Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Havainnekuva Oulun torinrantaan suunnitellusta Terwa Towerista.

Terwa Towerin ja Ritaportin kaavaluonnoksista voi antaa palautetta kesän aikana Oulussa

Palautteen lisäksi yleisö pääsee perehtymään isoihin rakennushankkeisiin yleisessä tiedotustilaisuudessa elokuussa.

Tuulivoimala pilvitsä taivasta vasten.

Susikanta esti tuulivoimapuiston hyväksymisen Utajärvelle – oikeuden mukaan susihavainnot olisi pitänyt huomioida

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Utajärven kunnan Maaselan tuulivoimapuiston kaavan susihavainnon takia. Kunnanjohtaja on päätöksestä yllättynyt.

Metsä Tissue Oyj:n Mäntän paperitehdas ilmasta kuvattuna.

Mäntän tehdasalueen tuleva kaava määrää rapautuvan museopiipun tulevaisuuden – kaavalla halutaan turvata myös teollisen toiminnan jatkuminen

Teollisen toiminnan jatkuminen turvataan kaavassa. Samalla on ratkaistava, mitä savupiipulle tehdään: se kuuluu maisemaan, mutta rapautuu päivä päivältä vaarallisempaan kuntoon.

Talvinen Neitikoski virtaa Lieksanjoessa Ruunaan reitkeilualueen kupeessa.

Lieksan Ruunaan matkailua kehittävä kaavoitus on valmis

Alueelle on kaavoitettu palvelu- ja majoitustoiminnan kortteleita, ei omarantaisia mökkipaikkoja.

Ruka Mastorinne.

Tällainen on Kuusamon suunnitelma Rukan alueelle: pari sataa uutta omakotitaloa ja tuhansia vuodepaikkoja lisää majoitukseen

Rukalle kaivataan erityisesti pysyvän asumisen tontteja. Vakituisten asukkaiden määrä kasvaisikin omakotirakentamisen myötä jopa tuhannella ihmisellä.

Tuulivoimalan turbiini kuvattuna alhaalta sinitaivasta vasten.

Pieksämäellä kylien väliin suunnitellaan isoa tuulivoima-aluetta – kaavaluonnos ja suunnitelmat ovat yleisön nähtävillä

Lahnasen ja Paltasen kylien alueelle kaavaillaan enimmillään yli 30 tuulivoimalan tuotantoaluetta. Kaavoitettavan alueen koko on lähes 3000 hehtaaria.

Postipuiston alueen rakennustyömaa.

Helsingin Postipuistoon rakennetaan uusia asuntoja jopa 3800 asukkaalle

Kaupunginvaltuuston hyväksymä Postipuiston asemakaavan muutos mahdollistaa sekä asunto- että toimitilarakentamisen.

Pirkkalan Partolan S-market vuonna 2017.

Pirkkalan Partola muuttuu automarkettien tasangosta asumisen, ratikan ja monenlaisten palvelujen taajamaksi

Nähtäville tuleva osayleiskaava vetää päälinjat vuoden 2040 tienoille asti. Rakennukset tihentyvät ja niiden korkeus kasvaa.

Syksyinen kaupunkimaisema Turun Vartiovuorenmäeltä katsottuna.

Valtuuston enemmistö ei suitsinut korkeaa rakentamista – Turun uusi yleiskaava tavoittelee 220 000 asukkaan keskuskaupunkia

Valtuustoryhmät tekivät yleiskaavaan 16 muutosehdotusta, mutta kaikki kaatuivat äänestyksissä.

Valaistu kirkkorakennus erottuu muuten pimeässä lumimaisemassa.

Teiskon kirkonseudun kulttuuriympäristö välttyy lisärakentamiselta – hallinto-oikeus kaatoi Tampereen kaupungin päätöksen

Hämeenlinnan hallinto-oikeus katsoi, että myönnetty rakentamisoikeus on selvästi suurempi kuin yleiskaava ja rakentamisjärjestys sallivat.

Turun tuomiokirkon ympärillä on vähän lunta. Sää on pilvinen.

Turun yleiskaava 2029 poiki taas tukun lausuntoja ja muistutuksia

Yleiskaavaehdotus oli esillä viime vuoden lopulla. Turun kaupunkiympäristölautakunnan mukaan vaadittavat muutokset ovat vähäisiä.

Vy över stad.

Pietarsaari päivittää kaupunkisuunnittelua ohjaavan yleiskaavan tähän päivään

Tavoitteena on säilyttää kaupungin tiiviys, kevyen liikenteen väyliin aiotaan satsata aiempaa enemmän.

Keski-Nurmontien liikenneympyrä ja peltoa takana.

Nouseeko Nurmoon vielä ABC? Hallinto-oikeus hylkäsi osayleiskaavasta tehdyt valitukset

Pitkään haaveiltuun ja vastustettuun hankkeeseen on mahdollista hakea vielä valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Osuuskauppa Eepee odottaa konkretiaa ennen tarkempia suunnitelmia.

Läheltä

Valkeakosken keskustan jalkapallokentistä Sahara voi joutua väistymään asuntorakentamisen alta

Valkeakoski suunnittelee yleiskaavassa keskusta-alueen asukasmäärän kasvua. Viheralueita ja kävelyreittejä lisättäisiin, mutta Saharan jalkapallokenttä häviäisi joidenkin vuosien kuluttua.

Neljä miestä pelaamassa golfia viheriöllä. Taustalla täydessä kukoistuksessaan olevia koivuja ja sininen taivas.

Golfkentän siirto Nurmi-Sorilaan vaatii yleiskaavan uusimisen ja pudottaa aiemmin suunniteltua asukaslukua

Tampereen kaupunginhallitus päätti alkukesällä, että Ruotulan golfkenttä väistyy ratikan ja uuden asutuksen tieltä. Hetkessä muutto Nurmi-Sorilaan ei käy, siitä pitää huolen kaavoitusprosessi.

Pippo-Kujalan yritystonttityömaa Lahdessa lähikuvassa. Kallion lohkareita kuvassa, autot kuljettavat lohkareita pois. Kesäinen kuva. Tontin vieressä moottoritiellä autoja.

Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset Lahden yleiskaavasta

Valittajat halusivat kaavaan tarkempia merkintöjä kultturiympäristöstä ja luonnon monimuotoisuudesta. Hallinto-oikeuden mukaan kaava ei ole lainvastainen.

Wasalandian tilat Vaasassa ovat tyhjillään.

Wasalandian entisen huvipuistoalueen purkamiskiistassa uusia käänteitä Vaasassa – omistaja: Eteenpäin päästy, mutta uusiakin ehtoja on tullut

Sekä Puuharyhmä Oyj että kaupunki ovat vaitonaisia neuvottelujen yksityiskohdista. Vaasan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan Vaskiluodon vuoteen 2040 saakka asemakaavoitusta ohjaavan osayleiskaavan.

Pippo-Kujalan yritystonttityömaa Lahdessa lähikuvassa. Kallion lohkareita kuvassa, autot kuljettavat lohkareita pois. Kesäinen kuva. Tontin vieressä moottoritiellä autoja.

Hallinto-oikeus hylkäsi yhdistysten tekemät valitukset Lahden yleiskaavasta

Valitukset koskivat etenkin alueita, jotka sijaitsevat eteläisen kehätien ja Nelostien tuntumassa. Alueille kaavaillaan elinkeinoelämän toimintoja.

Ilmakuva Kupittaan kaupunginosasta Turusta. Etualalla viheralue, oikealla suuri parkkipaikka, takana iso marketti. Taustalla korkeita kerrostaloja.

Turun tulevaa kehitystä luotsaava asemakaavajätti siirtyy lopulta valtuuston käsittelyyn – Kupittaan siirtolapuutarha saisi jäädä

Kaupunginhallitus äänesti yleiskaavasta tiistaina 11 kertaa. Muutoksia siihen ei kuitenkaan tehty.

Gerbyn metsää Vaasassa. Puuhun kiinnitetty ilmoitus addressista, jossa toivotaan metsien säästämistä hakkuilta

Gerbyn rinnettä vastustavassa adressissa jo 1200 nimeä – adressin alullepanija ihmettelee miksi asukkaita kuullaan, ellei suunnitelmia voi muuttaa

Vaasan kaupungin mukaan yleiskaavan vastaiset päätökset edellyttäisivät laajempaa keskustelua kaupungin laajenemisesta. Kyseiselle alueelle on suunniteltu asuinrakennuksia jo 1970-luvulla.

Ilmakuva Gerbystä, jossa punaisella merkattu alue, joka on määrä rakennuttaa.

Vaasassa ”Gerbyn rinne” -suunnitelma herättää vastustusta – kaupunki kaavailee 300 asuntoa virkistysalueelle

Vaasan ympäristöseura on huomauttanut, että alue on uhanalainen ja suojeluksen arvoinen. Lisäksi alueen virkistysarvo on Gerbyn asukkaille merkittävä.

Kouvolan RR-terminaalin työmaa-alue Kouvolan Teholassa.

Kouvola haluaa nyt toden teolla uusia yrityksiä – kaupunki laittaa viiden seuraavan vuoden aikana miljoonia uusiin yritystontteihin

Kouvolan kaupunki suunnittelee uusia yritystontteja seitsemälle eri alueelle. Rautatie- ja maantieterminaali RRT:n alueelle kaavailtujen yritystonttien rakentaminen siirtyy ensi vuodelle.

juhana herttuan lukio i åbo

Juhana Herttuan koulu hiersi Turun yleiskaavakäsittelyä – Kupittaan siirtolapuutarhan säilyttäminen läpi ilman uusia soraääniä

Tähän asti Turun yleiskaavassa eniten tunteita on herättänyt Kupittaan siirtolapuutarhan säilyttäminen nykyisellään. Kaavan uudestakin versiosta löytyi äänestettävää, vaikka puutarhan säilyminen näyttää selvältä.

Skylt med texten "Vasklot"

Vaskiluodon osayleiskaava on hyväksytty Vaasan kaupunginhallituksessa

Vaskiluodon osayleiskaavassa on huomioitu liikenteen, asukkaiden ja työpaikkojen kasvu.

Syksyinen kaupunkimaisema Turun Vartiovuorenmäeltä katsottuna.

Visioissa uusi silta, tunneli ja moderni siirtolapuutarha – "kaikkien asemakaavojen äiti" valmistumassa viimein Turkuun

Turun uuden yleiskaavan käsittely on ollut pitkä ja mutkikas prosessi. Lennokkailla ratkaisuilla tavoitellaan 2 500 uutta asukasta vuodessa. Kaavapaketista on tarkoitus päättää joulukuussa.

Ilmakuva Kupittaan kaupunginosasta Turusta. Etualalla viheralue, oikealla suuri parkkipaikka, takana iso marketti. Taustalla korkeita kerrostaloja.

Kupittaan siirtolapuutarhan säilyminen on jälleen askeleen lähempänä – lautakunta muutti kiistanalaista kaavamerkintää

Yleiskaavassa ehdotettu merkintä C-3 olisi mahdollistanut asuintalojen kaavoittamisen nykyisen siirtolapuutarhan alueelle. Kaupunkiympäristölautakunta päätyi yksimielisesti muuttamaan sitä.

Ilmakuva Kupittaan kaupunginosasta Turusta. Etualalla viheralue, oikealla suuri parkkipaikka, takana iso marketti. Taustalla korkeita kerrostaloja.

Turun yleiskaava jäi taas pöydälle – puolueet neuvottelevat erimielisyyksistä torstaina

Yleiskaavassa puhuttavat erityisesti Kupittaan siirtolapuutarhan kehittäminen, Kähärin puistotien jatke ja Kurjenmäen alta vedettävä tunneli.

Ilmakuva suoraan ylhäältä alas katsottuna: tieristeys, puutarha-alue ja parkkipaikka.

Turun Kupittaan siirtolapuutarhan kohtalo on tänään taas askeleen lähempänä ratkaisua, kun lautakunta käsittelee yleiskaavaa

Yleiskaavasta hyväksyttiin yksi versio viime joulukuussa. Siitä tehtiin joukko muistutuksia ja lausuntoja, joiden pohjalta kaavaa on vielä viilattu. Merkittävien muutosten vuoksi yleiskaava tarvitsee uuden poliittisen käsittelyn.

Esa Kallio rantatontillaan Oriveden Nuottajärvellä.

Esa Kallio osti palan rantaa tehdäkseen siitä luonnonsuojelualueen – kunta kaavoitti siihen mökinpaikan ja pyytää satojen eurojen korvausta

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnalla on oikeus periä rantaosayleiskaavan laatimisen kustannuksia maanomistajilta. Pienituloiselle Kalliolle lasku on suuri.

Ilmakuva Kupittaan kaupunginosasta Turusta. Etualalla viheralue, oikealla suuri parkkipaikka, takana iso marketti. Taustalla korkeita kerrostaloja.

Turun kehitystä linjaava yleiskaava 2029 jäi lautakunnan pöydälle – Kupittaan siirtolapuutarhan tulevaisuus poiki joukon muistutuksia

Yleiskaavasta hyväksyttiin yksi versio viime joulukuussa. Siitä tehtiin joukko muistutuksia ja lausuntoja, joiden pohjalta kaavaa on vielä viilattu. Merkittävien muutosten vuoksi yleiskaava tarvitsee uuden poliittisen käsittelyn.

Kupittaan siirtolapuutarhan mökki keväällä 2022.

Kupittaan siirtolapuutarha keräsi odotetusti eniten kannanottoja Turun uuden yleiskaavan osalta

Kaikkiaan lausuntoja, muistutuksia ja mielipiteitä kertyi 30. Kannanotoissa korostui tarve säilyttää siirtolapuutarhan alue nykyisessä käytössä.

Järvi, jossa kasvaa lumpeita.

Kangasalan Saarenmaan yleiskaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen

Valitusta perustellaan muun muassa sillä, että luonnonsuojelualueet vaarantuvat, kun rakentamista on ohjattu suojelualueiden yhteyteen.

Lakikirjoja Korkeimmassa oikeudessa

Turun Nummenmäen kerrostalokaavan valitus kaatui hallinto-oikeudessa

Pientaloyhdistys vaati päätöksen kumoamista muun muassa yleiskaavan vastaisena. Tammitien kulmaan voi kaavan perusteella rakentaa enintään viisikerroksisia asuintaloja.

Hämeenkyrön Mahnalan ympäristökoulu

Hämeenkyrön Sasi–Mahnala-alueen rakentamiselle, ympäristönsuojelulle ja muulle toiminnalle raamit osayleiskaavalla

Laitilan kylästä Metsäkulmalle ulottuva kaava-alue on valtakunnallisesti arvokasta maisemaa ja samalla elävää maaseutua.

koe porauksia metsän keskellä

Hallinto-oikeus: Läntän kaivosalueen osayleiskaava on lainvastainen Kokkolassa

Kumoamispäätöksen perusteissa moititaan sitä, että alueen muuta elinkeinotoimintaa ei ole otettu kaavan laadinnassa huomioon. Louhintaa alueella ei ole tarkoitus aloittaa vielä vuosiin.

Läheltä

Kangasalan Saarenmaahan tuhansia asukkaita ja työpaikkoja lähivuosikymmenten aikana, jos yleiskaava toteutuu

Saarenmaa sijaitsee Tampereen Ruskon ja Kangasalan Lentolan välisellä alueella. Nykyään seutu on varsin maaseutumainen.

Havainnekuva Jyväskylän Kalevankadulle tulevasta rakentamisesta.

Jyväskylän keskustaan nousee lähivuosina talot parille tuhannelle uudelle asukkaalle

Keskustan täydennysrakentaminen ahtaisiin paikkoihin vaatii kärsivällisyyttä kaupunkilaisilta ja lisää suunnittelua rakentajille.

Saimaa Lempukan uimarannan suunnasta

Imatran yleiskaavaluonnos kirvoitti palauteryöpyn – eniten kommentteja rantarakentamisesta eli Lempukan ja Hossukan alueesta

Seuraavan kerran imatralaisilla on mahdollisuus sanoa mielipiteensä uudesta yleiskaavasta syksyllä.

Havainnekuva Viking Maltin uudesta mallastamosta.

Lahti kuulee asukkaita ja maanomistajia Pippo-Kujalan teollisuusalueen kaavoituksesta

Lahdessa Pippo-Kujalan alueen kaavoitustyö etenee. Kaupunki pyytää asukkailta ja kiinteisönomistajilta mielipiteitä kaavaluonnoksista.

Tourulan sillat jotka ylittä nelostien.

Tourulan rampeista kova vääntö virkamiesten ja luottamushenkilöiden välillä – vastustettuun tiesuunnitelmaan on uponnut jo yli puoli miljoonaa

Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnan mukaan Tourulan eritasoliittymä tulee säilyttää, ja siltä tulee olla hyvät yhteydet valtateille kaikkiin suuntiin. Ely-keskus joutuu keskeyttämään hankkeen, jos tiesuunnitelma halutaan tehdä uusiksi.

Lempukan venevajoja

Rantarakentaminen puhuttaa imatralaisia uudessa kaavaluonnoksessa – yleisötilaisuudessa yli 60 ihmistä

Imatran uutta yleiskaavaa kaavaa laativan Ramboll Oy:n suunnittelupäällikkö Iris Broman muistuttaa, että kaavaluonnos mahdollistaa rantavyöhykkeiden hallitun hyödyntämisen, mutta ei velvoita siihen.

Kupittaan siirtolapuutarhan alue kuvattuna droonista.

Kupittaan siirtolapuutarhan tulevasta käytöstä tilattiin uusia luonnoksia

Yleiskaavaa esiteltiin yleisötilaisuudessa. Kupittaan siirtolapuutarha on osa yleiskaavauudistusta. Alueelle suunnitellaan asuinrakentamista.

Konalaan valmistuvan Helsingin pelastuslaitoksen työmaa, talon runko pystyssä, etualalla työmies vasaroi.

Lappeenrannassa Leirin alueelle saattaa nousta tulevaisuudessa asuntoja – kaavahankkeista järjestetään asukastilaisuus ja verkkokysely

Suuria liiketiloja ei tarvita enää entiseen malliin, mutta uudet asunnot Lappeenrannan Leirin alueella kiinnostavat ihmisiä.

Imatran kaupunginjohtaja Ari Lindeman.

Imatran uusi yleiskaava "Kokoaan suurempi Imatra" tuli nähtäville ja kommentoitavaksi kuukauden ajaksi

Imatran uusi yleiskaava 2040 on esillä kaupungin verkkosivulla sekä kaupungintalolla. Siitä järjestetään myös yleisötilaisuus.

Oulun Yliopiston lippuja

Oulussa valtuusto ohjeisti päätöksenteossa: Linnanmaata tulee kehittää yliopiston pääkampuksena

Maanantaisessa kokouksessa hyväksyttiin Linnanmaan yhtenäistä kampusta kannattava ponsi. Se on kaupunginvaltuuston mielipiteen ilmaisu, yliopiston Raksila-hankkeen valmisteluun sillä ei ole nyt juridista vaikutusta

Kaija Komulainen ja Jenni Sasaki poseeraa kameralle.

Kuopion Kelloniemen asukasmäärä jopa kaksinkertaistuu lähivuosina – Atrian vanhalle alueelle halutaan asuntoja, palveluja ja työpaikkoja

Atrian vanha teollisuusalue muuttuu huomattavasti lähivuosina Kuopion Kelloniemessä. Kaupunki on uudistamassa alueen kaavaa ja nykyään hiljaiseloa elävä alue saa piristysruiskeen.

Nainen laittaa luistimia jalkaan Malmin lentokentän luistinradan reunalla.

Kiistellyllä Malmin lentokentällä alkoi keskiviikkona uusi aika: Luistelijat, hiihtäjät ja muut ulkoilijat valtasivat kiitotiet

Malmin entinen lentokenttä muutettiin väliaikaisesti virkistysalueeksi kaupunkilaisille. Kentällä pääsee nyt muun muassa harrastamaan matkaluistelua ja hiihtoa.

Läheltä

Tampere saattaa kohta pyyhkiä pölyt Nurmi-Sorilan rakentamissuunnitelmista – pientalotonteille nähdään kysyntää

Tampereen keskustassa on rakennettu viime vuosina ahkerasti. Vähitellen katseet alkavat taas kääntyä kantakaupungin itäpuolelle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle