Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Gwen Stefani och Tony Kanal i No Doubt uppträder.

Gwen Stefani Pori Jazziin – No Doubt -solisti on käynyt soolourallaan vain kerran aiemmin Suomessa

Yhdysvaltalainen Gwen Stefani tekee ensi kesänä ensimmäisen Euroopan-kiertueensa 13 vuoteen.

Grafiikka

Suomalaiset gif-animaatiot ihastuttavat maailmalla – giffit ovat supersuosittuja mutta olemmeko tajunneet niiden potentiaalin?

Gif-animaatiot ovat hypnotisoineet nettikansaa jo 30 vuoden ajan. Giffin kompaktiin muotoon ihastuivat niin kuvittaja kuin nykytaiteilija.

Fanien väite: Gwen Stefani varasti kappaleen ruotsalaispopparilta – kuuntele

Gwen Stefanin uusi Baby Don't Lie -kappale kuulostaa samankaltaiselta kuin Ji Nilssonin viittä kuukautta aiemmin julkaisema Heartbrakefree-biisi.

Kuuntele viikon parhaat biisit – mukana Gwen Stefani ja Foo Fighters

YleX:n Uuden musiikin ohjelmien kokoama YleX - Parasta NYT -lista päivittyy viikoittain parhaalla uudella musiikilla!

No Doubt veti uutuusvideon takaisin valitusten jälkeen

No Doubtin uutuusvideo loukkasi Amerikan alkuperäiskansoja. Video on vedetty takaisin.

Band Heron ja No Doubtin hahmokiistassa sopu juuri ennen oikeudenkäyntiä

Kolme vuotta kestänyt kiistely on ohi. Paperit olivat menossa tuomarin ja valamiehistön käsittelyyn tämän kuun puolivälissä.

Gwen Stefani: On minun syytäni, että No Doubtin paluu viivästyi

Lastentekoon ja muotimaailmaan keskittynyt platinablondi syyttää kiireistä aikatauluaan siitä, että legendaarisen yhtyeen comeback lykkääntyi.

Tämä bändi työstää biisejä vahinkojen kautta

No Doubt myöntää, että heidän biisinsä syntyvät usein vahinkojen seurauksena.

No Doubt-laulaja: En aio enää ikinä tehdä soololevyä!

No Doubt-yhtyeensä kanssa yhteen palannut Gwen Stefani ei aio enää soolouralle.

Gwen Stefani: Musiikkiuran ja perheen yhdistäminen on mahdotonta

Julkkisäiti Gwen Stefani kokee uran ja lapsiperheen arjen yhdistelemisen vaikeaksi.

Huipputuottaja toivoo musiikin muuttuvan: Monet biisit kuulostavat täysin samalta

Vuodesta 2004 lähtien Jim Beanz on työskennellyt muun muassa Britney Spearsin, Shakiran ja Gwen Stefanin kanssa. Timbalandin suojattinakin tunnettu mies on viime aikoina työskennellyt monien brittiartistien kanssa ja kertoo olevansa hieman pettynyt nykymusiikkiin.

No Doubt on täällä taas!

No Doubtin Settle Down soi Uuden musiikin aamuvuoron Viikon tehona.Kuuntele näyte: [node:98785]

No Doubtin 10 vuoden hiljaiselo päättyy - uusi levy ulos syyskuussa

1990-luvun alussa jättisuosioon noussut No Doubt julkaisee ensimmäisen albuminsa 10 vuoteen. Bändi julkaisi nettisivuillaan videon, jossa albumin julkaisupäiväksi kerrotaan 25. syyskuuta 2012.

Gavin Rossdale ei häpeä virheitään

Laulaja Gavin Rossdale on sitä mieltä, että kaikilla pitäisi olla jotain kaduttavaa.

Rokkitähti itkee kiertueella vaimonsa perään

Bushin keulakuvan Gavin Rossdalen mielestä kiertueella olo tuntuu kidutukselta, koska hän ei saa nähdä vaimoaan Gwen Stefania joka päivä.

Tunnettu musiikkipeli jälleen lakivaikeuksissa - hittilaulaja suuttui tekijöille

Band Hero -pelin tekijät astelevat jälleen oikeussaliin. Adam Levine kun kokee tulleensa huijatuksi.

Poptähdellä ei ole naispuolisia ystäviä

Laulaja Gwen Stefanilla on enemmän miehiä ystävänä kuin naisia.

Gwen Stefanin sooloura on ohi

Poptähti Gwen Stefani ei aio enää sooloilla.

Poika soittaa Guitar Hero -tyyppisiä pelejä varten tarkoitetulla kitaralla.

Popyhtye haastoi bändipelin tekijät oikeuteen

Popyhtye No Doubt on haastanut Band Hero -pelin tekijät oikeuteen. Bändin mukaan peliyhtiö on rikkonut sopimustaan muuttamalla No Doubtin "virtuaaliseksi karaoke-esitykseksi".

Rap-tähti Eve esiintyy Vuokatin Pipefestissä

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Vuokatissa järjestettävän hip hop -festivaali Pipefestin yhdeksi pääesiintyjäklksi saapuu amerikkalainen Eve. Neljä levyä julkaissut Grammy-palkittu nais-mc esiintyy tapahtumassa lauantaina 2. elokuuta.

Gwen Stefani lahjoittaa keikkatulot Kalifornian tulipalojen uhreille

Poptähti Gwen Stefani aikoo lahjoittaa tämän iltaisen shownsa tuloja Kalifornian tulipalojen uhreille. Stefanilla on illalla keikka San Diegossa, Kaliforniassa.

Beyonce maailman parhaiten pukeutuva julkkis

Laulaja Beyonce Knowles on amerikkalaisen People-lehden mukaan maailman parhaiten pukeutuva julkkis. Lehden vuosittaisessa parhaiten ja huonoiten pukeutuvia tähtiä listaavassa numerossa kiitosta keräävät muun muassa laulajat Jennifer Lopez ja Gwen Stefani sekä näyttelijät Katie Holmes ja Penelope Cruz.

New Yorkin muotiviikot alkoivat

New Yorkin vuosittainen Fashion Week on käynnistynyt Yhdysvalloissa. Yli 200 amerikkalaista muotisuunnittelijaa esittelee viikon aikana uudet mallistonsa Manhattanilla. Muodin ystävät näkevät muun muassa Oscar de la Rentan, Vera Wangin ja Calvin Kleinin näytökset.

Beyonce pukeutuu peittävämmin Malesian-konserttiin

Poptähti Beyonce aikoo esiintyä normaalia peittävämmissä asuissa tulevassa Malesian-konsertissaan. Paikallisen konserttijärjestäjän mukaan laulaja jättää marraskuun keikalta pois paljastavimmat asunsa. Viime kuussa Gwen Stefani pukeutui tavallista peittävämmin, kun paikalliset islamilaiset järjestöt protestoivat konserttia vastaan.

Malesia tuo muutoksia tähtiartistien konsertteihin

Muslimienemmistöinen Malesia vaikuttaa maailman ykkösluokan artistien esiintymisiin. Maassa keikkansa heittävät laulajat ovat muun muassa joutuneet pukeutumaan peittävämmin ja jättämään rivoimmat tanssiliikkeet pois showstaan protestien takia. Esiintymisiä vastustavien islamilaisten järjestöjen mukaan länsimaiset esiintyjät voivat antaa huonoa esimerkkiä maan nuorille.

Gwen Stefanin konsertin peruuttamista vaaditaan Malesiassa

Pop-tähti Gwen Stefanin tuleva konsertti Kuala Lumpurissa Malesiassa halutaan kieltää. Islaminuskoinen opiskelijajärjestö vaatii konsertin peruttamista, koska heidän mielestään se sisältää siveetöntä pukeutumista ja muita rivouksia.

Hyväntekeväisyysbiisi jatkaa listakärjessä Britanniassa

Comic Relief -hyväntekeväisyyskampanjaa varten lämmitelty The Proclaimers -yhtyeen hitti (I'm Gonna Be) 500 Miles jatkaa toista viikkoa Britannian singlelistan ykkösenä.