kunnille.

Suomeen halutaan kiinalaismatkailijoita – matkailualan ammattilaisia tuotiin laskemaan koskia ja syömään mämmiä
Nyt vierailulla olevat matkatoimistot alkanevat järjestää räätälöityjä pienryhmämatkoja keskiluokalle.

Kokosimme 5 kuuminta keittiötrendiä – kaikki eivät ole kovin järkeviä
Keittiöön ja sen varusteisiin saa upotettua rahaa niin paljon kuin lompakko sietää.

Report: Finns eating more meat than ever before
Efforts aimed at reducing consumption in Finland are hampered by meat's strong position in Finnish food culture.

Tunnetko tämän marjan? Terveyspommi saskatoonin kaupallista läpimurtoa on odoteltu jo vuosia
Saskatoonia on viljelty Suomessa jo vuosikausia, mutta se on yhä melko tuntematon suomalaisille.

Sahtiperinne elää vahvana
Sahdinteon Suomen mestaruudesta kilpaillaan viikonloppuna Hartolassa.

Suomalainen huippukokki kuorii perunat vain pakon edessä: “Perunan kuoren alapuolella on kaikki oleellinen”
Peruna on klassikko, josta on moneksi. Kesän perunasadosta odotetaan hyvää.

Sahtimestaruudesta mittelöitiin Hauholla
Lauantaina Niskavuoren markkinoilla palkittiin Hauhon pitäjänmestari sahdinvalmistuksessa.

Luulitko, että grillaus on kuulunut pitkään suomalaiseen keittiöön? Tutkija: Suomalaiset ovat olleet enemmän keittäjä- kuin paistajakansaa
Avotulta on käytetty Suomessa ruoan paahtamiseen lähinnä erä- ja metsäretkillä. Ensimmäisissä grillausohjeissa suositeltiin käyttämään varrastikkuina pyöränpinnoja.

Ulkomaalaiset arvostavat suomalaista sahtia – "Se on hyvää, kun siitä tulee jano"
Sahtia tekevät suvun miehet ja naiset sukupolvesta toiseen. Juhannus on sahdin tekemisen sesonkiaikaa.

Finnish consumers fork out more for veggies than other EU countries but pay less for fats
Finland was the fifth most expensive country for food among other EU countries last year.

Vatsat täyttyvät nyt tavalla, jota aiemmat sukupolvet ihmettelisivät – Näin liha valloitti suomalaisten lautaset
Viime vuosikymmenten hitti on broileri, jonka naistenlehdet poimivat 80-luvulla kevyen syömisen trendinä Yhdysvalloista.

Terveys- ja vegaanijäätelöt tekevät nyt kauppansa – jäätelöiden suunnittelija kertoo, mitä jätskialtaille on luvassa
Jäätelöissä voi nykyään törmätä muun muassa aurajuuston tai kuusen makuun.

Kalakukkoleipomon uunin sytytyksestä tullut pelastuslaitokselle vakiohälytyksen aihe Kuopiossa
Pelastuslaitoksen mukaan leipomon savusta tulee "aika monta" hälytystä vuodessa.

Finnish food packaging firm Huhtamäki opens paper straw factory in Northern Ireland
The company said the move is part of a plan to bring sustainable packaging products to the market.

Kuopioon avataan uudentyyppisiä hotelleja, samalla ravintolatarjonta laajenee: "Ajatuksena olisi, että me vähän tuunailtaisiin kalakukkoa"
Lappilaiseen ketjuun kuuluva hotelli avautuu pian asemanseudulle. Jynkkään on puolestaan tulossa putiikkihotelli.
Easter-time demand for domestic lamb outstrips supply in Finland
Finnish lamb producers boosted lamb production for the holiday, but were forced to export some of it to Sweden.

Suomalaiset kuluttavat vuodessa kahvia lähes kymmenen kiloa henkeä kohden
Yhä suurempi osuus valikoimasta on myös vastuulliseksi varmennettuja kahveja.

Mämmin ystävän juhlakausi alkamassa - mämmin voi loihtia myös kotikonstein
Suomalaiset syövät mämmiä yli kaksi miljoonaa kiloa vuodessa. Uudet ideat maustavat perinteistä mämmiä.

Asiantuntijat: Kansainväliset ruokasuositukset eivät aina sovi tänne – "Suomalainen liha ei ole ansainnut näin suurta ryöpytystä"
Ruokavalinnoissa kannattaisi miettiä myös sitä, missä elintarvike on tuotettu.

Herätys: Työnantaja voi kysellä sairaan lapsen hoidosta, Muellerin Venäjä-tutkinta valmistui, tutkimus täsmentää kivikautista ruokavaliota
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Wednesday's papers: SDP lead improves, Finnish food over the years, and the spring equinox
Finland's print press features results from the latest pre-election poll, a look back at what Finns have eaten in the past, and news that spring has sprung.

North Korea requests Finnish food aid
The North Korean government has asked Finnish aid organisations to provide food aid amid a worsening food shortage in the country.

Toimittajalta: Suomalaisen snägärin Michelin-tähti on vielä kaukana, mutta Helsingistä on vaivihkaa tullut ruokakulttuurikaupunki
Michelin-tähdet ovat leikkiä, mutta kertovat kaupungin ja maan suhteesta ruokaan, kirjoittaa Heikki Valkama.

Röffeli vakuutti ravintola-alan ammattilaiset Tuunaa rössy-kisassa
Oululaisen harrastelijakokki Seija Selänperän röffeli vei voiton ensimmäisessä kilpailussa, jossa haettiin vaihtoehtoja veripaltulle.