Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Awak Kuier.

Awak Kuierille nihkeästi peliaikaa – Dallas taipui WNBA:ssa

Awak Kuier ei saanut tehopisteitä, kun WNBA-liiga palasi olympiatauolta.

Nana Yang iloitsee valmistumisesta: "Nyt ovet aukeavat"

FC Hongan Nana Yang sai painaa valkolakin päähänsä, Yalen yliopisto kutsuu elokuussa – "On tämä ihan tajutonta"

Yle Urheilu oli mukana karkeloissa, kun FC Hongan runkopelaajiin kuuluva puolustaja Nana Yang juhli lauantaina lakkiaisiaan Espoossa. Elokuussa hänen pelaajauransa saa uuden suunnan Yhdysvaltojen kovassa yliopistosarjassa.

Yhdysvaltain itärannikolle julistettiin poikkeustila lumimyrskyn takia

Koronarokotukset on keskeytetty myrskyn takia New Yorkissa ja Connecticutissa.

Paulinan Katzin lounasvaunu  Goody'sin rautakaupan parkkipaikalla East Havenissa.

Pelkoa ja inhoa New Havenissa – Painajaismaiset vaalit murskaavat Amerikan unelmaa

Rautakauppias Mike Katz on löytänyt hyllyjen välistä aina varaosan tai korjauskonstin asiakkailleen. Nyt sellaista ei ole tarjolla särkyneen amerikkalaisen unelman korjaamiseen. Nykypolitiikkaa seurataan New Havenissa vain vihaisesti, pelokkaasti tai kuiskien.

Lapsia lukemassa kirjston pyöreällä sohvalla

Suomi tutkitusti lukumaiden kärjessä – kiitos kirjastojen

Suomi sijoittui ensimmäiseksi tuoreessa tutkimuksessa, jossa selvitettiin lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä taitoja ja tottumuksia. Suomen hyvää sijoitusta selittää muun muassa kirjastojen määrä.

Muotokuva koristeellisissa kehyksissä.

Tutkimus: Henrik VIII:n turnajaisvammat saattoivat muuttaa Euroopan historiaa

Tutkijat uskovat, että Henrik sai harrastuksistaan aivovammoja, joiden takia harkitsevasta miehestä tuli arvaamaton muun muassa suhteessaan katoliseen kirkkoon. Se puolestaan tiesi historiallista mullistusta.

Barack Obama puhuu asekontrollin kiristämisestä. Hänellä on tumma puku, sininen kravatti. Obaman ilme on vakava, hän korostaa sanojaan oikealla kädellään.

Kyynelehtivä Obama vaatii vähemmän asekuolemia – video

Obama pyyhki kyyneliä poskeltaan, kun hän muisteli Sandy Hookin koulussa Connecticutissa vuonna 2012 tapahtuneessa joukkomurhassa kuolleita lapsia.

Jääkiekko yleiskuva

Kauan odotettu jääkiekkoliiga pyörähti vihdoin käyntiin – "Villeimmät unelmat nyt totta"

Naisten ammattilaisliiga NWHL käynnistyi loppuunmyydyllä areenalla Connecticutissa.

metsä, kuusia, kuusimetsä

Study: Finland's forests densest in the world

A Yale-led study has calculated the number of trees in the world – a staggering 3 trillion – and shows that the densest forests on the planet are found in Finland.

metsä, kuusia, kuusimetsä

Maailmassa on 3 tuhatta miljardia puuta – Suomi kaikkein tummanvihrein

Vuosituhansia sitten koko Eurooppa oli tiheää metsää. Uuden tutkimuksen valossa olemme maailmankin mittakaavassa edelleen metsäläisimpiä.

Connecticutin osavaltion kuvernööri Dannel Malloy.

Connecticut kielsi kuolemanrangaistuksen lopullisesti

Kuolemanrangaistusta ei osavaltiossa langetettu enää uusista rikoksista vuoden 2012 lakimuutoksen jälkeen.

Kuvassa on Terexin valmistama kuorma-auto kuparikaivoksella Mongoliassa syyskuussa 2010.

Konecranes announces merger with US heavy equipment company

The Finnish crane and lifting company Konecranes has announced an all-stock merger with the Connecticut-based heavy equipment company Terex Corporation . The new company will be based in Finland.

Konecranesin hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson (kesk.), Konecranesin toimitusjohtaja Pekka Lundmark (oik.) ja Terex:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Ronald M. DeFeo (näytöllä) isännöivät englanninkielisen tiedotustilaisuuden Finlandia-talolla Helsingissä tiistaina 11. elokuuta.

Konecranes ilmoitti yhdistymisestä Terexin kanssa – osake kiitää

Uuden, osakevaihdolla syntyvän yrityksen nimeksi tulee Konecranes Terex Plc.

Nebraska luopumassa kuolemantuomiosta

Nebraskasta voi tulla ensimmäinen osavaltio sitten vuoden 2013, jossa luovutaan kuolemantuomiosta.

Stu Bickel, Minnesota Wild

NHL:n ja AHL:n väliä veivataan piinapuheluita vältellen – ”Ei siihen totu ikinä”

Diagnosoimattomasta AHL-kammosta kärsivä Stu Bickel saa sydämentykytyksiä kännykän pirahtaessa. Peruspakilla on lähtö aina lähellä – kerran kävi jopa ”Granlundit”.

"Henkistä tukea" antanut sika poistettiin lentokoneen matkustamosta

US Airwaysin lennon matkustamohenkilökunnan mukaan yli 36 kiloa painava sika häiritsi muita matkustajia äänellä ja hajulla.

Oscar De La Renta vuonna 2000.

Muotisuunnittelija Oscar de la Renta on kuollut

Maailman tunnetuimpiin kuulunut muotisuunnittelija työskenteli sairaudestaan huolimatta viimeiseen saakka.

Yhdysvalloissa uusi Ebola-epäily – tällä kertaa Connecticutissa

Texasissa on aiemmin todettu, että kaksi liberialaista Ebola-potilasta hoitanutta sairaanhoitajaa on saanut tartunnan.

Kännykkätarvikekauppa Hong Kongin kaduilla.

Kännykkäkoteloiden uusi sukupolvi tekeillä – valmistajat tavoittelevat vesitiiviitä puhelimia

Muun muassa metallista lasia on pidetty hyvänä vaihtoehtona elektroniikkatuotteiden suojaamiseen sen lujuuden ja joustavuuden ansiosta.

Kylttejä mielenosoituskulkueessa.

Obama ehdottaa uutta aselakia mielenterveysongelmaisille

Sairaalat ja muut potilaan yksityisyyttä turvaavat tahot voisivat jatkossa antaa tietoja aseenostajan taustojen tarkistamista varten.

Newtownin koulusurmaajan motiivi saattaa jäädä ikuiseksi mysteeriksi

Yhdysvalloissa julkaistiin maanantaina Newtownin joukkosurmaa käsittelevä raportti. Raportin mukaan ampuja kärsi vakavista mielenterveyongelmista, mutta teon motiivi on jäänyt pimentoon.

Yhdysvaltain uusin joukkosurma nosti jälleen aselait tapetille - Obama moittii toimettomuutta

Obaman mukaan Yhdysvallat on alttiimpi joukkosurmille, kun aseiden ostajien taustoja ei tarkasteta riittävästi. Viranomaistietojen mukaan Washingtonissa maanantaina 12 ihmistä ampunut mies kärsi mielenterveysongelmista.

David Hasselhoff 21.5.2013.

Varkaat veivät David Hasselhoffin kuvia - omaisuutta puolustanut mies loukkaantui vakavasti

Varkaiden matkaan lähteneet Hasselhoff-kyltit olivat kaupassa Yhdysvaltain Connecticutissa.

Koleraoireista kärsineen vauvan äiti tämän sängyn vierellä sairaalassa.

Tutkimus: YK:n pitää ottaa vastuu Haitin koleraepidemiasta

Yalen yliopiston tutkimuksessa vaaditaan, että YK perustaa komitean koleran uhrien vaateiden käsittelemiseksi, pyytää anteeksi sekä rahoittaa koleran ehkäisyä ja hoitoa. Useat aiemmat tutkimukset osoittavat, että nepalilaiset rauhanturvaajat toivat koleran Haitiin vuonna 2010.

NYT: Uusi laki voi kieltää elokuvien aseita

Esimerkiksi raskaiden aseiden Batmanin tekeminen olisi uusien lakien aikana ollut mahdotonta.

Bostonin maratonilla muistettiin Connecticutin kouluammuskelun uhreja

Maaliviivan lähellä kisaa seurasivat Sandy Hookin ala-asteen joukkosurman 26 uhrin omaiset, jotka todistivat jo toistamiseen amerikkalaista murhenäytelmää.

Connecticutissa hyväksyttiin tiukka aselaki

Viime joulukuussa asemies surmasi 26 lasta ja aikuista conneticutilaisessa koulussa. Uutta aselakia kuvataan Yhdysvaltain tiukimmaksi.

Tunnettu historioitsija tyrmää suurmieskeskeisyyden

Arvostettu tutkija nousee haastamaan perinteisen historiankirjoituksen. Hän kehottaa paneutumaan keskitason ihmisten saavutuksiin.

Ampumisten uhrit antavat tukensa aselakien kiristämiselle Yhdysvalloissa

Presidentti Barack Obama ajaa tiukennuksia maan aselakeihin. Tänään järjestettävässä tilaisuudessa uhrit vetoavat päättäjiin.

Jyri Niemi.

AHL-viikko: Suomalaispakilla näyttävä paluu

Suomalaisten määrä AHL:ssä lisääntyi menneellä viikolla, kun molemmista suunnista tuli yksi entinen nuorten maajoukkuekapteeni lisää sarjaan. Harri Säterillä oli hyvä viikko.

Mies lapioi lunta pois talon portailta Massachusettsin Winthropissa.

Yhdysvalloissa raivataan lumimyrskyn jälkiä - uusi myrsky uhkaa pohjoisia tasankoja

Noin 350 000 kotitaloutta on yhä ilman sähköä yhdeksässä osavaltiossa. Viikonlopun myrsky vaikutti yli 40 miljoonan ihmisen elämään, ja uuden myrskyn ennakoidaan iskevän maanantaina pohjoisille tasangoille.

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Sandy-tukipaketin

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi 50 miljardin dollarin tukipaketin lokakuussa raivonneen hirmumyrsky Sandyn uhreille.

Sandy-myrskyn tukipaketti hyväksyttiin Yhdysvalloissa

Tukipaketista 17 miljardia dollaria menee välittömään katastrofiapuun ja runsaat 33 miljardia dollaria pitkäaikaisiin jälleenrakennusprojekteihin. Avun viivästymistä on arvosteltu ankarasti myrskystä kärsineillä alueilla.

New York hyväksyi aselain tiukentamisen

New York on Yhdysvaltain ensimmäinen osavaltio, joka tiukentaa aselakia joulukuun koulusurmien jälkeen.

Aselain tiukentaminen harppasi New Yorkissa

New York haluaa lisää tietoa aseiden ostajien taustoista ja pienentää sallittujen ammuslippaiden kokoa.

Ron Moon esittelee Smith & Wesson AR15 -tyyppistä M&P15-kivääriä asemyymälässään Tuckerissa, Gerogian osavaltiossa, 19. joulukuuta.

Asekauppa kiihtyy USA:ssa, joukkosurmien osavaltioissa vähemmän

Pelko presidentti Obaman aserajoituksista saa tuhannet ihmiset ostamaan käsiaseita Yhdysvalloissa. Uutistoimisto AP:n mukaan osavaltioissa, joissa on tapahtunut joukkosurma, asemyynti jää selvästi jälkeen muista osavaltioista.

Miguel Caballero ja luodin kestäviä lastenvaatteita.

Kolumbialaisyritys valmistaa panssaroituja lastenvaatteita Yhdysvaltain-markkinoille

Yhdysvalloista alkoi tulvia kyselyitä luodeilta suojaavista lastenvaatteista Connecticutin koulujoukkosurman jälkeen.

Yhdysvalloissa ennätysmäärä selvityksiä aseiden ostajista

Liittovaltion poliisi FBI kertoo tehneensä 2,8 miljoonaa taustaselvitystä aseiden ostajista joulukuun aikana. Luku ei kuitenkaan kerro kuinka monta asetta kuukauden aikana myytiin.

Amerikkalainen sanomalehti ampui kovilla - julkisti tuhansien aseenomistajien tiedot

Aseenomistajat ovat raivostuneet paikalliselle lehdelle New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Lehti julkisti tuhansien aseluvan omistavien nimet ja osoitteet.

YK jatkaa asekauppasopimusneuvotteluja maaliskuussa

Yleiskokous päätti neuvottelujen jatkamisesta yksimielisesti. Neuvottelut kariutuivat heinäkuussa.

Newtownissa hiljennyttiin muistamaan kouluampumisen uhreja

Newtownin kirkonkellot soivat perjantaina 26 kertaa eli kerran jokaisen joukkosurman uhrin muistoksi.

Texasilaiskoulua turvaavat aseistetut opettajat

Pienessä texasilaisessa Harroldin koulussa ei ole vartijoita. Koulu luottaa aseistettujen opettajien takaavan turvallisuuden.

Ron Moon esittelee Smith & Wesson AR15 -tyyppistä M&P15-kivääriä asemyymälässään Tuckerissa, Gerogian osavaltiossa, 19. joulukuuta.

Kouluammuskelu on saanut amerikkalaiset hamstraamaan aseita

Vanhemmat ostavat lapsilleen myös panssaroituja selkäreppuja, vaikka niiden antamasta suojasta ei ole takeita.

Amerikkalainen oranssi koulubussi.

Surun murtamassa Newtownissa palattiin koulun penkille

Yhdysvalloissa Newtownin kaupungissa osa kouluista avasi tiistaina ovensa. Verilöylyn perjantaina kokenut Sandy Hookin koulu pysyi suljettuna.

Ruumisauto sillalla Newtownissa.

Ensimmäiset Newtownin ammuskelun uhrit laskettiin hautaan

Sandy Hookin -ala-asteen ovet pysyvät toistaiseksi suljettuna. Kaikki Newtownin koulut ovat kiinni ainakin tiistaihin saakka.

Mies sytyttää kynttilän koulusurman uhrien muistolle Connecticutissa.

Yhdysvalloissa on muisteltu joukkosurman uhreja

Perjantaisessa kouluampumisessa sai surmansa 20 lasta.

Ihmiset jonottavat poliisiasemalle Oaklandissa myydäkseen aseensa poliisille osana kaupungin järjestämän asepalautustapahtumaa.

Koulusurma on saanut amerikkalaiset luopumaan joukolla aseistaan

Oaklandissa ja San Franciscossa järjestettiin viikonloppuna aseiden takaisinostotempaus, jossa ihmiset saattoivat luopua aseistaan nimettömänä. Jokaisesta luovutetusta aseesta maksettiin 200 dollaria.

Nuoret pitelevät kynttilöitä pimeässä.

Kaikki kouluampumisen lapsiuhrit olivat 6-7-vuotiaita

Poliisi on julkistanut uhrien henkilöllisyydet. Presidentti Barack Obama matkustaa tapahtumapaikalle tänään sunnuntaina.

Connecticutin poliisin pitämä tiedotustilaisuus Newtownin kaupungissa.

Poliisilla arvioita Connecticutin ampujan motiivista

Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa löytäneensä hyvää todistusaineistoa ampujan teon syyn selvittämiseksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle