Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkeakoulun uudet opiskelijat on valittu – psykologia kiinnosti yliopistossa jälleen eniten

Kokonaishakijamäärällä mitattuna Jyväskylän yliopisto oli kuudenneksi suosituin yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu Suomen kolmanneksi suosituin ammattikorkeakoulu.

Kasveja, kaloja ja kärpäsiä – tutkijat etsivät ruoantuotantoon ympäristöä nykyistä vähemmän kuormittavia keinoja

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutin vesiviljelyn tuotannon hallinnassa on edistytty. Mustasotilaskärpästen päätehtävä on todennäköisesti jätteidenkäsittely, mutta pian niitä löytyy myös lemmikkikoirien ja -kissojen ruokakupeista.

Jyväskylän Hippos-hanke etenee: päävuokralaisten sopimukset on allekirjoitettu

Osaamiskeskuksen päävuokralaiset, Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ovat allekirjoittaneet lopulliset vuokrasopimuksensa. Kaupungin liikuntapalvelut järjestää tilasuunnitelmista ja liikuntavuorosopimuksesta seurafoorumin jyväskyläläisille liikunta- ja urheiluseuroille maanantaina 14.6.

Verkko-opintojen suosio ampaisi ylös koronakevään yhteishaussa, Jyväskylän ammattikorkeakoulu kolmanneksi suosituin

Hakukohteista kaikkein suosituimmat olivat sellaisia, jotka suoritetaan pitkälti verkossa.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu jatkaa pääosin etäopetuksessa huhtikuun loppuun saakka

Pienryhmäopetus järjestetään sellaisissa tapauksissa, joissa etäopetusta ei ole mahdollista toteuttaa.

Ville Koivuniemi joutuu maksamaan opiskelijan terveydenhoidosta, vaikka hän käyttää työterveyden palveluita: “Ainoa hyöty voisi olla ilmainen ehkäisy”

Opiskelijoiden terveydenhoitomaksulla rahoitetaan muun muassa seksuaalisen häirinnän torjumista ja mielenterveystyötä korkeakouluissa.

"Mukana oli kapinahenkeä" – Aleksi Segerman maksoi YTHS-laskun viimeisenä iltana, viidenneksellä opiskelijoista se venyi eräpäivän yli

Opiskelijat kritisoivat sitä, ettei Kela lähettänyt terveydenhoitomaksusta laskua tai muuten tietoa kaikille maksuvelvollisille.

Työssäkäyvät opiskelevat nyt ennätyspaljon – 31-vuotias Jenniina Sirkka: “Kaikesta selviää, kunhan pitää aikatauluista kiinni”

Valtakunnallisena tavoitteena on, että työssäkäyvä löytäisi jatkossa opinnot yhdestä verkko-osoitteesta.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu: Opiskelijoita ulkomailta ei oteta ennen syksyä

Oppilaitos ilmoitti päätöksestään torstaina 28. tammikuuta.

JAMK aloittaa kevätlukukauden etäopetuksessa

Tentit ja erityisen tuen tarpeessa olevien opetus muodostavat poikkeuksen etäkäytäntöön.

Jyväskylä tiukentaa koronarajoituksia: uimahallit ja kirjastojen lehtilukusalit kiinni, etäopetussuositus jatkuu

Jyväskylä haluaa saada pahenevan koronatilanteen hallintaan jouluun mennessä.

EU jakaa satoja miljoonia euroja "vihreään siirtymään" – muun muassa tällaisilla konsteilla Suomi pyrkii nappaamaan osansa

Vihreä siirtymä tarkoittaa pelkästään rakentamisessa tuhansien miljardien eurojen rahavirtoja maailmanlaajuisesti.

Ammattikorkeakoulu ja Gradia siirtyvät etäopetukseen Jyväskylässä

Jyväskylän kaupungin suosituksen mukaan toisen asteen oppilaitokset ja korkeakoulut siirtyvät etäopetukseen 13. joulukuuta saakka.

JAMKin joukkue nappasi Suomen mestaruuden opiskelijoiden e-sports-kisassa

JamkGO uusi viimevuotisen mestaruutensa viikonloppuna opiskelijoiden Counter Striken SM-kisojen finaalissa.

Korona estää JAMK tutuksi -päivän vieton – Jyväskylän ammattikorkeakoulu esittelee toimintaansa nyt verkossa

Jyväskylän ammattikorkeakoulu järjestää tänään toisen asteen opiskelijoille suunnatun virtuaalisen Hakijan päivä -tapahtuman.

JAMK alkaa opettaa terveydenhuollon väelle, miten tietoturvauhkilta voi välttyä - ensimmäinen koulutus Jyväskylässä syksyllä

Jyväskylän ammattikorkeakoulu rakentaa digitaalista sairaalaympäristöä, jossa voi harjoitella tietoverkon uhkatilanteita.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Likes suunnittelevat sulautumista – säästöjä ei tavoitella

Lopulliset päätökset organisaatioiden yhdistymisestä tekevät Likesin ja JAMKin hallitukset.

Likes yhdistyy Jyväskylän ammattikorkeakouluun – tavoitteena tehostaa liikunnan tutkimusta

Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön (Likes) ja JAMKin yhdistyminen tarjoaa muun muassa parempia mahdollisuuksia kehittää hyvin toimivan Liikkuvan koulun kaltaisia toimintamalleja.

Ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin osallistuu ensi viikolla 850 hakijaa Jyväskylässä, JAMK tarjoaa kasvomaskit kaikille

JAMK jakaa hakijat valintakoetiloissa pienryhmiin, ja lähikontakteja pyritään välttämään monin tavoin.

Keski-Suomi hehkuu punaisena koronakartalla, uusia suosituksia ei ole tulossa – johtajaylilääkäri: "Tilanne on hallinnassa"

Epidemian kiihtymisvaiheessa maskien käyttöä suositellaan esimerkiksi korkeakouluissa ja siihen JAMK on jo varautunut.

THL: Jyväskylässä kaksi uutta koronatartuntaa, Äänekoskella yksi

Koko maassa uusia koronatartuntoja on torstain jälkeen ilmoitettu 43.

"Kuka haluaa potilaaksi sairaanhoitajalle, joka on oppinut pistämään netissä?", kysyy hallintojohtaja – AMK-tutkinto voi viivästyä koronan vuoksi

Lähikontakti on oppimisen kannalta välttämätöntä monilla ammattikorkeakouluissa opiskeltavilla aloilla.

JAMKin valintakokeet jatkuvat erityisjärjestelyin – valintakoejärjestelyihin osallistuu yhteensä yli 100 henkeä

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) pääkampukselle on kutsuttu yhteensä 833 hakijaa.

JAMK: Koronarahoilla reilu lisäys opintopaikkoihin jo syksyllä

Korkeakoulut lisäävät nyt nopeasti aloituspaikkojaan valtion lisätalousarvion rahoituksen turvin.

Koronakevät räjäytti avoimien korkeakouluopintojen suosion – Marika Rauhansalo: “Haluan ymmärtää ajan ilmiöitä”

Henkilöstöjohtamisen opintojen suosio kolminkertaistui Jyväskylässä. Poikkeusaika nostaa joidenkin alojen suosiota.

Jyväskylällä heikko taloudellinen liikkumavara – tarkastuskertomus 2019 julkistettiin

Jyväskylän kaupungin tarkastuslautakunta on saanut työnsä valmiiksi ja 120-sivuinen tarkastuskertomus vuodelta 2019 on julkistettu.

JAMK tarjoaa keskisuomalaisille yrityksille maksutonta apua koronarahoituksen hakemiseen

Jyväskylässä valtion yksinyrittäjien tuen haku alkaa tänään.

Tuhat ilmaista lounasta helpottamaan opiskelijoiden ahdinkoa – "Tulot ovat todella tiukassa", sanoo opiskelijakunnan puheenjohtaja

Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta haluaa turvata opiskelijoille terveellisen lounaan myös poikkeustilan aikana.

JAMK Suomen kolmanneksi vetovoimaisin ammattikorkeakoulu

Suhteessa aloituspaikkoihin ensisijaisia hakijoita oli noin nelinkertaisesti, mikä sijoitti JAMKin Suomen kolmanneksi vetovoimaisimmaksi ammattikorkeakouluksi.

Jyväskylän yliopisto keskeyttää kontaktiopetuksen

Normaalikoulun perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ylioppilaskirjoitusten toiminta jatkuu muuttumattomana.

Lukiolaisia patistetaan korkeakouluopintoihin, vaikka moni on jo nyt jaksamisen rajoilla – tavoite on karsia välivuosia

Uusi laki edellyttää lukioilta tiiviimpää yhteistyötä korkeakoulujen kanssa.

Jyväskylän yliopisto ja ammattikorkeakoulu suosittavat peruuttamaan Kiinan matkat

Oppilaitokset ovat linjanneet, että työntekijöiden ja opiskelijoiden on vältettävä matkustamasta Kiinaan koronavirusepidemian vuoksi. Myös yritykset ovat antaneet ohjeen, ettei Kiinaan matkustettaisi.

Yli kolmannes suomalaisista ei osaa tai uskalla paineluelvyttää

Elvytystaitoja voi harjoitella tänään Jyväskylässä maailman elvytyspäivän tapahtumassa.

Kännykkäsovellus avuksi hätätilanteissa – kriisiviestintään kehitetty appi hyödyntää puhelimen sijaintitietoa

Älypuhelinsovellus tulossa käyttöön Jyväskylän lukiossa ja ammattikouluissa.

Ravintoloissa ei ole vessoja, kuoppa toimii käymälänä ja lieteauto tyhjennetään maastoon – suomalainen kuivakäymäläosaaminen ratkaisee monta ongelmaa Afrikassa

Jos suomalaisella ei satu olemaan vesivessaa, on ainakin puucee. Muualla maailmassa toimiva sanitaatio tai kompostointi ei ole itsestäänselvyys.

Tursajaiset värittävät Jyväskylän katukuvaa – Isossa opiskelijatapahtumassa liikkuu sankarihahmoja

Noin tuhat ammattikorkeakouluopiskelijaa viettää Jyväskylässä torstaina perinteisiä Tursajaisia.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu kehittämässä nepalilaista korkeakoulutusta

Kolme eurooppalaista ja kolme nepalilaista korkeakoulua edistää nyt nepalilaisten yhdenvertaisuutta korkeakoulutuksessa.

JAMK sai rahoitusta sairaanhoitajakoulutuksen kehittämiseen Kiinassa

Syksyn aikana käynnistyvä hanke jatkaa vuonna 2013 aloitettua strategista yhteistyötä kiinalaisten korkeakoulukumppaneiden kanssa.

Äänekoskella voi ensi vuodesta alkaen opiskella insinööriksi

Jyväskylän ammattikorkeakoulu järjestää Äänekoskelle kaupungin tarpeiden mukaiset insinööriopinnot.

Suomalaisen musiikkikampuksen laajennustyöt alkavat

Jyväskylässä Pitkäkadulla sijaitseva musiikkikampus saa laajennuksessa kaksi lisäosaa.

Jyväskylän ammatttikorkeakoululla ennätysmäärä tutkimus- ja kehitysprojekteja

Viime vuonna käynnissä olevien projektien lukumäärä oli 149.

JAMKin tekoälykoulutus täyttyi hetkessä

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa järjestettävän tekoälyn täydennyskoulutuksen opintoihin ilmoittautui muutamassa minuutissa sata hakijaa.

Järvikalalle olisi ottajia, mutta matkalla ruokalautaselle on vielä mutkia

Tuoreen selvityksen mukaan etenkin särkeä voisi pyytää kestävästi reilusti nykyistä enemmän. Tutkijat kaipaavat kuitenkin vielä lisää tietoa esimerkiksi sopivista saalismääristä.

Jyväskylän seutu on valittu valtakunnalliseen kestävää matkailua edistävään pilottiin

Jyväskylän seutu on yhdessä kuuden muun alueen kanssa valittu Visit Finlandin kehittämään kestävän matkailun pilottiohjelmaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle