Uusimmat artikkelit
Ruskolla palaneessa rakennuksessa olleita kaasupulloja jäähdytetään edelleen räjähdysvaaran vuoksi
Pelastuslaitos sammutti 700-neliöisen metallialan yrityksen paloa Ruskolla torstaina. Sammutusta haittasivat rakennuksessa räjähtäneet useat kaasupullot.
Tiistai 26.4.2022 (radio)
YK:n pääsihteeri Venäjällä. Presidentti Niinistö sairaalatutkimuksissa. Kaasuräjähdys Helsingissä. Ruuhkaa passin hakemisessa. Suosittu Tampere. Sää.

Useita loukkaantunut kaasuräjähdyksessä Saksan Baijerissa, mediatietojen mukaan syynä viallinen kaasuputki
Mediatietojen mukaan räjähdys sattui Punaisen ristin rakennuksessa.

Kahdeksan kuoli kaasuräjähdyksessä hiihtokeskuksessa Puolassa – kuolleista neljä on lapsia
Räjähdyksen syyksi epäillään kaasuvuotoa korjaustöiden yhteydessä.

Itävallan Wienissä kerrostalo romahti osittain ilmeisesti kaasuräjähdyksen seurauksena
Twitterissä julkaistussa kuvassa näkyy, kuinka räjähdys on repinyt suuren aukon kahden kerrostalon yläkerroksiin.

”Pelottavampaa kuin terrorismi” – Kaasuonnettomuudet aiheuttavat tuhoa Venäjällä
Venäjällä nähtiin tänään jo toinen kaasuräjähdys kahden viikon aikana. Taustalla vaikuttaa asuntokannan rappeutuneisuus.

Etelä-Venäjän Rostovin alueella kaasuräjähdys asuintalossa: yksi kuoli, useita loukkaantui
Pelastajat ovat onnistuneet pelastamaan kahdeksan ihmistä rakennuksen raunioista.

Kaasuräjähdys Venäjällä – Ainakin seitsemän kuolonuhria
Kerrostalon rappukäytävä romahti onnettomuudessa.

Bostonin lähistöllä kymmeniä kaasuräjähdyksiä – satoja asukkaita evakuoitu
Ainakin yksi ihminen on kuollut ja 12 loukkaantunut, kertovat sairaalalähteet.
Tuli tuhosi autokorjaamon Kokkolassa
Räjähtelevät kaasupullot vaikeuttivat palon sammutusta.

Pelastuslaitos: Vetykioskin kaasupullojen säilytyksessä selkeitä puutteita – räjähtävä kaasu pääsi myyntitilaan
Lappeenrannan kauppatorin vetykioskissa sattui torstaina kaasuräjähdys. Viallisesta kaasupullosta oli vuotanut kaasua, joka räjähti kohdatessaan kojussa olevan vedenlämmittimen.

Kaasupullo räjähti Lappeenrannan torin vetykioskissa – yksi ihminen loukkaantui
Räjähdyksessä oli ainekset isoon onnettomuuteen.

Kuhmoisissa palaa konehalli – kaasupulloja räjähdellyt
Konehallissa ei ollut tiettävästi ihmisiä palon syttyessä.

Asuinrakennus räjähti Antwerpenissä – raunioista löytyi kaksi kuollutta
Räjähdyksen syy ei ole varmistunut, mutta poliisin mukana kyse ei ole terrorismista.

5 hospitalised after gas leak at Stora Enso plant
Rescue officials saya Stora Enso pulp mill was evacuated following a leak of the poisonous gas hydrogen sulfide.

Kiinan kaivosräjähdyksen 33 uhria löydettiin kuolleina
Viranomaisten mukaan kaivoksen ilmanvaihdossa ja muussa laitteistossa oli puutteita. Kiinan kaivoksissa kuolee lähes tuhat ihmistä vuodessa, mutta onnettomuudet ovat vähentyneet viime vuosina.
Räjähdys Aurinkorannikolla – kymmeniä loukkaantuneita
Feria-juhlassa, La Bohemia -ravintolan tiloissa tapahtunut räjähdys sai alkunsa ilmeisesti kaasupulloista. Arvioiden mukaan jopa yli 70 ihmistä on loukkaantunut.

Budapestin räjähdys saattoi sittenkin olla pommi
Valvontakameroiden kuvissa näkyi räjähdyspaikalla ollut laukku hetkeä ennen räjähdystä.

Kaasuräjähdys säikäytti Budapestin keskustassa
Ainakin kaksi henkilöä on loukkaantunut tämänhetkisten tietojen mukaan.

Useita loukkaantunut räjähdyksessä Luoteis-Turkissa
Alun perin Bursan kaupungissa tapahtuneen räjähdyksen arveltiin olleen kaasuräjähdys, mutta vähän räjähdyksen jälkeen maakunnan kuvernööri kertoi, että räjähdys oli ilmeisesti itsemurhapommittajan aiheuttama.

Kerrostalo romahti suositussa turistikohteessa Teneriffalla
Ainakin kolme ihmistä on loukkaantunut. Rakennuksessa oli tehty remonttia, ja silminnäkijöiden mukaan romahdus olisi saattanut johtua kaasuräjähdyksestä.

Kaasuräjähdys repi kerrostalon kolme ylintä kerrosta Pariisissa – ihmiset luulivat pommiksi
Räjähdys säikytti alueen asukkaita.

Teollisuusrakennus tuhoutui rajussa palossa Akaassa – ohikulkija loukkaantui
Suuri putkiliikkeen rakennus tuhoutui täysin aamuyöllä Akaassa, Viialan keskustan tuntumassa. Ohikulkija loukkaantui lievästi, kun hänen päälleen lensi kaasupullon osa.

Kaasuräjähdys rikkoi tehtaan seiniä
Rauman Biovoiman tuotantolaitoksessa sattui kaasuräjähdys. Voimakas räjähdys ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Kymmeniä kuoli räjähdyksissä Intiassa
Ravintolassa käytössä ollut kaasusäiliö räjähti aamuruuhkan aikaan ja sen seurauksena lähistölle varastoidut räjähteet aiheuttivat toisen räjähdyksen.

19 kuollut tulipalossa huonekalutehtaassa Egyptissä
Kolmikerroksinen huonekalutehdas syttyi palamaan kaasupullon räjähdettyä. Tehdas sijaitsee Kairon ulkopuolella.

Pietarin Suomi-talon naapurissa kaasuräjähdys - kaksi kuoli
Suomi-talossa majoittuneet poistuivat talosta palohälytyksen alkaessa. Myös tuhoutuneessa rakennuksessa asunut suomalainen selvisi ilman vammoja.

Norja ja Ruotsi selvisivät hirmumyrskystä ilman suuria tuhoja
Myrsky katkoi sähköjä ja puhelinlinjoja, mutta mainittavia henkilövahinkoja ei ole tullut viranomaisten tietoon.

Kaasuräjähdys aiheutti tuhoa lastensairaalassa Meksikossa
Ainakin kaksi kuoli ja kymmeniä loukkaantui, kun nestekaasua kuljettanut säiliöauto räjähti sairaalan edustalla.
Useita kuoli tehtaalla tapahtuneessa räjähdyksessä Kiinassa
Kaasuräjähdys tapahtui Foshanissa sijaitsevalla tehtaalla keskiviikkoaamuna.
Useiden virheiden sarja johti Taiwanin tuhoisaan kaasuräjähdykseen
32 ihmistä kuoli ja yli 320 loukkaantui maanalaisten kaasuputkien räjähdettyä kesällä. Onnettomuuden vuoksi on nostettu syyte 12 ihmistä vastaan.
Kaasuräjähdys luksushotellissa Lontoossa – viisi ihmistä sairaalaan
Hotellin kellarissa sattunut tuhoisa rähjähdys johtui todennäköisesti kaasuvuodosta.
Nainen loukkaantui kaasuräjähdyksessä
Vanhempi nainen loukkaantui lievästi kesämökissä tapahtuneessa kaasuräjähdyksessä Kittilässä keskiviikkona aamulla. Pelastuslaitoksen mukaan nestekaasua oli päässyt vuotamaan mökkiin ja syttynyt räjähtäen naisen sytyttäessä kaasuliettä.

Asukkaat kritisoivat poliisin toimia Taiwanin kaasuräjähdyksissä
Asukkaiden mukaan poliisi ei toiminut tarpeeksi ripeästi kaasuvuotojen tyrehdyttämisessä. Torstai-iltana sattuneissa räjähdyksissä kuoli 28 ihmistä ja yli 270 loukkaantui.

Taiwanin kaasuräjähdys teki rajua tuhoa – video
Torstaina Taiwanissa tapahtuneessa kaasuräjähdysten sarjassa kuoli ainakin 25 ihmistä.
Yli 20 kuollut ja satoja loukkaantunut räjähdyksissä Taiwanissa
Kaasuputkistossa sattui useita voimakkaita räjähdyksiä, jotka aiheuttivat suuria tulipaloja Kaohsiungin kaupungissa.
Tupakan sytyttämisestä kaasuräjähdys Muhoksella – piharakennuksen seinät sinkoutuivat ulos
Räjähdyksessä lievästi loukkaantunut nainen vietiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Räjähdys Istanbulissa, yksi kuoli ja useita loukkaantui
Kaasuräjähdys sattui pakkaamossa viisikerroksisen talon alakerrassa.

Ukrainan sisäministeri: Kaasuputken räjähdys johtui pommista
Ministerin mukaan räjähdyksiä oli kaksi. Viranomaiset jatkavat tapauksen tutkimista.

Ukrainassa räjähti kaasuputki – terrorismia epäillään
Paikalliset asukkaat kuulivat kaksi pientä räjähdystä ennen kuin putkesta purkautuva kaasu räjähti valtavaksi lieskaksi.

Turkin kaivosturmasta tuli maan kaikkien aikojen pahin teollisuusonnettomuus
Kuolonuhrien määrä on ylittänyt vuoden 1992 kaasuräjähdyksen uhriluvun. Loukussa on yhä noin 90 kaivosmiestä, joiden pelastuminen on epätodennäköistä.
Floridalaisen vankilan räjähdyksessä loukkaantui yli sata ihmistä
Ensitietojen mukaan kyseessä olisi kaasuräjähdys. Kaksi vankia on kuollut.
Kaivosmiehiä kuoli kaasuräjähdyksessä Ukrainan Donetskissa
Ukrainan energiaministerin mukaan turvallisuusmääräyksiä oli rikottu ja syyttäjä on käynnistänyt tutkimuksen onnettomuudesta.
Liekit ovat nielleet sata hökkeliä São Paolon slummissa
Palon todennäköiseksi syttymissyyksi arvellaan joko oikosulkua tai kaasupullon räjähdystä.

Real Madrid -pelaajan kotona räjähti – kolme loukkaantui
Ei ole varmaa, oliko Jesé Rodriguez asunnossaan räjähdyksen aikaan. Yksi talossa olleista työmiehistä sai vakavia palovammoja.

Ainakin seitsemän kuoli New Yorkin kaasuräjähdyksessä
Manhattanilla sortui eilen keskiviikkona kaksi rakennusta kaasuräjähdyksen seurauksena. Kaasuvuodosta ilmoitettiin kaasuyhtiölle noin 15 minuuttia ennen räjähdystä.
Kaasupullo räjähti Sodankylässä
Piharakennuksessa ollut kaasupullo vuosi kaasua ja räjähti tuntemattomasta syystä Sodankylän Kieringissä tiistaina illansuussa.
Useita kaivosmiehiä kuoli räjähdyksessä Ukrainassa
Räjähdys sattui maanantai-iltana hiilikaivoksessa Donetskin alueella.
Kaasuräjähdys Saksassa, koko kylä tyhjennettiin asukkaista
Kierrätyskeskuksessa syttynyt tulipalo aiheutti räjähdyksen kesken sammutustöiden. Harthausenin kylän kaikki asukkaat on evakuoitu uusien räjähdysten pelossa.

Kouluavustaja ja oppilas loukkaantuivat kaasupullon räjähdyksessä
Retkikeittimen kaasupullo räjähti Liedenpohjan koulun teknisessä luokassa tänään keskiviikkona Virroilla. Loukkaantuneiden lisäksi myös muut tilassa olleet kuljetetaan tarkistettavaksi terveyskeskukseen.