Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Viiksikaulakoru

Movemberin suosio on laskussa – Juhana Helmenkalastaja: Viikset eivät enää erotu tarpeeksi

Movemberin osallistujamäärät ovat laskeneet Suomessa rutkasti sen kolmen vuoden takaisesta huippuvuodesta. Myös lahjoitussummat ovat pienentyneet merkittävästi.

Benedek Olah

Pöytätennisammattilainen unohteli aikoinaan passeja lentokentälle – nyt matkalla Rioon

Benedek Olah on Suomen ykköspelaaja pöytätenniksessä. Unkarilaisten vanhempien poika ihastui lajiin Seinäjoella.

Janne Elonen-Kulmala

Espoolaistähti omisti upean voittonsa Bluesille, Kuivaselle paha tyrmäystappio

Janne Elonen-Kulmala oli Cage 33 -vapaaottelutapahtuman suurin tähti tyrmäysvoitollaan. Illan vetonaula Anton Kuivanen hävisi pääottelussa tyrmäyksellä.

Janne Ahonen

Janne Ahonen: Hyviä ja tasaisia hyppyjä

Janne Ahonen arvioi hyppäävänsä aikaisempaa tasaisemmin. Ahosen hypyt ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mutta nyt näyttää paremmalta.

Movember -grafiikka.

Maanantai 2.11.2015

Postissa riita ja ulosmarssi. AKP voitti Turkin vaalit. Peleillä sai paljon rahaa. Kiina rakensi oman matkustajakoneen. Miehet kasvattavat taas viiksiä.

Jääkiekkotuomari

Syöpää vastaan taisteleva tuomari haluaa palata vielä liigajäille - "Taistelutahtoa minulla on paita täynnä"

Erkki Mikkonen on taistellut 10 kuukautta syöpää vastaan. Tuomari palasi raitapaitaan junioripelissä puolitoista viikkoa sitten.

Bluesin Siim Liivik saa Pelicansin Ben Bloodin hanskasta kasvoihinsa.

Liivikin vinkit Movemberiin: Inkivääri kasvattaa viiksiä

Movember yhtenä teemana lauantain jääkiekkokierroksella Yle Puheella alkaen 16.30.

Petteri Koponen taistelee Uutta-Seelantia vastaan koripallon MM-kisoissa 2014

Koponen: Toivottavasti fanit löytävät myös Montpellieriin

Koripallon EM-kisojen alkulohkot arvotaan 8. joulukuuta. Petteri Koposen mukaan lohkoarvonnat eivät pelota.

Leo Komarov.

Joukkuekaveri kuittailee Komarovin viiksistä kuvalla: "Isän kanssa matkoilla"

Leo Komarovin viikset keräävät huomiota fanien lisäksi nyt myös Toronto Maple Leafsin sisällä.

Onko sinulla Suomen kuumimmat viikset?

Onko sinulla Suomen kuumimmat viikset? Lähetä kuva!

Puoli seitsemän etsii nyt Suomen kuumimpia viiksiä.

Teemu Ramstedt ja Toni Leinonen värjäsivät viiksensä punaiseksi.

IFK-pelaajat toteuttivat uhkauksensa: viikset saivat väriä – katso hämmentävä kuva!

IFK-hyökkääjät Teemu Ramstedt ja Toni Leinonen osallistuvat muun joukkueen kanssa jo perinteiseksi muodostuneeseen Movember-hyväntekeväisyyskampanjaan.

ANSSI AUVINEN Tampereen yliopiston epidemiologian professori

Seulonnoista hyötyä ja haittaa – Movember-stipendillä etsitään eniten hyötyvät

Nykytutkimuksen valossa eturauhassyöpäseulontoja ei kannata ulottaa koko väestöön. Movember-suurstipendin ansiosta tulevaisuudessa saatetaan tietä, ketkä hyötyvät seulonnoista eniten.

Haukku

Ebba-koiralle trimmattiin viikset – Movember-ilmiöön kelpaavat jo lemmikit ja autot

Netti-ilmiöille on luonteenomaista, että ne muokkaantuvat matkan varrella. Esimerkiksi Movember-ilmiöön liittyvä viiksihassuttelu ei enää rajoitu pelkkiin selfie-kuviin.

Sasu Salin ja Petteri Koponen

Petteri Koponen: Peli tökkii, mutta viikset kasvavat

Olemme kokeneet tällä kaudella kaksi kirvelevää tappiota ja se on aina huono juttu meidän seurassa. Marraskuusta on tulossa kuitenkin mielenkiintoinen, sillä Moskovaan tulee tuttuja käymään ja myös Movember on käynnissä.

Teemu Ramstedt

HIFK-sentteriltä haaste suorassa lähetyksessä – "Toivottavasti saadaan Sakullekin punaiset viikset"

Teemu Ramstedt haastoi Ylen Urheiluviikonlopussa Saku Tuomisen mukaan Movemberiin.

Paperikalenterin aukeama.

Eikö movember innosta? Äänestä uutta teemaa marraskuulle

Marraskuu on vasta alussa, joten vielä ehtii hyvin viettää jotain teemakuukautta, jos movember ei tunnu mielekkäältä. Äänestä Ylen lukijoiden ehdottamista teemakuukausista paras.

Matti Kuparinen parturintuolissa.

Kuparisella tähtäimessä muskettisoturiviikset – kuka kasvattaa IFK:n puhutuimmat "pensselit"?

IFK-hyökkääjät ennustavat, kenellä porukassa on odotettavissa puhutuimmat Movember-viikset. Mutta mitä tarkoittaa arttuluttismainen parrankasvu?

Suomen cupin pokaali.

Suomen cupin finaali ja messumeininkiä Urheiluviikonlopussa

Urheiluviikoloppu tarjoaa jälleen lauantaina ja sunnuntaina monipuolisen ja kiinnostavan kattauksen eri lajien pyörteistä.

HPK:n hyökkääjä Tuomas Vänttinen.

Tuomas Vänttinen: Movemberiin mukaan mutta leukapartaa pitää jättää, ettei näytä Hjallikselta

Asiantuntija-arvioita pilkkanaan pitävä ja ennakoitua pirteämmin kautensa aloittanut HPK, saa illalla vastaansa mollivoittoisen Bluesin. Ritareiden pelaavaan kokoonpanoon palaavat mm. puolustajat Antti Bruun sekä Jyri Niemi.

Viikset

Luvassa kovaa kutinaa – Movember-kampanjaviiksien kasvattaminen alkaa taas

Toistakymmentä tuhatta suomalaismiestä aloittaa marraskuun puhtaalla naamalla. Marraskuussa vietettävän Movemberin osallistujamäärä on jatkuvassa kasvussa, joten miesten terveyden hyväksi viiksiä kasvattavia miehiä on nytkin todennäköisesti aiempaa enemmän. Movember-konkari Jarno Salmivuori tietää, että viiksien kasvattaminen kutittaa "ihan sairaasti" ja nenän alle kasvava lopputulos saattaa yllättää.

Niklas Moisander nauraa haastattelussa.

Huuhkajat keräsivät yli 17 000 euroa hyväntekeväisyyteen - mutta miten kävi kapteenin viiksille?

Suomen jalkapallomaajoukkue teki viime syksynä Movember-kampanjassa huiman tempun. Huuhkajat keräsi yli 17 000 euroa hyväntekeväisyyteen.

Jaakko Loikkanen

Näkökulma: Räkäjarruja ja jäävettä

Sosiaalisen median hyväntekeväisyyskampanjat eivät yleensä tuota paljon. Ne kuitenkin muuttavat suhtautumistamme hyväntekeväisyyteen yleensä, kirjoittaa A-studion toimittaja Jaakko Loikkanen.

Katleena Kortesuo kannettavan tietokoneen ääressä

Klikkaus voi muuttaa maailmaa - terapiablogeista syntyi sosiaalisen median tärkeä ilmiö

Ravintolapäivä, Siivouspäivä, Movember ja arabikevät. Sosiaalisen median ja laajemminkin internetin ilmiöt tarjoavat sekä hetken huvitusta tai mielenliikutusta, mutta voivat myös edesauttaa hyviä asioita ja jopa vallankumouksia. Jos yhdenkin ihmisen elämä muuttuu, se on arvokas asia, arvioi viestintäasiantuntija.

Veli Lampi

Maajoukkuetähti jätti Movember-viiksensä tv-studion lattialle - "Palautetta tuli vaimolta"

Jalkapallomaajoukkueen Veli Lampi jätti Movember-viiksensä Ylen Aamu-TV:n lattialle.

Movember-viikset lähtivät suorassa lähetyksessä

Uutisankkurin pensselit alkoivat olla liian pitkät televisioon. Viikset ajeltiin Turun Radion suorassa lähetyksessä.

Ari Jalonen ja Jari Myllykoski Movember-viiksissään

Tässä Arin ja Jarin Movember-saldo!

Kuukausi sitten kansanedustajat Ari Jalonen (ps.) ja Jari Myllykoski (vas.) aloittivat viiksien Movember- hengessä viiksienkasvatusoperaation. Tuloksen kaikki näkevät kuvassa.

Jääkiekkoilija Camilo Miettinen seisoo kadulla.

Kitarasankarista mallia jääkiekkoliigan karvaisimman pelaajan Movember-kampanjaan

Liigapelureiden joukosta löytyy näyttäviä viiksimalleja. TPS:n Camilo Miettinen kuitenkin uskoo, että näyttävimmät Movember-tyylit löytyvät omasta pukukopista. Tänä vuonna Blues-kasvatti ottaa vaikutteita Jimi Hendrixistä.

Saksan kansainvälisen partamestaruuskisan osallistujat esittelevät partojaan.

Movember on partatutkijan taivas

Marraskuun aikana on taas saatu ihailla tuuheita viiksikarvoituksia. Hanna Hirvonen on seurannut miesten karvankasvua erityisen tarkalla silmällä, sillä hän tekee parhaillaan väitöstutkimusta parran ja viiksien merkityksestä miehille.

Movember turhauttaa Britannian Cameronia: Omat viikset eivät kasva

Britannian pääministeri David Cameron tunnusti parlamentin istunnossa, että viiksien kasvatukseen hän ei kykene.

Ajaxin Niklas Moisander kuljettaa palloa.

Moisander: Samaan kategoriaan Gijonin ihmeen kanssa

Ajaxin Niklas Moisander todisti kentällä Barcelonan kaatumista.

Petteri koponen

Petteri Koponen: Viiksiä ja voittoja

Petteri Koponen kertoo tuoreita kuulumisiaan tuoreessa blogikirjoituksessaan. Koponen on monien muiden urheilijoiden tavoin mukana Movember-kampanjassa.

Jouni Backman

"Ei sentään pornokauppias" - Jouni Backmanin viikset herättävät hilpeyttä

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman on yksi Movember-kampanjan tunnetuimpia hahmoja.

Johanna Puolitaival ja Sakke Hintsala valitsivat lempiviiksensä Movember -ehdokkaista.

Opiskelijat kehittivät ilmiölle kaavan

Netissä villitsevistä ilmiöistä suurelle yleisölle näkyy paraikaa viiksiä kasvattava hyväntekeväisyyskuukasi Movember. Nettikansan lisäksi ilmiöt ja niiden anatomia kiinnostavat myös markkinamiehiä. Korkeakouluopiskelijoiden innovaatiokisassa voittoisa tiimi kehitti ilmiölle mallin, joka toimii muun muassa markkinoinnin työkaluna.

Jarkko Nieminen.

Nieminen vitsaili: Movember-viiksillä vain voittoja

Helsingin ATP-haastajaturnauksessa juhlinut Jarkko Nieminen teki Urheiluruudussa yhteenvetoa päättyneestä tenniskaudestaan.

Suomen jalkapallomaajoukkue.

Huuhkajien Movember-kampanja tuottanut muhkean potin – katso viikset!

Viikset, kalapuikot, huulenlämmittimet, pensselit. Nimiä on yhtä monta kuin tyylejä. Suomen A-maajoukkue kasvattaa marraskuussa viiksiään.

Kuvassa hyvätekeväisyyteen liittyvää kuvituskuvaa. Käsi laittamassa kolikkoa keräyslippaaseen

Oletko törmännyt epäilyttäviin rahankerääjiin?

Luonnonkatastrofi Filippiineillä herättää halun auttaa. Avun tarpeesta ei ole epäilystä. Mutta ovatko kaikki kerääjät oikealla asialla? Minkälaisia kokemuksia ja käsityksiä sinulla on lahjoitusten perille menosta?

HPK:n Graig Schira, Tuomas Vänttinen, Jaakko Turtiainen ja Otto Paajanen

Kiekkomiesten hennot Movember -kapulat houkutellaan esiin väripensselillä

Jääkiekkoilijaa ei tarvitse kovin houkutella Movember-tempaukseen mukaan. Play off -partaa odotellessa voi hyvinkin kasvatella kapuloita nenän alle kuukauden verran eturauhasen hyväksi. HPK:n pukukopissa Movember-teamin kapteeni Tuomas Vänttinen vahtii nuorten miesten parrankasvua. Pientä vippaskonstia pitää käyttää, että nuoret miehet saavat tulokset näkyviin. Kapulat ovat varma puheenaihe myös pelin aikana.

Viiksiä kasvattavia kansanedustajia.

Eduskunnan tulevat viiksivallut kokoontuivat yhteiskuvaan

Eduskuntakaan ei ole välttynyt viiksien kasvatukseen perustuvalta kansainväliseltä Movember-hyväntekeväisyyskampanjalta. Katso video!

Jarkko Nieminen

Movember-viiksiä kasvattava Jarkko Nieminen saa kovia haastajia Taliin

Jarkko Niemisen hyvin sujunut kilpailukausi päättyy ensi viikolla Talin ATP-haastajaturnaukseen.

Urheilupäivä LIVE

Urheilupäivä LIVE - Joensuun Katajalle maukas eurovoitto

Yle Urheilu seurasi tällä sivulla tiistain 5.11. urheilutapahtumia hetki hetkeltä.

Lounaalla maistuu liha

Lihaton lokakuu muuttuu karvaiseksi marraskuuksi

Ylen Docventures-ohjelmasta lähtenyt kansanliike Lihaton lokakuu on päättynyt. Se sai aikaan muun muassa keskustelua ruuasta ja yhteisön voimin kootun kasvisruokareseptikirjan. Marraskuun myötä myönnetään jälleen lihansyöntilupa, mutta uusi teemakuukausi on jo alkanut. Miehiä haastetaan kasvattamaan viikset.

Ari Jalonen ajaa Jari Myllykosken viikset.

Kansanedustajat Movember-tunnelmissa

Eduskunnan miesverkosto haastoi kansanedustajat mukaan Movember-kampanjaan. Satakuntalaisista mieskansanedustajista kampanjaan osallistuu Sampsa Kataja (kok.), Ari Jalonen (ps.) ja Jari Myllykoski (vas.).

Movember -grafiikka.

Lappiräppi siivittää Movember-kampanjaa - kuuntele

Alkaa olla selvää, että 10 vuotta sitten Australiasta lähtenyt Movember on tullut Suomeen jäädäkseen. On syntynyt Movember-sukupolvi, joka kerää vuosittain varoja eturauhas- ja kivessyöpätutkimukseen. Rovaniemen Movember-kampanja sai tälle vuodelle oman biisinsä.

Movember-viikset idullaan eduskunnassa

Miesverkoston puheenjohtajan Kari Uotilan (vas.) mukaan miesten terveysongelmat ovat tasa-arvon kannalta yksi suurimmista haasteista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle