Uusimmat artikkelit

Mielenosoittajat päästivät vankeja vapauteen ja estivät pääsyn lentokentälle Nigeriassa
Poliisiväkivaltaa vastustavat mielenosoitukset ovat jatkuneet yli kaksi viikkoa.
Pekka Ekberg on saanut liikematkoiltaan kolme pahaa virustautia, muttei pelkää koronaa – yrityksessä tarkat pandemiaohjeet
Myönteinen elämänasenne saa Pekka Ekbergin elämään päivä kerrallaan, vaikka syytä traumaankin olisi.
VTT: Masks protect others, but not user
The study by Finland's Technical Research Centre suggests masks slow progress of virus, but cannot eliminate its spread.

Tutkimus: Sosiaalinen eristäytyminen saattaa olla tarpeen jopa 2022 saakka koronaviruspandemian vuoksi
Mikäli rokotetta tai toimivaa hoitoa ei saada kehitettyä, koronavirus voi jatkaa leviämistään kausi-influenssan tavoin.

Koronavirusrokotetta testataan jo ihmisillä – asiantuntijat pohtivat jopa yhden tärkeän vaiheen ohittamista kehityksen nopeuttamiseksi
Rokotekehitystä on nopeuttanut muun muassa se, että globaali tiedeyhteisö on jakanut avoimesti tietoja toisilleen.
”Mikään virus ei ole yhtä vahva kuin kansakunnan yhtenäisyys.”
Docventuresin erikoislähetyksessä tuore koronadokumentti.

Näitä asioita koronaepidemiassa tapahtuu tulevina kuukausina: Todennäköisesti virus on tullut jäädäkseen, mutta toivoa on
Lopullinen ratkaisu on rokote, jota pitää odottaa vuosi tai kaksi. Tämä juttu käy läpi, mitä on tehtävissä sitä ennen.

Varoitus Kiinasta: Avioerot lisääntyivät karanteenin aikana, kotiväkivallan lisääntymisestä kerrotaan ympäri maailman
Eristäytyminen puolison kanssa pieniin sisätiloihin viikkokausiksi saattaa olla räjähtävä yhtälö.

Yhdysvaltalaisyhtiö aikoo aloittaa koronavirusrokotteen testauksen ihmisillä syksyyn mennessä – parhaimmillaan hätäkäytössä ensi vuoden alussa
Rokotteita kehitetään useissa yhtiöissä ympäri maailmaa, ja testit ihmisilläkin on jo aloitettu.

Tutkija: "Kyllä tästä meille pitkäaikainen ongelma tulee" – Koronavirus ei pyri tappamaan ihmisiä vaan asettumaan meihin
Tässä jutussa, joka kertoo pienistä kummajaisista, viruksista, on myös kolme positiivista uutista koronakriisin keskelle. Ja neljäskin, jos tämänhetkisestä tilanteesta otetaan opiksi seuraavan pandemian pysäyttämiseksi.

5 kysymystä koronasta: Voiko epidemian kitkeä ihmisiä eristämällä vai pitääkö tarpeeksi monen sairastua ensin?
Jos väestöstä yli puolet on immuuneja tai sairastanut taudin, se hyytyy.

Koronatapaukset vähentyivät Italiassa kahtena peräkkäisenä päivänä – Mistä tiedämme, milloin pahin on ohi?
Suuntaus on toki rohkaiseva, mutta parista päivästä ei vielä voi päätellä mitään pidemmälle, toteaa THL:n johtava asiantuntia Jussi Sane.
Koronapandemia ei ollut virologeille mikään yllätys – koronavirukset ovat vakiokonnia, joita epäillään jokaisen pandemian yhteydessä
Eläintorit ovat eläinperäisten virusten paratiiseja.
Singapore nojaa avoimeen viestintään, Etelä-Koreassa testataan ahkerasti – näin eri maat onnistuivat epidemiapiikin taittamisessa
Aasian pienet valtiot ovat onnistuneet hidastamaan koronaviruksen leviämistä. Australia ja Uusi-Seelanti avasivat kukkaronnyörinsä talouden elvyttämiseksi.

Kun pandemia menee ohi, jäävätkö meille kausi-influenssojen kaltaiset kausikoronat?
COVID-19:sta tiedetään vielä liian vähän, jotta sen tulevaisuus olisi selvä. Tiedeyhteisössä on kuitenkin vahva olettamus, että tauti on tullut jäädäkseen, toisin kuin 2000-luvun alussa pelästyttänyt sukulaisensa SARS.
Ärsyttääkö hokeminen käsien pesemisestä? Näin sanoo tiede saippuasta ja käsidesistä
Nyt jylläävien epidemioiden virukset ovat osoittautuneet erityisen monilukuisiksi. Peseminen ei vain huuhdo niitä viemäriin, vaan saippuan rasva-aineet täydentävät työtä.

Komissio pani pisteen "aavelennoille" – koneet eivät enää lennä tyhjinä koronaviruksen takia
Esimerkiksi lentoyhtiö Virgin Atlantic on kertonut lennättäneensä koneitaan lähes tyhjinä aikaslottisäännön vuoksi.
Ongelmana ylikierroksilla käyvä immuunijärjestelmä – näin koronavirus iskee sairastuneeseen
Kausi-influenssasta koronavirus eroaa siinä, että se saattaa levitä koko elimistöön.

Italian korona-aalto sai todennäköisesti alkunsa yhdestä miehestä – 5 kysymystä ja vastausta supertartuttajista
Tutkijoiden arvion mukaan koronavirukseen sairastunut tartuttaa keskimäärin 2,2 ihmistä.

Voiko yksi virus seisauttaa maailmantalouden? Analyytikko: "On aitoja riskejä, että tästä voi tulla jotain isompaa"
Koronaviruksen vaikutukset leviävät maailmalla nyt nopeammin kuin itse virus – talouden kautta. Miten koronavirus voi vaikuttaa Euroopassa?

"Olo on kuin lomalla" – Viisi suomalaista kertoo, miten poikkeuksellinen arki sujuu koronan hiljentämässä Pekingissä
Pekingissä asuvat suomalaiset eivät pakene kotikaupungistaan, vaikka metropoli on käytännössä poikkeustilan vallassa.

Koronavirukseen on nyt kuollut enemmän ihmisiä kuin sarsiin kuoli maailmanlaajuisesti vuosituhannen alussa
Koronaviruksen vaatimien kuolonuhrien määrä jatkaa yhä nousuaan Kiinassa. Eilisen jälkeen virukseen on kuollut 89 ihmistä.
Kiina esittää avointa, mutta pimittää tietoa koronaviruksesta: "Sitä ei tulla näyttämään, millaisissa oloissa ihmiset sairastavat", sanoo Ylen entinen kirjeenvaihtaja
Lääkärin kuolema näytti, että sensuuri voi Kiinassa hyvin.

Koronavirukseen kuolleiden määrä ylitti sarsiin kuolleiden määrän Kiinassa ja Hongkongissa – Japanin luksusristeilijällä uusia tartuntoja
Koronavirukseen kuolleita on nyt 717, kun sarsiin kuoli lähes 650 ihmistä vuosina 2002–2003.

Lähteet BBC:lle: Kiinan hallitus puuttui uutiseen sankarilääkärin kuolemasta, minkä jälkeen media muutti raportointiaan
Kiinan kannalta koronavirukseen menehtyneen sankarilääkärin tarina on kiusallinen. Tapauksesta aloitetaan tutkinta.

Sankarilääkäri Li Wengliangia suitsutetaan Kiinassa: varoitti koronaviruksesta jo varhain, poliisi kolkutteli heti – ja sitten Li sairastui itse
Kiinan korkein oikeus on arvostellut Wuhanin poliisin toimintaa.

WHO koronaviruksesta: Ei vielä pandemia – Kiinassa virukseen on kuollut yli 400 ihmistä, tartuntoja on vahvistettu jo yli 20 400
WHO:n mukaan viruksen leviämisen estämiseksi on erittäin tärkeää, että sairastuneet käyttävät hengityssuojuksia.

Kiina myönsi puutteet reagoinnissaan virusepidemiaan – Ranskan testaamilla Wuhan-evakoilla ei todettu virustartuntaa
Kiinassa tartuntatapauksia on nyt yhteensä reilut 17 200.

Koronavirus on valtava sokki maailmantaloudelle
Suurin osa Kiinan vilkkaimmista teollisuustuotannon alueista on pysähdyksissä epämääräisen ajan.
Tämä koronaviruksesta tiedetään nyt: Lähes 10 000 tartuntaa, kuolleita 213 – Ruotsissa vahvistettiin ensimmäinen tartunta
Kokosimme tähän juttuun olennaisimmat kysymykset tämänhetkisestä tilanteesta.

Vertasimme koronavirusta maailmalla riehuneisiin tauteihin – katso, mitä virus ihmisessä aiheuttaa
Koronavirusta voisi hillitä jo pelkästään sillä, että välttää koskettelemasta kasvojaan tai pesee kädet ennen sitä.

Kiinassa koronavirukseen on kuollut jo 132 ihmistä, lähes 6 000 tartuntaa – WHO kertoi uudesta hätäkokouksesta
Ensimmäiset evakuointilennot Kiinasta on tehty. Ikea ilmoitti sulkevansa noin puolet Kiinan myymälöistään.

Kiinan koronaviruksen oireet muistuttavat hyvin paljon SARS:ia – tutkijat julkaisivat kuvauksen oireista
Noin kolmanneksella sairastuneista oli jokin muu sairaus, esimerkiksi diabetes tai jokin sydän- ja verisuonitauti.

Kuinka vaarallinen uusi koronavirus on ja miten se leviää? Tämän tiedämme nyt maailmalla riehuvasta viruksesta
Kiinalaiset tutkijat ovat pystyneet nopeasti analysoimaan koronaviruksen rakenteen.

Sars, sikainfluenssa, espanjantauti, hongkongilainen – näitä suomalaiset ovat pelänneet, osaa ihan syystä
Maailmalla jylläävät influenssavirukset voivat olla hengenvaarallisia myös terveille, nuorille aikuisille. Siksi ne ovat kylväneet kauhua kautta aikojen.

Tutkijat: Kiinan koronavirus saattaa olla peräisin myrkyllisistä käärmeistä
Kiinan viruksen geenirakennetta verrattiin yli 200 näytteeseen, jotka olivat peräisin eri eläimistä.

Kokosimme vastaukset keskeisiin kysymyksiin: Miksi maailma pelkää uutta koronavirusta? Kertooko Kiina totuuden taudista?
Ainakin 26 ihmistä on kuollut Kiinassa leviävään koronavirukseen. Lisäksi sadat ovat saaneet tartunnan.

Ennestään tuntematon virustauti tappoi toisen ihmisen Kiinassa – sairastuneita vahvistettu yli 40
Uusi virustauti muistuttaa vuosituhannen alussa Kiinassa jyllännyttä sars-virusta.

THL:n asiantuntija Aasiassa leviävästä uudesta virustaudista: ”Ei tästä tarvitse Suomessa yöunia menettää”
Kiinassa havaittu uudentyyppinen koronavirus on herättänyt laajaa huomiota. THL:n mukaan vakavan epidemian riski on pieni.
Tuntematon hengitystiesairaus tappoi yhden ja sairastutti kymmeniä Kiinassa – aiheuttajaksi epäillään sarsia muistuttavaa uutta virusta
Yli 40 ihmisellä on havaittu keuhkokuumeen kaltaisia oireita.

Hongkong kieltää kasvot peittävien naamioiden käytön
Kielto astuu voimaan puolilta öin paikallista aikaa.

MERS-virus aiheuttaa huolta Kiinassa – SARS-epidemia kummittelee mielissä
Aasian kirjeenvaihtajamme Sari Taussi tarkastelee, miten viruspaniikki leviää-ihmismielissä. Samaan aikaan voimaan tullut tiukennettu tupakkalaki ei sen sijaan kiinnosta ketään.

Aasian viruksesta oppia ebolan voittamiseen - SARS jätti suojat kasvoille
Guangdong, Kiina 2003 ja ensimmäinen vakava äkillinen keuhkotieoireryhmäoireryhmä eli SARS-tapaus. Seuraavien kuukausien aikana keuhkokuumetta muistuttava virus levisi useisiin alueen valtioihin. Tuolloin viranomaiset eivät olleet varautuneet laajaan epidemiaan. Taudista on sittemmin otettu oppia, myös ebolan varalta.
Pohjois-Korea kieltää turistien pääsyn maahan Ebola-pelon takia
Matkanjärjestäjien mukaan ulkomaalaisia turisteja ei päästetä Pohjois-Koreaan perjantaista lähtien. Tiedossa ei ole, kauanko kielto on voimassa.
Ulkolinja: Lääke Ebolaan?
Afrikassa leviävän Ebola-viruksen alkuperää ei tunneta, mutta tiedetään, ettei kukaan ole sille immuuni. Miksi sen tutkiminen on niin vaikeata? TV1 to 9.10. klo 22.00
Saudi-Arabian koronavirukseen kuolleiden määrä ylitti sadan
Tartuntojen määrä on noussut huhtikuussa merkittävästi. Egyptissä on ilmoitettu maan ensimmäisestä mers-tartunnasta.

Uusi koronavirus todettu yli 150 ihmisellä
Saudi-Arabia ilmoitti sunnuntaina uudesta koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta. MERS-koronavirustartuntoja ei ole tavattu Suomessa.
Ranskan viruspotilas kuoli
Mies oli Ranskan ensimmäinen uuden, sars-tyyppisen viruksen saanut ihminen.

WHO varoittaa koronaviruksesta: Maailman pitää valpastua
Saudi-Arabia kertoi yhdeksännestä kuolemasta. Sars-viruksen etäistä sukulaistautia on tavattu myös Ranskasta, Britanniasta, Qatarista ja Jordaniasta.