Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

YIT:n toimitusjohtaja vaihtuu – yhtiö antoi tulosvaroituksen maanantaina

Yhtiöllä on ollut viime aikoina merkittäviä kannattavuushaasteita Toimitilat-segmentissä.

Rakennusyhtiö YIT:ltä tulosvaroitus

Yritys odottaa kohteidensa valmistuvan loppuvuonna ajallaan koronapandemiasta huolimatta.

Finanssivalvonnalta puhtaat paperit Nokian tiedottamiselle

Fiva: Nokia ei laiminlyönyt velvollisuutta julkistaa sisäpiiritietoa mahdollisimman pian.

Apple antaa yllättäen 30 prosenttia alennusta sovelluskauppa App Storea käyttäville yrityksille

Apple antaa alennusta sellaisille yrityksille, jotka ovat joutuneet siirtämään tuotantoaan verkkoon koronapandemian takia.

K-ryhmän myynti kasvoi Pohjois-Savossa alkuvuoden aikana

Keskon tulos on parantunut yhtiötasolla ennätyksellisesti. Myös Pohjois-Savossa K-ryhmän myynti on kasvanut.

Koronakriisin takia pitkälti maankamaralla pysyttelevä Finnair julkaisee tuloksensa

Yhtiö on antanut tulosvaroituksen toisensa perään. Uusimmassa se povaa tuloksen olevan tänä vuonna huomattavan tappiollinen.

Ilkka-Yhtymän tulosennuste meni uusiksi

Koronavirusepidemian vaikutukset tulevat todennäköisesti näkymään Yhtymän tilanteessa.

Koronavirus voi lykätä putkiremontteja ja aiheuttaa pulan rakentajista ja materiaaleista

Pula materiaalista ja työvoimasta voi näkyä selvimmin pääkaupunkiseudun ja Etelä-Suomen rakennuskohteissa.

Stockmannilta tulosvaroitus: Koronavirustilanne heikentää merkittävästi kannattavuutta

Koronavirustilanteen vuoksi Stockmann kertoi eilen myös aloittavansa yt-neuvottelut henkilöstön määräaikaisista lomautuksista

Finnair slashing capacity by 90% from 1 April

Finnair has announced it will severely cut flight capacity, but maintain critical connections.

Finnair leikkaa lentoliikenteestään 90 prosenttia, päivitti myös tulosvaroitustaan

Lentoja perutaan noin 1500–2000 jo 16.-31.3. väliseltä ajalta.

Finnair announces temporary layoffs for all staff in Finland over novel coronavirus

The airline said it also plans to take similar personnel measures in countries outside Finland.

Finnair issues profit warning over Covid-19 fears

The national carrier said it may have to begin temporary lay-offs as demand sinks on its crucial Asian routes.

Finnairilta tulosvaroitus – taustalla koronavirus ja lentoliikenteen kysynnän lasku

Finnair kertoo sopeuttavansa lähikuukausien aikana verkostoaan ja kapasiteettiaan vastaamaan lentoliikenteen kysyntää.

Nokian Renkaat julkisti tulosvaroituksen

Yhtiö arvioi liikevoiton ja -vaihdon laskevan tänä vuonna.

Kesla aloittaa uuden vuosikymmenen tulosvaroituksella

Konepajakonserni Keslan tulosvaroituksen syy on sama kuin muutama kuukausi sitten - rahaa on tarvittu nosturimallin korjaukseen.

Outokumpu antoi positiivisen tulosvaroituksen

Oikaistu käyttökate oli odotettua parempi.

Stockmann issues better-than-expected 2019 profit warning

The group's retail business has been struggling in recent years.

Stockmann antoi positiivisen tulosvaroituksen

Pitkän aikaa vaikeuksissa painineen Stockmannin tilanne näyttää helpottavan.

SRV antaa tulosvaroituksen – Venäjä ja Redin tornitalo painavat tuloksen tappiolle

Samaan aikaan SRV ennakoi, että liikevaihto kasvaa viime vuodesta.

Samsung varoitti tuloksensa romahtavan yli 50 prosentilla

Samsungin tulosta rasittaa muistipiirien heikko kysyntä.

Alkuvuoden toiveikkuus hiipui äkkiä: Nyt odotetaan suomalaisfirmojen tulosvaroituksia ja yt-aaltoa

Kauppasota heikentää teollisuuden kysyntää ja sen odotetaan johtavan kulutuksen hiipumiseen, kun kuluttajat joutuvat pelkäämään työpaikkansa puolesta.

Oriola sai yt-neuvottelut päätökseen: 83 työtehtävää loppuu – osa kohteeksi joutuneista siirtyy toisiin tehtäviin, muiden työsuhde päättyy

Yt-neuvottelut ovat osa kulukuria, jolla pyritään saamaan 20 miljoonan säästöt vuoden 2018 kuluihin verrattuna.

Wärtsilä antoi tulosvaroituksen – Osakkeen kurssi lähti rajuun laskuun

Yhtiö varoittaa vertailukelpoisen liiketuloksensa jäävän noin 100 miljoonaa viime vuodesta.

Apetit varoittaa: Tulos jää viime vuoden tasosta

Kannattavuutta heikentävät rypsipuristeen maailmanmarkkinahinnan lasku sekä rypsi- ja rapsiraaka-aineen nousseet kustannukset, yhtiö kertoo.

Keskisuomalaiselta vahva puolivuotistulos ja positiivinen tulosvaroitus

Keskisuomalaisen tulos kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla yli puolella.

Lassila & Tikanoja antoi tulosvaroituksen

Lukemia painaa Kiinteistöpalvelut Suomen tulos.

Attendolta tulosvaroitus – myöntää kasvustrategian Suomessa olleen liian aggressiivinen

Hoivayhtiön mukaan uusien asukaspaikkojen myynti on kehittynyt Suomessa odotettua heikommin.

Lehto Group irtisanoo kymmeniä työntekijöitä

Yhtiö kertoi aiemmin tammi-maaliskuun tappion kasvaneen odotettua suuremmaksi. Se julkisti myös tulosvaroituksen, jonka mukaan liikevoitto jää tänä vuonna aiempia arvioita pienemmäksi.

Fiskarsilta tulosvaroitus: USA:n Kiina-tullit syövät kannattavuutta

Yhdysvallat otti viikonloppuna käyttöön Kiinasta tuotavien tuotteiden korotetut tullimaksut.

Lehto aloittaa yt-neuvottelut Hartolan ja Oulaisten tehtaallaan

Yt-neuvottelut saattavat johtaa enintään 70 henkilötyövuoden vähennyksiin.

Rakennusyhtiö Lehto Groupilta tulosvaroitus

Yhtiö aloittaa Oulaisten tehtaalla sopeuttamistoimet.

Tulosvaroituksen antanut rakennusyhtiö Lehto Group aloittaa yt-neuvottelut tehtaillaan

Päätöksiä uusista rakennushankkeista syntyy aiempaa hitaampaan tahtiin.

Stockmann starts talks to cut head count by 160

The troubled Finnish department store chain aims to reduce costs by 40 million euros by spring 2021.

Finnair slumps into the red; Stockmann issues profit warning

Two well-known Finnish brands offered downbeat news on Thursday.

Tavarataloyhtiö Stockmann antoi tulosvaroituksen

Aiemmin yhtiö oli ennakoinut oikaistun liikevoiton paranevan viime vuoteen verrattuna.

Huijarin epäillään vieneen 7 miljoonaa euroa pörssiyhtiö Telesteltä – tulosvaroituksen antanut toimitusjohtaja: "Heikko kohta on löytynyt"

Huijarit höynäyttivät teknologiafirman tytäryhtiötä identiteettivarkauden avulla eli tekeytymällä joksikuksi toiseksi.

Afarakilta tulosvaroitus – taustalla Etelä-Afrikan sulaton ongelmat

Sulaton ongelmat ovat vaikuttaneet yhtiön tulokseen negatiivisesti koko toimintavuoden ajan.

Kiinan talouden hidastuminen näkyy: Kiinalaisyhtiöiltä tulvii nyt tulosvaroituksia

Kiinan talous kasvoi viime vuonna hitaimmin lähes kolmeen vuosikymmeneen. Kauppasota Yhdysvaltain kanssa tuo lisämurheita.

Applen liikevaihto laski tulosvaroituksen mukaisesti, sijoittajat helpottuivat

Tammikuun alussa annetun harvinaisen tulosvaroituksen syynä oli ennakoitua heikompi myynnin kehitys etenkin Kiinassa.

Matkapuhelinjätti Samsung antoi tulosvaroituksen

Maailman suurin matkapuhelinten valmistaja kertoo myyntinsä putoavan 10 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. 

Applella karmein pörssipäivä kuuteen vuoteen

Yhtiön kurssi putosi Wall Streetillä 10 prosenttia.

Analyysi: Applen tulosvaroitus sai tuomiopäivän ennustajat jo liikkeelle – mutta se on liian aikaista

Kiinan myynnin kangertelu aiheutti Applen tulosvaroituksen. Toinen syy on se, että kuluttajat eivät enää näe syytä vaihtaa puhelintaan, kirjoittaa Juha-Matti Mäntylä.

Konepajayhtiö Cargoteciltä tulosvaroitus

Tämän vuoden liikevoitto jää viime vuotista pienemmäksi. Aiemmin yhtiö arvioi liikevoiton paranevan edellisvuodesta.

Analyysi: Rakennusfirmoilta satelee tulosvaroituksia ja kurssit tippuvat kuin kivi – miten hurja buumi päättyy?

Nousukausi on ohi ja talouskasvu hidastuu. Myös rakentamisen huippubuumi näyttää olevan takanapäin, taloustoimittaja Jari Järvinen päättelee.

F-Secure antoi tulosvaroituksen – osakekurssi sukelsi 15 prosenttia

F-Secure laskee ohjeistusta liikevaihdon kasvunäkymistä vuodelle 2018.

Robit antoi tulosvaroituksen – liiketoiminta kehittynyt suunniteltua heikommin

Nopeasti kansainvälistyneen Robit Oyj:n pääkonttori sijaitsee Lempäälässä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle