Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Antti Ronkainen ja Niko Suihkonen tuulettavat.

Suomen lentopallomiehet aloittivat Kultaisen liigan vieraissa murskavoitolla Virosta

Suomen miesten lentopallomaajoukkue voitti Viron kolmessa erässä. Lauantai-iltana kentällä loisti Suomen yleispelaaja Antti Ronkainen. Keskiviikkona vastassa on Tšekki.

Lauri Kerminen maajoukkuepaidassa vuonna 2018.

Lentopallomaajoukkueella edessä pitkä kesä – päävalmentaja kommentoi Lauri Kermisen tilannetta: ”Olemme liiton päätöksen kannalla”

Maajoukkue aloittaa Kultaisen liigan lauantaina ottelulla Viroa vastaan. Kauteen mahtuu myös EM-kisat ja olympiakarsinta. Lauri Kerminen on yhä suljettuna maajoukkueesta.

Lauri Kerminen.

Huippulentopalloilija Lauri Kerminen jatkaa Venäjällä

Suomen miesten lentopallomaajoukkueesta hyllytetty Lauri Kerminen jatkaa venäläislähteiden mukaan Moskovan Dynamossa.

Olli Kunnari,  lentopallo, valmentaja, Akaa Volley,  Akaa, lentopalloilija,

Lentopallolegendan loikka valmentajaksi onnistui – Olli Kunnarin tavoitteena on luotsata Suomen maajoukkuetta

Akaa-Volleyn päävalmentaja Olli Kunnari on luotsannut joukkueensa lentopallon Mestaruusliigan kärkisijoille. Viikonloppuna Akaa-Volley hakee Suomen cupin mestaruutta Tampereella. Yle välittää ottelut suorana.

Suomen lentopallomiehet juhlivat Latviaa vastaan.

Suomen miehet huimalla saldolla lentopallon EM-kisoihin – joukkueen "entinen rokkitähti" lupasi juhlat: "Nähdään Turun yössä"

Suomen lentopallomiehet pelaavat EM-kisoissa myös ensi vuonna. Joukkue varmisti kisapaikkansa Turussa kotiyleisön edessä pelatussa viimeisessä karsintaottelussa.

Lentopallomiehet taistelivat viisieräisen voiton Itävallasta.

Lentopallomiesten EM-kisapaikka enää viimeistä sinettiä vaille

Lähes 2,5-tuntinen taistelu sai onnellisen päätöksen Suomen miesten lentopallomaajoukkueen osalta Itävallan Ried im Innkreisissä myöhään sunnuntaina.

Suomen miesten lentopallomaajoukkue kiittää tamperelaista yleisöä Itävalta-ottelun jälkeen.

Lentismiehet ottivat tärkeän askeleen kohti EM-kisoja, mutta tekivät lähes kaikki virheensä yhdessä erässä – passari-Ivanov: "Otan sen piikkiini"

Suomen miesten lentopallomaajoukkue on saanut EM-karsintaansa täydellisen alun. Päävalmentaja Joel Banks harmitteli Itävalta-ottelun jälkeen sitä, miten nuoret pelaajat tuppaavat unohtamaan joukkueen pelityylin, kun joutuvat paineen alle.

Lauri Kerminen syöksyy pallon perään lentopallon EM-kisoissa 2021.

Suomi tavoittelee EM-paikkaa ilman ykköstähteään – päävalmentaja ja kokenut pelaaja kertoivat keskusteluista Lauri Kermisen kanssa

Suomi aloittaa yhdeksännen peräkkäisen EM-kisapaikan tavoittelun Latvian vieraana. Lauri Kerminen on hyllytetty maajoukkueesta, mutta joukkue on nuorentunut muutenkin merkittävästi syksyn EM-kotiturneesta.

Suomen lentopallomaajoukkue palaverissa Akaalla.

Suomi taipui Romanialle pitkän kaavan kautta pelatussa Hopeisen liigan finaalissa – "Ottelu oli vähän niin kuin tulollaan meille"

Hopeisen liigan loppuottelu Suomen ja Romanian välillä päättyi Suomen tappioon. Yle Urheilun asiantuntijan Mikko Eskon mukaan Suomella on parannettavaa tilanteissa, joissa ottelu etenee tasalukemissa.

Suomen miesten lentopallomaajoukkueen valmentajat Joel Banks ja Sami Kurttila keskustelevat.

Sami Kurttila jatkaa Suomen lentopallomaajoukkueen valmennuksessa – "Työskentely tässä porukassa on erittäin motivoivaa"

Apuvalmentaja Sami Kurttilan lisäksi lentopallomaajoukkueen valmennukseen saadaan kolme Mestaruusliigan valmentajaa.

Päävalmentaja Joel Banks tuulettaa.

Lentopalloliitto ja Joel Banks löysivät yhteisymmärryksen – brittiluotsi jatkaa miesten päävalmentajana ainakin kaksi vuotta

Suomen Lentopalloliitto on solminut 2+1-vuotisen jatkosopimuksen miesten maajoukkuetta vuodesta 2019 asti valmentaneen britin kanssa.

Suomen lentisfanit 8.9.2021

Suomalaiskatsojat ihastuttivat EM-kisoissa karnevaalitunnelmallaan, mutta kotikisat eivät olleet rahasampo: "On yritetty laukoa liikkuvaan maaliin"

Tampereen Hakametsän hallissa on vietetty suomalaista lentopallohurmosta. EM-kisat olivat onnistuneet Suomen kannalta tuloksellisesti, mutta myös kisajärjestelyt onnistuivat. Korona kasvatti EM-kisojen kuluja kolmanneksella.

Antti Ronkainen ja Aaro Nikula tuulettavat.

Montako pistettä lentismiehet saavat Turkki-ottelussa? Veikkaa ja voita nimmaroitu pelipaita!

Suomen miesten lentopallomaajoukkue päättää alkulohkon ottelunsa Tampereen EM-kisoissa Turkkia vastaan. Veikkaamalla oikein Suomen joukkueen tekemän pistemäärän voit voittaa nimmaroidun pelipaidan!

Niko Suihkonen oli Suomen valopilkku Hollantia vastaan.

Suomi haastoi urheasti Hollannin, mutta joutui pettymään – erävoiton taituroinut Suihkonen: "Ketuttaa, ettemme loppuun asti jaksaneet puristaa"

Suomi päättää alkulohkopelinsä Tampereella keskiviikkona ottelulla Turkkia vastaan. Suomi on jo varmistanut paikan jatkopeleissä.

FIN - NED

Katso tallenne: Hollanti löi Suomen tasaisessa väännössä 3–1 – Yle seurasi hetki hetkeltä

Suomen miesten lentopallomaajoukkue kohtasi EM-kisojen alkulohkon neljännessä ottelussaan ennakkosuosikki Hollannin. Suomi kärsi 1–3-tappion.

Lentismiehet juhlivat  EM-kisoissa

Suomen lentopallomiesten EM-jatkopaikka varmistui Espanjan kustannuksella

Espanjan olisi pitänyt voittaa tiistaina Venäjä suoraan erin 3–0, jotta Suomen jatkopaikka ei olisi vielä varmistunut. Se kuitenkin hävisi avauserän pistein 20–25.

Suomen miesten lentopallomaajoukkue tuulettaa.

Montako pistettä lentismiehet tekevät Alankomaita vastaan? Veikkaa ja voita nimmaroitu pelipaita!

Suomen miesten lentopallomaajoukkue jatkaa otteluitaan Tampereen EM-lohkossa Alankomaita vastaan. Veikkaamalla oikein Suomen joukkueen tekemän pistemäärän voit voittaa nimmaroidun pelipaidan!

Päävalmentaja Joel Banks tuulettaa.

Joel Banks ei hätkähtänyt suomalaisten juroutta – sinnikäs valmentaja johdatti Suomen ulos karmivasta tappioputkesta ja on nyt porukan kovin saunoja

Suurelle yleisölle tuntematon brittivalmentaja sai kaksi vuotta sitten käsiinsä menestykseen tottuneen miesten lentopallomaajoukkueen. Alku oli täysi katastrofi, mutta Tampereen EM-kotikisoissa Joel Banks on voittanut suomalaisyleisön puolelleen.

Eemi Tervaportti

Lentismiehille takaisku – ykköspassari Tervaportti joutuu reisivamman takia sivuun EM-kisoista

Eemi Tervaporin etureidessä on repeämä, joka estää pelaamisen. Hänen tilalleen joukkueeseen tulee Akseli Lankinen.

Sakari Mäkinen tuulettaa.

Montako pistettä lentismiehet saavat Venäjää vastaan? Veikkaa ja voita nimmaroitu pelipaita!

Suomen miesten lentopallomaajoukkue kohtaa tänään Tampereen EM-lohkossa Tuomas Sammelvuon luotsaaman Venäjän. Veikkaamalla oikein Suomen joukkueen tekemän pistemäärän voit voittaa nimmaroidun pelipaidan!

Suomen lentopallomiehet juhlivat kuvassa

Suomen lentismiehiltä väkevä esitys EM-areenalla: Espanja kaatui 3–0

Suomi kohtaa jo huomenna seuraavan vastustajansa, Venäjän, EM-kotikisoissa Tampereella.

Suomen miesten lentopallomaajoukkue tuulettaa.

Montako pistettä lentismiehet tekevät Espanjaa vastaan? Veikkaa ja voita nimmaroitu pelipaita!

Suomen miesten lentopallomaajoukkue jatkaa otteluitaan Tampereen EM-lohkossa Espanjaa vastaan. Veikkaamalla oikein Suomen joukkueen tekemän pistemäärän voit voittaa nimmaroidun pelipaidan!

Miki Jauhiainen kuvassa

Nörtistä kuoriutuu pelikentällä voitontahtoisuuden perikuva – Miki Jauhiainen on kulkenut erilaisen tien Veljeksiin

Miki Jauhiainen on ollut lentopallomaajoukkueen valmentajien listoilla pitkään, mutta nyt neljä vuotta maajoukkuedebyyttinsä jälkeen hän on valmis nousemaan parrasvaloihin. EM-kotikisoista Kalevan Lentopallon kasvatti ei silti ollut unelmoinutkaan.

Suomen miesten lentopallomaajoukkue tuulettaa.

Asiantuntija oli Joel Banksin kanssa eri mieltä Suomen ottelujärjestyksestä, mutta lentismiehet saivatkin unelma-alun EM-kisoilleen: "Oikealla tiellä ollaan"

Suomen miesten lentopallomaajoukkue sai lentävän lähdön Tampereen EM-kisoihin, kun se otti elintärkeän voiton Pohjois-Makedoniasta. Yle Urheilun asiantuntija Timo Tolvanen ei kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut Suomen pelistä.

Lauri Kerminen tuulettaa.

Montako pistettä lentismiehet iskevät EM-avauksessaan? Veikkaa ja voita nimmaroitu pelipaita!

Suomen miesten lentopallomaajoukkue aloittaa urakkansa Tampereen EM-lohkossa Pohjois-Makedoniaa vastaan. Veikkaamalla oikein Suomen joukkueen tekemän pistemäärän voit voittaa nimmaroidun pelipaidan!

Eemi Tervaportti tuulettaa.

Rautaista kokemusta, mestari ja kisälli, musta hevonen… Tällainen on Suomen miesten joukkue lentopallon EM-kotikisoihin

Tampereen EM-kisoissa pelaavasta Suomen joukkueesta löytyy todellakin sekoitus nuoruudesta ja kokemuksesta, ja myös puolet joukkueesta on vaihtunut kahden vuoden takaisesta. Yle Urheilun asiantuntija Timo Tolvanen arvioi joukkueen kokoonpanoa.

Niko Suihkonen vastaanottaa palloa.

Hyppää lentopallohuumaan mukaan! Ennakkolähetys kertoo kaiken, mitä EM-kisoista tarvitsee tietää

EM-kotikisojen lentopallohuuma lähestyy ja keskiviikkona alkavia kisoja ennakoidaan tiistaina Yle TV2:ssaa ja Areenassa kello 19–20 suorassa lähetyksessä. Suomi aloittaa urakkansa Tampereella 1.9. Pohjois-Makedoniaa vastaan.

Lauri Kerminen ja Urpo Sivula tuulettavat.

Näin seuraat lentismiesten EM-kisoja Ylen kanavilla

Lentopallon EM-kisojen Suomen lohko pelataan Tampereella. Yle seuraa Veljesten otteita tiiviisti kaikilla alustoilla.

Suomen lentopallomaajoukkue EM-kisoissa 2019.

Viro löi Suomen lentopallomiehet Tallinnassa käydyssä koitoksessa

Viro nappasi kotivoiton Suomesta erin 3–2.

Päävalmentaja Joel Banks keskustelee Urpo Sivulan kanssa.

Lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Joel Banks palasi tulvien runtelemaan Belgiaan – huolestui ystävistään, joiden kodit joutuivat veden varaan

Joel Banksin belgialainen kotikaupunki Maaseik on säästynyt tulvatuhoilta, mutta lähikaupungeissa ihmiset ovat joutuneet lähtemään kodeistaan ja estämään vesivahinkoja hiekkasäkeillä.

Antti Siltala syöttää

Laaja kattaus EM-lentopalloa Ylen kanavilla

Yle on hankkinut uusia lentopallon esitysoikeuksia.

Joel Banks

Lentopallomiesten EM-kisaryhmän hakkuriosastolle muutos – näin asiantuntija kommentoi ratkaisua

Joonas Jokela korvaa Aleksi Muukkosen syksyn EM-kisoihin valmistautuvassa Suomen miesten lentopallomaajoukkueessa.

Eemi Tervaportti

Eemi Tervaportti liitti jälleen yhden maan mestaruusketjuunsa

Suomalaispelaajista myös Niko Haapakoski ja Niko Suihkonen juhlivat viikonloppuna mestaruutta.

Suomen miesten lentopallomaajoukkue

Kotikisat edessä ja joukkue murroksessa – anna äänesi kuulua: kenet tulisi valita Suomen lentopallomaajoukkueen EM-kokoonpanoon 2021?

Nyt voit äänestää, kuka ansaitsee mielestäsi kisapaikan syyskuussa pelattaviin lentopallon EM-kotikisoihin.

Joel Banks

Lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Joel Banks lähti "road tripille" tutustumaan suomalaiseen seuratoimintaan – "Yritämme käyttää tämän ajan hyväksi"

Suomen lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Joel Banks käy muun muassa Kokkolassa, Sastamalassa ja Salossa kesän aikana.

Tommi Siirilä

Savo Volley hankki riveihinsä maajoukkueen luottopelaajan – Suomeen palaava Tommi Siirilä pitää kotimaan liigaa "yllättävän hyvänä"

Yli 100 maaottelua pelannut keskitorjuja Tommi Siirilä pelaa ensi kaudella Mestaruusliigaa Savo Volleyssa.

Tapio Kangasniemi

Lentopallonaisille tiukka lohko Kultaiseen liigaan, miesten tähtäimessä nopea nousu

Suomen miehet putosivat viime kesänä lentopallon Kultaisesta liigasta, mutta hakevat nyt nopeaa paluuta.

Joel Banks

Suomi menetti viimeisen oljenkorren Tokioon – Banks jatkaa lentopallomiesten päävalmentajana

Lentopallon EM-kisoissa 14:nneksi sijoittunut Suomi putosi Euroopan rankingissa sijalle 12 ja menetti samalla paikkansa tammikuussa pelattaviin Saksan olympiakarsintoihin.

Elviss Krastins (vas.) ja Joel Banks

Lentopalloliiton pomot päättävät brittivalmentajan jatkopestistä lähiaikoina ja vastaavat asiantuntijan kritiikkiin: "En sanoisi, että Banksin taakka oli liian iso"

Lentopalloliiton toimitusjohtaja ja puheenjohtaja ovat tyytyväisiä Suomen suorituksiin EM-kisoissa, vaikka kehittyminen sille tasolle vei turhan kauan.

Joel Banks

Asiantuntija antaa kritisoidulle brittiluotsille puhtaat paperit ja haluaa hänen jatkavan pestissään: ”Banksin tehtävä oli toivoton, virheen teki Lentopalloliitto"

Suomen lentopallomiehet pelasivat EM-kisoissa hyvin ja omalla tasollaan, kertoo Yle Urheilun asiantuntija Timo Hoivala. Hän haluaa, että Suomen päävalmentaja Joel Banks jatkaa tehtävässään.

Urpo Sivula ja Earvin Ngapeth

Lentismiehet kaatuivat taistellen – Ranska osoitti kovuutensa kolmessa erässä

Suomen miesten lentopallomaajoukkueen pelit EM-turnauksessa päättyivät tappioon Ranskalle.

Elviss Krastins, Markus Kaurto ja Samuli Kaislasalo

Suomi taisteli, mutta Ranska vei ottelun – katso ottelu

Suomen miesten lentopallomaajoukkue kohtasi EM-turnauksen neljännesvälierissä Ranskan. Neljä vuotta sitten Euroopan mestaruutta juhlinut Ranska on edennyt kotiyleisönsä edessä voitosta voittoon ja kärsinyt vain yhden erän menetyksen. Ottelua seurattiin TV2:sta ja Yle Areenasta.

Tommi Siirilä

Kuinka monta pistettä Suomi tekee Ranskaa vastaan? Osallistu kilpailuun!

Yle Urheilun lentopallon EM-kisaveikkauksessa haetaan Suomen kokonaispistemäärää lauantain neljännesvälieräottelussa Ranskaa vastaan.

Antti Siltala

Antti Siltalalla tukka vähenee, mutta kentällä tahti vain kiihtyy – joukkueen sytyttäjä tavoittelee ensimmäistä voittoa Ranskasta

Suomen miesten lentopallomaajoukkue kohtaa tänään EM-turnauksen neljännesvälierissä Ranskan. Tässä ottelussa Suomi tarvitsee jälleen kokenutta taistelijaansa, yleispelaaja Antti Siltalaa.

Antti Ronkainen ja Markus Kaurto

Lentismiehet onnistuivat kaikista tärkeimmässä hetkessä – "Kesä on nyt taputeltu, ja suunta on aivan uudella tavalla eteenpäin"

Suomen miesten lentopallomaajoukkue kohtaa neljännesvälierissä Ranskan. Kun Suomi edellisen kerran voitti Ranskan 17 vuotta sitten, oli Yle Urheilun asiantuntija Timo Hoivala joukkueen päävalmentaja.

Antti Siltala ja Eemi Tervaportti

Mahtavaa! Lentismiehet venyivät huimaan voittoon – EM-pudotuspelit jatkuvat Ranskassa

Suomen miesten lentopallomaajoukkue pystyi loistosuoritukseen pakkovoiton edessä. Suomi pelaa seuraavaksi pudotuspeleissä Ranskaa vastaan Nantesissa.

Eemi Tervaportti

Lentismiehet taistelivat pakkovoiton itselleen – katso ottelu

Suomen miesten lentopallomaajoukkueella oli EM-turnauksen viimeiseen alkulohkon otteluun selvät sävelet: tulos tai ulos. Suomi tarvitsi Turkista voiton, jotta se etenisi pudotuspeleihin. Ottelu seurattiin TV2:sta ja Yle Areenasta.

Lentopallomiehet kuvassa

Montako pistettä Suomi saa alkulohkon päätösottelussaan Turkkia vastaan? Osallistu veikkaukseen!

Yle Urheilun lentopallon EM-kisaveikkauksessa haetaan Suomen kokonaispistemäärää keskiviikon ottelussa Turkkia vastaan.

Lentopallon EM, Turkki - Valko-Venäjä

Näin Turkki kaatoi Valko-Venäjän EM-lentopallossa – katso ottelu täältä

Suomi ei pelannut EM-kisoissa tiistaina, mutta C-lohkossa pelattiin kaksi mielenkiintoista ottelua.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle