Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Väkijoukkoa pimeässä, taka-alalla valaistu rakennus, jossa kiinankielistä tekstiä, edessä liehuu punainen lippu

Analyysi: Kiinalaiset liikehtivät nyt ennennäkemättömällä tavalla – loppumaton koronakuri sai mitan täyteen

Covid19-rajoitukset ovat herättäneet kansalaistottelemattomuuden ja protestimielialan aivan uudelle tasolle autoritaarisessa Kiinassa.

Valkoisen muurin kulmassa on vartiotorni, edustalla on piikkilanka-aita.

Suomi ja 49 muuta maata tuomitsevat yhteisessä lausunnossa Kiinan ihmisoikeusrikkomukset Xinjiangissa

Kiinan katsotaan syyllistyneen vakaviin ja järjestelmällisiin rikkomuksiin. Kiina on torjunut kaiken keskustelun aiheesta.

Kiina tukijoineen esti keskustelun Kiinasta YK:n ihmisoikeusneuvostossa.

Kiina tukijoineen esti uiguurien vainosta keskustelemisen YK:n ihmisoikeusneuvostossa – äänestystulos oli suuri pettymys länsimaille

YK:n ihmisoikeusneuvosto olisi keskustellut ensimmäistä kertaa Kiinasta erillisenä asiana kokouksessa. Se ei kuitenkaan vieläkään onnistunut, sillä Kiina sai tuekseen myös uusia maita.

Mielenosoittaja on pukeutunut siniseen naamariin.

Analyysi: Uiguureiden sorrosta tuli eipäs-juupas-väittelyn kohde – vaikka kukaan ei uskoisi Kiinan kantaa, se on jo voittamassa

YK:n Xinjiang-raportin suurin arvo on, että se ylipäätään julkaistiin. Nyt pallo on YK:n jäsenmailla, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Jenny Matikainen.

 YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet puhuu lehdistötilaisuudessa YK:n Euroopan päämajassa Genevessä.

YK:n raportti: Kiinan uiguurialueilla on tehty vakavia ihmisoikeusrikkomuksia ja mahdollisesti rikoksia ihmisyyttä vastaan

Ihmisoikeustilanne Xinjiangin alueella vaatii kansainväliseltä yhteisöltä kiireellistä huomiota, raportissa sanotaan. Kiina on yrittänyt estää raportin julkaisua.

Sanna Marin Butšassa ukrainalaisen Segodnya-lehden Telegram-kanavallaan julkaisemassa kuvassa.

Viisi yleisön suosikkijuttua: Yle julkaisi kuvat uiguurien sorrosta ja selvitti, miltä Venäjän asevoimat Suomen lähellä oikeasti näyttävät

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle lukijoitamme eniten kiinnostaneita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Kiinan vähemmistöalueilla pidätetyksi on joutunut myös hyvin nuoria ihmisiä.

Yle julkaisee ennennäkemättömät kuvat Kiinan uiguurien sorrosta – poliisilla käsky ampua, vanki kahlehdittu metalliseen "tiikerituoliin"

Tietovuoto sisältää tuhansien pidätettyjen kuvia ja mielivaltaisia pidätyssyitä. Se tarjoaa tähän asti laajimmat kuvatodisteet uiguurivähemmistön sorrosta vankileireillä Xinjiangissa.

valvontakamera kadun yllä, kadulla nainen mopon selässä

Raportti paljastaa suomalaisdiplomaatin ja kollegoiden häirinnän Kiinan uiguurialueella – aseistuneet poliisit saartoivat, käskettiin näyttämään puhelimet

EU-diplomaatit pyrkivät matkallaan keräämään tietoa uiguurien sorrosta Xinjiangissa. Kiinan vaatimukset diplomaattien puhelimien tutkimisesta rikkovat asiantuntijan mukaan kansainvälistä oikeutta.

YK:n ihmisoikeuskomissaari Michelle Bachelet.

Analyysi: Kiina päästää YK:n ihmisoikeusvaltuutetun uiguurialueille ensi viikolla – mutta minkä vuoksi?

Jos matka sorretun vähemmistön kotiseudulle Xinjiangiin latistuu Kiinan propagandanäytökseksi, se olisi erityinen isku YK:n uskottavuudelle, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.

Shougang teollisuusalue lumilautailumäen taustalla Pekingissä.

Analyysi: Kylmää jauhelihakastiketta "ydinvoimalan" varjossa – Pekingin kisoista jäi hapan jälkimaku, joka liittyy ihmisoikeuksiin vain hatarasti

Kiinan huonoista puolista tuli olympialaisten puheenaihe, mutta se ei välttämättä auta heitä, joiden hätä on suurin, kirjoittaa Ylen ulkomaantoimittaja Jenny Matikainen.

Mielenosoittajat vastustavat Pekingin olympialaisia. Heillä on kasvot peittävät siniset naamiot, sillä vaaleansininen väri viittaa uiguureihin. Osa on pukeutunut armeijakuosiin ja kantaa leikkiaseita.

Länsimaat paheksuvat uiguurien sortoa, mutta myyvät Kiinalle valvontakoneiston mahdollistavaa tekniikkaa, kritisoi tietokirjailija Geoffrey Cain

Kiina kerää uiguureilta talteen kasvojen ilmeet ja ääninäytteet. Kiinan tekoälyteknologia on hyvin kehittynyttä. Maailmassa on silti vain kourallinen yrityksiä, jotka kykenevät tuottamaan suurten tekoälyjärjestelmien pyörittämiseen vaadittavia puolijohteita.

Henkilö keräämässä puuvillaa.

Uiguurioikeudenkäynti varjostaa Kiinan olympiajuhlaa – järjestöt ajavat kansanmurhasyytteitä Argentiinassa

Argentiinassa käytävä oikeudenkäynti olisi ensimmäinen, joka koskisi uiguurien epäiltyä kansanmurhaa. Kiinaan kohdistuu nyt painetta monesta suunnasta uiguurien sorron takia.

Kaksi ihmistä työskentelee puuvillakasojen keskellä

Yhdysvallat kieltää lähes kaiken tuonnin Kiinan uiguurialueelta – senaatti yksimielinen asiasta

Jatkossa uiguurialueelta tuotteita Yhdysvaltoihin tuovien yritysten on todistettava, että tuotannossa ei ole käytetty orjatyötä.

Pekingin talviolympialaisten olympiarenkaat Zhangjiakoussa. Kuvassa vielä paljas mäki.

“Yhdysvallat loukkaa olympialaisten henkeä” – Kiina tuomitsee USA:n päätöksen boikotoida Pekingin olympialaisia

Yhdysvallat ei lähetä Pekingin talviolympialaisiin korkean tason kisavieraita. Yhdysvallat sanoo vastustavansa boikotilla ihmisoikeusloukkauksia. Kiina vaatii USA:ta lopettamaan urheilun politisoimisen.

Pekingin talviolympialaisten organisaation pääkonttori kuvattuna 1. joulukuuta.

Yhdysvallat asettaa Pekingin talviolympialaiset diplomaattiseen boikottiin

Yhdysvallat ei lähetä virallista edustajaa kisoihin Kiinan ihmisoikeustilanteen takia. Amerikkalaisurheilijat voivat osallistua kisoihin.

Saksan uusi hallitus.

Saksan uusi hallitussopimus mainitsee Xinjiangin ihmisoikeusloukkaukset, mutta politiikka Kiinaa ja Venäjää kohtaan ei ehkä olennaisesti kovene

Saksan ulkoministeriksi nousee vihreä poliitikko ja Kiina-kriitikko, mutta Kiinan markkinoiden tärkeyden takia suuria muutoksia ei ehkä ole tulossa. Suhteessa Venäjään Saksa hakee eurooppalaista yhteistyötä.

Sean Ricks / Yle Mediadeski

Sean Ricks: Emme tee juuri mitään uiguurien kansanmurhalle, koska se iskee arimpaan paikkaan, eli lompakoihimme

Ihmisoikeuskeskustelussa haisee pahasti kaksinaismoralismi. Se tunkee nenään erityisesti Kiinan uiguurivähemmistöstä puhuttaessa, kirjoittaa Ricks.

Kaksi ihmistä työskentelee puuvillakasojen keskellä

Saksalainen ihmisoikeusjärjestö teki tutkintapyynnön uiguurien kohtelusta Kiinassa – syyttää Lidlin ja muiden yritysten hyötyneen pakkotyöstä

Syyttäjää pyydetään tutkimaan kahta päivittäistavarakauppaketjua sekä kahta tekstiilialan suuryritystä. Ranskassa aloitettiin vastaava tutkinta heinäkuussa. Kiinan on epäilty teettävän Xinjiangin "uudelleenkoulutuskeskuksissa" uiguureilla pakkotyötä.

Kiinan ulkoministeri Wang Yi ja Taliban-johtaja Mullah Abdul Ghani Baradar tapasivat heinäkuussa Kiinan Tianjinissa.

Tuleeko Kiinasta Talibanin paras kaveri? Maailmalla seurataan tarkasti nousevan suurvallan ja vanhoillisen ääriliikkeen suhdetta

Ylen Aasian kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley kokosi tähän kiinnostavimmat kysymykset Kiinan ja Taliban-liikkeen lämpimistä väleistä.

Katunäkymä Kashgarista.

Kiina rakentaa Xinjiangista maailman valvotuinta teemapuistoa – Vainotusta uiguurialueesta on muokattu matkakohde kiinalaiseen makuun

Kiina on nitistänyt uiguurikulttuurin vain varjoksi entisestään ja valjastanut sen viihdyttämään turisteja. Pakotteista Kiina ei välitä. Se kasvattaa Xinjiangin tekstiiliteollisuutta, vaikka tutkijat ovat kertoneet pakkotyöstä tehtaissa ja pelloilla.

Talebanin edustaja Mullah Abdul Ghani Baradar tapaamassa Kiinan ulkoministeriä Wang Yitä.

Kiina otti Taliban-liikkeen lämpimästi vastaan, kun USA:n joukot poistuivat Afganistanista – Kiinalle oma uiguuriväestö on Talibania suurempi uhka

Kiina näyttää valmistautuvan siihen, että Taliban palaa valtaan rajanaapurissa. Ideologisesti äärimmäisen erilaiset Kiina ja Taliban odottavat hyötyvänsä toisistaan.

Naisen kasvot ja teksti "Mistä maailma puhuu - Jenny Matikainen"

Kuuntele podcast: Onko Kiina uhka ja jos olisi, voisiko Yhdysvallat sille enää mitään?

Mistä maailma puhuu -podcastissa puhutaan Kiinan vallasta maailmalla. Kiina sortaa uiguurivähemmistöä Xinjiangin alueella, mutta mitä Kiina haluaa maailmasta? Miten muualla suhtaudutaan Kiinan pyrkimyksiin?

Local workers, standing along the production line, are busy at producing carpet at a spinning mall in Urumchi city, northwest China¡¯s Xinjiang Uyghur Autonomous Region, 18 November 2020.

Lidl had outdoor winter pants manufactured in Xinjiang, Finnish clothing brand Reima sourced down jackets from a company linked to forced labour – Yle traced household brands' connections to Uighur oppression in China

After learning about Yle’s investigation, Lidl said it would stop orders from a factory in Xinjiang. Reima also said it would end its partnership with a subcontractor in the region. All companies should break off relationships with Chinese firms operating in Xinjiang, one researcher says.

Kiinan presidentti Xi Jinping puhuu Suomen presidentti Sauli Niinistolle heidän tapaamisensa aikana Kiinan kansantasavallan suuressa salissa Pekingissä, tammikuussa 2019.

Suomi päivitti Kiina-linjauksensa ja kehottaa kaikkia tahoja valppauteen yhteistyössä Kiinan kanssa

Suomi puhuu nyt selkokielellä siitä, mitä Kiinan kanssa yhteistyötä tekevien suomalaisten olisi osattava ottaa huomioon. Linja on, että yritysten, järjestöjen ja muiden tahojen tulisi olla perillä kiinalaisen vastapuolen taustoista ja tavoitteista.

Kiinalaisten uiguurien oikeuksia vaativia mielenosoittajia Istanbulissa Turkissa.

Amnestyn laaja raportti kuvaa muslimivähemmistöjen sortoa Kiinan Xinjiangissa – Leireillä kidutus on arkista ja rangaistukset mielivaltaisia

Raporttia varten on haastateltu kymmeniä ”uudelleenkoulutusleireillä” olleita. He olivat kokeneet kidutusta tai muuta kaltoinkohtelua. Monille jäi epäselväksi, millä perusteella jotkut pääsivät leireiltä vapauteen ja toiset päätyivät vankilaan.

Kuvakaappaus.

Reima cuts ties to Chinese company after Yle probe of possible links to forced labour

A Finnish clothing firm is halting its partnership with a Chinese subcontractor discussed in an Yle investigative report on possible links to forced labour.

Kuvakaappaus.

Reima lopettaa yhteistyön Xinjiangiin kytkeytyvän kiinalaisyrityksen kanssa – Ylen selvityksessä Reiman alihankkija yhdistettiin mahdolliseen pakkotyöhön

Reiman mukaan Ylen jutussa esitettyjen väitteiden valossa on riski, etteivät kaikki Reiman vaatimukset täyty kyseisen yrityksen toiminnassa. Ylen jutussa kerrottiin myös Lidlin alihankkijoista Xinjiangissa. Lidl sanoo Ylelle, ettei se toistaiseksi tilaa jutussa mainitulta tehtaalta.

Pakkotyötä ja sterilisaatioita – miksi Kiina sortaa uiguureja?

Tästä syystä Kiina sortaa uiguureja

Kiinassa on menossa kulttuurinen kansanmurha uiguureja kohtaan, sanovat useat asiantuntijat. Voidaanko Kiinan väärinkäytökset saada loppumaan? Miten pakkotyö voi liittyä suomalaisiin yrityksiin? Kun katsot tämän videon, se selviää.

Mattoja valmistavan tuontantolaitoksen työntekijä Ürümqin kaupungissa Xinjiangissa marraskuussa 2020.

Yle jäljitti tuttujen ketjujen yhteyksiä uiguurien sortoon Kiinassa – Reiman takki on kuvattu pakkotyöhön liitetyssä yrityksessä, Lidlin toppahousuja on tehty Xinjiangissa

Kuultuaan Ylen keräämistä tiedoista Lidl kertoo, ettei se toistaiseksi tilaa tehtaalta Xinjiangissa. Jutun julkaisun jälkeen myös Reima kertoi lopettavansa yhteistyön alihankkijansa kanssa. Tutkija kehottaa kaikkia yrityksiä katkaisemaan suhteet kiinalaisyrityksiin, jotka toimivat Xinjiangissa.

International Grand Bazaar Kiinassa Urumqissa.

Kiinan ja EU:n välinen riitely yltyy – Reuters: Peking yrittää estää Xinjiangin uiguureita koskevan ihmisoikeuskokouksen

Kiinan ja Euroopan unionin välinen investointisopimus on pantu jäihin välien kiristymisen takia. Venäjä näyttää tukevan Kiinaa.

Naamari, jonka suuaukkoa peittämään on maalattu käsi Kiinan lipun väreissä.

Kiinassa on meneillään etninen puhdistus – 5 kysymystä ja vastausta siitä, miten uiguurien tilanne kytkeytyy suomalaisiin firmoihin

Kiinan alueella asuva vähemmistökansa uiguurit ovat olleet viime aikoina tapetilla, mutta mitä heidän tilanteestaan pitää tietää? Ylen entinen Kiinan-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen avaa asiaa Takaisin Pasilaan -podcastissa.

uigurer, Xinjiang

BBC:n Kiinan-kirjeenvaihtaja joutui muuttamaan Taiwaniin viranomaisten painostuksen takia

BBC:n mukaan Kiinan viranomaiset olivat painostaneet ja uhkailleet toimittajaa.

Ihmisiä jonottamassa H&M:n kassoille.

H&M vakuuttaa sitoutumistaan Kiinaan – vaatejätti katosi Kiinan suurimmista verkkokaupoista kommentoituaan uiguurien kohtelua

H&M sanoo verkkosivuilla julkaisemassaan lausunnossaan haluavansa palauttaa luottamuksen kiinalaisiin alan toimijoihin.

Enocellin sellutehdas Joensuun Uimaharjussa.

Stora Enso to stop pulp production after Xinjiang concerns reported

Finland has supplied most of the pulp used to make viscose in factories near China's Uighur forced labour and retraining camps.

Niken myymälä

Metsäteollisuusyhtiö Stora Enso ilmoittaa luopuvansa liukosellutuotannostaan – ei kommentoi, tehdäänkö sen Kiinaan toimittamasta sellusta eettisesti viskoosia

Yle kertoi South China Morning Postin verkkojulkaisua lainaten eilen, että yhtiön sellua käytetään valtavissa tehtaissa, jotka sijaitsevat uiguurien pidätyskeskusten tuntumassa Xinjiangissa.

Kaksi uiguurinaista kantaa lapsia sillalla.

Lehti: Pakkotyöstä tunnetussa Kiinan Xinjiangissa tehdään viskoosia pääosin suomalaisesta sellusta – yksi suurimmista viejistä Stora Enso

Suomalaissellua käytetään valtavissa tehtaissa, jotka sijaitsevat uiguurien pidätyskeskusten vieressä, kertoo South China Morning Post.

H&M vaatekauppa Shanghaissa.

Kiina vastasi lännen määräämiin uiguuripakotteisiin: Ruotsalainen H&M-ketju katosi Kiinan suurimmilta verkkokauppasivustoilta

Kiina virittää ostoboikottia H&M:ää vastaan, kun yhtiö ilmaisi huolensa pakkotyövoiman käytöstä uiguurialueen puuvillantuotannossa.

EU:n ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell puhui toimittajille Brysselissä maanantaina ennen ulkoministerikokousta.

EU:n ulkoministerit vahvistivat pakotteet Kiinalle uiguurivainon takia – Kiina lätkäisi vastapakotteita, mukana myös muutama suomalainen

Kiinaan kohdistetut pakotteet ovat ensimmäiset EU-pakotteet idän jättiläiselle sitten vuoden 1989 asevientikiellon.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken ja turvallisuusneuvonantaja Jake Sullivan.

USA:n ja Kiinan korkean tason tapaaminen Alaskassa päättyi – osapuolten mukaan keskustelu oli avointa ja tiukkaa

Kiinan johtava diplomaatti Yang Jiechi sanoi, että tapaaminen oli rakentava ja hyödyllinen.

Ulkoministeri Antony Blinken oli senaatin kuultavana tammikuussa 2021.

USA:n ja Kiinan korkean tason tapaaminen Alaskassa alkoi jäätävissä merkeissä

Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin mukaan Yhdysvallat pitää esillä muun muassa Xinjiangin uiguureita, joiden kansanmurhasta maa on syyttänyt Kiinaa. 

Istanbulissa osoitettiin lokakuun alussa mieltä Kiinan toimia vastaan.

Yli 50 kansainvälisen asiantuntijan laatima raportti: Kiina pyrkii tuhoamaan uiguurit

Kiina rikkoo raportin mukaan kansanmurhien estämiseen tähtäävää YK-sopimusta.

Jenny Matikainen, Yle, 31.07.2019

Jenny Matikainen: Me jätämme heidät kärsimään

Tulemme vielä katumaan, ettemme onnistuneet estämään uiguurien kohtaloa, kirjoittaa Jenny Matikainen blogissaan.

Rokotekonttia nostetaan Turkish Airlinesin lentokoneesta Istanbulissa.

Turkissa asuvat uiguurit pelkäävät joutuvansa pelinappuloiksi, kun Turkki tekee rokotekauppoja Kiinan kanssa

Kansainväliseen eristykseen joutuneen Turkin talousahdinko lisää riippuvuutta Kiinasta.

Istanbulissa osoitettiin lokakuun alussa mieltä Kiinan toimia vastaan.

Ihmisoikeusjärjestö: Kiinan Xinjiangissa tietokoneohjelma valikoi pidätettäviä – syyksi riittänyt soitto ulkomailta, kertoo AFP

Laaja ”ennakoivan poliisityön” verkosto seuraa ihmisten verkostoja, verkkokäyttäytymistä sekä perusarkea.

Eteläkorealaisen aktivistin juliste kehottaa boikotoimaan Mulan-elokuvaa Soulissa.

Disney kiittelee pakkotyöleirejä pyörittävää Kiinan virastoa – Entinen kirjeenvaihtaja: Käsittämätöntä, mutta kertoo Kiinan vallasta

Uutta Mulan-elokuvaa on kuvattu Xinjiangissa, jossa Kiina sortaa uiguurikansaa. Kaksi toimittajaa kertoo, millaista maakunnan tapahtumista on raportoida.

Mongolian valtakunnan perustajan Tšingis-kaanin kunniaksi rakennettu 30-metrinen patsas valmistui vuonna 2008. Se sijaitsee noin 54 kilometriä itään Mongolian pääkaupungista Ulaanbaatarista.

Ranskalaismuseo siirtää Tšingis-kaanista kertovaa näyttelyä Kiinan painostuksen takia – Museo: Kiina halusi sensuroida Mongolian historiaa

Museon mukaan Kiinan viranomaiset vaativat muun muassa sanojen ”Tšingis-kaani”, ”imperiumi” sekä ”mongoli” poistamista.

Kuvassa on lapsia Kashgarin kadulla heinäkuussa 2009.

Kiina kajoaa nyt naisiin, jotta lasten määrä saadaan kuriin vainotussa Xinjiangissa – "Raskaana oleville tehtiin abortti ja sen jälkeen sterilisaatio"

Tutkija Adrian Zenz löysi todisteita uiguurien joukkosterilisaatiosta. Kiinalaismediassa hänet on leimattu huijariksi.

Kuvassa on näkymä Pekingiin maaliskuussa.

Amnesty: EU:sta myytyä valvontateknologiaa käytetään sortotoimiin Kiinassa – Suomi vastustanut viennin tiukentamista

Kiinaan on myyty muun muassa kasvojentunnistusteknologiaa ja verkkokameroita, joita viranomaiset ovat käyttäneet massavalvonnassa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle