Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tänään selviää, miten Kulmuni ja Tekir selittävät ministeriölle viestintäkoulutusta

Tekir laskutti työ- ja elinkeinoministeriöltä ja valtiovarainministeriöltä yli 50 000 euroa.

Kulmuni vakuuttaa Twitterissä: keskusta jatkaa hallituksessa – Matti Vanhasen mukaan huhut hallituksen kaatamisesta ylidramatisoituja

Suomen Kuvalehden mukaan jotkut keskustavaikuttajat pelkäsivät, että Kulmunin tavoitteena oli kaataa hallitus.

Konsulttitoiminnan tutkija: Ministeriöt voisivat itse tuottaa palveluja, joita nyt ostetaan kalliilla ulkopuolisilta

Poliitikon ja viestintätoimiston suhde voi olla ongelmallinen. Ministeri Kulmunin ero herättää keskustelua alan ympärillä.

Sisko Savonlahden kolumni: Vaadin pönötystä 

Jos emme voi jäykistellä edes itsenäisyyspäivänä, koska sitten, kysyy kirjailija Sisko Savonlahti.

Täpärästi eduskunnan ulkopuolelle jäänyt Riikka Karppinen siirtyy viestintätoimistoon – kiistää lobbariroolin

Riikka Karppinen aloitti työt Milttonilla, joka oli lobbarikohun keskellä viime keväänä hallitusneuvottelujen aikaan.

MOT selvitti: Näitä lobbareita komissaari Jyrki Katainen kuuntelee

Yhdeksän kymmenestä kärkilobbarista tulee Suomesta.

Vihreiden Elina Moisio jättäytyy pois hallitusneuvotteluista lobbarikohun takia – viestintätoimiston osakkuus herätti epäilykset

Mediassa on epäilty Moision riippumattomuutta, sillä hän on viestintätoimisto Milttonin osakas ja johtava asiantuntija.

"Äidin työ vaikuttaa kivalta, koska on kiva olla tietokoneiden kanssa" – lapset pääsivät tänään sadoille työpaikoille eri puolilla Suomea

Sadoilla työpaikoilla on tänään vietetty Lapsi mukaan töihin -päivää. Tarkoituksena on, että lapset pääsevät näkemään, missä heidän vanhempansa työskentelevät ja mitä työnteko on. Markkinointi- ja viestintätoimisto Avidlyyn Kotkassa päässeet lapset näyttävät nyt, mitä äiti tekee.

Vasemmistoliitto päivitti punaisen värinsä

Vasemmistoliitto on uudistanut ilmeensä kohti ensi kevään eduskuntavaaleja.

Bisnes siirtyy rempseästi omalla murteella uuteen kaupunkiin – työntekijät pakkaavat pakaasinsa ja muuttavat mukana

Tutustuimme kahteen oululaiseen firmaan, jotka ovat laajentaneet toimintaansa Tampereelle ja Helsinkiin. Perustajajoukko on oululaista, jotta yrityksen "pohjoinen henki" säilyy myös uudessa osoitteessa.

Alkoholilaki viimeinen pisara: Mikael Jungner erosi SDP:stä– "Tämä ei ole enää se puolue, josta aikoinaan innostuin"

Jungner kertoo Facebookissa ymmärtäneensä alkoholilain käsittelyn myötä, kuinka erilleen hän on vuosien mittaan kasvanut SDP:stä.

Suomalainen johtaja kaihtaa riskejä ja välttelee riitoja – ulkomaiset pomot ovat sosiaalisempia

Viestintätoimisto Milttonin teettämän johtaja–tutkimuksen mukaan tyypillinen suomalainen pomo on maltillinen pomo.

Venäjällä maku paranee, mutta suomalaista muotoilua ei edelleenkään tunneta

Venäjällä osa tunnistaa Artekin ja Marimekon, mutta muuten suomalainen muotoilu jää vieraaksi. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin, uskovat asiantuntijat.

Tuukka Temosella on hankalan tyypin maine – "Sauli Niinistöä ei olisi kannattanut ärsyttää"

Kulttuurivieras Tuukka Temonen osaa provosoida ja pyytää anteeksi. Kaikki alkoi Presidentintekijät-dokumenttielokuvasta, joka suututti kokoomuspuolueen ja Suomen tasavallan presidentin.

MOT: Näin lobataan eduskunnassa

Noin 180 ihmistä on käynyt talossa vähintään kymmenen kertaa vuoden sisällä.

Uusi talouden ja politiikan verkkomedia Mustread.fi kalastelee viestintätoimistojen vesillä

Verkkojulkaisu rahoitetaan päättäjille kohdistettavalla Mustreadin asiakkaiden maksamalla natiivimainonnalla. Mustreadin ensimmäinen "numero" julkaistaan tänään tiistaina.

Mikael Jungner toivoo eduskunnan taipuvan vieraslistakiistassa: "Onhan tämä nyt aika posketonta"

Eduskunnan kansliatoimikunnan on määrä pohtia tänään torstaina, miten vieraslistojen kanssa toimitaan.

Supersomettaja Pekka Sauri viestintäasiantuntijaksi Tekiriin

Viestintätoimisto Tekir on rekrytoimassa Helsingin entisen ympäristö- ja rakennustoimen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin.

Hävittäjän markkinointi huvittaa somessa – taustalla konevalmistajien kova kilpailu

Hävittäjäkonevalmistajan viestinnästä Suomessa vastaavan toimiston mukaan sosiaalinen media on yksi osa-alue markkinoinnin työkalupakissa.

Taru Tujunen eroaa Kelan hallituksesta – Kela tilasi palveluja Tujusen johtamalta viestintätoimistolta

Toimitusjohtaja Tujunen ilmoittaa eroavansa Kelan hallituksesta, jotta tilanteesta ei syntyisi vääriä mielikuvia.

Epätietoiset suomalaiset Tukholmassa eivät pääse liikkumaan – poliisi estää ihmisten pääsyn kadulle, eikä julkinen liikenne toimi

Nuori suomalaisturisti Södermalmilla ei tiedä, mitä tehdä Tukholman iskun sekoittamassa kaupungissa. Poliisi ei päästä ihmisiä ulos myöskään Åhlensin lähellä olevista rakennuksista.

Selvitys: Äänekosken vesikriisin viestintä pieleen heti alusta – valmiussuunnitelmaa ei noudatettu

Äänekosken Energian viestintätoimistolta tilaama selvitys Äänekosken vesikriisin viestinnästä on valmistunut. Selvityksen mukaan viestinnässä tehtiin lukuisia virheitä.

Demokraatti: Lapsiasiavaltuutettu haluaa SDP:n puoluesihteeriksi

SDP:n puoluesihteeriksi on nyt neljä ehdokasta.

Uusi haastaja SDP:n Paanaselle: Antton Rönnholm ilmoittautui puoluesihteerikisaan

Muun muassa Paavo Lipposen ja Eero Heinäluoman erityisavustajana toiminut Antton Rönnholm ilmoittaa asettuvansa ehdolle SDP:n puoluesihteeriksi helmikuussa järjestettävässä puoluekokouksessa.

Nämä joukkueet ovat mukana Suomen kaikkien aikojen lobbauskisassa – tähtäimessä kymmenen miljardin hävittäjädiili

Entiset upseerit ja huippuvirkamiehet tukevat hävittäjävalmistajien myyntityötä Suomessa. Tulitukea tulee myös Suomen suurimmilta viestintätoimistoilta ja myyjämaiden suurlähetystöiltä. 

Trumpin kampanjatyyli ei rantautune Suomeen

Suomessa ei olla vielä nähty vaalikampanjoita, joissa totuutta olisi rajusti vääristelty. Sellaisia ei toivota tänne tulevankaan, totesivat A-studiossa vierailleet Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila ja viestintätoimisto Miltton Networksin toimitusjohtaja Jussi Kekkonen.

Tutkija: Twitter-pöhinällä ei vaaleja ratkaista – lähinnä poliitikkojen ja toimittajien temmellyskenttä

Vaikuttaminen sosiaalisessa mediassa on tullut merkittäväksi osaksi poliitikkojen kampanjointia. Poliitikkojen Twitter-käyttäytymisestä tehty tutkimus kuitenkin osoittaa, ettei Twitter-keskusteluilla ratkaista vaaleja.

Satoja tuhansia veroeuroja mainostoimistoille – Helsinki, Espoo ja Vantaa kiillottavat mainettaan

Helsinki, Espoo ja Vantaa pistävät satoja tuhansia euroja verorahoja maineensa kirkastamiseen. Kunnat ovat valjastaneet kilven kiillotukseen useita mainostoimistoja.

Poliittinen pamfletti ennustaa puolueiden statuksen romahdusta – verkkoyritysten ja somen toimintamallit pelastaisivat politiikan

Politiikan ammattilaiset Matti Apunen, Mikael Jungner ja Taru Tujunen ovat kirjoittaneet räväkän pamfletin puolueiden ideologioista, vallankäytöstä ja toimintatavoista. Nykymeno on kirjoittajien mielestä jämähtänyttä, pölyistä ja pönäkkää. Edessä on deep impact eli puolueiden status romahtaa kuin hiekkakuopan seinä.

"Gunnarkorhoset" taas liikkeellä

Lobbarit liikkeellä hävittäjäkaupoissa

Hävittäjävalmistaja kaappasi puolustusvoimien viestintätoimiston – “Lopetimme yhteistyön, olisi johtanut jääviysongelmaan”

Puolustusvoimien käyttämä viestintätoimisto Kaiku Helsinki teki viime viikolla sopimuksen Eurofighter-hävittäjää valmistavan BAE-Systemsin kanssa. Ennen siirtymistään hävittäjävalmistaja BAE-Systemsin palvelukseen Kaiku Helsinki ehti tarjota viestintäpalveluita puolustusvoimille kolmen vuoden ajan.

Pitääkö menestyvän naisen olla naimisissa työnsä kanssa?

Keski-ikäinen solmiomies johtajan mallikuvana, hyvä veli -verkostot sekä perheen ja työn yhteensovittamisen tuska pitävät naisia pois johtajien paikoilta.

Kokoomuksen puoluesihteeri vaihtuu, uusi valitaan helmikuussa

Kokoomuksen nykyinen puoluesihteeri Minna Arve on valittu Turun kauppakamarin toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään helmikuun puolivälissä.

Tutkija: Ministeriön viestintä oli valjastettu politikointiin

Nyt kaatuneen hallintarekisteri-hankkeen takana kulisseissa käytiin ankaraa informaatiosotaa. Monet viestinnän ja juridiikan asiantuntijat sanovat, että valtiovarainministeriö kohteli mediaa yksipuolisesti ja muutoinkin epäasiallisesti.

Visio: Helsingistä Tukholmaan junalla 25 minuutissa

Yhdysvaltalainen yritys ehdottaa huippunopeaa raideyhteyttä Helsingin ja Tukholman välille.

Henkilökuva: Kirsi Piha – kiltti bisnesnainen, joka oli liian nopea poliitikoksi

Kirsi Piha on yrittäjä, jonka viestintätoimisto menestyy, vaikka yleinen taloustilanne laahaa pakkasen puolella. Onko hän laskelmoiva liikenainen, kun pystyy luotsaamaan kasvuyritystä tässä ajassa? Ei suinkaan, sillä menestykseen tarvitaan kiltteyttä. Piha uskoo, että yrittäjänä hänellä on suoremmat vaikutusmahdollisuudet kuin poliitikkona.

Mistä potkua Kymenlaaksoon? Katso Kymenlaakso Areena suorana – mukana Bruce Oreck

Yle Kymenlaakso välittää maakunnan näkymiä luotaavan Kymenlaakso Areenan keskiviikkona. Seuraa suoraa lähetystä netistä tai Yle Areenasta klo 15.25 alkaen.

Politiikasta voi ponnahtaa loistopalkoille

Entiset ministerit tienaavat hyvin politiikan ulkopuolella. Häkämiehelle kertyi vuonna 2014 yli 360 000 euron, ja Lipposelle lähes 340 000 euron tulot.

Ylen selvitys: Parhaat viestintätoimistot takovat rahaa – melkein kuin juristit

Median murros kasvattaa viestintätoimistoja. Suurin osa toimistoista osaa myös laskuttaa palveluistaan harvinaisen hyvin. Kasvavat toimistot tekevät rahaa omistajilleen.

Kuinka kansa hurmataan – Taru Tujunen ja Mikael Jungner myyvät oppejaan yrityksille

Viestintätoimistot imevät politiikan vaikuttajia palkkalistoilleen. Huippupoliitikko tietää, kuinka asiat kerrotaan kansalle tai muille poliitikoille parhain päin. Yhä useampi yritys haluaa oppia saman asian.

Marko Jantunen palaa Pelicansiin – Aravirta rinnalle

Jantunen aikoo antaa lätkäfaneille uusia kulmia katsoa jääkiekkoa.

Yksi ero ei riitä kriisiviestinnän ekspertin mielestä: "Nyt on ison luudan lakaistava Volkswagen-konsernin korkeimmassa johdossa"

Pääjohtajan ero ei riitä ja autoyhtiön maine voi korjautua vain isolla puhdistuksella, arvioi viestinnän asiantuntija Ylelle.

Kauppalehti: Jorma Ollila Milttonin osakkaaksi ja hallituksen johtoon

Ollila on hankkinut 10 prosentin osuuden viestintätoimistosta.

A-studio kysyy: Onko lobbaaminen tarpeeksi avointa Suomessa?

Sunnuntain vaalipäivän jälkeen aletaan muodostaa uutta hallitusta ja laatia hallitusohjelmaa. Poliitikkojen lisäksi hallitusohjelmaan vaikuttaminen kiinnostaa lobbareita, yrityksiä ja erilaisia etujärjestöjä. Kuinka avointa peliä lobbaamisessa käydään?

Ex-kokoomusvaikuttaja Tujunen: "Poliittinen päätöksentekijä ei ole tyhmä"

Vaikuttajaviestintää, eli lobbaamista, tehdään Suomessa yhä ammattimaisemmin. Viestintätoimisto Ellun Kanojen toimitusjohtajan Taru Tujusen mielestä lisääntynyt lobbaus ei vaikuta poliittisen päätöksenteon riippumattomuuteen. "On poliittista järjestelmää väheksyvää ajatella, että joku muu tekisi päätökset."

Ei-niin-hämmentynyt Jokinen: "Täällä kaikki keskittyvät illan tapahtumaan"

Kas näin heil’ on lysti! St. Louis Bluesia jäykempiäkin NHL-organisaatioita on nähty, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Iita Pirttikoski. Tuimia PR-miehiä ei löytynyt – Olli Jokinen kylläkin.

Putin antoi potkut pr-toimistolleen Yhdysvalloissa

Presidentti Vladimir Putinin lehdistöavustajan mukaan Venäjä-kuvan parantaminen lännessä ei ole mahdollista pr-väen keinoin nykyisessä informaatiosodassa.

Puoluesihteeri Mikael Jungnerin lähdöstä: Menetys SDP:lle

Mikael Jungner aloittaa viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajana huhtikuussa. "Uutta Mikaelia ei tietenkään tule", SDP:n Reijo Paananen kommentoi nimitysuutista. Jungner sanoo pohtineensa asiaa pitkään.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle