Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Herra Oblomov (Tarmo Manni) makaa sängyllä.

Pieni katsaus Televisioteatterin historiaan

Televisioteatterin perustamisesta 60 vuotta.

Lappeenrannan kaupunginteatteri

Robin Hood avaa Lappeenrannan teatterin syksyn – näyttelijät pääsevät lavalle 9 kuukauden tauon jälkeen

Teatterin syyskausi alkaa lauantaina 21. elokuuta Robin Hood -näytelmän ensi-illalla.

Ohjaaja opastaa näyttelijöitä

Paha sheriffi ei päihitä Robin Hoodia Konttisen kesäteatterissa

Tänä kesänä Lapin kesäteattereissa on tarjolla myös Carolaa, soterokkia, lehmänmaitoa ja mansikoita.

Äiti ja neljä tytärtä teatterinäytelmässä lavalla.

Teattereiden katsojaluvut hipoivat tavoitteitaan

Kouvolan Teatteri hipoi katsojamäärissään vuositavoitettaan viime vuonna. Myös Kotkassa kaupunginteatteri on tyytyväinen menneen vuoden yleisöön.

Sherwood Forever -teksti purkukiinteistön katolla

Sherwoodin iloiset veikot tekevät salaa Keravasta hauskemman

Anonyymi taiteilijaryhmä Veikko Ilonen on tehnyt kaksi massiivista tilataideteosta, jotka ylistävät Keravaa. Ryhmän edustaja kertoo, miksi jäsenten henkilöllisyydet halutaan pitää salassa.

Jousiampuja Samuli Piippo

Samuli matki Robin Hoodia jo pikkupoikana – varmisti olympiapaikan sankarihahmon kotimaisemissa

Samuli Piippo kilpailee keskiviikkona Rion olympialaisten jousiammunnan pudotusvaiheessa.

Ilmo Ranne Amadeuksena Kouvolan teatterissa.

Yleisö palasi takaisin Kouvolan teatteriin

Katsojia oli näytäntökauden aikana runsaat 40 000. Suosituin näytelmä oli pohjoismaisena kantaesityksenä esitetty Love Story -musikaali.

Terhi Järvikare

Kasvokkain: Ylin verokarhu pitää verotusta liian kireänä – ja uskoo sen kiristyvän edelleen

Valtiovarainministeriön ylimpänä verokarhuna on nyt siro vaalea nainen. Terhi Järvikare johtaa valtiovarainministeriön vero-osastoa ja pitää suurimpana ongelmana kovaa palkkaverotusta. Kasvokkain on juttusarja, jossa esitellään joka lauantai ajankohtaiseen teemaan liittyvä henkilö.

kirjastobussi Käkriäinen

Kirjastoautopalvelu lakkautusuhan alla Savonlinnassa – "Ikävältä tuntuu, jos toiminta loppuu"

Savonlinnan kaupunginvaltuuston päätettävänä maanantaina on, loppuvatko kirjastoautopalvelut Savonlinnassa. Kirjastoautopalvelun lopettamisen arvioidaan tuovan menopuolelle säästöjä 20 000 euroa. Lisäksi kirjastoauton myynnillä kilahtaisi kassaan 15 000 euroa.

Mies on jännittänyt taljajousen ja katsoo oikealle.

Jousimetsästys pitää miehen nöyränä ja opettaa olemaan hiljaa

Janne Vaahtera ampui ensimmäisen saaliinsa 7-vuotiaana. Kahdeksan vuotta sitten hän hakeutui jousimetsästyksen pariin. Se on kuningaslaji, joka ei äkkinäiselle tyypille sovi. Kahdeksan vuoden yrittämisen jälkeen majava on vieläkin voitolla.

 Pohjanrannan viime vuoden kesäteatteriesitys oli  Kulkurin valssi

Kesäteatterit eivät juuri kylmästä kesästä hetkahtaneet

Kylmä sää ei juuri vaikuttanut kesäteattereiden kävijämääriin Meri-Lapissa. Eniten kävijöitä keräsi Keminmaassa esitetty Kulkurin valssi.

 Pohjanrannan viime vuoden kesäteatteriesitys oli  Kulkurin valssi

Kesäteatterikausi käyntiin Kulkurin valssilla

Meri-Lapin kesäteattereiden tämän suven ensimmäinen ensi-ilta oli keskiviikkona 24.6. kun Pohjanrannan vintillä esitettiin laulunäytelmä "Kulkurin valssi".

Yksi neljästä Magna Cartasta säilyneestä kopiosta on esillä British Libraryssa, Lontoossa. Kuva on otettu helmikuussa 2015.

Tasa-arvon peruskivi viettää 800-vuotispäivää – Magna Carta vei kuninkaalta yksinvallan

Kesäkuussa 1215 Englannin kuningas painoi vastahakoisesti sinettinsä asiakirjaan, jonka piti olla vain yksi siirto valtapelissä. Nyt Magna Cartaa juhlitaan maailmanhistorian kenties merkittävimpänä sopimuksena.

Meksikon poliisi vartioi Michoacán osavaltiossa sijaitsevaa luolaa, jonne Servando Gómez Martínez, "La Tuta", oli piiloutunut. Kuva on otettu 2. maaliskuuta.

Aasilla lepakkoluolaan ratsastanut huumeparoni jäi lopulta poliisin satimeen

Meksikon ja Yhdysvaltain viranomaisten jahtaama Servando Gómez Martínez johti Temppeliritarit-huumeliigaa.

Matkapuhelin ja radion kaiutin

Kansanedustaja ehdottaa velvoitteita puhelinyhtiöille – "Etteivät linkit simahtaisi muutamassa vuorokaudessa"

Kuopiolaiskansanedustaja Markku Rossi (kesk.) olisi valmis muuttamaan lainsäädäntöä, jotta tukiasemien virransaanti olisi turvattu myös häiriötilanteissa. Rossi otti tukiasemien haavoittuvuuden esille Yle Savon kansanedustajatentissä.

Satuhahmot

Three Asterixes in Finnish government?

The scrappy Gaulish fighter seems to be a popular role model among Finnish politicians.

Maalaus, joka esittää Matti Pohtoa kelkkoineen ja kirjoineen lumisessa maisemassa.

Kirja-Matti on Suomen Robin Hood

Matti Pohto on suomalaisen kulttuurin suuri

Palava kuorma-auto kärytti Robin Hoodin täyteen savua – asiakkaat evakuoitiin

Kauppa on tyhjennetty asiakkaista ja on epävarmaa, milloin se voidaan avata uudelleen. Aiheutuneiden vahinkojen laajuutta selvitetään. Palava auto on saatu sammutettua, ja liikkeen tuuletusta ollaan parhaillaan lopettelemassa.

Vanha musta polkupyörä 1930-luvulla Hämeenlinnan Pyöräverstaalla

Aulanko, Robin Hood, Radio, Linna - vanhat fillarimerkit sykähdyttävät harrastajaa

Hämeenlinnalaisia vanhoja polkupyörämerkkejä tunnetaan yli 20 kappaletta. Polkupyöräkaupungin rekisteri paljastaa entisajan kulttuurihenkilöt innokkaiksi fillaristeiksi. Uusi kirja kertoo polkupyörämerkkien rikkaasta nimistöstä.

Kukkarosta pursuaa ulos seteleitä.

Kymenlaakson suurituloisin vuonna 2012 oli Jukka Saastamoinen

Entinen Robin Hoodin omistaja tienasi vuonna 2012 yhteensä 1 719 368 euroa. Hänen tulonsa koostuvat pääasiassa pääomatuloista. Ansiotulojen ykkönen oli teollisuusneuvos Reino Uusitalo.

Luola

Nottinghamin uumenissa piirretään karttaa Robin Hoodin tyrmästä ja muusta luolastosta

Kaupungin alla on laaja luolasto, jota alettiin kaivaa 500-luvulla. Yhdessä luolassa on pubi, toisessa ravintola, mutta osaan ei ole enää pääsyä. Laserskannerin on nyt määrä antaa luolista tarkka kuva.

Kuhmolaisteatteri esittää näytelmää Robin Hood.

Kaikissa kesäteattereissa ei ole ollut tungosta

Suomi on satojen kesäteatterien maa. Onnistuneista näytelmistä tulee usein katsojamagneetteja. Osalla kesäteattereista kulunut kausi on kuitenkin ollut vain kohtalainen tai jopa huono, kun katsomot eivät ole täyttyneet toivotulla tavalla.

Vieraina ohjaaja Juha Kukkonen (vas.) sekä näyttelijä Chike Ohanwe.

Ryhmäteatterin toisenlainen Robin Hood

Suomenlinnan Hyvän Omantunnon linnakkeen lavalle nousee tänään erilainen Robin Hood, johon on totuttu. Ryhmäteatterin Robin on rosvoryökäle, joka ei todellakaan vie köyhiltä ja anna rikkaille, vaan pitää ahneena saalinn itsellään.

Errol Flynn miekkailee Robin Hood -elokuvassa.

Tutkija: Robin Hood olikin sissisotilas

Robin Hoodin legendan alkuperästä kiistellään yhä lähes 800 vuotta hahmon ensiesiintymisen jälkeenkin.

Juha Lind Yle Etelä-Karjalan studiossa

Lind: "SaiPalla on Robin Hood -henkeä"

Pitkän linjan jääkiekkoilija Juha Lind pitää SaiPan menestystä kauan odotettuna.

Perussuomalaisilta "Robin Hood" -varjobudjetti

Perussuomalaiset pitää hallitusta talouspoliittisesti halvaantuneena. Puolue esittää verotuksen oikeudenmukaistamista ja kasvupakettia pk-yrityksille.

Kotkassa öljyä tiellä Langinkosken kirkolta Kotkansaarelle

Linja-autosta on valunut noin 40 litraa öljyä tielle. Vana kulkee Langinkosken kirkolta Kotkantietä pitkin linja-autoasemalle asti sekä Puistotieltä Robin Hoodille. Tie on erittäin liukas.

Näyttelijät rooliasuissaan

Robin on kaikenikäisten sankari

Kokkolan kaupunginteatterin Robin Hood miekkailee, seikkailee ja puhkeaa aika ajoin lauluun iloisten velikultiensa kanssa. Vauhdikas seikkailukertomus oikeamielisestä sankarista valloittaa niin lasten kuin aikuistenkin sydämet.

Sarkozy tv-ohjelman studiossa kahden haastattelijan kanssa.

Ranska ottaa "Robin Hood" -veron käyttöön

Ranska aikoo ottaa käyttöön kiistellyn rahoitusmarkkinaveron. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kertoi sunnuntai-iltana televisiossa, että 0,1 prosentin vero otetaan käyttöön elokuussa. Sarkozy sanoi myös nostavansa Ranskan arvonlisäveroa 1,6 prosenttiyksiköllä.

Rajala

Pertti Rajala palkittiin elämäntyöstään selkokirjalijana

Satakunnan maakuntajohtaja, kirjailija Pertti Rajala on palkittu selkokirjallisuuden Seesam-palkinnolla. Järjestyksessään kymmenes Seesam-palkinto luovutettiin Rajalalle tänään Helsingin Kirjamessuilla. Pertti Rajala palkittiin tunnustuksena vaikuttavasta elämäntyöstään selkokirjallisuuden edistämiseksi.

Nastolalaisessa kaupassa kärähti sähköpääkeskus

Nastolan Robin Hoodissa jatkuu savutuuletus tiistaina aamupäivällä ylikuumentuneen sähköpääkeskuksen palon jäljiltä. Pelastuslaitoksen mukaan palosta aiheutui lieviä savuvahinkoja.

Ville Rusanen esittää Robin Hoodia.

Pirkanmaalaiset koululaiset lähtevät oopperamatkalle

Kahdeksaa pirkanmaalaiskoulua lykästi, kun Suomen kulttuurirahasto ja 100-vuotisjuhliaan viettävä Kansallisooppera arpoivat ilmaisia oopperalippuja lähes 180 koululle ympäri maan.

Ooppera odottaa

Kemin lentoasemalla oli torstaiaamuna kuhinaa: Kemin, Keminmaan, Simon ja Tornion koulujen seiskaluokkalaiset olivat joukolla lähdössä oopperaan Helsinkiin.

Ville Rusanen esittää Robin Hoodia.

Koululaisille ilmaislippuja oopperaan

7-luokkalaiset pääsevät kevään mittaan ilmaiseksi oopperaan. Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan maksuttomaan oopperaesitykseen Helsinkiin pääsevät kymmenet eteläsavolaiskoulujen oppilaat.

Ritarilogo

HPK haluaa eroon Robin Hood -kiekosta

HPK on kuin Robin Hood. Joukkue napsii pisteitä niiltä, joilla niitä on paljon ja antaa niille joilla on vähän, kiteyttää ritarivalmentaja Petteri Hirvonen joukkueensa nykytilan. Torstaina on kuitenkin luvassa muutos.

Suomen Kansallisooppera.

100-vuotias Kansallisooppera tavoittelee upouusia yleisöjä

Suomen Kansallisooppera pyrkii 100-vuotisjuhlavuonnaan houkuttelemaan katsomoon ihmisiä, joille ooppera on uusi kokemus. Kansallisoopperan taiteellisen johtajan Mikko Franckin mukaan temppuiluun ei silti pidä sortua, vaan oopperan tulee luottaa omiin vahvuuksiinsa.

Erkki ja Liisa-Hillevi Rantanen.

Rantaset kirjoittivat kotikontujen salat lauluiksi

Liisa-Hellevi ja Erkki Rantanen ovat iskelmän tuntijoita ja tekijöitä. He ovat koonneet sanoittamistaan lauluista kokoelman, jossa kerrotaan pääosin varsinaissuomalaisten paikkojen tarinoita.

Robin hood -ooppera.

Kansallisoopperan Robin Hood seikkailee eko-lavasteissa

Suomen Kansallisoopperassa perjantaina ensi-iltansa saavaa Robin Hoodia voidaan kutsua myös eko-oopperaksi. 400 neliöön levittäytyvä lavastus on lähes tyystin tehty kierrätettävistä materiaaleista. Lavastaja tinki ekoajatuksesta vain kun oli pakko.

Bassolaulaja Matti Salminen (kuvassa oikealla ) ja kapellimestari Pertti Pekkanen

Kuningasbasso ei lepää laakereillaan

Oululaisilla on oiva mahdollisuus tulevana torstaina kuulla ja myös nähdä suomalaista kuningasbassoa. Matti Salminen esiintyy Madetojan salissa Oulun Sinfonian kanssa. Sinfoniaa johtaa kapellimestari Pertti Pekkanen.

100-vuotias ooppera juhlii kahdella kantaesityksellä

Kansallisooppera juhlii ensi vuonna satavuotisjuhlaansa kahden kotimaisen oopperan kantaesityksillä. Kantaesityksen saavat Jukka Linkolan säveltämä seikkailuooppera Robin Hood ja Ilkka Kuusiston Aino Acté -ooppera.

SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen

Pia Viitanen kaipaa Robin Hoodia

SDP:n varapuheenjohtaja uskoo, että kaikilla isoilla puolueilla on tulevissa vaaleissa tasavahvat mahdollisuudet kisata sekä hallituspaikasta että pääministerin pestistä. SDP:n kisavalttina on reilu meininki.

Suomen Kansallisooppera.

Koulut tutustuvat oopperaan

Oopperaelämykset seitsemänluokkalaisille ja heidän valvojilleen tarjoavat Kansallisooppera ja Suomen kulttuurirahasto. Kulttuurirahasto maksaa pääsylippu- ja matkakulut.

Koulut hakivat innokkaasti ilmaisiin oopperaesityksiin

Suomen Kansallisoopperan 100-vuotisjuhlien kunniaksi koululaisille tarjoattavat ilmaiset oopperaesitykset ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta. Ilmaisiin oopperanäytöksiin haki yli 17 000 seitsemäsluokkalaista valvojineen. Arvonnassa ilmaisen oopperaelämyksen sai 7 000 onnekasta.

Faravidin sudet harjoittelevat taisteluitaan ympäri vuoden

Hiki lentää kapakkatappelussa

Kapakkatappelu oli hyvää treenausta aikanaan viikinkiajan miehille. Faravidin sudet järjestävät tappeluihin yllätyksiä ja huumoria. Kamppailujen takana on läpi talven kestänyt kova treenaus. Oman haasteensa tuovat teräaseet.

Jorma Silvasti ja Judit Kyyhkynen Suomen Kansallisoopperan esityksessä Punainen viiva.

Thousands of Teens to Experience Opera Field Trips

The Finnish Cultural Foundation has decided to offer 7,000 teenagers free field trips to the Opera next year. It's all part of the Opera's jubilee year and a boon to school districts eager to bring a hands-on approach to the cultural curriculum.

Jorma Silvasti ja Judit Kyyhkynen Suomen Kansallisoopperan esityksessä Punainen viiva.

Koululaisia oopperaan ilmaiseksi

Kansallisooppera arpoo tuhansia seitsemäsluokkalaisia ilmaisiin näytöksiinsä. Koululaisten liput ja matkat maksetaan Suomen Kultturirahaston pussista. Ooppera varaa Sevillan parturin ja Robin Hoodin esityksiä yksinomaan arvontayleisöille.

Kesäteatteri vetää huippuyleisöjä

Uudenmaan kesäteattereilla menee tänä kesänä hyvin. Kolean alkukesän jälkeen säät ovat suosineet esityksiä ja useimmille ryhmille kaudesta on tulossa kaikkien aikojen paras. Silti joukkoon mahtuu myös takaiskuja.

Huippuohjaaja koostaa YouTube-videoista elokuvan

Videopalvelu YouTube koostaa amatöörivideoista kokopitkän elokuvan. Elokuvan ohjaa Last King of Scotland -elokuvasta tunnettu Kevin Macdonald ja sen tuottajaksi on valittu Gladiaattorin ja Robin Hoodin tekijä Ridley Scott.

Sinkkuelämää 2 -elokuvan tähdet autiomaassa

Sinkkuelämää 2 oli juhannusviikonlopun katsotuin

Sinkkuelämää 2 oli jo neljättä viikonloppua perättäin Suomen katsotuin elokuva. Leffateattereiden kävijämäärät olivat juhannusviikonloppuna kuitenkin hyvin alhaisia.

Reijo Kallio kannattaa Robin Hood-veroa

Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, raumalainen kansanedustaja Reijo Kallio (sd.) haluaisi ottaa käyttöön rahoitusmarkkinaveron. Kallio toivoo myös talouskriisin seurauksena rahoitusmarkkinoiden tiukempaa säätelyä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle