Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

SJK:n maalivahti Jesse Öst sai voittomaaliin maalisyötön – "Se oli ainakin osin harjoiteltu kuvio"

SJK voitti Ilveksen Tampereella 1–0. FC Lahti ja IFK Mariehamn päätyivät pistejakoon.

Huippulaiturin siirto ulkomaille avaa nuorille näytönpaikkoja FC Lahdessa

Jalkapalloliigajoukkue FC Lahti ei ainakaan heti aio lähteä etsimään siirtomarkkinoilta pelaajaa Jasin Assehnounin jättämään aukkoon.

FC Lahti ja maalittoman putkensa katkaissut IFK Mariehamn ylsivät vierasvoittoihin jalkapalloliigassa

FC Lahden voittomaalin teki toisella puoliajalla 77. minuutilla Jasin Assehnoun. IFK Mariehamn katkaisi kahdeksan voitottoman ottelun sarjansa, jonka aikana se ei ollut tehnyt maaliakaan Kotkassa.

Jasin Assehnoun ratkaisi pilkulta voiton FC Lahdelle, Kamraterna-kohtaamisessa ei nähty maaleja

Veikkausliigassa FC Lahti kaatoi SJK:n 2-1 (0-1) ja IFK Mariehamn sekä HIFK päätyivät tasapeliin.

Miesten jalkapalloliigassa HJK lisäsi karkumatkaansa – Honka nappasi helpottavat pisteet: "Fanit saivat meidät ottamaan tämän voiton"

HJK:n menestyskulku jatkui paikalliskamppailun ja euroavauksen edellä. Yskähdellen kauden aloittanut KuPS on napannut nyt neljä perättäistä voittoa.

MTV Urheilu: SJK purki Emmanuel Ledesman sopimuksen – otti yhteen toisen pelaajan kanssa

MTV Urheilun uutisen mukaan Ledesma otti eilisissä harjoituksissa yhteen joukkueen toisen ulkomaalaispelaajan kanssa.

HJK haki Ahvenanmaalta voiton, KuPS ja SJK kotivoittoihin

HJK jatkaa miesten jalkapalloliigan kärjessä tappiotta, kun se kaatoi maanantaina vieraissa IFK Mariehamnin 1-0. Illan muissa otteluissa nähtiin kotivoitot, kun KuPS voitti sarjassa toisena olevan Interin 1-0 ja SJK Ilveksen 1-0.

Maarianhaminalaisten maaliverkko heilunut jalkapalloliigassa yhdeksän kertaa peräkkäin – "Ottelu repesi, kun he tekivät avausmaalinsa"

FC Lahti kaatoi sunnuntain ainoassa Veikkausliiga-ottelussa IFK Mariehamnin vieraissa lukemin 3–0. Maarianhaminalaisten kausi alkoi erinomaisesti, mutta se on saanut 345 minuuttia pelkkiä vastaiskuja.

Ouluun matkustaneet vierasfanit saivat palkinnon, kun HIFK nousi jalkapalloliigassa kolmanneksi

Hakan voiton myötä AC Oulu on jalkapalloliigan ainoa pisteetön joukkue.

KTP, Inter ja KuPS nappasivat voitot Veikkausliigassa – Haka yhä nollakerhossa

Hongan kukistanut Inter johtaa Veikkausliigaa kahden pisteen erolla HJK:hon.

Hovioikeus lievensi entisen Veikkausliiga-pelaajan raiskaustuomiota

IFK Mariehamn irtisanoi pelaajan sopimuksen toukokuussa, kun rikosepäily tuli ilmi.

AC Oulu vietti Ahvenanmaalla IFK:n vieraana mustan kolmeminuuttisen – "Kylmä suihku tuli"

Veikkausliigassa IFK Mariehamn kellisti sarjanousija AC Oulun 3-1 ja turkulainen FC Inter lisäajan maalilla FC Hakan 2-1.

Honka avasi voittotilinsä Veikkausliigassa – SJK ja HIFK tasapeliin

HIFK johti omaa otteluaan, mutta SJK tasoitti pelin Mostagh Yaghoubin ulosajon jälkeen.

Veikkausliiga alkaa! Ylivoimaisen mestarisuosikin rivimiehetkin ovat tähtiä, nämä joukkueet yrittävät haastaa HJK:n – tässä lähtökohdat kauteen

Veikkausliiga käynnistyy lauantaina kahdella ottelulla. Hallitseva mestari HJK kohtaa Hongan, FC Inter KuPSin.

Saku Ylätupa avasi Allsvenskan-kauden maalilla ja syötöllä

AIK:n 21-vuotias suomalaishyökkääjä Saku Ylätupa avasi maalitilinsä jalkapallon Ruotsin pääsarjassa Allsvenskanissa, kun AIK aloitti liigakautensa kotiottelulla Degerforsia vastaan.

IFK Mariehamnissa koronatartunta – joukkue määrätty karanteeniin

Koronavirustartunta sekoittaa IFK Mariehamnin valmistautumista Veikkausliigan kauteen.

Veikkausliigan maalipyssy siirtyy Ruotsin pääsarjaan

Albion Ademi siirtyy Ruotsin pääsarjajoukkue Djurgårdeniin.

"Tautitilanne paheni loppumetreillä" – Veikkausliiga sai poikkeusoloissa kunniakkaan päätöksen

Veikkausliigan kausi alkoi vasta heinäkuussa ja jouduttiin päättämään jo runkosarjaan. Loppusarjoja ei pelata.

Inter vei Veikkausliigan hopeamitalit – TPS joutuu voitosta huolimatta karsintaan, kun Oskari Forsman torjui IFK Mariehamnille sarjapaikan varmistaneen voiton

TPS kukisti päätöskierroksella KuPSin 3–2. IFK Mariehamnin voitto merkitsi kuitenkin sitä, että turkulaiset joutuvat nousukarsintaan.

Näin pelattiin Veikkausliigan päätöskierroksella – hopea Interille, KuPS luiskahti pronssille, IFK Mariehamn vältti karsinnat

Yle Urheilu seurasi tällä sivulla jalkapallon Veikkausliigan viimeistä kierrosta ja sitä, varmistuiko AC Oulun pääsarjapaikka.

HJK:n Markus Halsti: "Emme tulleet pakittelemaan, 5–0-numerot kertoivat sen kaikille"

Markus Halsti liittyi HJK:n mestarijoukkueeseen elo-syyskuun vaihteessa.

Murskavoitto sinetöi HJK:n mestaruuden – maalipörssin ykkönen Roope Riski iski kahdesti

HJK repäisi kuuden pisteen etumatkan Kuopion Palloseuraan ennen kauden päätöskierrosta. Katso maalikooste Maarianhaminasta kuvaa klikkaamalla!

Lokakuun neljäs koronakaranteeni oli viimeinen niitti Veikkausliigalle: "Ei olisi edes teoriassa ollut mahdollista pelata"

Veikkausliigan toimitusjohtajan Timo Marjamaan mukaan RoPSin pelaajien karanteeni sinetöi päätöksen lopettaa Veikkausliigakausi runkosarjaan.

Päättyykö Veikkausliigan kausi ennen aikojaan? SJK-pomolta ei heru ymmärrystä äänestykselle – mestarikandidaatit eivät kommentoineet

Seurapomot äänestävät kauden jatkamisesta ensi viikolla. Esimerkiksi koronakaranteenissa olevat SJK ja IFK Mariehamn ovat aivan eri linjoilla.

IFK Mariehamnissa lisää koronatartuntoja, otteluja ei toistaiseksi siirretä – SJK joutuu karanteeniin

Sunnuntaille merkitty ottelu TPS-SJK joudutaan siirtämään koronakaranteenin takia.

Honka pelasi torstaina mielessään Veikkausliigan loppusarjojen mahdollinen peruminen – kauden jatkaminen jakaa mielipiteet: "Ottelutahdissa ei ole mitään tolkkua"

Veikkausliigan loppusarjojen kohtalosta päätetään ensi viikolla. Pelien jatkaminen jakaa pelaajien ja valmentajien mielipiteet.

Katso video: Kova isku KuPS:n mestaruushaaveille, Haka nousi dramaattiseen voittoon – FC Inter jyräsi Turun derbyssä

FC Haka nousi loppuhetkillä yllätysvoittoon Kuopion Palloseurasta. Kuvalähde: Ruutu.

Veikkausliigan runkosarjan päätöskierros siirtyi marraskuulle – loppusarjojen kohtalo vaakalaudalla

Jalkapallon Veikkausliigassa pelataan runkosarjan päätöskierros marraskuun ensimmäisenä päivänä.

IFK Mariehamnin pelaajalla koronavirustartunta – viime sunnuntain vastustaja SJK: "Emme altistuneet"

IFK Mariehamnin Veikkausliigajoukkue on karanteenissa ensi viikon tiistaihin asti.

Interin viime kauden maalitykki onnistui maalinteossa ensi kertaa yli vuoteen: "Toivottavasti ketsuppipullo on nyt auki"

Filip Valencic osui kahdesti, kun sarjakolmonen Inter kukisti Tampereella Ilveksen 2–0. Katso Valencicin ja FC Hongan maalit jutun pääkuvana olevalta videolta (kuvalähde Ruutu).

HJK kipusi KuPSin rinnalle kärkeen – FC Inter-vahti Henrik Moisander iloitsi: "Pelasimme hyvää futista"

HJK nousi sarjakärkeen Atomu Tanakan voittomaalilla. KuPS taipui vieraskentällä Interille.

Mestaruutta jahtaava Åland United vaihtaa kauden jälkeen päävalmentajaa – tuttu nimi palaa seuraan

Steve Beeks korvaa Samuel Fagerholmin Åland Unitedin päävalmentajana ensi kaudella.

Honka kuittasi HIFK:n johdon päätössekunneilla – Imbongo johdatti FC Lahden voittoon

Hongalle tasapeli oli jo kymmenes tällä Veikkausliiga-kaudella.

IFK Mariehamnin maalipyssylle Albion Ademille jatkosopimus

12 maalia tällä kaudella Veikkausliigassa iskenyt Albion Ademi jatkaa uraansa Ahvenanmaalla.

Näin isoista rahoista KuPS taistelee Romaniassa – "Ainutlaatuinen ottelu"

Eurooppa-liigan lohkovaiheen paikka toisi lähes kolmen miljoonan euron potin Kuopion Palloseuralle.

RoPS nappasi kauden avausvoittonsa Veikkausliigassa – Enoch Banza jaksaa uskoa sarjassa säilymiseen: "Emme ole missään vaiheessa luovuttaneet"

Jalkapallon Veikkausliigassa Rovaniemen Palloseura katkaisi 12 ottelun tappioputkensa, kun se kaatoi vieraskentällä Hakan.

SJK rynnisti jälleen voittoon – Interille kauden ensimmäinen kotitappio

Seinäjoen Jalkapallokerho nappasi lauantaina neljännen peräkkäisen voittonsa miesten jalkapalloliigassa.

Veteli veteli Ilveksen nousuaikeita ylös ja alas – HJK vankisti sarjajohtoaan

Helsingin Jalkapalloklubi voitti illan ainoassa jalkapalloliigan ottelussa Tampereen Ilveksen maalein 2-1.

KuPS nousi toiseksi ohi alavireisen Interin – Haka juhli sarjanousijoiden kamppailussa

Jalkapalloliiga jatkui maaottelutauon jälkeen maalirikkaissa merkeissä.

IFK Mariehamnin kapteeni sivuun pitkäksi aikaa

Robin Buwalda loukkaantui maanantain harjoituksissa.

AIK lähetti Saku Ylätuvan loppukauden kestävälle lainapestille IFK Mariehamniin

AIK:n urheilujohtaja Henrik Jureliuksen mukaan Ylätuvalla on Maarianhaminassa paremmat mahdollisuudet peliaikaan.

HJK möyhensi IFK Mariehamnin – Riskit kovassa vireessä

Ottelun ensimmäisen 11 minuutin aikana nähtiin peräti kolme maalia.

SJK:lle pitkästä aikaa voitto – sarjajumbo RoPS ui syvissä vesissä: "Onneksi tulee muutama päivä taukoa"

Kymmenen peliä ilman voittoa pelannut SJK sai lauantaina helpotusta tuskaansa.

RoPS rökitettiin Ahvenanmaalla

Rovaniemen Palloseura pysyy Veikkausliigan jumbona.

Veikkausliigan alkukauden komeetta on yllättänyt tehoillaan itsensäkin – Albion Ademi löysi vastuuta Ahvenanmaalta ja sai kutsun maajoukkuepaitaan

Albion Ademin mainio alkukausi IFK Mariehamnissa poiki valinnan Albanian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen syyskuun otteluihin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle