Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Guantanamo Bay

Ensimmäinen vankisiirto Guantanamosta Trumpin kaudella

Mies suorittaa loput tuomiostaan ylellisessä kuntoutuskeskuksessa kotimaassaan Saudi-Arabiassa.

Antti Holma rappaa Cheekin roolissa Veljeni vartija -elokuvassa

Keskiviikko 31.1.2018 (radio)

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump haluaa jatkaa Guantanamon vankileirin toimintaa. Osa sähkölaitteista ei ole turvallisia. Turussa on otettu käyttöön uudenlainen röntgenlaite. Posti tuo pakettiautomaatteja tavallisiin taloihin. Elokuva Cheekistä tuli teattereihin. Lumisateen takia junia kulkee huomenna vähemmän.

Guantanamon vankila Kuubassa.

Oman on ottanut vastaan kymmenen vankia Guantanamosta

Presidentti Barack Obama on yrittänyt siirtää mahdollisimman paljon vankeja leiriltä. Hänen seuraajansa Donald Trump ei halua sulkea vankileiriä.

Guantanamossa on edelleen 59 vankia.

Guantanamosta vapautetut vangit saapuivat Saudi-Arabiaan

Yhden kolmesta tai neljästä vapautetusta jemeniläisestä kerrotaan olleen vankileirillä 16 vuotta. Obaman hallinnon odotetaan vapauttavan lisää vankeja vielä ennen vallanvaihtoa.

Yhdysvaltain laivastotukikohta Guantamo Bayssa Kuubasa.

Reuters: Vankikuljetus lähtee Guantánamosta 24 tunnin sisällä

Yhdysvallat kuljettaa Guantánamon vankileirin vankeja Saudi-Arabiaan lähituntien aikana, kertovat viranomaislähteet uutistoimisto Reutersille.

Käsirautoja rivissä.

USA siirsi yhden Guantanamon vangin Italiaan, 78 jäljellä

Italiaan siirretty jemeniläinen vanki oli ollut Guantanamo Bayn vankileirillä 14 vuotta.

Guantanamo.

Yhdeksän Guantanamon vankia vapautettiin – jäljellä vielä 80 vankia

Yhdeksän Guantanamo Bayn pidätyskeskuksesta vapautetun jemeniläisvangin joukossa oli myös pitkään nälkälakossa ollut Tarig Ba Odah.

Vankeja Guantanamossa tammikuussa 2002.

Lähteet: Yhdysvallat siirtää pian kymmenkunta vankia pois Guantanamosta

Siirrettävistä tunnetuin on Washington Postin ja Reutersin tietojen mukaan jemeniläinen vanki, joka on ollut syömälakossa vuodesta 2007. Häntä on ruokittu väkisin.

Guantanamo.

Republikaanit valmistautuvat oikeustaisteluun Guantanamosta

Kongressin edustajainhuoneen puhemiehen mukaan lainopilliset valmistelut ovat käynnissä siltä varalta, että Guantanamon vankeja todella aletaan siirtää Yhdysvaltoihin. Presidentti Barack Obama esitteli eilen suunnitelman Kuubassa sijaitsevan vankileirin tyhjentämiseksi.

Yhdysvaltain lippu liehuu Guantanamon piikkilanka-aidan takana.

Obama: Guantanamon vankileiri vaarantaa USA:n turvallisuuden ja arvovallan

Puolustusministeriö on antanut kongressille suunnitelman leirin sulkemiseksi.

Vankeja Guantanamossa tammikuussa 2002.

Guantanamosta vapautettiin kymmenen jemeniläistä – vankeja jäljellä alle 100

Kyseessä on suurin yksittäinen Guantanamosta vapautettu ryhmä Barack Obaman presidenttikauden aikana. Obama on sanonut haluavansa sulkea vankileirin ennen kautensa päättymistä ensi vuoden tammikuussa.

Guantanamo.

Kaksi vankia vapautettiin Guantanamosta, 105 jäljellä

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan Kuubassa sijaitsevasta Guantanamo Bayn vankilasta on vapautettu kaksi vankia.

Guantanamo.

Yhdysvallat kertoo erehtyneensä vangin henkilöllisyydestä – Miestä pidetty Guantánamossa 13 vuotta

Yhdysvaltain mukaan Mustafa al-Aziz al-Shamiri olikin varsin vähäpätöinen islamistitaistelija eikä Al-Qaidan kuriiri ja kouluttaja.

Guantanamo.

Guantanamon vankimäärä hupenee hitaasti – viisi vankia Arabiemiirikuntiin

Yhdysvallat on siirtänyt viisi Guantanamon vankia Arabiemiirikuntiin. Terroristiepäiltyjä on vankilassa vielä 107.

Guantanamo.

Yhdysvaltain kongressi hyväksyi puolustusbudjetin – Guantanamon sulkeminen vaikeutuu

Yhdysvaltain uusi puolustusbudjetti kieltää Guantanamon vankien siirtämisen Yhdysvaltoihin.

Yhdysvallat vapautti yhdeksän vuotta syömälakossa olleen saudivangin

Guantanamo Bayn vankileirillä olleen miehen väitetään toimineen Osama bin Ladenin henkivartijana.

Guantanamo.

13 vuotta Guantanamon leirillä ilman syytteitä ollut vanki vapautettiin

Vuodesta 2002 Guantanamon vankilassa pidetty mies lähetettiin kotimaahansa Marokkoon.

Turvapaikanhakijoita Unkarissa.

Pakolaisperheille paiskotaan ruokaa "kuin eläimille karsinassa" – jälleen järkyttävä video Unkarista

Kiistanlaisessa tilapäisleirissä Unkarissa vierailleet vapaaehtoistyöntekijät vertaavat keskuksen oloja Yhdysvaltain pahamaineiseen Guantánamon vankileiriin.

Guantanamo.

USA ei vapauta syömälakossa olevaa Guantanamo-vankia – painaa enää 33,5 kiloa

Jemeniläisvanki kieltäytyi vuonna 2007 syömästä kiinteää ruokaa, ja häntä on ruokittu siitä lähtien nenäletkulla.

Vankeja Guantanamossa tammikuussa 2002.

Yhdysvallat viimeistelemässä suunnitelmaa Guantanamon vankilan sulkemiseksi

Valkoisen talon tiedottaja kertoi, että presidentti Obaman hallinto aikoo esitellä suunnitelman lähitulevaisuudessa.

Kuuban ulkoministeri Bruno Rodriguez ja Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry tapasivat Washingtonissa 20. heinäkuuta.

Yhdysvaltain ja Kuuban ulkoministerit tapasivat ensi kertaa 57 vuoteen

John Kerry ja Bruno Rodriguez tapasivat samana päivänä kuin maiden diplomaattisuhteet virallisesti palautuivat.

Yhdysvaltain laivastotukikohta Guantamo Bayssa Kuubasa.

Yhdysvallat siirsi lisää vankeja pois Guantanamosta

Kuusi yli vuosikymmenen vankina ollutta jemeniläistä lähetettiin Omaniin uudelleensijoitettaviksi. Yhdysvaltain puolustusministeri kertoi viikko sitten valmistelevansa esitystä kiistellyn vankileirin sulkemiseksi.

Sotilaspoliisi saattaa vankia selliin Guantánamossa.

USA:ssa valmistellaan esitystä Guantanamon sulkemiseksi

Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet Guantanamon vankileirin sulkemista mm. siksi, että valtaosa vangeista on vangittuna ilman syytettä ja oikeudenkäyntiä.

Uruguayn presidentti José Mujica.

Uruguayn presidentti: Guantanamo tekee vangeista "puoliksi vihanneksia"

Kuusi Guantanamon vankia siirrettiin Uruguayhin joulukuussa. Suorasukaisesta tyylistään tunnettu maan väistyvä presidentti Jose Mujica sanoo haastattelussa, että vankila on tuhonnut nämä ihmiset, eikä heillä ole voimia integroitua yhteiskuntaan.

David Hicks

Oikeus kumosi Guantánamo-vangin terrorituomion

Guantánamon kiistelty sotilaskomissio on onnistunut langettamaan vain harvoja tuomioita tukikohdan terroriepäillyille. Australialaisen David Hicksin tapaus oli yksi harvoista, joissa oli edetty tuomioon asti.

Valkopukuinen vanki kävelee Guantánamon vankileirin pihamaalla.

Guantanamon vankileirin sulkemiselle taas uusi este 

Yhdysvaltain senaatti esti vankien siirrot. Obama saattaa käyttää veto-oikeuttaan.

Kirjailija Mohamedou Ould Slahi.

Ääni sellistä: Guantánamo-vangin muistelmat paljastavat julman koneiston

Mauritanialainen Mohamedou Ould Slahi on virunut Guantánamon vankileirillä toistakymmentä vuotta. Hän kirjoitti kirjan vaiheistaan salaisissa vankiloissa ja Yhdysvaltain kidutuskoneiston pihdeissä.

Guantanamosta tullut jemeniläinen haluaa jäädä Viroon

Viron hallitus päätti syksyllä, että maa ottaa vastaan yhden Yhdysvaltain vapauttamista entisistä terroriepäillyistä. Virossa hänelle tarjotaan mahdollisuus myös uuden asuinmaansa kielen oppimiseen kotouttamisen nopeuttamiseksi.

Vankia siirretään Guantanamo Bayssä.

USA vapautti vankeja Guantanamosta – yksi vapautetuista Viroon

Viidestä vapautetusta jemeniläismiehestä neljä lähetettiin Omaniin ja yksi Viroon.

Sotilaspoliisi saattaa vankia selliin Guantánamossa.

Yhdysvallat lähetti viisi Guantanamon vankia Kazakstaniin

Miehet olivat vankeudessa yli 11 vuotta. Tänä vuonna Guantanamosta on siirretty lähes 30 vankia. Suurin osa edelleen vankeina olevista on jemeniläisiä.

Guantanamon vankila Kuubassa.

Yhdysvallat kotiutti vankeja Guantanamosta Afganistaniin

Nyt kotimaahansa päässeet neljä miestä olivat yli vuosikymmenen vankileirillä, jossa Yhdysvallat on pitänyt terrorismista epäiltyjä ulkomaalaisia.

Guantanamon vankila Kuubassa.

Guantanamon vankeja Uruguayhin

Viranomaisten mukaan miehet olisi voitu vapauttaa jo neljä vuotta sitten. Yhdysvallat ei ole löytänyt miehille sijoitusmaata, eikä muutenkaan pitänyt kiirettä vapauttamisen kanssa.

Yhdysvaltain puolustusministeri puolusti päätöstä vaihtaa vankeja Talibanin kanssa

Hagel kertoi kongressin kuulemisessa, että Qatarin kanssa sovitut turvatoimet vähensivät riskiä viiden Guantanamossa olleen afganistanilaisvangin vapauttamisesta. Vastineeksi islamistinen Taliban-järjestö vapautti viisi vuotta vankina pitämänsä yhdysvaltalaissotilaan.

Jani Bergdahl, Bob Bergdahl ja Barack Obama tiedotustilaisuudessa Washingtonissa.

Afganistanin rauhanneuvottelija kiittää Yhdysvaltain ja Talibanien vankienvaihtoa - Yhdysvalloissa myös kritiikkiä

Yhdysvallat vapautti Guantanamon vankileiriltään viisi vaikutusvaltaisina pidettyä Taliban-vankia vastineeksi siitä, että Taliban päästi vapaaksi viisi vuotta sitten vangitsemansa yhdysvaltalaiskersantin.

Guantanamo Bayn  Camp Delta -vankileiri Kuubassa.

Slovakia vastaanottaa kolme vankia Guantanamosta

Kolme uiguuria on ollut vuodesta 2001 lähtien Guantanamo Bayn vankileirillä. Heidät vapautettiin jo vuonna 2008 ilman syytteitä.

Vankeja Guantanamossa tammikuussa 2002.

Guantanamon-vankeja kotimaihinsa

Guantanamon vankien palauttaminen kotimaihinsa sujuu hitaasti, mutta etenee kuitenkin. Joulukuussa on Guantanamosta päässyt pois neljä miestä.

Guantanamo Bayn vanki juoksemassa vankilan pihalla.

Yhdysvallat arvioi uudelleen kymmenien vankien tilanteen Guantánamo Bayssa

Yhdysvallat ei ole vielä paljastanut, kuinka moni vanki pääsee uudelleenarvioinnin piiriin. Yhteensä Guantánamossa on 164 vankia.

Käsirautoja rivissä.

Guantanamosta vapautettiin vankeja liki vuoden tauon jälkeen

Yhdysvaltain vankileirillä yli vuosikymmenen olleet kaksi algerialaista lennätettiin kotimaahansa, jossa heidät vapautettiin odottamaan tapauksensa tutkimista.

Vankeja Guantanamossa tammikuussa 2002.

Yhdysvallat aikoo palauttaa kaksi Guantanamon vankia Algeriaan

Yhdysvallat aikoo lähettää kaksi Guantanamon vankileirillä olevaa algerialaista takaisin kotimaahansa. Operaatio on osa Valkoisen talon pyrkimyksiä sulkea Kuubassa sijaitseva vankileiri kokonaan.

Vankeja Guantanamossa tammikuussa 2002.

Lista Guantanamon ikuisista vangeista julki - CIA:n kidutus estää oikeudenkäynnin

Osaa Guantanamon vangeista ei voi tuoda oikeuden eteen, koska heiltä on hankittu tietoja kiduttamalla.

Mielenosoitus Guantanamon vankien puolesta Valkoisen talon edessä Washingtonissa Yhdysvalloissa 14. kesäkuuta.

Yhdysvallat nimittää Guantanamon paketoijan

Presidentti Barack Obama lupasi sulkea vankilan jo vuosia sitten.

Yhdysvaltalaisasiantuntijat: Pakkoruokinta Guantanamossa on väkivaltaa

Yhdysvaltalaisjuristit ja lääkäri painottavat, ettei Guantanamon vankien pakkoruokinta ole lääketiedettä.

USA:n armeijan lääkäri näyttää nenä-mahaletkua, jolla ruokittiin nälkälakossa olevia vankeja Guantanamo Bay:ssä.

Joka neljättä Guantanamon vankia pakkoruokitaan nenäletkulla

Jo yli 40 Guantanamon vankia ruokitaan väkisin nenän kautta työnnettävällä letkulla, kertoo The Guardian -lehti. Tilanne on osittain seurausta presidentti Obaman puheista.

Jemen kiittää Obamaa Guantanamon vankien palautuksesta

Yhdysvallat katsoo Jemenin demokratisoituneen riittävästi, jotta sinne voidaan siirtää pidätettyjä.

Barack Obama

Obama yrittää taas Guantanamon sulkemista

Guantanamon vankeja voidaan siirtää Jemeniin, Obama ilmoitti terrorismin vastaisia toimia linjanneessa puheessaan. Hän kajosi poikkeuksellisen laajasti myös maansa arvosteltuun lennokkiohjelmaan.

Pentagon haluaa 450 miljoonaa dollaria Guantanamon korjauksiin

Yhdysvaltain johto joutuu jälleen tekemään valinnan, säilytetäänkö pahamaineinen Guantanamon vankila, vai tehdäänkö siitä entistäkin pysyvämpi laitos.

Vankeja Guantanamossa tammikuussa 2002.

Obama patistaa Guantanamon sulkemiseen

Guantanamon vankileirin sulkeminen oli Obaman vaalilupaus jo ensimmäisten presidentinvaalien alla. Hän sanoo, ettei ole luopunut tavoitteestaan, koska Guantanamosta ei ole Yhdysvalloille hyötyä, vaan suorastaan haittaa.

Ylimääräistä hoitohenkilöstöä Guantánamoon syömälakon takia

Ainakin sata vankia on liittynyt kohta 12 viikkoa jatkuneeseen syömälakkoon.

Vanki aidan luona Guantanamon vankilassa huhtikussa 2010.

Syömälakko leviää Guantanamon vankileirillä

Valtaosa Guantanamon vangeista on ryhtynyt syömälakkoon protestoidakseen kurjuutta vastaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle