Uusimmat artikkelit
Lintuinfluenssa lopetti sorsien säännöllisen ruokinnan Hämeenlinnassa jo pari vuotta sitten
Kutalassa sorsia ruokittiin säännöllisesti vielä jokunen vuosi sitten. Lintuinfluenssa ja varojen loppuminen tekivät ruokkimisesta lopun.
Kokkolan kaupunki kieltää lintujen ruokinnan puistoissa
Kiellolla pyritään vähentämään lintuinfluenssan leviämistä.
Kajaanijoella talvehtivat linnut ruokailevat jatkossa lautalla, ilman sitä sorsien ja joutsenten ruokkiminen olisi pitänyt lopettaa
Linnanvirrassa lintuja vapaaehtoisesti ruokkivat ovat laskeneet vesille ruokintalautan, joten Kajaanijoen linnut saavat ruokaa nyt luvallisesti. Vuosia kestänyt vääntö lintujen talviruokinnasta on päättynyt.
Oikaisuvaatimus Kajaaninjoen lintujen talviruokinnasta hylättiin – vapaaehtoinen ruokintaryhmä aikoo valittaa hallinto-oikeuteen ostaakseen aikaa
Vapaaehtoinen ruokintaryhmä jätti vielä alkuviikosta ympäristötekniselle lautakunnalle sovintoesityksen, jonka mukaan ryhmä rakentaa ruokintalautan Kajaaninjoessa talvehtiville linnuille.
Rottakanta runsastuu Mikkelissä – Riesa on sama eri puolilla Suomea
Yle uutisoi tällä viikolla Varkaudesta, jossa rottia pyydetään viemäriin asennettavalla ansalla.
Linnanvirrassa talvehtivien lintujen ruokinnasta väännetään taas kättä – kuuntele: ruokintaa halutaan jatkaa nykymallilla ainakin huhtikuun loppuun
Ympäristötekninen lautakunta päätti, ettei kaupunki salli talviruokinnan jatkamista Kajaaninjoella ilman siihen soveltuvaa ruokintalauttaa. Päätöksestä jätettiin perjantaina oikaisuvaatimus.
Oulussa lintujen talviruokintalavoja on jo asennettu – kaupungilla kaikkiaan viisi yleistä ruokintapaikkaa
Ruokintapaikkoja on Laanilassa, Hupisaarilla, Hollihaassa, Tuirassa ja Meri-Toppilassa. Virallisia talviruokintapaikkoja lukuun ottamatta lintujen ruokinta on kielletty kaupungin yleisillä alueilla.
Lintujen talviruokinta on aika aloittaa – lintulautaa ei saa pystyttää mihin tahansa
Esimerkiksi Hämeenlinnassa lintuja saa ruokkia asemakaava-alueella vain, jos kiinteistönomistaja sen sallii.
Kun hyönteiset katoavat, on aika aloittaa lintujen talviruokinta, arvioi kokenut luontokuvaaja
Ahkerimmat vievät ruokaa linnuille oman pihamaan lisäksi myös metsään, mikä saattaa pelastaa esimerkiksi metsätiaisia talven yli kevääseen. Jos ryhtyy lintujen auttajaksi, vastuuta on kannettava koko talvi.
Vaasa jatkaa rottien loukuttamista – ilmoitettujen rottahavaintojen määrä pysynyt ennallaan
Vaasa jatkaa yhteistyötä Anticimexin kanssa, ja asennuttaa 15 maanpäällistä rotanloukkua eri puolille kaupunkia. Asukkailta tulleiden havaintojen määrä on edellisvuosien tasolla.
Korona-aika näyttää pahentaneen kaupunkien rottaongelmaa – etätyöläisten lounasjämät ovat helppoa ruokaa jyrsijöille
Lahden kaupunki on saanut monia yhteydenottoja ongelman tiimoilta. Rottatilanteeseen voi vaikuttaa pienillä teoilla.
Tamperelaiseen taimitarhaan ilmestyy aina vain ruokakasoja – ongelma on jatkunut yli vuoden, mutta kieltokylttejä ei tule
Ikurin taimitarhan yli vuoden kestänyt ruokaläjäpiina jatkuu. Kasoihin kyllästyneet asukkaat ovat toivoneet alueelle lintujen ruokinnan kieltävää kylttiä. Sellaista ei ole näillä näkymin tulossa.
Kajaaninjokeen talvehtimaan jäävien satojen lintujen ruokinnasta huolehditaan tulevana talvena – viljaa on varattu noin 5000 kiloa
Lintujen ruokinta alkaa, kun vesistöt jäätyvät ja linnuilta estyy luontaisen ravinnon saanti. Ruokinnassa noudatetaan viranomaismääräyksiä ja vakiintuneita ruokintatapoja.
Lasiseinät ja ikkunat tappavat Suomessa yli miljoona lintua vuodessa - näin estät ja autat
Monet linnut vain pökertyvät törmätessään ikkunaan. Tässä yksinkertaiset ohjeet törmaysten estämiseen ja loukkaantuneen siivekkään auttamiseen.
Mystinen mies raahaa ruokaläjiä vanhalle taimitarhalle Tampereella – rottia pelkäävät asukkaat siivoavat jäljet yhä uudestaan
Tampereen Ikuria on piinannut jo pitkään ruokakasojen levittäjä. Vanhana taimitarhana tunnetulle alueelle on vuoden verran ilmestynyt isoja kekoja erilaisia ruokia. Kaupungin keinot puuttua asiaan ovat vähissä.

Oulun edustan merialueella suojelluilla saarilla alkaa keväinen maihinnousukielto – lintujen pesintää rauhoitetaan
Päälinjoiltaan suositus on, että luonnonsuojelualueiksi perustetuille saarille ei nousta maihin 15.5.–15.7.
"Osa saattaa miettiä, että liian aikaisin tuli tultua Suomeen" – lintuharrastajan mukaan talviruokinnan jatkaminen auttaa muuttajia lumen keskellä
Osa muuttolinnuista liihottaa takatalvisäässä takaisin kohti lumettomampia seutuja. Lumesta ja kylmästä kärsiviä lintuja voi auttaa jatkamalla talviruokintaa, kunnes lumet sulavat.
Lottiid biebmanbáiki buktá fitnodatdoallái dietnasa – eandalit stálobeibboš geasuha áššehasaid Gápmasii
Gápmasa Neljän Tuulen Tupa -idjadanbáikki šiljus joreštit juoba 30 iešguđet loddešlája. Stuorámus oassi Agle Kallasa áššehasain bohtet čuovvut loddebiebmanbáikki eallima.
Yhä useampi talvilintulaji katoaa, mutta valkoselkätikan kohtalo antaa toivoa – katso miten lintuja rengastettiin Asikkalassa
Suomessa talvehtivista lintulajeista moni on uhanalainen. Esimerkiksi BirdLifen havaintojen mukaan Suomen metsissä elävien hömö- ja töyhtötiaisten talvikanta on yli puolittunut 2000-luvun aikana.
Nuotiopaikalla kohtaa helposti rohkean linnun, joka syö mitä vain – kuukkelin ilmaantuminen tuottaa yhdelle onnea, toiselle epäonnea
Loppusyksystä talvivarastoaan keräävä kuukkeli on helppo valokuvattava, sillä se tulee rohkeasti hakemaan ruokaa ihmisiä kaihtamatta. Suosiotaan nostava retkeilykulttuuri opettaa lintuja majailemaan erityisesti nuotiopaikkojen läheisyydessä.
Varpusestakin on tullut erittäin uhanalainen ja hömötiaiset ovat lähes kadonneet – mitä lintuja talviruokintapaikalla nykyään näkyy?
Lintulaudat ovat enimmäkseen yksityisissä pihoissa, ja ruokinta tapahtuu piilossa vieraiden katseilta. Muuramesta löytyy kaikille avoin yhteinen linturuokintapaikka.
Sadat valot koristavat Kuhmon Ahovaarassa talon pihapiiriä – perinnettä on pidetty yllä kymmeniä vuosia
Kun toiset puhuvat kausivaloista, kuhmolaisille Uhlbergeille ne ovat jouluvalot, joihin satsataan. Valot ripustettiin pitkin pihaa kuukausi sitten pikkulintujen ruokintapaikkaa unohtamatta.
Alkutalvi ollut kohtalokkaan kylmä eräille Suomessa talvehtiville linnuille: "Hippiäisillä ja puukiipijöillä varmasti tiukka paikka"
Lintuja voidaan auttaa selviytymään pakkasessa tarjoamalla niille rasvapitoista ruokaa.
Talvilintuja voi tarkkailla nyt verkossa suoraan ruokintapaikalta Kuusamosta
Oulangan kansallispuiston maisemissa olevan talvilintukameran toteuttaja on WWF Suomi. Kamera käynnistyi tiistaiaamuna 30. marraskuuta.
Valkohäntäkauriita ruokitaan metsästettäviksi, lintuja katsottavaksi – "Luonnonsuojelumielessä eläinten talviruokinnalle ei ole tarvetta", sanoo luontoaktiivi
Tarvitsevatko luonnonvaraiset eläimet talviruokintaa vai onko se niille jopa haitallista? Aihe jakaa asiantuntijoidenkin mielipiteitä. Ainakaan siihen ei ole yksiselitteistä vastausta.

Rottasota jatkuu Joensuussa
Aiemmin syksyllä rottia häädettiin Joensuun hautausmaalta. Nyt eläin pitäisi saada poistumaan Kanervalan ja Linnunlahden alueilta.
"Koskaan ei ole tullut näin paljon yhteydenottoja rotista", sanoo terveystarkastaja Jyväskylässä – siimahäntiä näkyy nyt päivälläkin
Havainnot rotista ovat lisääntyneet runsaasti viimeisen vuoden aikana Jyväskylässä. Tuholaistorjujalle tulee jatkuvasti tehtäviä yksityisten kiinteistöjen ja taloyhtiöiden pihoille.
Pöllöt kärsivät nälästä: heikko myyräkanta ja paksut hanget tuovat pöllöjä jopa lintulaudoille
Etenkin isot pöllölajit näkevät nälkää.
Maanantai 15.3.2021 (tv)
Britannian ja Suomen kauppa. Lintujen ruokinta. Lumisauna. Sääennuste.

Ruokitko lintuja? Oletko lopettanut? Lintujen talviruokinnan tapoja ja muutoksia haarukoidaan kyselytutkimuksella
Talvilintujen ruokintapaikkoja on Suomessa paikoin jopa kolmannes vähemmän kuin 1980-luvulla.
Vaasan rottajahti jatkuu – kaupunki toivoo edelleen ilmoituksia rottahavainnoista
Rottajahti jatkuu Vaasassa. Maanpäällisiin ansoihin ja viemäreissä sijaitseviin ansoihin jää edelleen paljon rottia.

Leuto talvi vuosi sitten lisäsi rottien määrää kaupungeissa – jos ihmiset nyt muistaisivat pari asiaa, pakkanen hoitaisi suuren osan ongelmasta
Ennaltaehkäisyssä on tärkeä varmistaa, ettei tuhoeläimillä ole ravintoa ja suojaa. Tähän on useita yksinkertaisia vinkkejä.
Kajaanijoen sorsia ja joutsenia ei tarvitse ruokkia lautalta, lintuja voi syöttää myös veden pinnan alle
Lintujen ruokkijoille on annettu ohjeet, joilla kiinnitetään huomiota esimerkiksi rottien määrään.
Kajaanissa pitäisi olla sorsien ruokintaan kelluva lautta, mutta kaikki eivät sulata kaupungin linjaa – katso videolta sorsienruokintaa
Kaupunki antoi tiukat säännöt lintujen ruokintaan: ruokinnassa pitäisi esimerkiksi käyttää kelluvaa lauttaa haittaeläinten takia.
Mikkelissä on havaittu rottia viemäreissä ja kerrostalojen kellareissa – ongelmaa yritetään suitsia viemäriansoilla
Tänä vuonna terveysviranomaiset ovat saaneet poikkeuksellisen paljon yhteydenottoja.
Joutsenten ja muiden lintujen ruokinta on kielletty Mikkelin Laihalammella
Ruokinta ei ole kesäaikaan tarpeellista, eikä usean eri syyn takia suotavaa.

Leuto talvi aiheutti rottaongelmia Kanta-Hämeessä
Muun muassa Riihimäellä on jo tarkastatettu joitakin asuinalueita rotanpesien varalta.

Pyhtään lintuhoitolan rahavaikeudet jatkuvat – tukieurot ovat pienentyneet entisestään
Hoitolan lintumäärä on kasvanut huomattavasti.

Check out Finland's winter birds on WWF's 'Wildlive' cam
Environmental group WWF is livestreaming endangered birds feeding in a Finnish forest.

Pikkulintu menehtyi ruokinta-automaattiin ja toinen jäi loukkuun – lintujärjestö varoittaa vaarallisesta laitteesta
Läpinäkyvä ruokinta-automaatti koitui hömötiaisen kohtaloksi.
Lintulautoja tulee kahdeksaan puistoon Oulussa – ruokkiminen sallittu vain osoitetuilla ruokintapaikoilla
Virallisilla ruokintapaikoilla helpotetaan lintujen talvehtimista.
Yllätysvieraita, paluumuuttajia ja taviksia livekamerassa - äänestä mikä näistä linnuista on suosikkisi!
Äänestä, mikä lintulaudan vieraista on suosikkisi.
Nokinen pöllövieras ja punarinta ruokintapaikalla – Kysy, niin Luontoilta vastaa
Luontoillassa pohditaan kuulijoiden kysymyksiä.
Poikkeuksellisen pitkänokkainen talitiainen herättää hämmennystä Yle Luonnon livekamerassa – tässä selitys tikarimaiselle nokalle
Pitkänokkainen talitiainen herättää ihmetystä lintukutsuilla
Bongaa Yle Luonnon livekamerasta lintulaudan juhlijat!
Seuraa lintulaudan elämää livenä.
Lumipallot meressä, siili hangella ja kettu puussa – Luontoilta vastaa miksi ja miten
Luontoillassa pohditaan kuulijoiden kysymyksiä.

Talipalloja tinteille, rusinoita mustarastaalle, kauraa keltasirkulle: Linnut äänestävät nokallaan
Linnutkin valitsevat ruokansa. Kaikki ei kelpaa kaikille.

13 joutsenta ja 200 sorsaa – Kajaanissa lintujen talviruokinta on yhden miehen varassa
Vilho Kallion aamurutiineihin kuuluu rehujen vieminen Kajaanijoella asustaville linnuille.
Erotatko punatulkun peipposesta? Entä tiedätkö, mikä murkina maistuu keltasirkuille parhaiten? Testaa talvilintutietosi!
Tammikuu on hyvä aika aloittaa lintuharrastus.