Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaupan liukuhihnalla kolmiovoileipa ja kivennaisvesi. Myyjan kadet.

Kun ruoan hinta nousee, terveelliset valinnat eivät välttämättä lisäänny – tutkija kantaa huolta niistä, joilla on jo valmiiksi huono ruokavalio

Kansanterveystieteen tutkija muistuttaa, että ruokatottumusten tiedetään olevan todella pysyviä. Ruoan hinnan nousu vaikuttaa etenkin jo valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksiin syödä terveellisesti.

Joensuussa lasten kokkauskurssille osallistuneet Nea Laasonen, Etla-Maria Pitkänen ja Neela Laasonen esittelevät kokkaamiaan ruokia.

Lapset osaavat kertoa, mitä kaupasta kannattaa ostaa – paksua lompakkoa ei välttämättä tarvita

Terveellinen ruoka ei aina ole kallista. Lapsiperheissä ruoan hintaakin isompi haaste saattaa olla kiire.

Torimyyntipöydällä herneitä, punasipulia ja porkkanaa.

Tutkimus yhdisti 80-luvun ruokavalinnat myöhempiin sairauksiin ja kuolemiin – terveellisen pohjoismaisen ruokavalion hyödyt nousivat esiin

Terveellisesti koostettu pohjoismainen ruokavalio on väitöstutkimuksen mukaan yhteydessä pienempään tyypin 2 diabeteksen riskiin. Seuranta-aikana sen mukaisesti syöneet myös kuolivat sairauksiin muita harvemmin.

98-vuotias Antonio Grippo kotonaan huoneessa, jossa turkoosit seinät ja kattokruunu sekä seinillä paljon vanhoja valokuvia.

Tutkijat ällistyivät Italian pikkukylistä, joissa on paljon satavuotiaita – Antonio Grippon, 98, arjessa näyttää toteutuvan hyvän elämän resepti

Ylen Italian-toimittaja vieraili Cilenton vuoristoisella alueella, missä ihmiset elävät hämmentävän pitkään. Mikä on heidän hyvinvointinsa salaisuus?

Opiskelijat Mika Myllyntaus sekä Arttu Suorsa seisovat vierekkäin kaupan käytävällä käsissään ostoskassit.

"On kurjaa ottaa lainaa syödäkseen" – kaksi opiskelijaa kertoo, miten budjetti vaikuttaa ruokavalintoihin

Erityisesti ammattikorkeakouluissa opiskelevat miehet eivät syö suositusten mukaan. Korona-aikana moni opiskelijaravintola on ollut kiinni. Ruokaa laitetaan etäopintojen ohella.

Lapsi kertoo ruokalautasta päiväkodissa.

Päiväkodeissa kehitetään terveellistä ja ilmastoystävällistä ruokavaliota – Lahti mukana kansallisessa tutkimushankkeessa

Uutta toimintamallia kehitetään kuntien, ruokapalveluiden ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten sekä lasten ja vanhempien yhteistyönä.

Kaksi punaista karpaloa sammaleella. Ympärillä korsia. Kuva otettu 15.lokakuuta 2021 Hämeenlinnan Rengossa.

Tavallista suurempi karpalosato odottaa poimijoita – sitkeä marja kestää syömäkelpoisena jopa hankipeitteen alla

Karpaloita on tänä syksynä paikoin runsaasti. Suolla kasvavaa marjaa voi poimia siihen saakka, kun lumi peittää mättäät. Myöhäisen kypsymisajan takia karpaloita kerätään varsin vähän.

Ruokaileva ihminen.

Keho reagoi eri ruokiin yllättävän yksilöllisesti, kertoo tutkimus – terveellinen ruoka saattaakin nostaa kolesterolia tai verensokeria

Jotkut ihmiset voivat reagoida rasvoihin ja sokereihin jopa päinvastoin kuin muut. Yleiset terveyssuositukset ottavat heikosti huomioon yksilöllisiä eroja.

Kirjailija Roope Lipasti poseeraa kameralle.

Roope Lipastin kolumni: Rantakuntoon kesäksi

Keski-iässä kilot kertyvät huomaamatta, eikä koronavuosi ole auttanut asiaa. Yksi oivallus kuitenkin auttaa painonhallinnassa, kirjoittaa Roope Lipasti

Koululainen ottaa itselleen ruokaa.

Samiedu tuo ruokapöytään enemmän luomua ja lähiruokaa – ruokahuoltopäällikkö: "Asiakkaat ovat hyvin valveutuneita"

Luomun ja lähiruoan osuus tulee olemaan aluksi hyvin pientä, sillä budjetti ei salli kokonaan luomuun siirtymistä.

Ruokia aseteltuna vaa'alle.

Kuka vain voi myydä ruokavalioita netissä, ja ne voivat laukaista jopa syömishäiriökäyttäytymistä tai saada kropan sekaisin – Tsekkaa nämä, ennen kuin ostat

Ruokavaliot on usein tehty suurelle joukolle, eivätkä niiden myyjät välttämättä kartoita yksittäisten asiakkaidensa perussairauksia tai terveyden tilaa. Asiantuntijoiden mukaan juuri se on netin ruokavalio-ohjelmien ongelma.

Anni Saukkola, Helsinki, 23.11.2020

Somevaikuttajat iskivät THL:n koronakampanjaan levittämällä väärää tietoa, muu some riensi apuun

Tutkijan mukaan väärää tietoa levittävässä somekampanjassa on vastamedioiden toimintatapoja muistuttavia piirteitä.

Suklaalevy, josta on puraistu kaksi haukkua.

Syön 14 kiloa karkkia vuodessa – ja syyllistän itseäni jokaisella puraisulla

Jos emme vihaisi karkkia, emme söisi sitä niin paljon.

Marja-aronia.

Katso video: Marja-aroniasta ei tullutkaan uutta suosikki-superfoodia – heikon menekin syyksi arvellaan sen makua, mutta muitakin syitä on

Erittäin terveellinen marja-aronia on alihyödynnetty, vaikka sitä olisi tarjolla monissa koti-pihoissa.

Veli Huovinen näyttää leikkausarpea rinnassaan.

Koko elämä meni uusiksi vain viikoissa – nyt Veli Huovinen pitää vanhoja elämäntapojaan järjettöminä

Kuusi vuotta sitten Veli Huovisella todettiin sepelvaltimotauti, joka on Suomen yleisin kansantauti.

Haskap marjoja

Marjatulokas haskapin koe-erä myytiin hetkessä – Viljelijä: "Jotkut ovat kertoneet maistaneensa jopa ripauksen luumua"

Haskap on uusi marja Suomessa, ja siihen kohdistuu suuria odotuksia. Maailmalla haskapia pidetään terveyspommina.

Ruisleipä

On eri asia, syökö kauraa vai ruista – tutkimuksen mukaan kuidut vaikuttavat suolistossa eri tavoin

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa selvisi, miten erilaiset kuidut vaikuttavat elimistöön.

Lapsi syö suklaavanukasta.

Päiväkotien välipalana pullaa ja suklaakiisseliä, vanhemmat ja hammashoito ihmettelevät – äiti: "Yksivuotias on aika pieni syömään sellaisia"

Useissa Meri-Lapin päiväkodeissa välipalat ovat ravitsemussuositusten vastaisia. Hammashoidon mukaan tämä näkyy jo lasten hampaiden kunnosta.

Kauran tähkä

Kauran suosio siivitti myös luomumarkkinoita – Pohjois-Pohjanmaa merkittävä luomun tuotantoalue

Luomuviljan kysyntä kasvoi viime vuonna, mutta osuus koko maan ruokatuotannosta on vielä pieni.

Mies katso kameraan, maailman kartta taustalla.

Poikkeusajan vinkit kulttuurinälkään! Kierrä Euroopan museoita virtuaalisesti

Haaveilu ja suunnittelu ovat tärkeitä selviytymiskeinoja

Suomen virallisten suositusten mukainen lautasmalli.

Liikunta- ja terveystottumuskysely: Neljä viidestä hämeenlinnalaisesta syö terveellisesti

Kaikkein terveellisimmin syövät alle 25-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat.

En hand som fyller ett glas med mjölk i en mjölkmaskin

Luomumaito on otettu vastaan myönteisesti Oulun kouluissa ja päiväkodeissa – "On hyvää ja terveellistä ruokaa, niin miksi en joisi sitä"

Oulu aloitti luomumaidon tarjoilut kouluissaan ja päiväkodeissaan viime vuoden joulukuussa.

Maitoa kaadetaan lasiin.

Oulun kouluissa ja päiväkodeissa juodaan pian rasvatonta luomumaitoa

Luomumaidon raaka-aine kerätään 120 kilometrin säteellä Oulusta ja valmistetaan Maikkulassa.

Lehmä seisoo ja katsoo suoraan kameraan.

Mustialan opetustila on jo kokonaan luomuna Tammelassa

Hämeen ammattikorkeakoulu siirtyi luomutuotantoon pikkuhiljaa.

Luomuhernekeittoa ja pannukakkua lounasnoutopöydästä

Keskuskeittiöt haluaisivat lisää luomua, mutta sopiva tavara lähteekin ulkomaille – "Emme voi ottaa vastaan sadan gramman rahkapurkkeja"

Keskuskeittiön ja luomutuottajan välistä puuttuu tekijäporras, joka jalostaisi esimerkiksi juurekset ja vihannekset laitoskeittiöille sopivaan muotoon.

Olavi Malmbergin mukaan mustikoita löytyy parhaiten itäreunoilta ja soiden reunamilta.

Mustikkasato vain varjo normivuodesta – mutta ei hätää, juolukka ja variksenmarja ovat lähes yhtä hyödyllisiä

Mustikkasato on jäämässä alle puoleen normaalivuodesta ja murto-osaan huippuvuodesta lähes kaikkialla Suomessa. 

Saskatoon eli marjatuomipihlaja

Tunnetko tämän marjan? Terveyspommi saskatoonin kaupallista läpimurtoa on odoteltu jo vuosia

Saskatoonia on viljelty Suomessa jo vuosikausia, mutta se on yhä melko tuntematon suomalaisille.

Ostoskorissa vihanneksia

Not only well-to-do choosing organic food

The organic food market is growing, but Finland still has some catching up to do with its Nordic neighbours.

Mies ja nainen katsovat toisiaan, takana lehmät ulkoilevat.

Maatalousalan opetus heräsi kasvavaan luomuintoon: HAMKin opiskelijat kyntävät pian lähes 200 hehtaarin luomupeltoa

Hämeen ammattikorkeakoulun opetustilalla tavoitteena on koko ruokajärjestelmän kehittäminen. Viime vuonna luomuun siirtyi Suomessa noin 500 uutta maatilaa.

Lehmiä laitumella.

Hämeen maajussit syttyneet hiljalleen luomulle

Luomuviljelyn suosio kasvaa myös Hämeessä.

annos jossa kalaa ja kasviksia

Terveellinen ruokavalio vähentää ilmansaasteiden terveyshaittoja

Terveellisenä pidetty ruokavalio sisältää mm. kasviksia, oliiviöljyä, pähkinöitä, hedelmiä, kalaa ja täysjyväviljoja.

Naine vihannestiskillä ostoksilla

Tutkijat kehittivät planetaarisen ruokavalion – Se estäisi miljoonia ennenaikaisia kuolemia ja ruokkisi terveellisesti koko maapallon väestön

Lihaa ja maitotuotteita ei raportissa kielletä täysin, mutta niiden syömistä pitäisi vähentää länsimaissa rajusti.

Ruishiutaleita ja -jauhoja pusseissa.

Lieksassa tarjoillaan luomuruispuuroa

Kaupungin ruokahuolto lisää luomun käyttöä.

ihmiset syömässä salaattia

Asuinalueesi vaikuttaa ruokavalioosi: tuloistasi riippumatta syöt terveellisemmin, kun osoitteesi on hyväosaisten alueella

Eri asuinympäristöt voivat tarjota hyvinkin erilaisen elintarvikevalikoiman. Näin mahdollisuus parantaa ruokavaliota tai syödä suositusten mukaisesti kapenee tietyillä alueilla.

Luomuporsaita karsinassa, Sikala-tilateurastamo Kiven Säästöpossu, Karkkila, 14.2.2018.

Luomuviljelyyn siirtyminen tyssää tukirahan loppumiseen – Kainuun yli sata luomutilaa voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta

Suomen EU-tukirahat luomuviljelylle ovat loppumassa. Hallitus lopettaa uusien tukisitoumusten tekemisen ja keskittyy jo toimivien luomutilojen tukemiseen.

Rypsipelto

Kaakkoissuomalainen viljelijä kaipaa sivuansioita muuta maata enemmän

Luomutuotanto on Kaakkois-Suomessa hieman muuta maata yleisempää.

Pendolino asemalla.

Tiistai 6.11.2018 (tv)

Junat myöhästelevät. Luomuruoka kiinnostaa. Marraskuun ryhmä. Sää.

Johanna Huhtala poimii kaupan hyllyltä nakkipakettia

Johanna Huhtalan "onnellisten nakkien" etsintä helpottuu vuosi vuodelta – Luomuruokaa tuottaa ennätysmäärä maatiloja, mutta kaupan hyllyillä se näkyy vuonna 2020

Luomutuotanto kasvaa nyt kiivaammin kuin 20 vuoteen. Luomuruokavalikoiman ennakoidaan kasvavan merkittävästi vasta lähivuosina, koska tavallisen tuotannon muuttaminen luomuksi vie aikaa.

Marjanpoimijoita mansikkaviljelmällä

Luomuruokaa tuotetaan tulevaisuudessa aiempaa enemmän Etelä-Savossa

Luomuun siirtyminen kiinnostaa etenkin marjanviljelijöitä ja naudanlihan tuottajia.

karkkeja kasassa

Nuorten herkuttelu kuriin valvomalla viikkorahojen käyttöä –Väestöliitosta kerrotaan viisi vinkkiä

Täytämme kodin kaappeja usein herkuilla, joita lapset yhtä lailla kuin me vanhemmatkin napostelemme haluamallamme hetkellä. Miten nuorten herkuttelun saisi kuriin?

luomumunia kennossa

Luonnonmugazien syömizien myöndy kazvoi ruttoh – markinuvuitti iellehgi ei ylen suuri

Luomusyömizis da -juomizis puaksumbah ostetah banuanua, vähärazvahistu maiduo da jauholihua.

luomumunia kennossa

Organic food selling briskly – but still a niche market

Bananas, milk, eggs, meat and baby food are among the best-selling organic foods in Finland.

luomumunia kennossa

Luomuruoan myynti kasvoi reilusti – markkinaosuus edelleen vaatimaton

Banaaneja, kevytmaitoa, kananmunia ja jauhelihaa ostetaan luomuna.

Ruotsalainen hyvinvointikirjailija Maria Borelius kantaa käsissään vesikrassia

Me syömme ja stressaamme itsemme sairaiksi – Maria Borelius kieltäytyi voimasta huonosti ja etsi paremman elämän reseptin

Tiesitkö, että sinullakin on matala-asteinen tulehdus? Se voi aiheuttaa monia terveysongelmia.

Maijastiina Jokitalo

Tuore väitös patistaa kauppoja tekemään kuluttajille selväksi, mikä on terveellistä ja mikä ei – onko tulevaisuuden ruokakaupassa vihreät ja punaiset käytävät?

Markkinoinnin tutkija Maijastiina Jokitalo sanoo, että epäterveellisten valintojen tekeminen on tehty ruokakaupoissa liian helpoksi ja houkuttelevaksi.

Mustikoita.

Hyvästit marjojen perässä harhailulle: Uusi palvelu ennustaa, milloin ja minne poimurin kanssa kannattaa suunnistaa

Palvelu ennakoi mustikan kypsymistä päivittäisten lämpötilojen perusteella viiden päivän ja 100 neliökilometrin tarkkuudella. Mallissa käytetään Ilmatieteen laitoksen säätilastoja yli 50 vuoden ajalta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle