Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Googlen kuvausauto tallensi katunäkymiä kameran avulla Helsingissä 19. huhtikuuta 2022.

Hakukoneyhtiö Googlen street view -kuvausauto kiertää kesän aikana myös Kainuussa

Mikäli esimerkiksi oma koti päätyy Googlen katutasonäkymän kuviin, voi sinne lähettää pyynnön, että kyseinen kuva sumennetaan kokonaan.

Googlen kuvausauto tallensi katunäkymiä kameran avulla Helsingissä 19. huhtikuuta 2022.

Googlen kuvausautot kiertävät jälleen Suomea – 15 vuotta täyttävä Street View saa uusia kuvia Helsingistä Inariin

15 vuodessa yhtiön kuvaajat ja autot ovat ottaneet kuvia yli 16 miljoonan kilometrin matkalta ympäri maailmaa. Yhtiö sanoo suhtautuvansa myönteisesti ei-toivottujen kuvien poistamispyyntöihin.

Toimittaja näyttää kameralle puhelinta, jossa näkyy Google Mapsin reittivaihtoehdot välillä Oulu–Rovaniemi.

Google Maps muuttaa pikaisesti reittisuositustaan Oulusta Rovaniemelle – pelastuslaitos varoitti tiestä, katso millainen reitti on ollut tähän asti

Joululiikenteessä ei kannata luottaa sokeasti navigaattorin ohjeisiin. Suosittu karttasovellus on ohjannut Pohjois-Suomessa kapeille pikkuteille, joilla on tapahtunut jo ulosajoja.

Auto ojassa Lehmon rampin lähellä Kuutostiellä. Ympärillä lunta.

Lapin pelastuslaitos kehottaa tarkkuuteen karttasovellusten käyttämisessä – sovellukseen sokeasti luottava voi päätyä pikkuteille ja ojaan

Saariselältä Helsinkiin matkalla olleen perheen auto päätyi kyljelleen Tervolan kapealla ja paikoin kuoppaisella Kivalontiellä, jonne karttasovellus oli heidät ohjannut.

Autoja

Google maps alkaa tarjota ympäristöystävällisiä ajoreittejä

Ekologiset reitit otetaan aluksi käyttöön Yhdysvalloissa, ja myöhemmin tarkoitus on laajentaa palvelua muualle maailmaan.

Rajavartiolaitoksen stop-kyltti itärajalla

Viiden ulkomaalaisen opiskelijan epäillään ylittäneen luvattomasti Venäjän rajan Kuusamon Pukarissa

Suomessa oleskelevat opiskelijat olivat päättänet Google Maps -sovellusta hyödyntäen käydä katsomassa myös Venäjän rajaa.

Linja-autopysäkin merkki

Kajaanin bussiaikatauluja ei osata hakea netistä – jatkossa tiedot löytää helpommin

Paikallisliikenteen aikataulut löytyvät vuoden loppuun mennessä Google Maps -karttapalvelusta.

Grafiikka

Belgia haastaa Googlen oikeuteen – Yhtiö ei suostunut sumentamaan sotilaskohteiden kuvia

Aikaisemmin Google on suostunut samankaltaisiin pyyntöihin.

Tilataideteos Hiljainen Kansa Suomussalmella.

Brittimedia uutisoi painajaisten pellosta Suomussalmella: "Näyttää zombi-invaasion alulta"

Brittiläisen The Sun-lehden mielestä Hiljainen kansa -tilataideteos näyttää Googlen kartalla karmivalta. Taiteilija Reijo Kela ei arviosta loukkaannu.

Tekstit: Puhelimen sijaintiedot, Digitreenit, yle.fi/oppiminen. Kuvassa nuppineuloja kartalla.

Digitreenit: Miksi puhelimen pitäisi tietää, missä olen?

Mitä hyötyä ja haittaa puhelimen sijaintitiedoista on?

 Google street view -näkymä Helsingin kauppatorilta.

Google on kuvannut Suomea ja suomalaisia jo 10 vuotta - "Ennen pyydettiin kasvojen sumentamista, nykyään kysytään koska tulette uudelleen"

360 asteen kuvaa tarjoilevan katunäkymäpalvelun seuraava askel löytyy virtuaalitodellisuudesta, sillä pelkkä näkeminen ei kohta enää riitä.

Kaksi autoa maantiellä ruska-aikaan, taivas käsitelty: Maapallo ja digitaalisia numerosarjoja kaarena.

Unohtakaa kartat ja navigaattorit: Autot osaavat kohta itse perille

Koneluettavat kartat ohjaavat kohta itseajavia autoja

Japanilainen AuthaGraph-origamikartta puoliksi koottuna. Alla vanha karttakirja.

Huijaavatko kartat sinua? Testaa tietosi

Testaa käsityksiäsi maailmankartoista.

Turisti kadun vilinässä. Kuvassa teksti Offline-kartat.

Digitreenit: Näin lataat karttoja puhelimesi muistiin

Ladattuja karttoja voi käyttää ilman verkkoyhteyttä.

360-kuvaamisen kokeilua älypuhelimella

Kuvaa omia 360° kuvia ja videoita

Omalla kännykällä voi luoda 360° kuvia.

Lammas seisoo maantiellä kameravaljaat selässään.

Färsaarilla tehtiin versio Googlen Street View'sta: Lammaskamera

Koska Google ei ole tullut kuvaamaan saaria Street View -palveluunsa, saarella päätettiin, että paras tapa saada Google paikalle, on näyttää, mistä he jäävät paitsi. Projekti sai nimen Sheepview360.

Googlen haku auki puhelimessa. Kuvassa teksti Google-hakuvinkit.

Digitreenit: Viisi vinkkiä tehokkaampiin Google-hakuihin

Vie hakutaitosi verkossa uudelle tasolle.

Uutisvideot: Mount Everestille voi nyt kiivetä virtuaalisesti

Video: Mount Everestille voi nyt kiivetä virtuaalisesti – katso 360 asteen näkymiä

Everest on maailman korkein vuori. Sen korkeus on yli 8 800 metriä.

Näytössä aikataluja siirtymisohjeita julkisen liikenteen pysäkeille.

75,000 bus stops digitized in Finland, trip planners soon in every pocket

Inter-city bus and freight services and marketing company Matkahuolto has mapped all of Finland’s 75,000 bus stops over a period of years. The company can now combine data about bus routes and schedules with Google’s trip planning app, Transit, to allow commuters to use their smartphones to plan trips using public transportation.

Näytössä aikataluja siirtymisohjeita julkisen liikenteen pysäkeille.

Suomen 75 000 linja-autopysäkkiä digitoitu: Google Transit leviää vähitellen koko maahan

Pääkaupunkiseudulta tuttu julkisen liikenteen reittipalvelu levittäytyy vähitellen koko maahan. Matkahuolto pystyy Google Transit -palvelun avulla tuomaan matkustajien kännyköihin tiedot bussien reiteistä ja aikatauluista. Tarvittaessa voi tarkastella jopa kuvaa pysäkistä.

Maisemaa Luostolta

Lapin rinteille pääsee omalta kotisohvalta

Google lisäsi Pyhän, Ylläksen ja Oloksen Street View-palveluunsa. Google kuvaa nyt myös kohteita, joihin ei autolla pääse. Kuvauksia tehdään moottorikelkoilla, kolmipyörillä ja reppukameroilla.

Google maps logo ja maalitaulu

Enemmän irti Googlen kartoista

Vinkit matkailijalle, autoilijalle ja joukkoliikenteeseen.

Älä hermostu myöhästyjään – nauti ylimääräisestä ajasta

Myöhästely ärsyttää monia, muttei useinkaan ole ongelma myöhästyjälle itselleen. Myöhästelijä on aikatauluoptimisti, jolla on aina aikaa – silloinkin kun lentokentälle vievä taksi jo tööttää pihassa. Auttaisiko asennemuutos myös odottelijaa?

Mies kulkee sademetsässä Steet View -kamera selässään.

Google vie Street View’n Amazonin viidakkoon – video

Hakukoneyhtiö Google yhdisti voimansa brasilialaisen kansalaisjärjestön kanssa ja yhteistyön tuloksena Google on lisännyt katunäkymäpalveluunsa kuvia sademetsästä satojen kilometrien matkalta. Järjestön työntekijät rakensivat kameralle jopa köysiradan viidakon keskelle.

Alko

Missä Alko on kauimpana? Lapissa keskioluen perässä saisi ajaa muutamia kymmeniä kilometrejä

Keskustan on kerrottu olevan valmis poistamaan keskioluen tavallisten kauppojen, kioskien ja huoltamojen hyllyiltä. Niitä saisi vastedes Alkoista. Alkosta kerrotaan, ettei yhtiöllä ole käytössään tarkkaa tilastoa siitä, mistä päin Suomea on pisin matka lähimpään Alkoon.

Kuvakaappaus Guggenheimin sijainnista Googlen karttapalvelussa. Guggenheimin suunniteltu sijainti rengastettu.

Helsingin Guggenheim löytyy jo Googlen kartasta

Helsingin Guggenheimin taidemuseosta ei ole edes tehty rakennuspäätöstä, mutta museon sijainti näkyy jo Google Maps -palvelussa.

Googlen palvelussa voi nähdä myös Joulupukin kammarissaan.

Google technology shares Santa’s village with global audience

The internet giant Google has leveraged its global reach to offer the world a look at the place where Santa lives and works in Rovaniemi, northern Finland. Its Street View Special Collects service provides children of all ages with a virtual tour of Santa’s polar outpost.

Vuoristomaisemaa Bhutanista

Google esittelee Bhutania katunäkymäpalvelussaan

Himalajan sulkeutunut valtio päästi Googlen kuvaamaan maan katuja ja teitä viime vuonna. Turismia karttava kuningaskunta toivoo Street View'n suojelevan maan kulttuuria.

Googlen työntekijä kuvaamassa Finlandia-taloa Streetview-kameralla.

Katso video: Näin Finlandia-talo tallentuu Google Street View -kameralle

Alvar Aallon kohteisiin voi nyt tutustua Googlen karttapalvelussa. Googlen ja Alvar Aalto -säätiön yhteistyö polkaistaan käyntiin virtuaalinäyttelyllä.

Minna Kauppi.

Vastoinkäymiset vain kasvattavat suunnistaja Minna Kaupin voitonnälkää

MM-kisoihin valmistautuvan Minna Kaupin kausi ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Harjoittelua ovat hankaloittaneet jalkavaivat. Päätavoite häämöttää heinäkuussa Italiassa, jonne Kauppi lähtee omien sanojensa mukaan nälkäisenä.

Google ostaa Skybox Imaging -satelliittikuvayhtiön

Kalifornialaisen Skyboxin on tarkoitus toimittaa aluksi korkealaatuisia satelliittikuvia Googlen karttapalveluun. Myöhemmin yhtiön teknologiaa saatetaan käyttää myös muun muassa internetyhteyksien parantamiseen.

Angkor Wat temppeli kambodjassa.

Koe Kambodžan Angkor Wat virtuaalisesti

Internetjätti Googlen Maailman ihmeet -projekti on laajentunut Kambodžaan. Verkon välityksellä pääsee nyt tarkastelemaan Angkor Watin temppelikaupungin ihmeitä.

Kuva Googlen vedenalaisesta "street view" -palvelusta Isolta Valliriutalta.

Street View ei Googlelle riitä - nyt kuvataan myös vedenalaista maailmaa

Vuonna 2007 käyntiin polkaistu Street view -kuvausprojekti on laajentunut jo 54 maahan ja myös vedenalaiseen maailmaan. Vedenpitävän kuvauskaluston lisäksi Google on kehittänyt kuvauskalustoa, jolla se voisi päästä kuvaamaan mahdottomiinkin paikkoihin ja valloittaa koko maailman.

Ilmakuva Uotsurin saaresta, joka kuuluu Senkakun saariin.

Japani kehottaa luopumaan Google-kartoista saarikiistojen vuoksi

Hallitus haluaa Googlen karttojen tilalle Japanissa laaditut kartat, joissa kiistellyillä saarilla on vain japanilainen nimi.

Googlen street view -auto kuvaamassa Indonesian pääkaupungissa Jakartassa.

Kyläläiset pysäyttivät Googlen auton Thaimaassa - kuski vietiin temppeliin

Kylän asukkaat luulivat kuskin tutkivan aluetta patohankkeen vuoksi. Myöhemmin he pyysivät vuolaasti anteeksi.

Luonnonsuojeluliitto kehottaa tarkkailemaan ympäristöä: "Jo vaaran aiheuttaminen on rikos"

Ympäristörikokset jäävät helposti huomaamatta, minkä takia kansalaisten havainnot ja ilmoitukset ovat tarpeen, toteaa Suomen luonnonsuojeluliitto.

Googlen kuvausautot keränneet katunäkymiä jo 50 maassa

Street View kattaa nyt kaikkiaan kahdeksan miljoonan kilometrin verran katuja ja teitä eri puolilla maailmaa.

Ilmakuva kaupungista

Google otti Pohjois-Korean karttapalveluunsa vankileireineen

Hakukoneyhtiö julkaisi yksityiskohtaisen kartan eristyneestä Pohjois-Koreasta. Paikalliset eivät juuri pääse karttaa katsomaan.

Näkymä  Google Maps -sovelluksesta iPhonessa.

Google Mapsin saa taas iPhoneen

Internetin suosituin paikannussovellus teki myöhään keskiviikkona paluun iPhonelle. Näin Applen karttatunarointiin kyllästyneet voivat palata tuttuun ja turvalliseen ohjelmaan.

Nainen tietokoneella.

Google maps paljastaa hämäläisten elämänkirjon

Etsitkö keskiviikkoillaksi tekemistä, tonttia maalta tai juhlapaikkaa koko suvulle? Kylä välittää -hanke on Kanta-Hämeessä koonnut nettiin kahdeksan yhteisöllisyyden karttaa. Googlen karttoihin on koottuna ja linkitettynä Kanta-Hämeen kylät, juhlatalot, kokous- ja kohtaamispaikat sekä tonttitarjonta ja asukassuunnitelmat.

Joensuun pyöräilypulmat Google Mapsissa.

Joensuussa kootaan pyöräilijöiden vaaranpaikat nettiin

Pohjois-Karjalan pääkaupunki tunnetaan sujuvana pyöräilykaupunkina, mutta silti polkupyöräilijöillä on Joensuussakin pullonkaulansa. Nyt vaaranpaikkoja on koottu internetin karttapalveluun.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle