Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pahoinvointi ei johtunutkaan homeisista tortilloista – 65 lasta oireili, yhteyttä kouluruokaan ei löytynyt

Lappeenrannan seudun ympäristötoimi selvitti viime marraskuussa esiin nousutta ruokamyrkytysepäilyä.

Koulujen toiveruokapäivät tulevat taas

Joensuun koululaiset ja päiväkotien lapset saavat jälleen äänestää toiveruokapäivien suosikit.

Kouluissa ja päiväkodeissa syödään keskiviikkona tortilloita

Koululaisten toiveruokia ovat myös hampurilaiset ja kananugetit. Päiväkodeissa maistuu spagetti jauhelihakastikkeella.

Kioski FOOD: helpot linssiburritot

Tässä ohje nopeisiin ja helppoihin linssiburritoihin.

Gallo Pinto on Costa Rican kansallisruoka

Gallo Pinto on Costa Rican kansallisruoka

Outoja ruokia ja motoristien vierailu – viimeinen kouluviikko on vähän erilainen

Tenetin koulussa Sotkamossa vietetään kevään viimeistä kouluviikkoa tapahtumien ja tempausten saattelemana. Syksyllä 50 vuotta täyttävän koulun ruokalassa tarjotaan tunnettuja ja tuntemattomia kouluaterioita viideltä eri vuosikymmeneltä. Maanantaina vuorossa oli monelle tuntematon perunamaito.

Koululaiset haluaisivat lasagnea ja tortilloja useammin – silti perusruokakin maittaa

Vaasan koululaiset ovat varsin tyytyväisiä heille tarjottuun ruokaan. Uusimman kyselyn mukaan koululaiset ovat tyytyväisimpiä henkilökunnan palveluun, ruokasalien viihtyisyyteen ja ruokailuun käytettävään aikaan. Ruoan mausta ja ulkonäöstä koululaisilta herui pienimmät pisteet.

Nyhtökaura meni minuuteissa parempiin suihin

Himoittu nyhtökaura aiheutti yleisöryntäyksen uuden myymälän avajaisiin Turussa. Testiryhmämme arvioi uutuutta miedoin sanankääntein.

Kulinaristi: Syön mieluiten itse kasvatettuja toukkia

Johanna Puolitaival valmistaa ruokaa toukista, koska ne maistuvat hyvältä. Ötökkäkulinaristin mukaan itse kasvatettu toukka maistuu parhaimmalta. Puolitaival uskoo, että tulevaisuudessa ötököiden syöminen yleistyy.

Perinteiset nakit ja perunasalaatti kuuluvat edelleen suomalaisten vappuun

Vaikka texmexit ja tortillat tekevät tuloaan myös suomalaispöytiin, pitävät vanhat traditiot edelleen pintansa.

Meksikon presidentti pani kansan verolle

Maan tulovero muuttuu 35 prosentin tasaveroksi, kun kuukausiansio nousee 14 000 euroon ja sen yli.

Kouluruokakyselyn yksimielinen tulos: tortilloja saatava ruokalistalle

Siilinlahden koulun uutisluokka otti selvää oppilaiden lempiruuista. Pinaattiletut, uunimakkara ja kalapihvit nousivat kärkisijoille.

Kouluruuan alkuperä mietityttää oppilaita – myös laadusta valitetaan paljon

Siilinjärvellä sijaitsevan Siilinlahden koulun uutisluokkalaiset ovat havainneet, että kouluruuan laadussa on joskus toivomisen varaa. Oppilaat selvittivät, että suurin osa ruoka-aineista saadaan lähiympäristöstä.

Sananen – Emmehän sauvo rinnakkain

Negatiivisuus on voimavaramme. Siksi jokaista kieltokylttiä tarvitaan!

Leijonanlihan tarjoaminen ravintolassa sai eläintenystävät murahtamaan

Floridalainen Taco Fusion lopetti leijonanliha-tacojen myymisen nopeasti ja vakuuttaa, ettei myy niitä enää tulevaisuudessa. Ravintolan ruokalistalla on edelleen muun muassa strutsia, skorpionia, jakkia, antilooppia ja kalkkarokäärmettä.

Tässä ovat suomalaisten suosituimmat arkiruoat

Uuniruoat ja keitot pitävät pintansa suomalaisten ruokapöydässä. Yle kysyi netissä kymmentä suosituinta arkiruokaa. Kyselyssä menestyivät erityisesti jauheliharuoat. Kärkeen kiilasi makaronilaatikko. Puuroja suosituimpien joukosta ei löydy.

Mitkä ovat sinun 10 yleisintä arkiruokaasi?

Arkiruokaan liitetään yleensä termit nopea, helppo ja edullinen. Kerro meille omat suosikkisi arjen kokkauksista.

Musta oliivi on oikeasti vihreä

Tasaisen musta oliivi on saatu aikaan kemiallisesti värjäämällä. Väriaine on vaaratonta, mutta osa kuluttajista pitää oliivia mauttomana.

Suolapalana tunnettu sultsina makeana - yök vai nam?

Tortillaa muistuttava karjalainen perinneleivonnainen sultsina on suolainen pikapala, joka sisältää totutusti joko riisi- tai mannapuuroa. Heittäydyimme hurjiksi ja kokeilimme sultsinaa makeilla täytteillä. Kerranhan täällä vain eletään.

Tex-mex haastaa makuaistin

Lihapullien ja makaronilaatikon väliin on paikallaan välillä tuikata vaikkapa tex-mexiä, eli teksasilais-meksikolaista ruokaa. Chili-paprikat, muutkin kasvikset, liha eri muodoissaan ja maissipohjaiset tortillat ovat tex-mexin perusta.

Tortillasipsejä vedetään markkinoilta

Haugen-Gruppen vetää markkinoilta erän maahantuomaansa tuotetta nimeltä "Indian Tortilla Chips Original." Syynä on se, että maissilastuina kaupattu erä saattaa sisältää vehnää.

Quesadillat, salsa, katkarapu-avocado -salaatti ja chili margarita

Maria valmistaa pikkujoulujuhliin tai illanistujaisiin sopivia herkkuja.

Työpaikkojen ruoka kiehutti nettikommentoijia

Nimettömät nettikommentoijat ampuivat tutuun tyyliin täyslaidallisen kohti työpaikkaruokaloita. Kirjoittajat muun muassa arvostelivat, että näennäisesti henkilöstöruokaloiden valikoima on laajentunut mutta laatu on heikentynyt. Moni kuitenkin muistutti, että Suomessa sentään on ruokaa tarjolla.

Äänekosken koululaisille tarjotaan toiveruokia

Äänekosken koululaisilla on tällä viikolla hyvät oltavat. Sekä alakouluissa, yläkouluissa että lukiossa syödään koko viikko vain oppilaiden toiveruokia. Nuorisovaltuuston ideoiman herkkuruokaviikon listalta löytyy muun muassa makkaraperunoita, lasagnea ja tortilloja.

Suomi kisaa ensimmäisen Euroopan blueskilpailun voitosta

Suomi osallistuu maaliskuussa Berliinissä järjestettävään ensimmäiseen European Blues Challenge -kilpailuun. Suomea kisassa edustaa Micke & Lefty feat. Chef -trio. Kilpailun voittaja pääsee esiintymään Euroopan johtaville bluesfestivaaleille.

Vaihto-oppilas tuo valoa isäntäperheen arkeen

Koulujen alkaessa myös moni vaihto-oppilas aloittaa lukuvuotensa Suomessa. Moni ulkomaalainen nuori muuttaa vuodeksi suomalaiseen perheeseen ja tekee samalla ensimmäisen ulkomaanmatkansa. Perheet, jotka majoittavat vaihto-oppilaan kotiinsa, oppivat tuntemaan paremmin sekä oman että vieraan maan tapoja.

Ravintola Comico vaihtoi omistajaa ja avaa ovensa

Rovaniemeläinen ravintola Comico aukaisee ovensa uuden omistajan hallinnassa perjantaina 23.4. Ravintolan edellinen omistaja oli ajautunut konkurssiin.

Ranskis ei ole perunaruoka

Pro Peruna -yhdistys on huolissaan perunan maineesta. Yhdistyksen hallituksen jäsenen ja Suomen Keittiömestareiden puheenjohtajan, Ulla Liukkosen mielestä ranskista ei pitäisi sekoittaa oikeisiin perunaruokiin.

Tortillan täyte on makuasia

Meksikolaishenkiset tortillat ja tacot ovat melko helppoja valmistaa. Pientä näperrettävää niissä ja, mutta makujen monipuolisuus on kaiken vaivan arvoista.

Meksikolaiset pelkäävät tortillojen hinnan nousevan rajusti

Meksikolaiset tortillan tuottajat ennustavat litteän leipänsä hinnan ponnahtavan 18 prosenttia ylöspäin vielä toukokuun aikana. Tortilla kallistuu, koska maissin ja polttoaineen hinnat ovat nousussa.

Etanolituotanto nostanut Kiinassa maissin hintaa

Tärkeän ruokaviljan, maissin hinta on noussut Kiinassa 15 prosenttia viime vuoden jäkipuoliskoon verrattuna. Valtiollisen China Daily -lehden mukaan nousun syynä on maissin käyttö etanolin valmistukseen.

Meksikossa mielenosoitus tortillan hinnannousua vastaan

Kymmenet tuhannet ihmiset lähtivät illalla kaduille Meksikon pääkaupungissa Meksiko Cityssä tortillan hinnan jyrkän nousun takia. Litteän maissileivän, tortillan, hinta on noussut kolminkertaiseksi lyhyessä ajassa.