Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Korona sai Nightwishin Floor Jansenin tekemään omaa musiikkia: "Olen tällä hetkellä niin rock, etten oopperalavoilla selviäisi"

Floor Jansenia pidetään tällä hetkellä yhtenä lahjakkaimmista ja monipuolisimmista metallilaulajista.

Tuomas Holopainen oli kyllästynyt Nightwishiin – uusi palo synnytti tupla-albumin

Suomen kansainvälisesti menestynein bändi julkaisee uutta musiikkia ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

Tarja Turunen näki Susanna Laineen Over the hills -imitaation pubissa: "Hyvä, ettei lasi tipahtanut lattialle"

Espanjassa perheensä kanssa asuva laulaja tekee Suomessa joulun alla kirkkokonsertteja.

Kemissä järjestettävä Raskasta Joulua -konsertti myytiin loppuun

Tuottaja ja kitaristi Erkka Korhosen perustama Raskasta Joulua -projekti esittää tunnettuja joululauluja raskaammin sovitettuina versioina.

Raskasta Joulua vierailee Kemissä – mukana Nightwishin Floor Jansen ja Marco Hietala

Suosittu Raskasta Joulua -kiertue vierailee joulukuussa Kemin Tervahallilla. Tänä vuonna jo perinteeksi muodostuneessa projektissa solisteina ovat muun muassa Nightwishin laulaja Floor Jansen ja basisti-laulaja Marco Hietala sekä Suburban Triben solisti Ville Tuomi.

The World of Nightwish-fans

Fans of Nightwish on the map

To Nightwish with Love: Watch the web series here for free!

To Nightwish with Love the web series online

Yle Live: Nightwish in Mexico City

Nightwishin konsertti on kuvattu lokakuussa 2015

Floor Jansen: "Olen todella liikuttunut"

To Nightwish with Love -dokumentin ensi-ilta oli menestys

Floor Jansen: “I’m truly touched”

The premiere of To Nightwish with Love was a success.

The animated Saga of Nightwish: how was it made

The story of Nightwish as an animated series.

Kuinka tehtiin Nightwishin tarina animaationa

Fanit kertoivat bändin tarinan ja piirsivät hahmoja

Verkkoavajaiset 20. elokuuta

Nightwish fanien tekemä verkkokokonaisuus aukeaa 20.8.

Grand Opening in August 20th

The web series and more will be available in August

Tulossa: To Nightwish with Love -dokumentti ja verkkosarja

Dokumentti faneista ja musiikin yhdistävästä voimasta.

Katso ensimmäinen traileri!

Intohimolla tehty dokumentti faneilta Nightwsihille.

Fanitaidetta haussa!

Oletko taiteellinen Nightwish-fani? Osallistu dokumenttiin.

We want your Art!

Nightwish documentary needs your help again.

Watch the first trailer!

Making this Nightwish fan documentary has been an adventure.

Mikä on sinun korvaamaton Nightwish-aarteesi?

Lähetä video ja osallistu Fellow Imagineers -dokumenttiin.

What is your priceless Nightwish treasure?

Participate to Nightwish documentary here!

Wanted: Selfies taken during Nightwish’s Wembley concert!

Send your selfie from the Wembley concert here!

Send us a photo of your Nightwish tattoo!

Forthcoming NW documentary collects tattoo pics.

Nightwishin Floor Jansenille Louhin rooli – Kalevalasta tekeillä opetusvideo

Kalevalan Lemminkäisen tarinasta kasataan opetusvideota, jonka tekemisessä kiteeläislähtöinen Nightwish on vahvasti mukana. Teos pyrkii auttamaan koululaisia Kalevalan opiskelussa sekä viemään suomalaista kulttuuria maailmalle.

Joensuun Nightwish-konserttiin myyty yli 10 000 lippua

Laulurinteelle mahtuu kaikkiaan 20 000 ihmistä. Floor Jansen esiintyy kotikaupungissaan.

Nightwish pääsi postimerkkiin

Musiikkiaiheiset merkit on suunnitellut graafikko Klaus Welp.

Nightwish valjasti neljä ihmistä poistamaan laittomia kappalelinkkejä verkosta

Nightwishin manageri Ewo Pohjola on harmissaan tuoreesta singlevuodosta. Yhtye on yhyttänyt eri tahoja poistamaan Élan-singlen kappalelinkkejä verkosta.

Nightwishin uusi single leviää verkossa – Floor Jansen: Ei kuulosta lainkaan lopulliselta versiolta

Nightwishin viikon päästä julkaistavan Élan -singlen versio leviää verkossa. Yhtyeen joensuulainen laulaja Floor Jansen harmittelee vuotoa sosiaalisessa mediassa ja sanoo ettei verkosta löytyvä versio ole lopullinen.

Pohjois-Karjalan uutisvuosi 2014 oli onnettomuuksia, onnistumisia ja hauskuuksiakin

Vuotta 2014 sävyttivät Pohjois-Karjalassa niin onnettomuudet kuin maahanmuuttajakysymykset. Positiivisuus puolestaan näkyi Yle Pohjois-Karjalan nettisivuilla muun muassa erikoisina ilmiöinä ja ihmisten osaamisena. Tasavallan presidentin vierailukin pääsi otsikoihin papukaijan kielenkäytön vuoksi.

Nightwishin Floor Jansen nauttii elämästään Joensuussa – "Tuomas sai uudella levyllä koko äänialani käyttöön" – Katso video

Metalliyhtye Nightwishin laulaja Floor Jansen viihtyy Joensuussa. Hollantilaissyntyinen Jansen muutti Pohjois-Karjalan rauhaan kesällä. Jansenin suuhun sopii niin karjalanpiirakka kuin perisuomalainen kirosana.

Nightwishin Jukka Nevalainen kärsii edelleen unettomuudesta

Kiteeläisen Nightwish-yhtyeen rumpali Jukka Nevalainen kärsii edelleen unettomuudesta. Elokuussa Nevalainen julkaisi tiedotteen, jonka mukaan seuraavalla Nightwish-levyllä ja kiertueella rumpuja soittaa Kai Hahto. Jukka Nevalainen on kuitenkin täystyöllistetty, hän pyörittää bändin liiketoimintaa ja omaa nettikauppaa.

Nightwish-faneille yllätys: Bändi odotti baarissa

Nightwishin faneille järjestettiin varsinainen superyllätys. Kiteen Nightwish-viikolla itsekin kirkossa esiintyneet musiikkileiriläiset kuljetettiin ravintolaan, jossa odotti kiteeläinen, maailman valloittanut omalaatuinen hevipumppu, Nightwish.

Nightwishin Floor Jansen, sinulle on postia joensuulaiskapakassa!

Joensuuhun muuttanut hollantilaislaulaja on saanut mystisen kirjeen. Se odottaa hakijaansa baaritiskillä.

Nightwish’s Floor Jansen announces surprise move to Eastern Finland

Vocalist from Finnish power metal band Nightwish, Floor Jansen, will make a surprise move to North Karelia. Her new hometown will be the regional city of Joensuu, home to some 70,000 inhabitants.

Nightwishin Floor Jansen yllättää muuttamalla Itä-Suomeen

Nightwish-yhtyeen hollantilainen laulaja muuttaa Pohjois-Karjalaan. Uudeksi kotikaupungiksi tulee runsaan 70 000 asukkaan Joensuu.

Floor Jansen pestattiin Nightwishin laulajaksi

Nightwish on pestannut uusia jäseniä bändiinsä. Laulajana jatkaa hollantilainen Floor Jansen. Toinen yhtyeeseen pestattu on muusikko Troy Donockley.

Tuomas Holopainen: Avioliitto pilannut monta hyvää seurustelusuhdetta

Yhteistyö Nightwishin tuoreimman solistin kanssa on sujunut loistavasti, sanoo Tuomas Holopainen. Silti bändi katsoo asioita vain elokuuhuun asti, Floor Jansen hoitaa keikat elokuulle saakka, sen jälkeen on tiedossa aikalisä. Imaginaerum-elokuvan saama kritiikki ei vaikuta bändin tekemisiin, vakuuttaa Holopainen.

Nightwish film premieres in Helsinki

One of Finland’s most successful music exports Nightwish premieres its feature film “Imaginaerum” in Helsinki on Saturday night. Before the film, the theatrical heavy-rock band is playing live to tens of thousands of fans.

Nightwishin hullu unelma muuttui todeksi

Nightwish-yhtyeen Imaginaerum-elokuva sai ensi-iltansa lauantaina Helsingissä. Ennen elokuvanäytöstä yhtye konsertoi kymmentuhatpäiselle yleisölle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle