Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kosmologi Kari Enqvist studiossa.

Kari Enqvist uskoo tieteeseen, mutta sitä hän ei pystynyt todentamaan, miten selittämätön vaikuttaa ihmiseen - niinpä hän kirjoitti romaanin

Kulttuurivieras, kosmologi Kari Enqvist uskoo tieteeseen, mutta on siitä huolimatta pohtinut paljon uskontoja. Häntä vaivasi myös ajatus, miten selittämätön voima vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Ajatuksesta syntyi Enqvistin esikoisromaani.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Varaisin heti pöydän ravintolasta, jossa alaikäraja on 50 ja vaaditaan koronapassi

Varttuneet ovat vaurain ikäluokka, mutta miksi heille räätälöityjä rahareikiä ja tarjontaa on niin vähän, vaikka varallisuutta on? Eikö raha kelpaa, kysyy Enqvist. Kolumnin voi myös kuunnella.

Liivipukuun pukeutunut Einstein liitutaulu  edessä.

Nobel-raati palkitsi Einsteinin venkoillen ja viivytellen – sata vuotta myöhemmin hänen teorioistaan versoo yhä uusia Nobeleita

Albert Einstein ei ole yksi niistä neljästä tieteentekijästä, jotka ovat saaneet Nobel-palkinnon kahdesti, mutta epäsuorasti hänen palkintosaldonsa on aivan omaa luokkaansa. Viime vuonna tili karttui mustien aukkojen tutkimuksista myönnetyllä palkinnolla.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Tieteen kvartaali on 25 vuotta eikä bisnesmaailman kolme kuukautta

Mitään absoluuttista mittaria yksittäisen tutkimushankkeen hyvyydelle tai vaikuttavuudelle ei ole olemassa. Sana ”vaikuttavuus” on bisnesmaailmasta lainattu mantra, eikä tiedettä sillä voi mitata, kirjoittaa Enqvist.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Yleissivistykseen tarvitaan myös matematiikkaa

On ihan perusteltua painottaa korkeakouluvalinnoissa matematiikkaa. Yhtälöitä ei kenenkään tarvitse muistaa, mutta jokaisen tulisi ymmärtää luonnolakien merkitys historian virrassa, kirjoittaa Enqvist.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Poliitikot eivät ymmärrä, mitä tieteen tekeminen tarkoittaa

Hallitus on tehnyt suuren virheen, kun se on päättänyt leikata tieteen rahoitusta. Sadat nuoret tutkijat tulevat jäämään ilman työtä ja menettävät mahdollisuutensa tutkijanuraan. Hallitus tarvitsisi tieteellisen neuvonantajan, kirjoittaa Enqvist.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Rohkeus ajatella suuria on Suomessa menetetty

Jos poliitikko ei pysty seisomaan arvojensa takana, on parempi väistyä syrjään. Jos hän ei kykene piirtämään äänestäjilleen uskottavaa kokonaiskuvaa maailmasta, on parempi antaa tila niille, jotka siihen pystyvät, kirjoittaa Enqvist.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Olipa sitten vanha tai nuori ovat ihmisten ajatukset kuitenkin enimmäkseen höttöä

Nuorena kaikki tapahtumat ovat uusia, vanhalle taas uutuudet ovat kortilla. Siksi aika tuntuu nuorena pitkältä ja vanhana aika taas kulkee hyvin nopeasti, Vanhan ja nuoren aikakokemus on hyvin erilainen, kirjoittaa Enqvist.  

Ensimmäinen vetypommiräjähdys Enewetakin saarella.

Arvoituksellista einsteiniumia tutkittiin kunnolla ensi kertaa sitten 1970-luvun – iso askel todella pienen mittakaavan kemialle

Yhdysvaltalaistutkijat pääsivät käsiksi keinotekoisesti valmistettavaan ja vaikeasti käsiteltävään einsteiniumiin. Perustutkimukselle havainnot olivat merkittävä edistysaskel.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Kirottu vuosi 2020 on takana, ja pitkän tauon jälkeen pääsemme jälleen myös matkustamaan

Koronavuosi opetti meitä pärjäämään seuraavan taudin kanssa ja toivottavasti se myös opetti näkemään kuinka alas demokratia voi vajota, kirjoittaa Kari Enqvist.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Suomalainen keskustelu riehaantuu helposti pelkäksi huutamiseksi

Keskustelukulttuuria ei paranneta siivoamalla kielenkäyttöä. Tarvitaan myös asennemuutosta, armollisuutta ja nöyryyttä, kirjoittaa Kari Enqvist.

Kvanttitietokoneissa käytettävä quantum-siru

"Mahdottoman mahdolliseksi tekevä laite" – Näin VTT:n johtaja kuvailee Suomeen tulevaa kvanttitietokonetta

Esimerkiksi koronavirusrokotteen kehitystyössä kvanttitietokoneen tarjoama laskentateho voisi olla avuksi.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Sen sijaan että pelkäämme velkaa, pidetään pää kylmänä ja treenataan prosenttilaskua

Valtionvelka on kuin kvanttifysiikka. Joka väittää ymmärtävänsä sen paljastaa, ettei ymmärrä sitä, kirjoittaa Kari Enqvist.

Kvanttilaskennan tutkijoita laboratoriossa.

Suomalainen keksintö voi tehdä kvanttikoneista tarkempia – kvanttiherruus julistettiin jo viime vuonna, mutta milloin koneista hyödytään?

Uusi säteilymittari voi helpottaa kubittien lukemista. Aikaisemmin liian hitaat bolometrit ovat nyt saavuttaneet riittävän nopeuden.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Miten olisi annos suhteellisuudentajua?

Suhteellisuudentaju ei ole vain numeroita. Se tarkoittaa muutakin kuin ymmärrystä, mikä on paljon, mikä vähän, kirjoittaa Kari Enqvist.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Mitä nopeammin tajuaa, ettei maailma palaa entiselleen milloinkaan, sitä parempi

Kun edelleen korona-aika jatkuu, kysytään kärsimättömästi milloin maailma palaa entiselleen? Todennäköisesti vastaus on: ei milloinkaan, kirjoittaa Kari Enqvist.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Moraalikato-kortin heiluttajat ovat omahyväisiä farisealaisia

Farisealaiset lähestyvät luultua ja luuloteltua moraalikatoa oman erinomaisuutensa näkökulmasta, kirjoittaa Kari Enqvist.

Tunnetun maailmankaikkeuden säde 45mrd valovuotta

Onko universumimme ainoa vai riittääkö niitä loputtomiin? Elämmekö sittenkin multiversumissa?

Suomalaistutkija Tommi Tenkanen uskoo, että oman horisonttimme ulkopuolella on todella paljon alueita, joita emme pysty havainnoimaan.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Markkinauskovaiset vaativat nyt itselleen tukiaisia

Aiemmin markkinoiden ylivertaisuuteen uskoneet kirosivat yhteiskunnan puuttumista bisneksiin, nyt yhteiskuntaa vaaditaan pelastamaan markkinat, kirjoittaa Kari Enqvist.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Ennen miehet olivat miehiä ja luuserit luusereita, eikä tämä asetelma ole mihinkään muuttunut

Meillä jokaisella on vastuu maailmasta ja toisistamme. Vain luuseri sanoutuu joukosta irti, kirjoittaa Kari Enqvist.

Lapsi hyppää kukkulalta

Hyvä kysymys: Kuinka pitkä on nykyhetki?

Ajan perimmäinen luonne on vielä tuntematon.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Ihminen tuskin muuttaa muille planeetoille, vaikka aika ajoin siitä haaveilee

Avaruuteen verrattuna etelänavalla on terassikeli. Ei siellä silti ole kiinteistökeskittymiä, kirjoittaa Kari Enqvist.

Mikrosiru

Quantum computing startup IQM gets €11m in seed investment

A Finnish firm focused on superconducting technology aims to bring quantum computing into practical use.

Mikko Möttönen

Suomalaisyritys sai yli 11 miljoonaa euroa kvanttitietokoneen kehittämiseen

Uutta kvanttitietokonetta eivät koske samat rajoitteet kuin tavallisia tietokoneita.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Me suomalaiset olemme kaikki insinöörejä

Hallitusneuvotteluissa on hyvä muistaa, että annetaan henkiselle insinöörille mikä hänelle kuuluu, muttei enempää, pohtii professori Kari Enqvist.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Tutkijat äkkiä julkisuuteen opettamaan kuinka ajatellaan ja ollaan kriittisiä

Tutkijat ovat ajattelun ammattilaisia. Siksi heidän on näyttävä rohkeammin julkisuudessa kertomassa mitä kriittinen ajattelu on, kirjoittaa Kari Enqvist.

Kuva avaruudesta

Onko ulottuvuuksia sittenkään enempää kuin neljä? Innostus säieteoriasta laimeni, sillä se on tutkijoillekin liian vaikea

Mahdolliset uudet ulottuvuudet liittyvät säieteoriaan, jonka parhaat päivät saattavat olla takanapäin. Tai sitten ei.

Kari Enqvist

Kari Enqvistin kolumni: Tekoäly tulee tuhoamaan ajattelun

Ihmisen maailma on muuttumassa – ehkä eniten sitten teollistumisen. Suomen päättäjät ovat muutoksen mukanaan tuomista haasteista pihalla, kirjoittaa kosmologian professori Kari Enqvist.

Kari Enqvist

Kari Enqvistin kolumni: Musta aukko on älyllisen huvipuiston vuoristorata – se yllättää, pelottaa ja kutkuttaa vatsaa

Mustaan aukkoon liittyy paljon mystiikkaa ja aikamatkailua. Se kiehtoo oudolla tavalla ja tunkeutuu elokuviin. Sanaparille musta aukko löytyy Googlesta yhtä paljon osumia kuin vastavalitulle arkkipiispalle, mutta vähemmän kuin Jenni Haukio, kirjoittaa Kari Enqvist.

Kuvassa Linnunrata ja Kari Enqvistin naama etualalla.

9 kysymystä avaruuden vieraasta älystä, ihmislajin tulevaisuudesta ja maailmankaikkeudesta – Kansa kysyy ja professori Kari Enqvist vastaa

Professori Kari Enqvist kysyy, miksi vieras äly ei olisi kiinnostunut meistä, koska kiinnostaahan meitäkin kaikki muurahaisista alkaen.

Aalto-yliopiston tutkijoiden työssä käytettiin piisirulle valmistettuja noin 15 mikrometrin levyisiä rumpukalvoja, jotka soivat korkealla ultraäänitaajuudella. Mittauksissa kahden rummun värähtelyistä saatiin luotua Einsteinin ennustama erikoinen kollektiivinen kvanttitila.

Tutkijat saivat kaksi liikkuvaa kappaletta tuntemaan toisensa haamuvuorovaikutuksen välityksellä

Lomittumiseksi kutsuttu kvanttimekaaninen ilmiö on nyt havaittu ensimmäistä kertaa paljain silmin nähtävissä esineissä.

Kuvakaappaus livescience.com sivuston jutusta

Uusi tutkimus: Avaruuden madonreiät voi ehkä nähdä teleskoopilla

Intialaistutkija uskoo, että madonreikä voi jättää avaruuteen havaittavissa olevan jäljen, joka muistuttaa mustan aukon jättämää, mutta on tunnistettavissa omanalaisekseen.

Kari Enqvist

Kari Enqvistin kolumni: Suu kiinni fyysikko!

Luonnontieteilijät leimataan kuitenkin kapea-alaisiksi erityisasiantuntijoiksi ikään kuin he eivät muusta tietäsi mitään. Heidän puhevaltansa typistetään mieluusti heidän tieteellisen kompetenssinsa rajoihin, kirjoittaa Kari Enqvist.

Tietokonemosaiikkina toteutettu sinikeltainen jin ja jang -symboli.

Monimutkaista mutta ei mahdotonta – Miten maallikko saa kiinni maailmankaikkeuden hännänpäästä?

Ilman kvanttimekaniikkaa et lukisi tätä juttua, sillä sinulla ei olisi kännykkää eikä tietokonetta. Fysiikalla ei kuitenkaan vain tehdä rahaa, vaan etsitään vastauksia elämän mysteereihin.

Kari Enqvist

Kari Enqvistin kolumni: Stephen Hawkingissa tiivistyi hengen voitto aineesta

Tällä viikolla kuollut Stephen Hawking oli Albert Einsteinin jälkeen maailman tunnetuin fyysikko. Siihen on syynsä, kirjoittaa Kari Enqvist.

Esko Valtaoja

Esko Valtaoja Hawkingin kuolinpäivästä: "Häntä olisi varmaan huvittanut tämä sattuma"

Esko Valtaoja pitää Stephen Hawkingin merkittävimpänä työnä tieteen avaamista tavallisille ihmisille.

Kari Enqvist

Kari Enqvistin kolumni: Miksi ihmiset puhuvat piiloviesteillä?

Rehellisyys, täsmällisyys ja läpinäkyvyys ovat yleisiä hyveitä kaikessa keskustelussa. Kari Enqvist pohtii mistä sitten johtuu, että ihmiset sanovat yhtä ja tarkoittavat toista.

Kari Enqvist

Kari Enqvistin kolumni: Ei niin pientä Suomen historian murusta, etteikö media siitä pillastuisi

Kaksi kolmasosaa Tieto-Finlandialla palkituista teoksista kertoo tavalla tai toisella Suomesta, ihmettelee Kari Enqvist.

Viiden kuvan yhdistelmä NGC 4993 -galaksin teleskooppikuvista.

Kosmologi Syksy Räsänen neutronitähtien törmäyksestä: Saamme tietoa alkuaineista ja suhteellisuusteoriasta

Ensimmäistä kertaa havaittiin gravitaatioaallot ja valosignaali. Havainnot auttavat mittaamaan maailmankaikkeuden laajenemisnopeutta.

European Southern Observatoryn 16. lokakuuta välittämä mallinnoskuva näyttää kahden neutronitähden törmäyksen.

Tutkijat ovat havainneet kahden neutronitähden törmäyksen – "näimme kuinka kulta syntyi"

Tiedemiesten mukaan käsitys maailmankaikkeudesta muuttui. Neutronitähtien törmäys lähetti myös näkyvää valoa.

Ilmakuva Virgo observatoriosta Italiassa.

Gravitaatioaalloista luvassa "tärkeä ilmoitus" – katso suorana klo 17

Asiantuntijoiden vahvin veikkaus on, että mittauslaitteet ovat havainneet neutronitähtien yhdistymisen aiheuttamia gravitaatioaaltoja.

Fyysikko Albeet Einsteinia esittävä vahanukke

Albert Einsteinin kirjeistä Jumalasta, Israelista ja fysiikasta maksettiin huutokaupassa huippuhinta

Kahdeksan fyysikko Albert Einsteinin englanniksi kirjoittamaa kirjettä vuosilta 1951 ja 1954 huutokaupattiin Jerusalemissa.

Kari Enqvist

Kari Enqvistin kolumni: Se on salaliitto!

Kaiken taustalla ei ole suuri kulissien takainen juoni. Ja silloin harvoin kun on, se paljastuu pian. Miksi salaliittoon on niin houkuttelevaa uskoa, kysyy Kari Enqvist.

Kari Enqvist

Kari Enqvistin kolumni: Mitäpä jos eläisit satoja vuosia?

Ihmiset elävät entistä pitempään, hurjimmissa visioissa puhutaan jo sadoista vuosista. Mutta millainen metusalahien kansoittama maailma olisi, kysyy Kari Enqvist.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Listoja näille ja muille

Metalista listoista nauttiville...

Atomiloukku

Onko puolet maailmankaikkeudesta kadonnut? Hiukkastutkimuskeskus Cern mittasi antimateriaa uudella tavalla

Cernin tutkimusryhmä haastaa myös hiukkasfysiikan niin sanotun standardimallin, joka selittää hiukkasia ja niiden vuorovaikutuksia.

Euclid

Tutkimus: Pimeää energiaa ei ole, eikä maailmankaikkeus laajene kiihtyvää vauhtia – Kosmologi Kari Enqvist: "Tieteen tennispeliä"

Uusi teoria merkitsisi, ettei maailmankaikkeus laajenisikaan kiihtyvää vauhtia, kuten on oletettu.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle