Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Turkki haluaa muuttaa Hagia Sofian moskeijaksi – 5 syytä, miksi asiasta puhutaan

Kahden viikon aikana Turkissa päätetään maailmankuulun entisen bysanttilaisen kirkon Hagia Sofian muuttamisesta moskeijaksi. Se on ollut museo jo melkein 90 vuotta.

Naisilla ei tälle alueelle ole asiaa – toimittajamme pääsi vierailemaan Athosvuoren luostareissa

Pyhän Vuoren luostarit ovat tarjonneet toistatuhatta vuotta munkkiutta, pyhyyttä ja pyhäinjäännöksiä ortodoksimiehille.

Erdogan harkitsee Hagia Sofian muuttamista moskeijaksi

Istanbulin kuuluisa rakennus on ollut 1930-luvulta saakka museo.

Mustanmeren pohjasta löytyi vahingossa aavelaivasto

Meressä makaa alustyyppejä, jollaisia tutkijat eivät ole päässeet ennen edes näkemään.

Puolan ja Ranskan välille puhkesi kiista: ”Opetimme ranskalaiset syömään haarukalla”

Puolan hallitus perui ison helikopterikaupan Ranskasta. Se on johtanut keskinäiseen nokitteluun. 

Hämeen huikea hopea-aarre nousi päivänvaloon: pellossa yli 300 viikinkiaikaista kolikkoa

Museoviraston koekaivausryhmä on käynyt tiistaina ja keskiviikkona tutkimassa Hämeenkoskelta löytynyttä hopeakolikkoaarretta. Paikalta löytyi yli 300 viikinkiaikaista hopearahaa. Rahoja saattaa olla maan uumenissa vielä enemmänkin.

Tutkija: Hämäläinen hopearahakätkö peräisin viikinkiajalta – "Kyllä tämä on aarre"

Hämäläispellosta helatorstaina tehty kolikkolöytö on varmistunut viikinkiaikaiseksi. Museoviraston Rahakammion amanuenssi Frida Ehrnsten pitää löytöä merkittävänä.

Ortodoksinen kirkkomuseo rikkoi 10 000 kävijän rajapyykin

Tälle vuodelle Riisaan odotetaan jopa 20 000 kävijää. Helmikuussa museossa avattiin sen ensimmäinen kansainvälinen näyttely, Faces of Christ.

Yli tuhat vuotta vanha dirhami ja piilossa ollut linnavuori houkuttelevat yliopistotutkijat kaivuutöihin Hämeeseen

Maailmankuulun Janakkalan miekkamiehen löytäneet harrastaja-arkeologit ovat taas tehneet uusia löytöjä niin Kanta-Hämeessä kuin Pirkanmaallakin. Täällä löydetty arabialainen raha vuodelta 940 jKr. on kiertänyt Lähi-idästä Hämeeseen joko läntistä reittiä keskiaikaisen Euroopan läpi tai vaihtoehtoisesti itäisen Bysantin ja Novgorodin reittiä pitkin. Turun yliopiston arkeologit alkavat nyt selvittää tarkemmin löytöjen syvempää merkitystä.

17-vuotias superjuniori voitti Jarkko Niemisen

Venäläinen nouseva junioritähti Andrei Rublev voitti Jarkko Niemisen Geneven ATP-turnauksen avauskierroksella.

Orthodox traditions given voice as Easter Sunday draws near

On Saturday night the most important celebration for the Orthodox Church begins. While song is a standard in traditional Orthodox Easter services, in Joensuu a rarity will occur – a Byzantine musical service in Finnish.

Ortodoksien pääsiäisessä soivat sävelmät ympäri maailmaa

Pääsiäinen on ortodoksisen kirkon suurin juhla. Öisessä jumalanpalveluksessa ja siitä alkavalla juhlakaudella Suomessakin raikuvat laulut, joiden sävelmät tulevat eri puolilta maailmaa. Yöllä Joensuussa kuullaan harvinaisuus: pääsiäisyön palvelus suomeksi bysanttilaisilla sävelmillä.

Georgia tähyää tulevaisuuteen arkkitehtuurin avulla

Tbilisi, Georgian pääkaupunki, on rikas kerrostuma persialaista, bysanttilaista, ottomaani- sekä neuvostoajan arkkitehtuuria. Niin on myös georgialaisten identiteetti, joka hakee paikkaansa idän ja lännen ristiaallokossa. Arkkitehtuurista onkin tullut poliittinen väline, jolla halutaan osoittaa maan kuuluvan länsimaiseen kulttuuripiiriin.

Hagia Sofiasta turkkilais-kreikkalainen sanasota

Hagia Sofia oli vuosisatojen ajan kristillinen kirkko, ennen kuin siitä tehtiin moskeija ottomaanien vallan aikana 1453. Modernin Turkin perustamisen jälkeen se on ollut museo.

Ortodoksinuoriso kokoontuu kaivoksen uumeniin

Outokummun vanhaan kaivokseen ja sen ympäristöön kokoontuu viikonloppuna ortodoksinuoria eri puolilta Suomea. Tapahtumassa kaivoksen kiisuvarasto muuttuu kirkoksi.

Ovatko suomalaisten ja venäläisten väliset jännitteet ikuisia?

Suomen ja Venäjän välinen raja on myös vuosituhantisten kirkko- ja kultuuritraditioiden raja. Vaikuttaako se yhä edelleen suomalaisten ja venäläisten väliseen kanssakäymiseen?

Maailmankuulusta Hagia Sofia-kirkosta rakennetaan Suomeen miniversio

Turkin Istanbulin tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvasta jättimäisestä Hagia Sofian kirkosta ollaan tekemässä miniversiota Suomeen. Ortodoksinen Athos-säätiö on saamassa kirkosta kopion, johon mahtuisi sisään 20-30 ihmistä.

Oraakkelista ortodoksisuuteen

Oraakkelista ortodoksisuuteen

Maastopalo uhkaa kulttuuriaarteita Kreikassa ja Espanjassa

Uhattuina ovat bysanttilainen luostarialue Kreikassa ja miljoonien vuosien ikäinen metsä Kanariansaarilla.

Serbialaisia ikoneita Joensuussa

Joensuun Ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa on heinäkuusta lokakuuhun esillä serbialaista ikonitaidetta. Näyttely on ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa. Kaikki ikonit ovat näyttelyä varten maalattuja ja esillä on sekä perinteisellä bysanttilaisella tyylillä maalattuja että serbialaisella tyylillä maalattuja moderneja ikoneita.

Athosvuoren munkki pääsi ehdonalaiseen

Rahanpesusta ja kavalluksesta epäilty Athosvuoren luostarin entinen johtaja on päätetty päästää ehdonalaiseen vapauteen takuita vastaan, kertoivat oikeuslähteet torstaina. Igumenitsa Efraim on ollut tutkintavankeudessa joulukuun lopulta saakka.

Athos-vuoren luostarin ex-johtaja pidätetty rahanpesusta

Kreikassa Athos-vuoren Vatopedin luostarin entinen igumeeni on kotiarestissa rahanpesu- ja kavallusepäilyjen vuoksi. Igumeeni Efraimia pidetään vartioituna munkinkammiossaan, kunnes hänen terveydentilansa sallii siirron kuulusteluihin.

Getty-museo palauttaa Kreikan marmoriaarteita pala palalta

Yhdysvaltalainen J. Paul Getty -museo palauttaa lisää Kreikan antiikkisia marmoriaarteita. Los Angelesissa sijaitseva museo on tällä kertaa suostunut palauttamaan kaksi hautareliefin palasta ja laatan, jonka teksti viittaa uskonnolliseen juhlaan.

Kuvia ei kannata kumarrella, mutta ei räjäytelläkään

Tuija Veirto käsittelee suunvuorossaan tuhotyön kohteeksi joutunutta Jari Litmasen patsasta.

Kreikka iskee ikonivarkaita vastaan

Kreikan hallitus on lisännyt voimakkaasti toimiaan taiteen salakuljetusta vastaan. Tuoreimpana tapauksena Kreikka on saamassa takaisin kuusi bysanttilaista ikonia, jotka oli varastettu pohjoiskreikkalaisista luostareista ja kirkoista ja myyty lontoolaiseen galleriaan

Suomalaisten sukupuu on kuusi

Geeniperimän suhteen Itä- ja Länsi-Suomi ovat nykytutkimuksen perusteella hyvin erilaisia. Sen sijaan suomalaisten mielikuva siitä, että olemme yksinäisenä kansansirpaleena kaukana Euroopasta on osoittautunut vääräksi.

Kauhakuormaajat runtelevat Albanian muinaismuistoja

Durrësin kaupungissa Albaniassa on keskeytetty ostoskeskuksen rakennustyöt, koska tontilta löytyi bysanttilainen hauta. Albanian muinaismuistoviraston mukaan rakennuttajan ratkaisu on poikkeuksellinen. Yleensä Albaniassa ei ole piitattu muinaismuistojen suojelusta.

Ortodoksinen kulttuurikeskus on vuoden rakennuskohde

Joensuussa toimiva Ortodoksinen kulttuurikeskus on valittu vuoden 2009 maakunnalliseksi rakennuskohteeksi. Keskus yhdistää valkoista pintaa, suuria ikkunoita ja kuparia.

Jerusalemista löytyi 500-luvun katu

Arkeologit ovat löytäneet Jerusalemista 1500 vuoden ikäisen kristittyjen pyhiinvaeltajienkin käyttämän pääkadun. Vanhan kadun suuria katukiviä löytyi korjaustöiden yhteydessä Jerusalemin vanhan kaupungin Jaffa-portin sisäpuolelta.

Kajaanin ortodoksinen kirkko on 50-vuotias

Kajaanin ortodoksinen kirkko täyttää tänä viikonloppuna 50 vuotta. Sammonpuistossa sijaitseva bysanttilaistyylinen pyhäkkö kantaa nimeä Kristuksen kirkastumisen kirkko.

Harras ortodoksi rakensi pihalleen oman kirkon

Professori Pekka Häyryn kartanon mailla Karjalohjalla sijaitsevan kirkon rakennustyöt kestivät 10 vuotta.

Akropolis-filmiä leikattiin Kreikan kirkon vaatimuksesta

Vastikään avautuneen Akropolis-museon johto ja Kreikan kulttuuriministeriö ovat taipuneet leikkamaan Akropoliin historiasta kertovaa elokuvaa, koska se kuohutti Kreikan ortodoksista kirkkoa. Kirkon paheksumassa kohtauksessa varhaiset kristityt runtelivat Parthenonin temppelin marmoripatsaita.

Israelista löytyi bysanttilaisen kylpylän rauniot

Arkeologiryhmä on paljastanyt Bysantin aikaisen kylpylän rauniot Israelin eteläosista, maan viranomaiset kertoivat keskiviikkona. Kylpylän kerrotaan olevan yli 1 500 vuoden takaa.

Viikinkimiehet pukeutuivat silkkiin, naiset paljastavasti

Viikinkimiehillä oli tapana pukeutua silkkiin ja voimakkaisiin väreihin, kun naiset puolestaan käyttivät paljastavia vaatteita, käy ilmi uudesta tutkimuksesta.

Ikonin historiaan mahtuu myös kiistoja

Ikonimaalauksen perinne on nykyään vahva ja elävä. Pitkään historiaan mahtuu kuitenkin monenlaista: aikanaan traditio joutui jopa kamppailemaan oikeutuksestaan.

Temppeleitä, ritareita ja taisteluja

Strateginen sijainti ja vieraiden hallitsijoiden pitkä lista selittänevät osaltaan maltalaisten pelon itsenäisyyden menetyksestä EU:ssa. Saaria ovat hallinneet vuorotellen roomalaiset, Bysantti, arabit, normannit, germaanit ja italialaiset kuninkaat.