Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Fiskars, Ponsse ja mitä niitä onkaan? Yritysnimi onnistuu harvoin, jos se pitää keksiä – Katso, mistä tunnetut firmat ovat saaneet nimensä

Firman nimi on epäonnistunut, jos se ei jää mieleen. Joskus firman nimi jää mieleen, koska se on epäonnistunut.

Kun perheeseen syntyi erityislapsi, Kim Simonsson tajusi olevansa itsekeskeinen

Kuvanveistäjä, kulttuurivieras Kim Simonsson tekee vihreitä sammaltyyppejä, jotka taidekerääjät repivät käsistä.

Äkkikuoleman riski kasvaa kylmässä – Suomalaismiehillä vieläkin liian iso lumikola

Lumitöitä tehdään Suomessa edelleen ottamalla kuuppa liian täyteen. Näennäisesti terveillä ja nuorilla aikuisilla on kylmäkausina suuri äkkikuoleman riski, selviää tuoreesta väitöskirjasta. Juttu on julkaistu joulukuussa 2017.

Lauantai 20.5.2017 (radio)

Presidentti Niinistö on ottanut kantaa turvapaikanhakijoihin. Donald Trump on aloittanut kiertomatkan ulkomailla Saudi-Arabiasta. Suomalaiset Fiskarsin sakset täyttävät 50 vuotta. Arabimaa Libanonissa on vietetty tällä viikolla ensimmäistä Pride-viikkoa.

Menestyneen firman nimen voi keksiä vaikka 8-vuotias

Yritysten nimiä syntyy miten milloinkin.

Fiskarsin irtisanomiset koettelevat muutenkin työttömyydestä kärsivää Raaseporia

Raaseporin kaupunginjohtaja Tom Simola harmittelee Fiskarsin Billnäsin-tehtaan työpaikkojen siirtämistä pois Suomesta. Uudellamaalla pitäisi nyt löytää uusia tapoja löytää ihmisille työtä, hän sanoo.

Keskiviikko 11.5.2016 (radio)

Turvapaikanhakijoille on vaikea löytää paikkaa kunnista. Fiskarsin yt-neuvottelut Billnäsin tehtaalla Uudellamaalla ovat ohi. Turvapaikanhakijoille on järjestetty yritysvalmennusta. Ilmaisjakelulehtiä saa jakaa postiluukusta. Suomi ei päässyt laulukilpailu Euroviisujen finaaliin.

Fiskars to lay off more than a hundred

The Finnish consumer products maker Fiskars is to lay off a maximum of 107 people this year and next after the conclusion of co-determination negotiations. Production will move to Poland from the company’s factory in Billnäs.

Fiskarsin yt-neuvottelut päättyivät – puutarhatyökalut tehdään Puolassa

Työntekijöitä vähennetään enintään yhteensä 107 tänä ja ensi vuonna. Eläkejärjestelyillä vältetään joitakin irtisanomisia.

Tablettikoulu huolettaa oppilaiden vanhempia – "Ruutuaika riistäytyy käsistä"

Fiskarsin kyläkoulun oppilaiden vanhemmat ovat huolissaan koulunkäynnistä langattomassa verkossa. Raaseporin kaupunki aikoo korvata koulujen pöytätietokoneet tableteilla sitä mukaa, kun koneet vanhenevat. Vaihtoehtoa langattomalle koululle vaativa vetoomus luovutetaan kaupunginjohtajalle tänään torstaina.

Fiskars siirtää puutarhatyökalujen tuotannon Puolaan – suunnittelee leikkaavansa 107 työpaikkaa Suomesta

Billnäsissä Raaseporissa valmistettaisiin jatkossa saksia, kirveitä ja lumityökaluja. Yhteistoimintaneuvotteluiden piiriin Billnäsissä kuuluu 286 henkilöä.

Suomeen ensimmäinen joukkorahoitteinen tislaamo

Fiskarsin Ruukkiin perusteilla oleva Ägräs Distillery on ylittänyt minimitavoitteensa joukkorahoituskampanjassa. Sen on tarkoitus aloittaa toimintansa todenteolla ensi syksynä.

Pientuottajien gineistä ja viskeistä vientihittejä? – Tislaamot tähtäävät maailmalle

Suomalaisten pientuottajien ginit ja viskit herättävät laajaa kiinnostusta sekä kotimaassa että ulkomailla. Valmistajia on toistaiseksi vähän, mutta tislaamot ennakoivat alalle pienpanimoiden veroista buumia lähivuosina.

Faces-festivaali saa jatkoa ja muuttaa Fiskarsiin

Faces-festivaali muuttaa Fiskarsin ruukkikylään. Tapahtuman piti loppua kokonaan jo toissa vuonna, mutta se jatkuu edelleen sekä yleisön vaatimuksesta että yleisen ilmapiirin takia. Viimeksi festivaali on järjestetty Raaseporin linnan raunioilla ja sitä ennen Pohjan kirkonkylässä ja Billnäsissä.

Susi on kotiutumassa Uudenmaan metsiin

Korpien asukkina tunnettu susi on kotiutumassa myös ruuhka-Suomeen. Läntisellä Uudellamaalla, Fiskarsin metsissä asustavassa laumassa on nähty jopa kymmenen sutta. Näyttää siltä, että susi ei häiriinny asutuksesta.

Fiskarsin keramiikkatehtaan aamuvuoro loppui lyhyeen

Miltei koko Fiskarsin keramiikkatehtaan henkilökunta on poistunut työpaikaltaan aamun yt-uutisen jälkeen. Tehtaan lakkautusuhka tuli henkilökunnalle täytenä yllätyksenä. Fiskarsin julkaiseman säästöohjelman mahdollisista muista vaikutuksista ei vielä ole tietoa.

Fiskarsin asukkaille valmistui yhteinen oleskelutila

Raaseporin Fiskarsin kylään on valmistunut uusi oleskelutila asukkaille. Lahjoitusvaroin ja talkoovoimin kunnostettuun kylätilaan tulee harrastekerho- ja nuorisotoimintaa. Vuosien ajan havitellulle kylätilalle on ollut kova kysyntä jo etukäteen.

Fiskarsin vanha valimo herää henkiin vuosikymmenten hiljaiselon jälkeen

Vanha valimo saa uuden elämän kulttuuritilana Fiskarsin kylässä Raaseporissa. Valimossa on aikanaan tehty muun muassa junanrattaita, uuninluukkuja sekä hautaristejä. Nyt valimoon on rakennettu katsomo ja esiintymislava lahjoitusvaroin ja talkoovoimin.

Fiskars esittelee mittavaa metsäomaisuuttaan

Fiskars esittelee omistamiaan metsiä yleisölle Raaseporissa. Yhtiön syntysijoilla Fiskarsin ruukkikylässä on tarjolla opastettuja kierroksia sekä omatoimiretkeilyä ensi viikon sunnuntaihin saakka. Normaalisti yhtiön metsäalueille ei ole vapaata kulkua.

Fiskarsin kesänäyttelyssä kohtaavat eri alojen ammattilaiset

Fiskarsin ruukin perinteisessä kesänäyttelyssä korostetaan tänä vuonna yhdessä tekemistä. Esillä on mitä erilaisimpien ryhmien ja työparien teoksia. Eri alojen ammattilaisten kohtaaminen on luonut paljon uutta, mutta myös vaikeuksia on ollut. Näyttelyä tehdessä myös kaupallisuus on otettu huomioon.

Tonttikiista jarruttaa Billnäsin kehittämistä

Billnäsin ruukin kehittäminen kangertelee tonttikiistan takia Raaseporissa. Alueen omistaja Olli Muurainen haluaisi ostaa Fiskarsilta maa-alueen ruukin ytimestä, mutta kauppoja ei ole toistaiseksi syntynyt. Muurainen on laittanut uudet investoinnit ja yleisötapahtumat jäihin tilanteen takia.

Kyläkoulun lakkautusuhka kuohuttaa Fiskarsissa

Fiskarsin kyläkoulun lakkautusuhka hämmentää asukkaita Raaseporissa. Osa kyläläisistä haluaisi selvittää yksityiskoulun perustamista kunnallisen oppilaitoksen tilalle. Päällimmäinen toive on kuitenkin koulun säilyttäminen nykyisellään.

Esitys Fiskarin koulun lakkauttamisesta yllätti kyläläiset

Asukkaat ovat olleet tähän asti siinä uskossa, että koulu säilyy. Kyläseuran puheenjohtaja luonnehtii mahdollista lakkauttamisesta katastrofaaliseksi.

Nuutajärven yli 200-vuotinen lasinpuhallus loppuu

Vanhin Suomessa edelleen toimiva lasitehdas ajetaan alas. Nuutajärven tehdas perustettiin Urajalan pitäjään vuonna 1793. Fiskars-konserniin kuuluvaa tehdas on erikoistunut käsityönä valmistettuihin taide ja uniikkiesineisiin. Tämä tuotanto aiotaan siirtää Iittalaan vuonna 2014.

Kiista peltotontista jarruttaa Billnäsin hotellihanketta

Raaseporin Billnäsiin suunniteltu tapahtumakeskus on menettämässä tärkeän maa-alueen. Billnäsiä uudistava yrittäjä haluaisi peltotontin parkkipaikaksi, mutta Fiskars-yhtiö ei suostu kauppaan.

Ruukkiasuntojen myynti varmistui viimein

Raaseporin kaupunki ja yrittäjä Olli Muurainen ovat viimein päässeet sopuun Billnäsin ja Fiskarsin ruukkiasuntojen kaupasta. Osapuolet ovat hieroneet kaupan yksityiskohtia kuukausien ajan.

Billnäsin ruukin kehittäminen takkuaa

Uudenmaan Ely-keskus moittii ruukissa vireillä olevaa kaavamuutosta osin lainvastaiseksi. Myös kaupanteko ruukkiasunnoista on venähtänyt.

Billnäsin ja Fiskarsin ruukkiasuntojen myynti etenee

Raaseporin kaupunki ja yrittäjä Olli Muurainen ovat päässeet keskusteluissaan lähes yksimielisyyteen Fiskarsin ja Billnäsin ruukkien vuokra-asuntojen myynnistä.

Nokia Tyres and Fiskars in job cuts

Two well-known Finnish brands -- Fiskars and Nokia Tyres -- have announced job cuts in the quest for greater operational efficiency.

Kolme loukkaantui nokkakolarissa Fiskarsissa

Kolme henkilöä on loukkaantunut nokkakolarissa Raaseporissa, yksi heistä vakavasti. Kolari sattui Fiskarsintiellä noin puolen kilometrin päässä Fiskarsista.

Billnäsin kehittäminen saa kannatusta

Billnäsin ruukkialueen kehittäminen matkailukäyttöön saa kannatusta lähialueen asukkailta. 80 prosenttia Billnäsin ruukin lähiseudun asukkaista suhtautuu hankkeeseen myönteisesti. Tutkimustulos on alueen omistajalle mieluinen, sillä kehittämishanke on herättänyt myös huolta alueen historiallisten arvojen tuhoutumisesta.

Vierasateljee tuo kansainvälistä väriä Fiskarsiin

Fiskarsin kansainvälinen vierasateljee kasvattaa suosiotaan maailmalla. Kansainvälinen vierailijajoukko hakee ruukkikylästä inspiraatiota ja työrauhaa. Viiden toimintavuoden aikana ateljeessa on käynyt 65 vierasta.

"Suomi rakennettiin Jawa-moottoripyörillä"

Sininen savu ja kaks tahtibensiinin käry on ominaisinta, kun vannoutuneet Jawa-mottoristit kokoontuvat Urheiluopisto Kisakeskukseen viikonloppuna. Kyseessä on vuosittain järjestettävä JawaSakki-kokoontuminen, johon saapuu Jawa-moottoripyöristä hurahtaneet niin läheltä kuin kaukaa.

Fiskarsin asukasmäärä tuplaantuu

Raaseporin Fiskarsin asukasmäärä tuplaantuu uuden asemakaavan myötä. Ruukkikylään on tulossa muun muassa 140 uutta omakotitonttia. Asemakaava mahdollistaa myös majoitustilojen sekä parkkipaikkojen lisärakentamisen alueelle.

Slow Food kiinnostaa Uudellamaalla

Kansainvälisen Slow Food -verkoston paikallisyhdistyksiä on Uudellemaalle perustettu tähän mennessä kolme. Neljäs on tulossa itäiselle Uudellemaalle lähiaikoina. Länsi-Uudellemaalle on luvassa muun muassa vuosittainen lähiruokatapahtuma Slow Foodin voimin.

Fiskarsissa istutetaan puita talkoovoimin

Fiskarsin ruukissa järjestetään helatorstaina jalopuiden istutustalkoot. Istutettavat tammet, saarnet ja jalavat monipuolistavat maisemaa, mutta tarjoavat myös aikanaan raaka-ainetta ruukin puusepille.

Fiskarsin kesänäyttelyissä puuta ja salaisuuksia

Fiskarsin ruukin kesänäyttelyt avautuvat yleisölle jälleen sunnuntaina. Puun syy -niminen näyttely esittelee muun muassa metsäaiheisia valokuvia sekä puusta valmistettuja tuotteita Kuparipajassa.

Ruukkiasuntojen talous tarkkaan syyniin

Raaseporin kaupungin omistamassa Ruukkiasunnot -yhtiössä on alkanut erityistilintarkastus. Tarkastuksen suorittaa valtiokonttori, joka on yhtiön suurin velkoja.

Fiskarsin ja Billnäsin ruukkiasuntojen myyminen kuohuttaa

Raasepori aikoo myydä omistamansa vuokra-asunnot Fiskarsin ja Billnäsin ruukeissa. Asunnot kiinnostavat useita ostajaehdokkaita jo ennen kuin varsinainen myynti on alkanut. Talojen asukkaat eivät myyntisuunnitelmaa sellaisenaan hyväksy.

Raasepori myy Ruukkiasunnot

Raaseporin kaupunki valmistelee Ruukkiasuntojen myymistä. Kauppaan sisältyy yhteensä 100 asuntoa Fiskarsissa ja Billnäsissä.

Goottia ja kansainvälistä meininkiä valokuvakeskuksessa

Lappeenrannassa Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen pienessä galleriassa on esillä poikkeuksellisen laaja kansainvälisten valokuvaajien digitaalikuvanäyttely. Suuressa huoneessa puolestaan on goottimeininki.

Fiskarsissa tavallista hiljaisempi matkailukesä

Fiskarsin ruukin taidenäyttelyiden kävijämäärä on laskenut kuluneen kesän aikana. Varsinkin syyskuu on ollut poikkeuksellisen hiljainen.

Fiskars Folk Festival täyttää lauantaina 10 vuotta

Fiskarsin ruukissa lavalle nousee juhlan kunniaksi aiemmilta vuosilta tuttuja artisteja.

Pohjan ruukkiasunnot menossa myyntiin

Raaseporin kaupungin kaavailema vuokra-asuntojen myyminen herättää huolta entisen Pohjan kunnan alueella. Myyntiin ovat menossa historialliset ruukkiasunnot Fiskarsissa ja Billnäsissä.

Radio-ja televisiolähetyksissä katkoksia Länsi-Uudellamaalla

Digitan tekemistä huoltotöistä johtuvat katkokset tänään ja huomenna ajoittuvat kello yhdeksän ja viidentoista välille.

Fiskars käynnistää yt-neuvottelut Billnäsin tehtaalla

Fiskars aloittaa kaikkia työntekijöitään koskevat yt-neuvottelut tehtaallaan Raaseporissa. 15:n työntekijän vähentämisen lisäksi yhtiö neuvottelee työntekijöiden lomauttamisesta noin kuudeksi viikoksi.

Fiskarsin kaavauudistus etenee

Fiskarsin ruukkialueen kaavauudistus etenee Raaseporissa. Kaava osoittaa 50 uutta rakennuspaikkaa ruukkikylän keskustaan.

Digilähetyksissä katkoksia Fiskarsin alueella

Digita tekee tiistaina Fiskarsin radio- ja televisioasemalla laiteasennustöitä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle