Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Turun saaristoon Röölän ja Seilin välille uusi lauttayhteys ensi kesänä – suunnitteilla myös uusi reitti Utöstä

Yhteyksiä tulee Rymättylän Röölän ja Seilin saaren välille. Lisäksi suunnitelmissa on uusi reitti Utöstä.

Terapeutti Tommy Hellsten on aitiopaikalla ihmisyyteen

Tommy Hellsten antaa lukijoilleen rakennuspalikoita elämään.

Utön asukkaat vetoavat: "Älkää tulko saarelle pääsiäisenäkään, elämänlankamme on niin ohut"

Meren keskellä olevassa saaressa on vain yksi kaupanhoitaja ja yksi vesilaitoksen hoitaja. Haavoittuvuus on suuri.

Lapsiperheen vaikea valinta ulkosaaristossa: muutto mantereelle tai yläkoululainen viikoiksi sijaisperheeseen

Utön saarella asuu vakituisesti vain noin 40 ihmistä. Kun palveluja ei ole, utölaiset turvautuvat naapuriapuun. 

Juhannuksena tapahtunut öljypäästö ulkosaaristossa varmistumassa yhden aluksen tekosiksi – mereen päätyi jopa 39 000 litraa mineraaliöljyä

Rajavartiolaitos tutkii törkeänä ympäristön turmelemisena tapausta, jossa Suomen Leijonan majakan lähellä päätyi öljyä mereen viime kesänä.

Sinilevän määrä runsastunut Saaristomerellä

Lämpimän sääjakson jatkuessa sinilevän pintakukintojen lisääntyminen on todennäköistä.

Vierasvenesatamissa on tilaa – viilenneet kelit ja lomakauden siirtyminen hidastavat veneilijöitä

Säät näyttävät nyt paranemisen merkkejä ja uskoa loppukesän veneilysesonkiin riittää vierasvenesatamissa.

Vedenalaista melua mitataan nyt ensimmäistä kertaa Saaristomerellä

Suomen ympäristökeskus asensi hydrofonin kuuntelemaan vedenalaista melua Saaristomerelle kuukausi sitten.

Öljypäästön tutkinta jatkuu Turun saaristossa Suomen Leijonan majakalla – "Meillä on tietenkin pääepäilty"

Utön lounaispuolella havaitun mineraaliöljypäästön näytteiden analysointi kestää vielä muutamia päiviä.

Öljyntorjuntatyöt Suomen Leijonan majakan alueella saatiin päätökseen

Merivartioston mukaan aluspäästön tutkinta saattaa kestää jopa viikkoja.

Palkittu luontotoimittaja Minna Pyykkö: "Kuikka, kumpparit ja kesäyö – se on siinä!"

Minna Pyykölle vuosi 2019 on merkinnyt mainetta ja kunniaa.

Koko maan ylin lämpötila mitattiin Turussa – huhtikuu ennätyksellisen lämmin ja vähäsateinen

Huhtikuu oli lämmin ja monin paikoin vähäsateinen, kertoo Ilmatieteenlaitos.

Posti harventaa jakelua Turun saaristossa – postia luvassa jatkossa vain kerran viikossa

Posti perustelee jakelupäivien vähentämistä jakelukustannusten alentamisella ja digitalisaatiolla.

Lintujen syysmuutto hiljenee Varsinais-Suomessa

Syksyn aikana voi kuitenkin vielä bongata lintuharvinaisuuksia.

19 haahkanpoikasta jäänyt henkiin Utössä – viime vuonna yksikään ei selvinnyt

Ravinnonpuute ja suuremmat linnut ovat haahkojen suurimmat uhkat.

Merikartan reunoilla – suomalaista saaristoa linssin läpi

Lähde saaristomatkalle arkisto-ohjelmien parissa.

Merisää - Utö: Tuuli yltyy ja säätila vaihtuu hyvinkin nopeasti

Utö tunnetaan majakasta, haaksirikoista ja linnustosta.

Mikä saa muuttamaan Suomen eteläisimmälle asutulle saarelle? – Markku Karpio kirjoittaa ja kalastaa Utössä

Markku Karpiosta piti tulla maratoonari ja olympiavoittaja. Ulkosaaristossa, Utön saarella asuva kirjailija ei nuoruudessaan edes lukenut kirjoja.

Utön saarella muistellaan yhä järkyttävää haaksirikkoa

Talvimyrsky upotti höyrylaiva Park Victoryn vuonna 1947

Joukkokuolema Suomenlahdella: lähes jokainen vastasyntynyt haahkan poikanen menehtyi

Tuhannet haahkojen poikaset ovat saaneet surmansa Suomenlahdella tänä kesänä. Syyksi epäillään merikotkia ja virustautia.

Jääkö köysitikkaissa kiipeily historiaan? Ministeriön kaavailuissa luotsaus hoidetaan etänä maissa

Joka kuukausi suomalaiset luotsit ehkäisevät vakavia vaaratilanteita kauppamerenkulussa. Voisiko pelastaminen onnistua myös etätyönä?

Höyrylaiva Park Victoryn turma oli jouluyön tragedia 1947

Haaksirikossa menehtyi kymmenen merimiestä.

FMI: September warmer than usual for eighth year running

September was warmer than average for the eighth consecutive year, according to statistics from the Finnish Meteorological Institute FMI. Records show that average temperatures in Lapland were up to four degrees above the norm.

Estonia upposi alle tunnissa ja vei mukanaan yli 800 ihmistä

Uppoamisen aiheutti keulavisiirin irtoaminen.

Syksy saapuu Utön saarelle

Luontotoimittajat seuraavat syksyn tuloa Utön saarelle.

Korvameduusan "korva" onkin sukurauhanen

Meduusa suunnistaa meressä hajujen ja valon perusteella.

Lämpö lisäsi sinilevän määrää

Silminnähden leväisessä vedessä uimista tulee välttää, eikä sitä tulisi käyttää esimerkiksi pesu- tai löylyvetenä. Lapsia ja kotieläimiä ei saa päästää leväiseen veteen.

Ruorijuoppoepäily yhteisaluksella Turun saaristossa – kippari jäi rantaan

Merivartiosto on poistanut yhteysaluksen päällikön alukselta. Yhteysalus Eivor jäi tunneiksi Nötön satamaan.

Study: Huge differences in tapwater prices

The prices of Finnish tapwater may vary from 2.6 euros per cubic metre of water to as much as 17 euros depending on where you live, a report by the Finnish Water Utilities Association shows.

Varsinais-Suomessa juodaan maan kalleinta vettä

Osassa Varsinais-Suomea joutuu maksamaan käyttövedestä monta euroa enemmän kuin muualla maassa. Utössä käyttövesi maksaa 16,81 euroa kuutiolta, kun keskiarvohinta on 5,57 euroa.

Hanaveden hinnoissa valtavia eroja – Top 20 -listassa kalleimmat ja halvimmat vedentoimittajat

Hinta vaihtelee 2,6 eurosta lähes 17 euroon vesikuutiolta. Vesilaitosyhdistyksen hintavertailussa mukana yli 200 vedentoimittajaa.

Venäläinen proomu maannut vuosia laiturissa Korppoossa

Utössä uponnut rahtiproomu on ollut kuusi vuotta Korppoon telakan riesana. Telakka haluaisi romuttaa aluksen, mutta jätelain mukaan proomua ei ole hylätty.

Utön uusi aikataulu toi pulmia autottomalle

Ulkosaaristossa sijaitsevan Utön yhteysalusaikataulu on muuttunut syksyllä. Joillekin vuoroille on löytynyt lisää väkeä, mutta autottomat saaristolaiset ovat joutuneet pulaan, kun linja-autoyhteys alukselta taajamiin poistui.

Ihminen ja kotka samoilla apajilla

Saaristolaisten ja luonnonsuojelijoiden vastakkainasettelu on pulpahtanut jälleen pintaan Paraisten ulkosaaristossa. Välejä hiertää muun muassa luontoaktiivien yritys palauttaa muuttohaukka pesimään seudulle. Osa paikallisista asukkaista on sitä mieltä, että luontoväki sivuuttaa ihmiset.

Kolea alkukesä tyhjensi Turun saariston

Kylmyys on pitänyt lomailijat poissa saaristosta ja veneet visusti laiturissa. Satamayrittäjän mukaan ulkoilmayrittäjillä on ollut murhaavan huono kesä, jota heinäkuun helteetkään eivät enää täysin pelasta. Varatuista matkoista on kuitenkin pidetty kiinni.

Ulos luontoon -sarjan Minna kävi retkellä Utössä

Yksi Minnan suosikkiretkikohteista on Utön saari.

Ensimmäiset muuttolinnut lentäneet jo Varsinais-Suomen pelloille

Kiuruja ja töyhtöhyyppiä on nähty viikonlopun aikana muun muassa Turun Ruissalossa. Lämpimät säät lisäävät liikehdintää yläilmoissa.

Take away roskaa rannat – kaupunkirannat Itämeren likaisimpia

Suomen rantojen likaantumisesta ei voi syyttää mereltä kulkeutuvaa törkyä. Valtaosa urbaanien rantojen roskista kannetaan paikalle ihmisten taskuissa ja piknik-koreissa.

Utön koulu saa jatkaa

Suomen pienimpiin kouluihin kuuluva Utön koulu saa jatkaa toimintaansa. Paraisten kaupunginjohtaja veti koulun pois säästölistalta, sillä koulussa on ensi syksynä riittävästi oppilaita.

Opettaja: Ulkosaariston koulu on elinehto asutukselle

Ulkosaaristossa sijaitsevan Utön koulun kohtalo on vaakalaudalla. Koulun opettaja on lähettänyt vetoomuksen päättäjille koulun puolesta. Ensi viikolla alkavasta lukuvuodesta voi tulla viimeinen, jos Paraisten kaupunki päättää sulkea koulun säästösyistä.

Ulkosaariston merikaapelin korjaustyöt käynnissä

Arvioiden mukaan sähköt saadaan palautettua merikaapelin kautta saaristoon mahdollisesti tiistai-iltaan mennessä.

Ulkosaarten merikaapelia korjataan ensi viikolla

Paraisten Utön ja Jurmon saarten välisen merikaapelin korjaustöihin päästään alkuviikosta. Vikapaikka on paikannettu.

Utössä elämä alkaa helpottaa

Fortum asentaa alkuillasta varageneraattorin Utön saarelle. Sähköä saadaan tämän hetken arvion mukaan illalla, noin kello kuuden ja seitsemän välillä.

Utön Havshotelin johtaja: Suurin ongelma on vesi

Yle Turku sai puhelimitse yhteyden Utön Havshotelin toimitusjohtajaan Eero Laaksoseen keskiviikkona aamupäivällä. Hän ehti kertoa pikaisesti tunnelmista sähköttömällä saarella, kunnes puhelinyhteys katkesi.

Sähköttömän ulkosaariston avuntarve kartoitetaan

Eri viranomaistahot ja Paraisten kaupungin edustajat kokoontuvat pohtimaan sähköttömän ulkosaariston tilannetta yhteiskokouksessa puoliltapäivin.

Ulkosaariston sähkökatko jatkuu

Sähkökatko Paraisten Utön saarella jatkuu edelleen. Sähköt ovat palautuneet Jurmoon. Sähköt katkesivat ulkosaarilla tiistaina puolilta päivin. Syynä katkoon on Utön ja Jurmon saarten välisen merikaapelin vioittuminen.

Ulkosaaristossa on sähkökatko

Fortumin mukaan Paraisilla on 89 taloutta on ilman sähköä. Sähkökatko alkoi puolen päivän jälkeen.

Taistelu Suomen pienimmän koulun puolesta alkoi

Paraisten kaupunki pohtii tiettävästi Suomen pienimmän koulun sulkemista säästösyistä. Utön saarella sijaitsevan koulun opettaja Brita Willström uskoo yhä, että kouluun löytyy tarpeeksi oppilaita, ja se voi jatkaa toimintaansa.

Paraisten taloudelle luvassa ankara matokuuri

Kaupunginjohtaja Folke Öhmanin tiistaina valtuutetuille esittelemä talouden sopeuttamisohjelma merkitsee Paraisilla koulujen lakkautuksia, terveyspalveluiden keskittämistä ja kiinteistöjen myyntiä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle