Uusimmat artikkelit

Nokian Pekka Lundmark 5G-verkoista: "Olisi naiivia sanoa, että tämä olisi vain kolmen markkina"
Nokian kurssi oli sijoittajapäivänä selvässä laskussa – pitkä marssi on vasta alussa

Uusintaoikeudenkäynti vei Samsung-johtajan takaisin telkien taakse
Entinen presidentti Park istuu 20 vuoden tuomiota samasta lahjusjupakasta.

Samsung hyötyi Huawein vastoinkäymisistä – vuosineljänneksen tulos kasvoi huimasti
Kilpailija Huawein asemaa ovat heikentäneet Yhdysvaltain asettamat Kiinaan kohdistuvat pakotteet.
Lasten Areena nyt myös HbbTV-palveluna
Lasten Areena laajentuu äly-tv-laitteisiin.

Samsungin liikevoitto putosi roimasti – syyttää heikentynyttä kysyntää
Samsungin liiketoimintaa on vaikeuttanut esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä leimunnut kauppasota, joka tosin näyttää ainakin hetkeksi rauhoittuneen ensimmäisen sopimuksen allekirjoittamisen myötä.

Robottikokki, taittuvia näyttöjä, vessapaperirobotti – Las Vegasin messut ennakoivat, mihin kehitys on menossa, katso video
Kokosimme videolle mielenkiintoisimpia härpäkkeitä maailman suurimpana pidetyiltä kuluttajaelektroniikan messuilta Yhdysvalloista.

Robotti teki salaattia ja Uber esitteli ideaa lentotakseista – katso täkyt Las Vegasin elektroniikkamessuilta
Esittelemme maailman suurimpiin teknologiatapahtumiin kuuluvan CES:n tarjontaa.

Samsungin tulos romahti odotetusti yli 50 prosenttia
Tulos luisui jo neljännen perättäisen vuosineljänneksen.
MOT testasi: Uuden Android-puhelimen mukana voi tulla piilotettu ohjelma, jolla on laajat oikeudet kerätä tietoa
Esiasennettua ohjelmaa ei yleensä voi poistaa normaalisti.

Samsung varoitti tuloksensa romahtavan yli 50 prosentilla
Samsungin tulosta rasittaa muistipiirien heikko kysyntä.

Samsungin tulos romahti 53 prosenttia – taustalla muistipiirien laskevat hinnat sekä kauppakiista
Muistipiirien maailmanlaajuinen tarjonta kasvaa, mutta kysyntä heikkenee.

Samsung edelleen älypuhelinten myydyin – kohuttu Huawei kahmi lisäosuuksia, Applen osuus pieneni edelleen
Viiden myydyimmän älypuhelimen listalla kolme tuotemerkkiä on Kiinasta.

Samsung Electronicsin tulos kyykkäsi odotetusti – kilpailu koveni ja muistipiirien kysyntä heikkeni
Huawei haastaa yhä kovemmin Samsungia.

Tiistai 23.4. (radio)
Eduskunta aloitti tänään. Edellinen pääministeri jatkaa tavallisena kasanedustajana. Työnantajat eivät tue ulkomaalaisten kielten opiskelua. Sri Lankan pommi-iskujen syy ehkä kosto. Samsungin uuden puhelimen julkaisu siirtyy. Tänään on ollut yli 20 astetta lämmintä.

Taittuvanäyttöiset puhelimet hajosivat testaajien käsiin – Samsung lykkää uuden puhelimensa myyntiä
Samsung Galaxy Fold -puhelimen näyttö on hajonnut useiden laitetestaajien käsissä.

Samsung esitteli puhelimen, jossa on taittuva näyttö – yrittää piristää kutistuvaa kännykkäkauppaa
Galaxy Fold -puhelimen uskotaan kuitenkin jäävän pienen porukan statussymboliksi, sillä sen hinta on korkea.

Matkapuhelinjätti Samsung antoi tulosvaroituksen
Maailman suurin matkapuhelinten valmistaja kertoo myyntinsä putoavan 10 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Samsung tuomittiin korvauksiin Applen puhelinten muotoilun kopioinnista
Korvaussumma on noin 460 miljoonan euron suuruinen.

Samsungin perijä vapautui vankilasta – lahjustuomio lyheni ja muuttui ehdolliseksi
Samsungin varapuheenjohtaja Lee Jae-yong tuomittiin alun perin viideksi vuodeksi.
Areenan Samsung-sovelluksen ongelmia ratkottu
Samsung-ongelmia ratkottu

Yle Berliinin elektroniikkamessuilla: Älykellot ja liikuntatietokoneet esillä
Apple ja Google taistelevat älykkäiden rannelaitteiden herruudesta.
Samsungin äly-tv-sovelluksissa edelleen ongelmia
Samsung-ongelmia korjataan
Äly-tv-laitteiden Areena-ongelmia ratkotaan
Areenan äly-tv-ongelmien ratkaiseminen jatkuu
Ongelmia Samsung-televisioiden Areena-sovelluksessa
Ongelmia Samsung-laitteiden Areena-sovelluksessa

Samsung aikoo tehdä jätti-investoinnit muistikorttien tuotantoon
Tietokoneiden ja matkapuhelimien muistien kysyntä on kasvanut.

Kymmenen vuotta kosketusnäyttöjä – Applen iPhone kutistuu, muut kirivät
Entisen Kiinan armeijan sotilaan perustama Huawei vie yhä isomman siivun.

Nokian uudet puhelimet lähtevät takamatkalta – "Verisin taistelu on alle 200 euron hintaluokassa"
Suomalaisfirman uusilla Nokia-malleilla on kova vastus, kun ne lähtevät valloittamaan keskihintaisten älypuhelinten markkinaosuuksia Huaweilta ja Samsungilta. Myös Apple on pitänyt asemansa hyvin Suomessa.

CIA ja FBI aloittavat rikostutkinnan hakkerointimenetelmiä paljastaneesta Wikileaks-vuodosta
Wikileaksin julkaiseman materiaalin mukaan CIA pystyisi murtautumaan älypuhelimiin ja -televisioihin.

Apple, Samsung ja Microsoft aikovat tukkia Wikileaksin paljastamat tietoturva-aukot – "Toimimme nopeasti"
Älykännyköitä, tietokoneita ja älytelevisioita valmistavat yhtiöt selvittävät nyt, miten asiakkaiden tietoturvaa voidaan puolustaa vakoilulta.

Puhelinvalmistajat esittelevät lippulaivojaan Barcelonassa – parempia kameroita ja terävämpiä näyttöjä
Nokian 3310 ja BlackBerryn QWERTY-näppäimistön paluut ovat virkistävä tuulahdusta megapikselien ja prosessoritehojen seassa.

Samsungin varajohtaja pidätetty korruptioskandaalissa
Samsungin varajohtajan rikosepäilyt ovat osa Etelä-Korean presidentin ympärillä vellovaa, laajaa korruptioskandaalia.
Areena Samsungin vuoden 2016 äly-tv-laitteissa – asenna uusi firmware
Päivitä Samsung-televisiosi

Herätys: Terveyspalvelujen tulevaisuus, Helsingissä autot ruostuvat, ja Samsungin puhelinten syttymissyy selvisi
Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Elektroniikkajätti Samsung on julkistanut Galaxy Note 7 -puhelinmallin syttymissyyt
Viime syksynä Samsung keskeytti älypuhelinmallin myynnin, kun asiakkaat olivat ilmoitelleet uutuuspuhelimen akkujen ylikuumenemisesta ja syttymisestä.

Syyttäjä: Samsungin varajohtaja pidätettävä lahjonnan takia Etelä-Koreassa
Lee Jae-yong on käytännössä Samsung-monialayrityksen johtaja. Hänen epäillään hyväksyneen kymmenien miljoonien eurojen lahjoituksia presidentin ystävän säätiölle.
Areena-sovelluksen toiminta loppunut Samsungin 2012 -äly-tv-malleissa
Areena ja vanhat Samsung-äly-tv:t

Etelä-Korean suuryritykset parlamentin kuultavina poliittisessa skandaalissa
Presidentti Parkia lähellä oleville säätiöille lahjoituksia tehneitä yrityksiä ei syytetä väärinkäytöksistä, mutta parlamentti haluaa tietää presidentin salamyhkäisinä pidetyistä toimista.
Näillä laitteilla käytät Areenaa, syksy 2016
Areenan laitetuki syksyllä 2016

Etelä-Korean syyttäjät aikovat kuulustella presidentti Parkia
Etelä-Koreassa syyttäjät aikovat kuulustella presidentti Park Geun-hyetä tiistaina tai viimeistään keskiviikkona. Parkin epäillään sotkeutuneen ystävättärensä ja kahden avustajansa lahjusskandaaliin.

Aloitteleva sijoittaja, älä pelaa pelkällä ahneudella: ”Samsungia ostaisin, Volkswagenia en”
Ahneus ei ole pahaksi, kunhan tavoitteita ei aseta liian korkealle. Järkevällä suunnittelulla kokematonkin sijoittaja voi onnistua parantamaan taloudellista tilannettaan.

Finnair imposes total ban on Samsung Galaxy Note 7
National air carrier Finnair says it will no longer transport Samsung's troubled Galaxy Note 7 phone. Confirmed reports of overheating and batteries catching fire have prompted Finnair and other airlines to issue a blanket ban on the device.

Savuavat puhelimet eivät syö Samsungin suosiota Suomessa – "Virheitä sattuu"
Räjähtelevät Note 7 -puhelimet eivät ainakaan toistaiseksi ole heikentäneet yhtiön muiden puhelinmallien suosiota Suomessa. Samsungit ovat pysyneet myyntitilastojen kärjessä.

Samsung pyytää palauttamaan liekehtivät puhelimet – lähettää kolme lootaa ja hanskat
Samsungilta surullisenkuuluisan Note7:n ostaneet asiakkaat saavat yhtiöltä muun muassa tulenkestävän laatikon, jossa laite tulee palauttaa. Palautusta ei saa tehdä lentorahtina.

Samsung varoittaa: Tulos romahtaa Note7-katastrofin takia
Samsungin kärähtelevät huippupuhelimet ovat nyt polttamassa ison reiän myös yhtiön talouteen.

Tiistai 11.10.2016 (radio)
Suomi sai taas laivatilauksia. Tänään on kansainvälinen tyttöjen päivä. Samsung lopettaa uuden Note 7 -puhelimen valmistuksen. Lasten kannattaa liikkua edes vähän joka päivä.

Samsungin valtava kännykkäfiasko voi maksaa 15 miljardia euroa
Samsung lopettaa itsestään tuleen syttyvän huippupuhelimensa valmistamisen ennen kuin sitä ehdittiin edes tuomaan esimerkiksi Suomen markkinoille.

Samsung keskeyttää Note 7 -puhelinten valmistuksen
Vähän aiemmin yhtiö kertoi lopettavansa laitteiden myynnin ja neuvoi lopettamaan laitteen käytön välittömästi.

Samsung lopetti epäonnisen Galaxy Note 7:n myynnin
Tänään tiistaina annetussa dramaattisessa tiedotteessaan Samsung myönsi ensimmäistä kertaa virallisesti uuden älypuhelinmallinsa jatkuvat ongelmat, kertoo uutistoimisto AFP.

Firstbeat yhdistää teknologian ja hyvinvoinnin – sai valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon
Firstbeat tuottaa sykemittaukseen perustuvia analyysejä, joilla mitataan ihmisten hyvinvointia ja suorituskykyä. Yrityksen teknologiaa käyttävät muun muassa Samsung ja osa NHL-joukkueista.

Akkupalot eivät syöneet Samsungin suosiota – tulos kasvoi odotettua enemmän
Alustavien tietojen mukaan voittoa kertyi kuusi prosenttia. Analyytikot arvioivat, että seuraavassa vuosineljänneksessä luku on vielä suurempi.