Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Stockmannin logo lähikuvassa.

Stockmann harkitsee konsernin nimen muuttamista Lindex Groupiksi – yhtiö on paininut vaikeuksissa, mutta Lindexillä on pyyhkinyt hyvin

Yhtiö kertoo tiedotteessa lisäksi, että selvittää strategisia vaihtoehtoja tavarataloliiketoiminnalle.

Lindex vaateketju.

Lindexin myymäläpäällikkö kavalsi tekaistujen palautuskuittien avulla 12 000 euroa käteistä rahaa

Espoolaismyymälään tehty sisäinen tarkaistus osoitti, että palautuskuiteista löytyi huomattavan samankaltaisia allekirjoituksia. Käräjäoikeus tuomitsi tekijän viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Stockmannin jouluvalot.

Stockmann pinnisti voitolle – yhtiön tavaratalot edelleen tappiolla

Stockmannin tulos on vaateketju Lindexin ansiota.

Kuvassa on Stockmannin myymälä Helsingin Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kulmassa.

Stockmannin tulos koheni selvästi keväällä – yhtiö odottaa vuoden oikaistun liiketuloksen olevan selvästi positiivinen

Toimitusjohtajan mukaan Stockmann-divisioonan kannattavuus paranee selvästi ja Lindex kehittyy nyt jopa markkinoita nopeammin.

Local workers, standing along the production line, are busy at producing carpet at a spinning mall in Urumchi city, northwest China¡¯s Xinjiang Uyghur Autonomous Region, 18 November 2020.

Lidl had outdoor winter pants manufactured in Xinjiang, Finnish clothing brand Reima sourced down jackets from a company linked to forced labour – Yle traced household brands' connections to Uighur oppression in China

After learning about Yle’s investigation, Lidl said it would stop orders from a factory in Xinjiang. Reima also said it would end its partnership with a subcontractor in the region. All companies should break off relationships with Chinese firms operating in Xinjiang, one researcher says.

Mattoja valmistavan tuontantolaitoksen työntekijä Ürümqin kaupungissa Xinjiangissa marraskuussa 2020.

Yle jäljitti tuttujen ketjujen yhteyksiä uiguurien sortoon Kiinassa – Reiman takki on kuvattu pakkotyöhön liitetyssä yrityksessä, Lidlin toppahousuja on tehty Xinjiangissa

Kuultuaan Ylen keräämistä tiedoista Lidl kertoo, ettei se toistaiseksi tilaa tehtaalta Xinjiangissa. Jutun julkaisun jälkeen myös Reima kertoi lopettavansa yhteistyön alihankkijansa kanssa. Tutkija kehottaa kaikkia yrityksiä katkaisemaan suhteet kiinalaisyrityksiin, jotka toimivat Xinjiangissa.

Lauri Ratia / Hallituksenpuheenjohtaja / Tj / Stockmann 30.04.2018

Stockmannin pelastajaksi palkattu Lauri Ratia jättää yhtiön hallituksen – uusi puheenjohtaja Saksasta

Helsingin käräjäoikeus hyväksyi helmikuussa Stockmannin yrityssaneerausohjelman.

File photo of Stockmann department store in downtown Helsinki February 1, 2017.

Court approves Stockmann restructuring plans

The struggling retailer plans to sell off its properties in order to pay off more than 740 million euros in debt.

Stockmanns huvudentre'

Korona oli lopullinen käänne Stockmannin talousvaikeuksiin – Yhtiöstä tehty saneerausselvitys: velat, Venäjä, myyjäkato ja nettikaupan unohtaminen syitä ahdinkoon

Tavarataloyhtiö on vielä pelastettavissa saneerausohjelmalla, joka edellyttää velkojen järjestelyjä ja mahdollisesti Helsingin keskustan tavaratalon myyntiä.

Autio Helsinki-Vantaan lentoasema.

Finnair, Stockmann and Sanoma sagged in second quarter, but others thrived

More Finnish firms posted Q2 losses, but home improvement firms showed higher profits since the pandemic began.

File photo of Stockmann department store in downtown Helsinki February 1, 2017.

Stockmann files for corporate restructuring due to coronavirus

The nearly 160-year-old retailer said it made the filing at Helsinki District Court on Monday.

Helsingin Stockmann.

Stockmann hakee yrityssaneeraukseen – merkittävä päivä yhtiön historiassa, sanoo hallituksen puheenjohtaja

Analyytikko: Kevätvaatteiden jääminen varastoon on yhtiölle katastrofi.

Kolmella eri mittaisella naisella sama oranssi t-paita päällä.

Naisten yleisintä vaatekokoa pidetään muotibisneksessä pluskokona: ostajat eivät näe, miltä vaatteet näyttävät, koska mallit ovat niin hoikkia

Pluskokoihin keskittyvän globaalin markkinan on odotettu puolitoistakertaistuvan vuosikymmenen aikana.

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.

Käytetyn vaatteen jäljillä: käsikirjoitus

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

nainen taluttaa polkupyörää Aleksanterinkadulla Stockmannin edessä

Stockmann shows improvement in Q4 2019

The retail firm's board is still not planning to pay dividends to shareholders for 2019, however.

Stockmann department store in downtown Helsinki.

Stockmann kohensi tulostaan

Yhtiö ei aio maksaa osinkoa viime vuodelta, mutta arvioi kuluvan vuoden liikevoiton kasvavan viime vuodesta.

Stockmann department store in downtown Helsinki.

Stockmann issues better-than-expected 2019 profit warning

The group's retail business has been struggling in recent years.

nainen taluttaa polkupyörää Aleksanterinkadulla Stockmannin edessä

Stockmannin tavaratalot kyntävät yhä tappiolla

Yhtiö selvittää mitä tehdä konserniin kuuluvalle muotiketju Lindexille.

nainen taluttaa polkupyörää Aleksanterinkadulla Stockmannin edessä

Vaikeuksissa rypevä Stockmann pohtii Lindexin myymistä – uudella toimitusjohtajalla riittää uskoa perinteiseen tavaratalotoimintaan

Yhtiön hallituksen puheenjohtajan mukaan Lindexin myyminen olisi sekä Lindexille että Stockmannille "win win -mahdollisuus".

Stockmann-tavaratalo Helsingissä.

Stockmann sai uuden toimitusjohtajan HKScanista – Jari Latvanen vetämään vaikeuksissa painivaa yritystä

Stockmannin edellinen toimitusjohtaja Lauri Veijalainen irtisanoutui tehtävästään maaliskuussa.

Stockmannin tavaratalo Helsingissä.

Stockmann starts talks to cut head count by 160

The troubled Finnish department store chain aims to reduce costs by 40 million euros by spring 2021.

Stockmannin tavaratalon sisäänkäynti Pietarissa

Finnair slumps into the red; Stockmann issues profit warning

Two well-known Finnish brands offered downbeat news on Thursday.

Kiinalaisnaisia tehtaassa töissä.

Report finds room for improvement in Finnish clothing brands' ethics

A new report on the social responsibility of clothing brands found serious problems.

Kiinalaisnaisia tehtaassa töissä.

Suomalaiset vaatemerkit floppasivat vastuullisuusvertailussa

Suomalaiset vaatefirmat viestivät vähäisesti toimistaan vastuullisen tuotannon varmistamiseksi, kertoo tuore selvitys.

Helsingin Stockmann.

Stockmann's results up last year

Property sales and improvements at its Lindex chain helped, but sales at the iconic retailer's outlets fell short.

20190214 Stockmannin tavaratalo.

Lindex kohensi Stockmannin tulosta viime vuonna

Verkkokaupan myynti kehittyi hyvin koko vuoden ajan.

Lindexin näyteikkuna.

Stockmann kääntyi plussalle Lindexin voimalla

Kurssin kääntymisestä vastasi liiketuloksensa vuosineljänneksellä kaksinkertaistanut vaateketju Lindex.

Stockmannin julkisivu Helsingissä

Stockmann posts €24m profits in half-year report

Turnover for the retailer was about the same as in the first half of last year - 280 million euros - but profits were higher.

Stockmannin julkisivu Helsingissä

Stockmann hinasi voittoaan ylöspäin – Lindex vaihteeksi iskussa

Yhtiön mukaan Lindexin nousun taustalla on uudistetut kevät- ja kesämallistot.

Helsingin Stockmann.

Lindex ja loppuvuosi olivat pettymys Stockmannille

Toimitusjohtaja Lauri Veijalainen sanoo, että Stockmannin on reagoitava muutoksiin nykyistä vikkelämmin.

lindex

Stockmannin tulos painui tappiolle – Lindex vaikeuksissa, kymmenen miljoonan säästökuuri tulossa

Tavaratalojen tulos parani, mutta Lindexin alamäki veti konsernin tappiolle. Hullujen päivien myynti kasvoi.

Helsingin Stockmann.

Stockmann issues profits warning

Troubled department store chain Stockmann has issued a profits warning, downgrading expectations for the company's results this year. The warning is down to worse-than-expected results at the firm's Lindex chain.

Ihmisiä kävelee Stockmannin edessä.

Stockmann antoi tulosvaroituksen – Lindexin voitto hyytyi alkuvuonna

Helmikuussa ounasteltiin, että koko konsernin liikevoitto voisi tänä vuonna nousta viime vuodesta. Näin ei käyne, koska viime vuoden onnistujan Lindexin liikevoitto jäi ensimmäisellä vuosipuoliskolla viimevuotista alhaisemmaksi.

Seppälä Vaatekauppa

Glory days gone, Seppälä clothing chain bankrupt at 87

After nearly nine decades selling clothes in Finland, the Baltics and even Manhattan, Seppälä has sought protection from its creditors.

Bangladeshissa sortuneen tekstiilitehtaan rauniot.

Rana Plazan hikipajan omistajalle kolmen vuoden vankilatuomio

Bangladeshilaisen vaatetehtaan romahdus vuonna 2013 oli maailman pahimpia teollisuustragedioita ja toi esille tekstiiliteollisuuden heikot työolot.

Lindex kauppa

Lindex vetää pois markkinoilta lasten sukkia

Vaateketju kehottaa palauttamaan mahdollisesti syöpävaaralliset tuotteet lähimpään myymälään.

lindex

Vaateketju Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui jälleen

Stockmannin toimitusjohtaja aloittaa Lindexin hallituksen puheenjohtajana.

Pelastustyöntekijät onnettomuuspaikalla Gazipurissa Bangladeshissa 4. heinäkuuta.

10 kuoli Lindexin käyttämän tehtaan räjähdyksessä Bangladeshissa

Onnettomuustehtaan asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Seppälä, Lindex ja Stockmann.

Stockmann Helsingissä.

Kahden vuoden tappioputki poikki – Stockmann teki hieman voittoa viime vuonna

Stockmann odottaa liikevoiton paranevan tänä vuonna.

Stockmann-tavaratalon sisäänkäynti.

Stockmannin suunta oikenemassa – tavaratalot ja verkkokauppa edelleen haasteena

Toimitusjohtajan mukaan kauppakonsernin on nopeutettava käännettä parempaan.

Stockmannin Tampereen-tavaratalo.

Stockmannin myynti putosi syyskuussa, Hulluilla päivillä nuokahdus

Suomalaiset ostivat Hulluilta päiviltä kosmetiikkaa, Baltian maissa kaupaksi kävi ruoka.

Helsingin Stockmann.

Väkeä vähentävä Stockmann vahvistui – Veijalainen: "Etenemme hitaasti mutta varmasti"

Lindex takoi kaikkien aikojen parhaan toisen vuosineljänneksen tuloksen. Sen liikevoitto kasvoi 9,5 miljoonaa euroa 28 miljoonaan. Stockmann vähentää 300 työpaikkaa kesäkuussa alkaneiden yt-neuvottelujen lopputuloksena.

Lastenvaatteita rekillä

Eettiset kysymykset nousevat lastenvaatevalmistuksessa esille entistä enemmän

Ainakin osa nykyvanhemmista miettii lastenvaatehankinnoissaan eettisiä kysymyksiä. Myös kestävyys ja kunnollinen korvaus vaatteen tekijälle ovat monille tärkeitä kysymyksiä.

Helsingin Stockmann.

Stockmann aloittaa suuret yt-neuvottelut – liki 400 työntekijää vähennetään

Stockmannin toissa vuonna vahvistettu strategia siirtyy seuraavaan vaiheeseen. Työntekijöitä vähennetään tukitoiminnoista, mutta myyjät saavat pitää työnsä, jotta palvelun taso ei kärsi.

Ihmisiä kävelee Stockmannin edessä.

Lindexillä mainio joulumyynti – Stockmann-tavaratalot eivät voi sanoa samaa

Ostavia asiakkaita kävi joulukuussa runsaasti tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla. Tavaratalojen joulumyynti laski silti yli kuusi prosenttia vuodesta 2014.

Nainen katseli Stockmannin tavaratalon joulumainontaa Helsingissä keskiviikkona 16. joulukuuta.

Stockmannille lähes 20 miljoonan euron lisäverot Suomessa ja Ruotsissa

Konserni aikoo hakea viranomaispäätöksiin muutosta.

Työelämän murros -grafiikka.

Jopa kolmannes nykyisistä työpaikoista katoaa – katso animaatio

Työelämä ja ammatit muuttuvat rajusti koko ajan. Animaatio kertoo, mitä muutoksesta tällä hetkellä tiedetään.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle