Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Niin sanottu Oppipojan tontti tyhjillään Rovaniemellä. Ilmakuva.

Business Rovaniemi rekrytoi kaksi yrityskehittäjää – Rovaniemi ei ole ollut yrittäjäystävällisyydestä tunnettu kaupunki

Rekrytoinneissa on huomioidaan aloittavien yritysten sekä kasvua- ja kansainvälistymistä hakevien yritysten tarpeet.

Rovaniemen keskuskenttä aurinkoisena päivänä, vihreällä keinonurmella.

Rovaniemen elinvoimalautakunta käsitteli RoPSin maksujärjestelyä – valmis antamaan lisäaikaa keskuskentän vuokrien maksuun

Elinvoimalautakunta ei hyväksynyt esitystä, että RoPS vapautettaisiin viivästyskoroista ja perintäkuluista. Niiden summa on 46 000 euroa.

Rovaniemen kaupungintalo, pilvinen taivas.

Rovaniemen kaupunginhallitus päätti muuttaa Heli Välikankaan työsuhteen purkamisen irtisanomiseksi – hylkäsi oikaisuvaatimuksen muilta osin

Välikankaalle maksetaan nyt kuuden kuukauden irtisanomisajan palkka, joka on yhteensä liki 29 000 euroa.

Rovaniemen seurakunnan krematorio Tavivaaran hautausmaan kappelin kyljessä.

Rovaniemen krematorio tuhkaa myös Oulun vainajat – vainajien säilytystiloja on lisätty seurakunnassa ja Lapin keskussairaalassa

Vuoden alussa Rovaniemellä oli niin paljon vainajia, että Lapin keskussairaalassa oli pahoja säilytysongelmia.

Poliisiauto pyörätien varrelle.

Mies majaili Rovaniemen Kotisaaressa luvatta

Miehen epäillään murtautuneen Rovaniemen Kotisaaren rakennuksiin ja asustelleen niissä jopa viikkojen ajan.

Lakkovahteja

”Lakkoilemme tulevaisuuden puolesta” – Pelimanni ja Tapio työskentelevät yksityisessä päiväkodissa ja haluaisivat saada samaa palkkaa kuin kollegat kunnalla

Lapin Touhula ja Pilke-päiväkodeista vain yksi rovaniemeläispäiväkoti on avoinna yhteiskunnan kannalta kriittisissä tehtävissä olevien vanhempien lapsille.

Kuvassa rovaniemen kaupungintalon valtuustosali.

Kaupunginvaltuusto päätti: Rovaniemen kaupungintalo korjataan kolmen vuoden kuluessa – kustannusarvio noin 30 miljoonaa euroa

Kaupungin mukaan nyt valitulla remonttivaihtoehdolla saavutetaan rakennukselle pisin elinkaari.

Sami Hiltunen Rakennusliike Jouko Pesonen Oy

Rovaniemelle rakennetaan pari sataa uutta kerrostaloasuntoa – kolmioiden kova kysyntä yllätti rakennusliikkeen

Rakennusliike Jouko Pesonen aikoo rakentaa neljä asuinkerrostaloa Rovaniemen ydinkeskustaan ns. Oppipojan tontille. Töihin ryhdytään jo kesään mennessä, jos yhtiö saa rakennusluvan viiveettä.

Lapin urheiluopisto Rovaniemellä Ounasvaaran rinteessä

Santasportin uimahallin loppu häämöttää Rovaniemellä, Vesihiiden altaissa jo nyt ahtautta – Liikuntajohtaja: uusi halli on rakennettava

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä säästää lähivuosina myymällä rakennuksiaan. Jopa 40 prosenttia kiinteistöistä karsitaan. Santasportin uimahallia ei korjata, mutta urheiluopiston toiminta turvataan.

Roki-pelaaja ottaa kuvaa bussissa istuvasta joukkuekaveristaan.

Roki-pelaajat suuntasivat tunturiin – viime vuotisen kaltaisia torijuhlia ei järjestetä lainkaan

Keskiviikkoiltana pronssia napannut Rovaniemen kiekon Mestis-joukkue viettää viimeiset yhteiset hetket Levillä. Ulkomaalaiset pelaajat lähtivät jo maasta.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Rattijuoppo puhalsi alkometriin törkeät lukemat Ranualla - määrättiin ajokieltoon

Poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan autoilija vaikutti humalaiselta.

Nainen laittamassa kartonkiroskia kierrätykseen

Napapiirin Residuum aloittaa bio- ja pakkausjätteiden kuljetukset Rovaniemellä heinäkuussa

Rovaniemen, Pellon ja Ranuan uudet jätehuoltomääräykset astuivat voimaan perjantaina. Isojen kiinteistöjen tulee järjestää jatkossa biojätteiden, lasin, kartongin, muovin ja metallin erilliskeräys.

Mäkihyppääjä Jenny Rautionaho muotokuvassa.

Mäkihyppääjä Jenny Rautionaho hyppää SM-kisat kotimäessä – takana kolmen viikon hyppytauko

Jenny Rautionaho on ottanut levon kannalta henkisesti ja fyysisesti raskaan kauden jälkeen. Hän lähtee Ounasvaaran talvikisoihin tavoittelemaan SM-mitalia.

Rovaniemen kiekon pelaajat kuuntelevat ohjeistusta.

Roki hävisi välieräottelusarjan, pelaa pronssista Rovaniemellä – päävalmentaja: ”Uskon, että saadaan halli täyteen lappilaisia kiekkoihmisiä”

Rovaniemeläiset kohtaavat ensi keskiviikkona Lappi Areenalla pronssipelissä runkosarjan viidenneksi sijoittuneen Joensuun Kiekko-pojat.

Rovaniemen lentokenttä, ulkomaisia koneita, ihmisiä nousemassa koneeseen.

Rovaniemeltä pääsee pian suoralla lennolla Espanjaan – ”Tämä on kasvun tie”, sanoo Visit Rovaniemen toimitusjohtaja

Kuluneena talvena Lapin pääkaupunkiin on lennetty kaikkiaan kahdeksasta eri maasta. Suorat lennot Rovaniemelle mahdollistavat myös lappilaisille helpomman pääsyn maailmalle.

Rovaniemen kiekko pelaa välieräpeliä Imatran Ketterää vastaan Lappi Areenalla.

Roki hävisi toistamiseen kotikaukalossa ja sarja on katkolla – Roki-pelaaja vietiin kaukalosta paareilla

Rovaniemeläisten hyvä pelivire lopahti ottelun puolivälissä, kun hyökkääjä Tommi Järvitalo loukkaantui kontaktitilanteessa. Kyseessä oli jo toinen Roki-pelaajan loukkaantuminen välierissä.

Kuvituskuvia poliiisipartiosta talvisessa ympäristössä.

Pääsiäinen sujui rauhallisesti – Lapissa poliisia työllistivät rattijuopumukset ja pahoinpitelyt

Tunturialueella oli liikkeellä runsaasti väkeä ja putkassa oli poliisin mukaan tungosta hieman normaalia enemmän.

Jääkiekkoilijat seuraavat maalintekoa.

Roki aloittaa välieräpelit – Mestiksen finaalipaikkaan tarvitaan neljä voittoa

Rokilla on välierissä edessään revanssi Imatran Ketterää vastaan. Viime keväänä joukkueiden välisen ottelusarjan voitti Ketterä.

Viisi nuorta henkilöä heittää suopunkia lumisessa metsässä.

Hiihtoa, suopunginheittoa ja kampanisujen leipomista trangialla – 250 partiolaista kisasi SM-kisoissa Rovaniemellä

Partiotaitojen Suomen mestaruudet jaettiin napapiirillä – piirien välisen kisan voitti Hämeen Partiopiiri.

Rovaniemen Lappi-Areenalla pelattiin Mestiksen pudotuspelejä. RoKI-IPK. Tilanne hieman ennen RoKin maalia.

RoKi nappasi taas voiton IPK:sta – otteluvoitot Mestiksen pudotuspelisarjassa jo 3–0

Pudotuspeleissä jatkoon pääsee neljällä voitolla. RoKilla on mahdollisuus varmistaa jatkopaikka torstaina, kun joukkueet kohtaavat jälleen Iisalmessa.

Värikkäitä pääsiäismunia roikkumassa  oksissa, taustalla näkyy Lordin aukio Rovaniemen keskustassa.

Yli 500 munan koristama pääsiäispuu pystytettiin Lordin aukiolle, katso video

Pääsiäispuu pystytettiin neljännen kerran, ensi viikolla edessä on pääsiäisjuhla.

Mustikkamaan terminaalialueella haketetaan energiapuuta Suosiolan voimalaitokseen.

Sähkön korkea hinta toi Rovaniemen omistamalle yhtiölle ennätysvoitot, lähes 22 miljoonaa euroa – Näin Neve käyttää rahat

Sähkömarkkinoiden myllerryksen myötä Rovaniemen omistama yhtiö teki verojen jälkeen voittoa lähes 22 miljoonaa euroa. Jatkossa vastaavia voittoja ei välttämättä ole odotettavissa.

Kaksi miestä seisoo Lappi-areenan jääkiekkokaukalon äärellä.

Rovaniemi hakee nuorten jääkiekon MM-kisoja

Rovaniemen kaupunki ja Santasport Lapin urheiluopisto hakevat jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisojen järjestämistä Rovaniemellä huhti-toukokuussa 2024.

Läheltä

Lapin ensi- ja turvakoti ry purkaa vanhan rakennuksensa ja rakentaa tilalle uuden

Yhdistyksen mukaan tilat ovat epäkäytännölliset ja liian pienet nykyiseen toimintaan ja kiinteistön iän ja kunnon edellyttämä peruskorjaus ei ole tarkoituksenmukaista.

Lapsen tekemä hiekkakakku.

Kaksi yksityistä Pilke-päiväkotia ehkä Rovaniemen kaupungille – Kuukkeli ja Mäkiranta ovat kannattamattomia

Päiväkotien siirto kaupungin omaksi toiminnaksi tulee Rovaniemen sivistyslautakunnan päätettäväksi torstaina 30.3.

Läheltä

Linja-auto suistui tieltä huonossa ajokelissa Rovaniemellä – matkustajat poistuivat kuljettajan ikkunasta

Useita henkilöautoja suistui tuiskussa tieltä. Pieniä suistumisia tapahtunut useita ympäri Lappia.

Ranuan Pappilanniemen alue.

Ranuan kohua herättäneistä tonttivarauksista tilattiin selvitys – valmistuu kesään mennessä

BDO Audiator selvittää, kuinka Ranuan tonttien varauksista oli tiedotettu, ja kuka teki päätöksiä varauksiin liittyen.

Rovaniemen Lainaanranta talvella ilmasta kuvattuna.

Rovaniemen Lainaanrannan asukkaat pelkäävät parkkipaikkojen katoavan ranta-alueen uudistamisen myötä – vetoavat nyt kaupunkiin

Vetoomuksen allekirjoittaneiden asunto-osakeyhtiöiden mukaan uudistussuunnitelmassa on jätetty huomiotta työikäisten asukkaiden liikkumistarpeet.

Rovaniemen paikallisliikenne Linkkarin bussi

Linja-autoliikenteen lakko tuntuu Lapissa eniten Rovaniemellä

Lakko pysäyttää valtaosan Koskilinjojen liikennöimästä Linkkari paikallisliikenteestä Rovaniemellä.

Linkkarin lentokenttäreitin bussi Rovaniemen lentokentällä helmikuussa 2023

Rovaniemellä kokeiltiin lentokenttäbussia ja tulos on pettymys: matkustajia vain 50–220 per päivä

Kokeilu alkoi 5. joulukuuta ja päättyi helmikuun lopussa. Palvelu tuli maksamaan kaupungille 118 000 euroa. Lipputuloina kaupunki sai takaisin noin 20 prosenttia.

Rovaniemen paikallisliikenne Linkkarin bussi

Linja-autoalan lakko uhkaa pysäyttää Rovaniemen paikallisliikenteen

AKT:n lakko koskisi Lapissa eniten Koskilinjojen hoitamaa paikallisliikennettä Rovaniemellä. Päivittäin Linkkaria käyttää Rovaniemellä noin 6500 matkustajaa.

Läheltä

Rovaniemeläiset käyttäytyivät huonosti liikenteessä – autolla kaahattiin neljänkympin alueella kahdeksaakymppiä

Henkilöauton kuljettaja tahallaan luistatteli autoaan puolelta toiselle Rinteenkulman parkkihallissa.

Läheltä

30:n neliömetrin kokoinen traktoritalli paloi kivijalkaan asti Rovaniemellä

Syttymissyy ei ole tiedossa. Tallissa ei ollut koneita, eikä henkilövahinkojakaan tullut.

Kuvissa F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjä.

Tanska tekee arviointikäynnin Lapin lennostoon – rutiinitarkastus perustuu kansainvälisiin sopimuksiin

Arvioinnin tarkoituksena on todentaa, että Suomen vuotuisessa sotilaallisessa tiedonvaihtoilmoituksessa raportoimat tiedot täsmäävät.

Palolaitoksen kaksi autoa sisällä hallissa, niiden välissä kahdet palomiehen varusteet valmiina hälytystä varten.

Kaksi autoa kolaroi Rovaniemellä – liikennehaittaa Nelostien sillalla

Pelastuslaitoksen mukaan tilanteesta selvittiin ilman suurempia henkilövahinkoja.

Palomiesten varusteita palolaitoksen autohallin lattialla valmiina hälytystä varten, taustalla paloauto,

Kaksi henkilöautoa nokkakolarissa Äkäslompolontiellä – ei vakavia loukkaantumisia

Toinen ajoneuvo suistui törmäyksen seurauksena katolleen ojaan. Autoissa oli yhteensä kolme henkilöä.

Pyöräilyreiteistä kertova opaste, jossa lukee Rovaniemi.

Traficomilta 600 000 euron potti Rovaniemen Lainaanrannan pyörä- ja kävelyteihin

Avustuksilla Traficom haluaa tehdä kävelyn ja pyöräilyn houkuttelevammaksi ja vähentää samalla liikenteen päästöjä.

Läheltä

Digitan huoltotyöt katkaisevat TV-lähetykset Rovaniemellä

Katkos voi kestää enintään kaksi tuntia.

Nainen katsoo kameraan, vieressä kyltti eri kielillä: suomeksi, englanniksi ja venäjäksi: "Lapin kauppakamari, Lapland Chamber of commerce, Торговая палата Лапландии"

Rovaniemen ja Kemi-Tornion elinkeinopolitiikka saa yrittäjiltä kritiikkiä – parannettavaa on kaavoituksessa ja hankintojen teossa

Elinkeinoelämän keskusliiton Kuntaranking-selvityksessä mitattiin eri alueiden vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta. Vertailuun otettiin mukaan 25 seutukuntaa. Lapissa suoriuduttiin heikosti.

Kairatien audiotorio, jossa Rovaniemen kaupunginvaltuusto kokoontuu.

Rovaniemi ei valita hallinto-oikeuden päätöksestä liittyen sijoitusselvityksen salaamiseen – kaupunginjohtaja jätti eriävän mielipiteen

Rovaniemen kaupunginhallitus äänesti asiasta. Kaupunginjohtajan pohjaesitys hävisi. Kaupunginjohtaja jätti asiasta eriävän mielipiteen.

Ranuan kunnanviraston rakennus ja kyltti

Ranualla esitetään työsuhdepyörää vakituisille työntekijöille

Kunta ottaisi työsuhdepolkupyöräedun käyttöön toukokuun alusta alkaen.

Värikkäitä iltapukuja hengarissa rekissä.

Lukion vanhimmat tanssivat tänään – Lapissa tansseja pääsee seuraamaan muun muassa kauppakeskuksessa

Kemin lyseon lukio, Tornion yhteislyseon lukio ja Kemijärven lukio järjestävät kaikki avoimen yleisöesityksen illalla kello 18.

Presidentti Sauli Niinistö Seinäjoen torilla 9. kesäkuuta 2017.

Tasavallan presidentin ja Kanadan kenraalikuvernöörin vierailu vaikuttaa Rovaniemen liikenteeseen torstaina

Autosaattueiden liikkuminen voi aiheuttaa hetkellisiä liikennekatkoksia aamu- ja iltapäivällä.

Talvinen maisema sillasta ja osittain sulana olevasta joesta.

Tammikuu oli mittaushistorian lämpimin Rovaniemellä, usean päivän vesisade on ihmetyttänyt paikallisia

Lämpötilat olivat keskimääräistä korkeampia suuressa osassa maata. Suurimpia poikkeamia säässä on ollut Lapin etelä- ja itäosissa.

TE-toimisto.

Ely: työvoimapula oli ennätyksellistä Lapissa viime vuonna – työpaikkoja ilmoitettiin avoimiksi 50 000

Joulukuussa työttömyyttä lisäsivät lähinnä lomautukset. Niitä on eniten rakennusalalla, teollisuudessa ja kuljetusalalla ja Rovaniemellä sekä Kemi-Tornion alueella.

Etualalla puista aitaa, ja heikoista jäistä varottava kyltti. Taustalla Jätkänkynttilä-silta.

Rovaniemen jäät poikkeuksellisen heikkoja – Airbnb-majoittajien toivotaan varoittavan matkailijoita heikoista jäistä

Rovaniemen kaupungin mukaan turvallisinta on sanoa, ettei jäälle kannata mennä lainkaan, sillä se voi olla hengenvaarallista.

Nordlabin keskuslaboratirion ovi Oysissa.

NordLab pilotoi ajanvarauksetonta näytteenottoa – avaa Rovaniemelle pisteen, jossa verikokeeseen pääsee jonottamalla

Ajanvarauksettomalla näytteenotolla NordLab pyrkii sujuvoittamaan asiakaskäyntejä.

Lumesta rakennettu iso kuutio, yli kymmenen metriä korkea ja leveä. Kuution sisälle voi kävellä. Edustalla Polestarin valkoinen sähköauto.

Rovaniemi ei peri vuokraa Polestarin automainoksesta – maksuttomuus on poikkeus eikä tiedetä päättikö siitä kukaan

Keskeisellä paikalla Rovaniemellä seisova massiivinen lumikuutio on autovalmistajan mainos, mutta paikasta ei hyvästä sijainnista huolimatta tarvitse maksaa mitään korvausta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle