Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvakaappaus Lippu.fi-palvelun maksutapahtumasta. Kuvassa näkyvät 3€, 5€ ja 1,5€ lisämaksut.

Mikko Heino osti lipun Lippupisteestä ja joutui maksamaan melkein 10 euroa palvelumaksua – selvitimme, miksi

TPS:n ja Porin Ässien väliseen jääkiekko-otteluun lippua ostanut Mikko Heino ihmetteli, miksi lipun hintaan tulee erilaisia kuluja lähes kymmenen euron edestä.

Sofia Virta.

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta nimitettiin TPS:n hallitukseen

Jääkiekkoseuran taustayhtiö kertoi aikaisemmin käynnistävänsä kaksi kautta kestävän tehostamisohjelman, jonka tavoitteena on saada organisaatio ja kustannukset vastaamaan tuloja.

HC TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen seisoo Turkuhallissa syyskuussa 2023.

TPS:n jääkiekkojoukkueen päävalmentaja Tommi Miettinen on vaativa ja sinnikäs työmyyrä

Joukkue aloittaa liigakauden kahdella vierasottelulla. Turkuhallissa TPS pelaa tulevana lauantaina.

TPS:n Markus Nurmi ja Tapparan Mikael Seppälä nahinoivat kevään 2022 SM-finaaleissa.

TPS-tähdiltä suoraa puhetta taklaamisesta ja Tappara-körmyjen häijyistä iskuista – tämä halpamainen temppu voi vaarantaa terveyden

Hyökkääjät Petrus Palmu ja Markus Nurmi viihtyvät fyysisessä pelissä. Molemmilla on myös selkeitä mielipiteitä siitä, millaisia otteita he eivät halua kaukalossa kokea.

Markus Nurmi

TPS teki järisyttävät miljoonatappiot – omistajat antoivat kaksi vuotta armonaikaa pahoissa talousvaikeuksissa olevalle kiekkoseuralle

TPS on käynnistänyt kaksi kautta kestävän tehostamisohjelman, jonka tavoitteena on saada organisaatio ja kustannukset vastaamaan tuloja.

HC TPS:n hyökkääjä Markus Nurmi seisoo vaihtopenkin vieressä TUrkuhallissa. Taustalla näkyy NHL-pelaajia.

NHL-unelman varjopuolena yksinäisyys – Markus Nurmi, 25: ”Jos et ole hallilla, makaat 20 tuntia sohvalla ja katsot Netflixiä”

Huippu-urheiluun liittyvästä yksinäisyydestä vaietaan helposti. Monet pelkäävät häpeää ja sitä, että palkanmaksaja pitää heikkona. Psykologi kannustaa ottamaan asian puheeksi.

Jokerien liput liehuvat.

Pitsiturnaus pelataan tänään – katsojat pääsevät päättämään, miten tasapelit ratkotaan

Turnauksessa on tänä vuonna erityistä jännitystä, kun Mestiksessä ensi kaudella pelaava Helsingin Jokerit on ensimmäistä kertaa koskaan mukana.

Aron Kiviharju on suomalainen jääkiekkopuolustaja.

NHL:ään tähtäävä Aron Kiviharju voi palauttaa Suomen pelaajatuotannon maineen – nuorukainen kestää HIFK:ssa kuittailun luistinnauhojen väristä

Puolustajalupaus kuuluu ensi vuoden NHL:n varaustilaisuuden kuumiin nimiin. Tuleva kausi uudessa ympäristössä Helsingissä on 17-vuotiaalle nuorukaiselle iso.

Jokereiden logo

Helsingin Jokerit nähdään elokuussa Pitsiturnauksessa

Järjestyksessään 30. Pitsiturnaus järjestetään 4. elokuuta.

Tommi Miettinen.

KalPan Tommi Miettinen siirtyy Turun Palloseuran päävalmentajaksi

Miettinen on edustanut TPS:ää pelaajana vuosina 1995–1999. Uusi päävalmentaja aloittaa tehtävässä välittömästi.

Rikottuja punaisia penkkejä jääkiekkokatsomossa.

Katso videolta, kuinka tuolinpalaset sinkoilivat Porin kiekkoillassa – yksi riehuneista TPS-faneista soitti Ässille ja pyysi anteeksi

Ässät voitti ratkaisevan ottelun ja eteni jatkoon Liigan pudotuspeleissä. Pettyneet TPS-fanit rikkoivat Isomäen jäähallin katsomon tuoleja ja heittelivät tuolinpalasia yleisöön.

Rikottuja punaisia penkkejä jääkiekkokatsomossa.

Ässät eteni puolivälieriin – pettyneet TPS-kannattajat hajottivat Isomäen katsomoa

Paikalla olleen Ylen toimittajan mukaan ainakin 12 penkkiä oli rikki. Ässien liiketoimintajohtajan mukaan seura aikoo vaatia TPS-kannattajilta korvauksia vahingoista.

Jesse Joensuulla oli asiaa Lukon vaihtoaitioon 21.1.2023.

Ässien ja TPS:n väliseen ratkaisupeliin myyty pari tuhatta lippua alle tunnissa

Ottelusarja on tällä hetkellä tasan 1–1. Ratkaisupeli pelataan torstaina Porissa.

Turun Palloseuran jääkiekkojoukkueen pelaajia kuuntelee, kun päävalmentaja Jussi Ahokas puhuu.

TPS aloittaa pudotuspelit nöyränä, mutta voitonvarmana – päävalmentaja Jussi Ahokas: "Tehdään se ihme tänä keväänä"

Turkulaiset ovat pelanneet kahtena edellisenä keväänä finaaleissa, mutta jääneet liigassa kakkosiksi. Tämä kausi on ollut ailahteva. Joukkue joutuu aloittamaan pudotuspelit jo maanantaina.

Entinen jääkiekkoilija ja nykyinen liikemies Saku Koivu.

Saku Koivulla ja taustavoimilla alkaa olla kiire, jotta kiekko-ottelut saadaan oikeasti Turun ratapihalle

Turun Palloseura tukee vahvasti uuden elämyskeskuksen rakentamista. Rahoitusta pitää löytyä uuteen areenaan ja asuntoihin kesäkuun loppuun mennessä. Pelkkä areena maksaa yli sata miljoonaa.

Nuorten Leijonien puolustaja Ruben Rafkin kuvassa

Olkapääleikkaus keskeyttää Ruben Rafkinin kauden TPS:ssä

TPS joutuu selviytymään loppukauden ilman 21-vuotiasta puolustajaansa.

Ilveksen maalivahti Mrek Langhamer on ollut liigan parhaimpia maalivahteja.

Ilveksen tähtivahti sai jo toisen iskun päähänsä – Jussi Ahokas väitti Langhamerin tehneen kuolemaa, Antti Pennaselta painava puheenvuoro

Ilveksen ja TPS:n tiistai-illan liigakamppailun puheenaiheeksi nousi Kasper Koskisen päähän kohdistunut taklaus maalivahti Marek Langhameriin. Antti Pennasen mukaan tshekkivahti ei pelaa torstaina.

TPS:n Jonne Tammela ja Aleksi Anttalainen kaukalossa.

Viisi TPS:n pelaajaa yllättäen sivussa – Yle Urheilun tiedot: taustalla kostea illanvietto

Turun Palloseuran kokoonpanosta puuttuu kurinpidollisten syiden vuoksi tänään peräti viisi pelaajaa. Seuran tiedotteen mukaan kyse on joukkueen sisäisestä asiasta.

Niklas Törn ja Teemu Artukka musta-violetit TPS-logolla varustetut kansitakit päällä portaikon edessä.

Ikoninen takki avasi jopa yökerhojen ovia 90-luvulla – TPS toi kahisevan kansitakin takaisin seuran satavuotisjuhlan kunniaksi

TPS-logolla varustettu kansitakki oli kiekkoseuran 90-luvun kulta-aikoina paljon enemmän kuin pelkkä takki. Takki tuli takaisin tuotantoon, ja valmistuksesta vastaa sama yritys kuin 30 vuotta sitten.

HC TPS:n omistajiin kuuluva entinen jääkiekkoilija Saku Koivu Turkuhallin toimistokäytävällä.

Satavuotias TPS antaa yhä voita leivän päälle takavuosien legendoille – Saku Koivu: ”TPS-sydän sykkii rinnassa aina”

Turun Palloseuran synttäreitä on juhlittu vanhoilla peliasuilla, mutta varsinainen juhlaottelu pelataan lauantaina Turkuhallissa. Ex-kiekkoilijat ja nykyiset tepsiläiset kertovat mietteitään seurasta.

Yleisö hurraa jääkiekko-ottelussa. TPS-lippu liehuu.

Ylen selvitys: Jääkiekkoseura on rahareikä, mutta meidän rahareikämme – Tepsin omistajia yhdistää rakkaus seuraan

Jääkiekko-TPS:n suurimmat omistajat ovat ohjelmistomiljonäärit Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja, jotka ovat pelastaneet seuran useampaan kertaan.

TPS ja Ässät kohtasivat myös 14.9.2019. Tuolloin ottelu Turkuhallissa päättyi numeroin 1-3.

TPS ja Ässät kohtaavat Turkuhallissa – molemmissa fanileireissä toiveet ovat korkealla

Turun TPS juhlii satavuotista historiaansa ja juhlaotteita toivotaan myös kaukaloon. Porin Ässien toivotaan parantavan huomattavasti viime kaudesta.

Teemu Kivihalme i Torontos tröja.

TPS sai puolustajaksi Teemu Kivihalmeen

Turun Palloseura on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen puolustaja Teemu Kivihalmeen kanssa. Kivihalme saapuu Turkuun vietettyään kolme edellistä kautta AHL:ssä Toronto Marliesin paidassa.

Nashville Predators varasi Joakim Kemellin.

Joakim Kemell varattiin NHL:ään ensimmäisellä kierroksella – Slafkovsky teki suomalaista kiekkohistoriaa

Slovakia vei nimiinsä kaksi NHL:n varaustilaisuuden kärkinimeä. Suomalaisista ensimmäisenä varattiin JYP-hyökkääjä Joakim Kemell.

Andrei Karejev loisti päättyneellä SM-liigakaudella TPS:n maalilla. SM-kultaan se ei ihan riittänyt.

TPS:ssä loistanut maalivahti Andrei Karejev päätti palata Venäjälle ja avaa nyt ratkaisuaan Ylelle: "Ei mitään tekemistä politiikan kanssa"

SM-hopeajoukkue TPS:n ehdottomiin avainpelaajiin kuulunut venäläisvahti Andrei Karejev päätti siirtyä KHL-seura Salavat Julajev Ufaan. Maalivahti kertoo Yle Urheilulle, miten päätyi palaamaan kotimaahansa.

Arttu Ilomäki.

Lukon tehohyökkääjä Arttu Ilomäki siirtyy TPS:n riveihin

Ilomäki iski viime kaudella Lukko-paidassa runkosarjassa 54 ottelussa 43 tehopistettä.  

TPS:n Markus Nurmi kyynelehti Juhani Jasun olkapäätä vasten.

Näin rajulta tuntuu hävitä SM-liigan finaalit – TPS:n pelaajilla herkkä hetki Tampereella, valmentaja ei halua enää koskaan kokea vastaavaa

TPS:n ja Tapparan viimeisen finaalin jälkeen tunteet purskahtivat pintaan molemmissa ääripäissä.

Tappara juhlii SM-liigan mestaruutta.

Tappara nousi SM-liigan kaikkien aikojen ykköseksi! Kapteenilta upea ele kohupelaajalle: "Siitä näki, kuinka upea ukko on"

Tappara voitti viidennessä SM-liigan finaalissa TPS:n 1–0 ja nappasi Suomen mestaruuden. Tappara teki ottelun ainoan maalin jo 35 sekunnin jälkeen. Tappara hallitsi finaalia sen jälkeen mielin määrin, mutta lisäosumia ei syntynyt.

Tappara juhlii SM-liigan mestaruutta.

Poika on tullut kotiin! Tappara sai riemukkaat kultajuhlat, katso tästä kohokohdat, Yle seurasi suorana

Tappara voitti viiden vuoden tauon jälkeen jääkiekon Suomen mestaruuden. Tästä artikkelista löydät ratkaisevan kiekkoillan käänteet ja torstain sekä perjantain juhlatunnelmat.

Jussi Ahokas.

Voiko TPS tehdä historiallisen nousun SM-liigan finaaleissa? Päävalmentaja muistuttaa aiempien pelien tiukkuudesta

Selkä seinää vasten pelaava TPS on kovassa paikassa, kun sen pitäisi voittaa finaalisarjan viidennessä ottelussa Tappara kirvesrintojen kotihallissa Tampereella.

Tappara–TPS 25.4.2022.

Torstain SM-liigafinaalipeli myytiin 10 minuutissa loppuun, yleisöryntäys sai myös hämärät lippukauppiaat liikkeelle

Tapparan kehitysjohtaja Aki Hautamäen mukaan heille on tähän mennessä tullut yksittäisiä ilmoituksia lippuhuijareista. Hän kuitenkin korostaa, että yksikin huijauslippu on liikaa.

SM-liigassa rikottanee tänä keväänä yleisöennätys.

Tappara-pomo paljastaa, paljonko loppuunmyyty ottelu tuottaa – unelmafinaalin kariutuminen harmitti: "Odottanut koko pienen ikäni"

Tapparan toimitusjohtaja Mika Aron mukaan tämä kausi on jo osoittanut, että uusi areena on iso mahdollisuus viedä toimintaa eteenpäin tulevina vuosina.

Jussi Tapola piti TPS:n voittoa ansaittuna.

Tappara-valmentaja kuvaili pelaajiaan ujoiksi pojiksi ala-asteen discossa – asiantuntija odottaa joukkueelta uusia juonia

TPS:n aktiivinen ote kavensi finaalisarjan Turussa. Yle Urheilun asiantuntija Topi Nättisen mukaan on kiinnostavaa nähdä, miten Tappara reagoi TPS:n pelaamiseen torstaina.

TPS:n Eetu Liukas ja Tapparan Anton Levtchi.

Vertaus Esa Tikkaseen ilahdutti TPS-hämmentäjää – Finaalin loppuhetket kuvastivat turkulaisten henkeä

TPS:n hyökkääjä Eetu Liukas oli jälleen monessa mukana, kun kotijoukkue kukisti Tapparan 1–0 ja kavensi finaalisarjan 1–3:een.

Waltteri Merelä lentää vaihtoaitioon.

TPS taklasi kovaa ja huudatti kotiyleisöä – katso kuvat Turkuhallin kuumasta SM-finaalista

Jääkiekon SM-liigan finaaleissa TPS kavensi otteluvoitot 1–3:een Tapparaa vastaan. Turkuhallin kotiyleisön räjäytti huutoon oma kasvatti Elmeri Eronen.

TPS–Tappara 26.4.2022. Elmeri Eronen.

TPS-puolustaja antoi turkulaisille lisähappea finaalisarjassa – Elmeri Erosen huippuvaihto esti Tapparan torijuhlat tiistaina: "Ehdottomasti urani mieleenpainuvin maali"

TPS nappasi kotikaukalossaan SM-liigafinaaleiden ensimmäisen kiinnityksensä tiistaina. Palloseura otti voiton maalein 1–0. Sankariksi nousi puolustaja Elmeri Eronen.

Yleisö hurraa jääkiekko-ottelussa. TPS-lippu liehuu.

Tampereella oli torijuhla valmiina, mutta TPS:n Eronen esti bileet, turkulaiset veivät finaalisarjan viidenteen otteluun – Yle seurasi hetki hetkeltä

Jääkiekon miesten Suomen mestaruus oli tiistaina katkolla Tapparalle, mutta TPS venyi pakkovoittoon kotikaukalossaan. Yle seurasi finaalia hetki hetkeltä.

Savinainen tuuletti maaliaan railakkaasti.

Asiantuntija lainasi Raimo Helmistä TPS:n tilanteesta puhuttaessa – näiden syiden takia Tappara on vaikeasti voitettavissa

SM-liigan pudotuspeleissä on noustu vain kerran kolmen perättäisen tappion jälkeen ottelusarjassa voittoon. Edellisessä Turun pelissä neljää eri pelipaitaa käyttänyt Veli-Matti Savinainen odottaa jälleen kuumaa iltaa Turkuhallissa.

Tappara–TPS 25.4.2022.

TPS-kannattajan poika kannattaa Tapparaa, sillä "se voittaa enemmän" – katso kuvista, miten Tappara juhli ennätysyleisönsä edessä

Tappara otti jo kolmannen kiinnityksen 12 075 katsojan edessä. Se on kaikkien aikojen suurin määrä pudotuspeliottelussa Tampereella.

Otto Leskinen viimeisteli toisen maalin SM-liigan finaalissa Tappara–TPS 25.4.2022.

Tapparan kone jyskyttää kohti SM-kultaa, kevään hankinnat kantoivat tamperelaiset mestaruuden äärelle: "Ei lipsahtanut ohi"

Tappara kukisti TPS:n kotikaukalossaan kolmannessa SM-finaalissa maalein 3–1. Tamperelaisten keväällä riveihinsä hankkimat Veli-Matti Savinainen ja Otto Leskinen iskivät maalin mieheen. TPS on selkä seinää vasten huomisessa 4. finaalissa.

Mikael Pyyhtiä ja Juuso Pärssinen

Junioritähdet villitsevät Turussa, jossa TPS:n "muukalaislegioona" on enää muisto – entinen valmentaja yllättyi sensaatiopelaajan maalivireestä

TPS:n ykkösketjun tähtipelaajat Juuso Pärssinen ja Mikael Pyyhtiä ovat olleet ketjukavereita junioreista saakka. Hermanni Vidmania lämmittävät turkulaisten suoritukset merkittävissä rooleissa.

Waltteri Merelä survoi kiekon maaliin TPS:ää vastaan

Ylen asiantuntijalta synkkä ennuste TPS:n mestaruustaistelusta onnekastakin Tapparaa vastaan: "Ilman ihmeitä aika mahdotonta"

TPS:n pitäisi voittaa viidestä seuraavasta pelistä neljä voittaakseen Suomen mestaruuden. Yle Urheilun asiantuntija Topi Nättisen mukaan lauantain tappio oli TPS:lle henkisesti raskas.

Charles Bertrand teki Tapparan toisen maalin SM-liigan finaaleissa.

Tappara-valmentaja puhui onnekkaan voittomaalin jälkeen treffeistä ja seurustelusta: "TPS oli meitä parempi"

TPS nousi hallitsemaan finaalien toista peliä avauserän jälkeen, mutta punnersi ottelun jatkoerään vasta huimalla loppuhetkien kirillä. Waltteri Merelä ja Charles Bertrand tekivät Tapparan maalit. Voitto tuli maalein 2–1.

Ville Lajunen katsoo kiekkoon.

Ville Lajunen, 34, on jäänyt jo viidesti hopealle – "Voittamisen nälkä on kauhean kova"

34-vuotias Ville Lajunen on voittanut kolme SM-hopeaa ja yhden MM-hopean. Mestaruuden tavoittelu vie puolustajaa eteenpäin.

Tappara-fanit juhlivat ensimmäisessä SM-liigafinaalissa.

Kommentti: SM-liigalla on nyt kaikkien aikojen sauma – tätä ei voi jättää käyttämättä

SM-liigalla on mahdollisuus kasvattaa jalansijaansa Euroopassa, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Simo Arkko.

Tapparan Kristian Kuusela tuuletti voittomaalia.

Tapparan sankari Kristian Kuusela, 39, yllättyi itsekin tuuletuksestaan: "Tuuletinko? Minä en edes huomannut"

Kristian Kuusela, 39, ratkaisi ensimmäisen finaaliottelun Tampereella. Konkari ei aluksi edes huomannut laukauksensa menneen maaliin.

Tappara Anton Levtchi kamppailee Valtteri Pullia vastaan.

Tapparan konkarille ja kultakypärälle kevään avausmaalit tiukassa paikassa! TPS taipui SM-liigan finaaliavauksessa, valmentaja harmitteli hölmöä jäähyä

Anton Levtchi ja Kristian Kuusela tekivät Tapparalle maalit ensimmäisessä SM-liigafinaalissa. He eivät olleet osuneet vielä tämän kevään pudotuspeleissä. Ottelun kaikki kolme osumaa tehtiin ylivoimalla.

TPS-maalivahti Andrei Karejev otti hörppyä juomapullosta.

Yle seurasi hetki hetkeltä: Tappara vei SM-liigan finaaliavauksen TPS:n shokkialun jälkeen | Tehokas HIFK siirsi Kiekko-Espoon juhlia

SM-liigan finaaleissa Tappara otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen TPS:ää vastaan. HIFK siirsi puolestaan Kiekko-Espoon naisten juhlia.

Yleisöä oli Turussa runsaasti välierissä.

Nostavatko huippujuniorit TPS:n kultakamppailuun? "Tuntuu siltä, että Tapparan mestaruusjuna puksuttaa vakuuttavasti raiteillaan"

Jääkiekon SM-liigan finaaleissa Tappara ja TPS kamppailevat Suomen mestaruudesta. Yle Urheilun asiantuntija Topi Nättisen mukaan TPS:n yllätysmahdollisuus voi piillä yhdellä osa-alueella.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle