Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Aurinkoisia pakkaspäiviä tiedossa viimeiselle talvilomaviikolle, viikkoon mahtuu myös lumipyryä

Luvassa on rapsakkaa pakkasta, kuvailee Ylen meteorologi Joonas Koskela.

Perjantai 5.3.2021 (radio)

Hallitus suunnittelee lisää koronatoimia. Ravintoloissa ei saa nyt tanssia tai laulaa. Monia virolaisia on määrätty tällä viikolla palaamaan Suomen rajalta takaisin Viroon. Ilmassa on jo katupölyä. Lauantaina tuulee ja sataa lunta.

Kevät ottaa nyt takapakkia ja viimeinen talvilomaviikko tuo kirpeitä pakkasia koko maahan – viikonlopulle povataan lumista ja tuulista ajokeliä

Kylmä ilmamassa pudottaa viimeisen talvilomaviikon lämpötilat reilusti pakkaselle. Sää on useita asteita tavanomaista kylmempää.

Helmikuun lopun sateet ja suojasäät vajuuttivat lumihankia

Ilmatieteen laitoksen mukaan helmikuun sademäärä oli Hämeessä tavanomaista pienempi.

Lumikinokset ovat paisuneet paikoin jo poikkeuksellisen korkeiksi – lentokentän kupeessa mitattiin 76 senttiä Etelä-Pohjanmaalla, mutta Kainuu pistää paremmaksi

Viime päivinä lunta on tullut niin paljon, että innokkainkaan kolaaja ei ole meinannut pysyä perässä. Lähetä meille kuva ja kerro, mitä lumen alle on hautautunut kotipihassasi.

Pöllyävä lumi heikentää näkyyttä liikenteessä – lunta tulee tiistain aikana paikoin yli 10 senttimetriä

Katso videolta, kuinka lumista oli Oulun keskustassa tiistaina. Liikenteessä lumen sataminen aiheuttaa myös haittaa.

Näistä kolmesta asiasta valitetaan eniten aurausyrittäjälle – "Liukkaudelle ei mahda mitään ennen kuin sade loppuu"

Lunta on nyt enemmän kuin kuuteentoista vuoteen, muistelee kunnossapitopäällikkö Timo Tillgren Jyväskylästä.

Eeva Asu huomasi hangessa ruskeaa ja arvasi heti, mistä on kyse – hiekkaa Saharan autiomaasta levisi Suomeen saakka, katso kuvat

Ilmatieteen laitoksen mukaan ruskeaksi värjäytynyttä lunta voi sataa eri puolilla Etelä-Suomea tiistaina. Havaintoja on tehty myös muun muassa Seinäjoella.

Pia Heikkinen on töissä, kun sinä vielä nukut, jotta tielläsi ei olisi lunta – katso video hänen työstään ja kuuntele, kun hän kertoo siitä

Toisin kuin olisi helppo luulla, lunta ei ole mitenkään ennätyksellisen paljoa tällä hetkellä.

Ajokeli muuttuu jälleen tänään laajasti huonoksi tai erittäin huonoksi

Suomen länsiosassa tulee paikoin jäätävää vesisadetta.

Viikonloppu tuprutti lumivuoret Keski-Suomen kadunkulmiin – Torstaina sataa jo vettä

Perjantaista alkaen viikon puoliväliin mennessä maan keskiosiin saataneen kaikkiaan melkein puoli metriä uutta lunta.

Pohjois-Pohjanmaa yksi Suomen lumisimmista seuduista – Kainuussa ja Lapissa mennään edelle

Viimeisen puolen vuorokauden aikana lunta on satanut Pohjois-Pohjanmaalla kymmenisen senttiä, lisää tulee tiistaina.

Kerttu Kotakorpi: Ilmaston muuttuminen tietää ongelmia Suomen rakennuksille

Pettävätkö perustukset ja rapistuvatko seinät muuttuvassa ilmastossa, pohtii meteorologi Kerttu Kotakorpi blogissaan.

Talven pakkasennätys rikkoutui Etelä-Karjalassa: Konnunsuolla -33,1 astetta

Etelä-Karjalan tämän talven pakkasennätys on mennyt rikki tänään torstaina Joutsenon Konnunsuolla.

Keskiviiko 17.2.2021 (radio)

Helsingissä on alkanut oikeudenkäynti nuoren pojan murhasta. Suomesta on löydetty yli 500 uutta koronatartuntaa. Laivamatkustaja ei pian pääse Suomeen ilman koronatestitodistusta. Hallitus haluaa, että isät käyttävät perhevapaita enemmän. Pakkanen on katkaissut sähköjä Amerikassa. Suomessa pakkanen vähän heikkenee.

Tässäkö ratkaisu Helsinkiä piinaavaan lumiongelmaan – Katso videolta, kuinka lumilastit katoavat hetkessä sulatuslaitteen käsittelyssä

Laitteen odotetaan erottavan lumesta kustannustehokkaasti merkittävä määrä haitallisia aineita, kuten mikro- ja makromuoveja.

Pakkaset koettelevat lemmikkejä Lapissa – tiesitkö, että ruoka ja juoma tulisi tarjota ulkokoiralle lämpimänä?

Koirankopin tulisi ulkona olla aina lämpöeristetty ja siinä pitäisi olla oviläppä.

Katso video: Kreikassa rankimmat lumisateet yli vuosikymmeneen – Ateena sai harvinaisen lumipeitteen

Myös Yhdysvalloissa on sinnitelty poikkeuksellisen kylmässä talvisäässä.

Pakkaspäivät jatkuvat alkavalla viikolla – ihmisiä varoitetaan jäätyneiden putkien sulattelusta ja moottorikelkkailusta jäillä

Tänä talvena jäätyneiden vesiputkien sulattelusta on aiheutunut yksittäisiä tulipaloja. Pelastusala toivoo, että enempää ei tule ja sulattelu jätetään ammattilaisille.

Lauantai 13.2.2021 (radio)

Isis on vielä uhka Euroopassa, arvioi suojelupoliisi. Suomesta on löydetty yhteensä yli 50 000 koronatartuntaa. Maailmalla puhutaan korona-ahdistuksesta. Vesiputkien sulattaminen on ammattilaisten työtä. Lauantaina on vietetty Maailman radiopäivää. Sunnuntaina on aurinkoista.

Ensimmäiset jääladut saattavat olla auki jo tänään Lahdessa

Reittejä alettiin tekemään pari viikkoa tavallista aikaisemmin.

Torstai 11.2.2021 (radio)

Metsä Group rakentaa uuden tehtaan Kemiin. Suomessa on kuollut yli 700 ihmistä koronan takia. Oikeus on antanut tuomion tapauksessa, jossa valehdeltiin irakilaisen miehen kuolemasta. Vanhusten kotihoidossa on enemmän ongelmia kuin ennen. Kaunis talvisää jatkuu.

Huurre on talvista kastetta

Sydäntalvi on kuorruttanut talvisen luonnon Itä-Suomessa kuvaukselliseen asuun. Meteorologi kertoo, miksi näin tapahtuu.

Pureva pakkanen vaatii pukeutumaan lämpimästi – lähetä meille kuva pakkastyylistäsi!

Kaunis talvisää houkuttelee ulkoilemaan. Uskaltaudutko ulos purevalla pakkasella?

Hyytävä pakkanen koettelee putkia ja kattoja – Vakuutusyhtiö: "Putkia yritetään sulattaa avotulella ja syntyy tulipaloja"

Kiinteistövahinkoilmoituksia on tullut kuluvana talvena enemmän suurien lumimäärien kuin jäätymisten vuoksi.

Jään paksuus edelleen monin paikoin heikko Etelä-Savossa – lumi hidastanut kantavan teräsjään paksuuntumista

Ely-keskuksen mukaan jäiden paksuus voi vaihdella saman järven eri osissa ja teräsjäätä löytyy paikoin ainoastaan vähän.

Asiantuntija: Suomessa lumivyöryn syy yleensä pysyvä heikko lumikerros – vaara vaanii lumikerrosten välissä

Suomessa sattuu lumivyöryjä, mutta harvoin keskieurooppalaisen rajulla tavalla. Meillä vyöryt aiheuttaa tavallisesti pehmeän lumen muodostama kerros lumipeitteen sisällä.

Keskiviikko 3.2.2021 (radio)

Astra Zenecan koronarokotetta annetaan Suomessa vain alle 70-vuotiaille. Presidentti avasi eduskunnan työkauden. Tampereella oikeus tutkii sotarikossyytteitä. Pakkassää jatkuu.

Talven kylmimmät päivät luvassa Etelä-Suomeen viikonlopuksi – Huutonen: "Kymmenkunta astetta keskimääräistä kylmempää"

Arktinen ilmamassa vaanii Suomea heti itärajan takana myös viikonlopun jälkeen.

Tiistai 2.2.2021 (radio)

Anu Vehviläinen jatkaa eduskunnan puhemiehenä. Kansanedustajat eivät kannata pakollista koronarokotusta. USA:ssa on lumimyrsky. Täällä Suomessa on kaunis talvisää.

Rovaniemen MM-rallin reitti ja aikataulu julki – Autoissa pitää olla lapiot ja lämmintä vaatetta

Ralli ajetaan koronatilanteen vuoksi ilman yleisöä Rovaniemellä ja Kemijärvellä 26.–28. helmikuuta.

Maanantai 1.2.2021 (radio)

Venäjällä poliisi on ottanut kiinni mielenosoittajia. Armeija on ottanut vallan Myanmarissa. Maanantaina Suomessa kerrottiin 6 uudesta koronakuolemasta. Helsinki on aloittanut vanhusten joukkorokotukset. Tällä viikolla on pakkassää.

Linna jäädytetään maitopurkki kerrallaan – pakkastalvi sai ihmiset innostumaan yhteisöllisistä jääteoksista

Jäälinnat lisäävät yhteisöllisyyttä eri puolilla maata. Pääkaupunkiseudulta levinnyt villitys on saanut Kangasalle useampia kohteita.

Hernesaaren lumenkaatopaikalla kokeillaan jättimäistä roskahaavia

Kaupunki etsii keinoja ehkäistä lumen mereen kippaamisen aiheuttamia ympäristöhaittoja.

Lumenjättöpaikat täyttyvät Tampereella – kaupunki muistuttaa pihojen lumenluonnin säännöistä

Kaupungin lumenvastaanottopaikoilla on riittänyt töitä, mutta tilaa niissä riittää edelleen.

Maanantai 25.1.2021 (radio)

Suomen uudet koronarajoitukset. Suomen koronatartunnat. Tornion massatestauspiste. Ranskan koronatilanne. Heikot jäät merellä. Säätietoja.

Järvien jäät ovat Kainuussa normaalia heikommat – jään paksuus vaihtelee pienenkin matkan sisällä paljon

Syynä pidetään lauhaa syksyä ja sitä, että lunta satoi ennen kovia pakkasia, joka hidasti jäätymistä.

Ei tämä tähän jäänyt: saderintamia vyöryy Suomeen viikonloppunakin

Sateet saattavat tulla osittain vetenä tai räntänä.

"Olis ehkä pitänyt kuunnella äitiä" – Laura Toikka, 14, palellutti paljaat nilkkansa pahasti pakkasessa

Lääkärin mukaan nilkat ovat herkkä ihoalue paleltumaan, koska suojana ei ole rasvakerrosta.

Perämeren jää on tavanomaista ohuempaa

Yhtenäinen jääalue on myös pienempi kuin normaalivuosina.

Uusi lumipyry lähestyy, ei yhtä runsas kuin Toini-myräkkä – ajokelistä tulee erittäin huono

Uudellemaalle on luvassa lunta puolenyön maissa. Sää lauhtuu ja muuttuu liukkaaksi.

Maanantai 18.1.2021 (tv)

Kuntavaalit. Kodinkonekauppa. Lintulaskennat. Sää.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle