Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kelly Clarkson esiintyy.

Euroviisujen konseptia kokeillaan Yhdysvalloissa – juontajiksi valittiin Suomessakin keikkailut rap-artisti ja American Idol -kilpailun voittaja

Laulukilpailussa esiintyy artisteja Yhdysvaltain 50 osavaltiosta sekä terroitorioilta. Suuri finaali järjestetään 9. toukokuuta

Snoop Dogg

Snoop Dogg perui ensi viikolle Helsinkiin suunnitellun keikkansa – saapuu Suomeen vasta ensi vuonna

Konsertin tiedottajan mukaan peruuntumiselle ei ole kerrottu syytä.

Räppäri Snoop Dogg esiintymässä Pariisissa maalikuussa 2015.

Nyt Trumpin hampaisiin joutui Snoop Dogg – Vihjaili laittavansa räppärin vankilaan

Snoop Doggin musiikkivideolla Trumpia muistuttavaa hahmoa ammutaan leikkiaseella.

Sampleri-sekvensseri on hiphop-muusikon keskeinen työkalu

Our Vinyl Weighs a Ton

Dokumentti pienestä suuresta hip hop -levy-yhtiöstä

Jenni Ahtiainen tekee työtä pöydän ääressä.

Hullu porilainen muija Jenni Ahtiainen somistaa musiikkimaailman diivoja

Marilyn Manson, Ville Valo, Snoop Dogg. Asuste- ja korusuunnittelija Jenni Ahtisen asiakaskunta koostuu musiikkimaailman kovimmista diivoista. Porilaiseksi muijaksi itseään kutsuva Ahtiainen on raivannut tiensä alansa huipulle rehellisyydellä, ahkeruudella ja kovalla luotolla "perstuntumaan".

Sandhjan taustalaulajat Akkabellasit yhteiskuvassa.

Keitä ovat Sandhjan Akkabellas-taustalaulajat?

Tutustu energisiin Akkabellasin laulajiin tarkemmin.

Keko Salata vai Vilma Alina suoraan soittarille?

Kumpi kappale nousee tällä viikolla suoraan YleX:n soittarille: Keko Salatan Melkein kuollut vai Vilma Alinan Tulevaisuuden lupauksii?

Elokuvasta Straight Outta Compton, näyttelijä Corey Hawkins.

Dr. Dre toi gangsta rapin muhkeat soundit myös valkonaamoille

Straight Outta Compton on sukupolvikokemus.

Ruotsin poliisi ei pysäyttänyt Snoop Doggia turhaan – huumetestin alustava tulos selvillä

Snoop Dogg vakuutteli Instagramissa, ettei Ruotsin poliisi ollut löytänyt mitään huumeisiin viittavaa. Totuus näyttää kuitenkin olevan toinen.

Snoop Dogg haistattelee Ruotsin poliisille huumetestin jälkeen: Polttelen vieläkin

Rap-tähti Snoop Dogg joutui lauantai-iltana Ruotsissa poliisin huumetesteihin. Räppäri kuvasi illan kulun Instagram-tilillään ja sanoo nyt boikotoivansa Ruotsia.

Snoop Dogg hylkää seksismin lyriikoissaan: mitä jää jäljelle?

Tältä vanhat biisit näyttävät uuden lupauksen valossa.

Onnea, Kendrick Lamar!

King Kunta -kappale äänestettiin suoraan YleX:n soittarille.

Snoop Dogg vai Kendrick Lamar suoraan soittarille?

Kumman kappaleen sinä tahdot YleX:n soittolistalle, Snoop Doggin So Many Pros vai Kendrick Lamarin King Kunta?

Snoop Dogg kiinnitettiin HBO-sarjan puikkoihin

Tekeillä on perhedraama, joka sijoittuu 1980-luvun Los Angelesiin.

Kuuntele viikon parhaat biisit – mukana Snoop Dogg, Wöyh ja Kendrick Lamar

YleX:n Uuden musiikin ohjelmien kokoama YleX - Parasta NYT -lista päivittyy viikoittain parhaalla uudella musiikilla.

Tässä ovat kesän 2014 kuunnelluimmat kappaleet YouTubessa

YouTuben menneen kesän kuunnelluimpien kappaleiden kärkeä tähdittävät kappaleet, joiden kaikkien nimessä on vain yksi sana. Kymmenen kuunnelluimman kappaleen listalle nousi myös kaksi vuotta vanha biisi.

Ilves-selfie ja tapaamiset räppäreiden kanssa – katso Snoop Doggin parhaimmat Suomi-kuvat

Rap-artisti Snoop Dogg julkaisi Suomen reissulla ahkerasti kuvia Instagram-tilillään.

Snoop Dogg otettiin hurraten vastaan Hotelli Ilveksessä – katso video

Fanit yllättyivät iloisesti, kun Snoop Dogg astui Hotelli Ilveksen edessä autosta ulos.

Snoop Dogg ihastui suomalaissuunnittelijan poropipoon – katso kuvat

Rap-tähti tykästyi suomalaisuunnittelijan myssyihin niin paljon, että toivoi niitä lisää erivärisinä.

Mikael Gabriel kuvailee Snoop Doggin bäkkäriä: Pari naista, paljon lonkeroa

Mikael Gabriel kuvaili YleX:n haastattelussa eilistä poikkeuksellista seikkailuaan.

Mikael Gabriel Snoop Doggin kanssa jatkoilla - katso

Räppäri Mikael Gabrielista tuli jokaisen Blockfesteillä olleen kateuden kohde, kun nuori artisti kelpuutettiin Snoop Doggin seuraan.

Snoop Dogg huumasi Blockfestin yleisön yllään Tampereen Ilveksen paita - katso keikkakuvat

Blockfestin perjantai-illan pääesiintyjän paitavalinta osui nappiin.

Musta Barbaari nöyränä Blockfesteillä: En mene Snoop Doggin lavalle hyppimään

Musta Barbaari ei aio muiden keikkojen aikana lavoille kiipeillä.

Juontajat yllätettiin suorassa lähetyksessä: helikopteri lennätti jallua ikkunasta

Tekemällä lyömättömän vaikutuksen voi voittaa liput Blockfesteille. Sen käy esimerkiksi jallupullolla ja pienhelikopterilla.

Timo Pieni Huijaus keikkakaveristaan: Snoop Dogg on rento ja hauska kaveri

Timo Pieni Huijaus odottaa jälleennäkemistä Snoop Doggin kanssa Blockfesteillä.

Pian Suomeen saapuva Snoop Dogg väittää: Poltin pilveä Valkoisessa talossa

Blockfesteillä elokuussa esiintyvä hip hop -legenda Snoop Dogg väittää polttaneensa pilveä Valkoisen talon vessassa.

Tuomas Kauhanen: Blockfestin bäkkärillä tehdään fiittidiilejä

Muun muassa Enkeli-hitistä tunnettu räppäri Tuomas Kauhanen esiintyy ensi kuussa kolmatta kertaa Blockfesteillä. Nykyään sooloartistina tunnettu Kauhanen veti ensimmäisen Blockfest-keikkansa Näkökulma-yhtyeen kanssa vuosia sitten.

Suomalaisräppärin naamavippi ruosteessa – ei päässyt omalta keikaltaan bäkkärille

Juju muistelee huvittuneena, kuinka hän ei päässyt oman festarikeikkansa jälkeen takahuoneeseen.

Juju Blockfesteistä: Aion soutaa yleisön yli Snoop Doggin keikalle

Räppäri Juju aikoo liikkua erikoisella tavalla omalta keikaltaan hip hop -legenda Snoop Doggin keikalle Blockfesteillä.

Solonen Blockfesteistä: Odotan, että pääsen heittämään läpsyt Snoopin kanssa

Solonen & Kosola esiintyy jälleen Blockfesteillä. Solonen hehkuttaa elokuussa järjestettävää räppifestivaalia erittäin paljon, vaikka kaikki keikat eivät olekaan menneet siellä aivan käsikirjoituksen mukaan.

Artistit taiteilijanimiensä takana – tunnistaisitko nämä 34 tähteä syntymänimistään?

Mikä on Snoop Doggin oikea nimi? Onko Nicky Minajkin taiteilijanimi? YleX koosti listan musiikkimaailman vaikuttajien oikeista nimistä.

Hans Välimäki kosiskelee Blockfestin menulla Cheekiä ja Snoop Doggia

Hans Välimäen MASU Asian Bistro -keittiö ruokkii Blockfestin kävijöitä exclusive-alueella. Tarjolla on festareilla esiintyvistä artisteista inspiroituneita ruokia.

Viikon Rytmibarometri-voittaja on Isac Elliot!

Ylivoimaiseen Rytmibarometri-viikon voittoon kapusi Isac Elliot!

Onko tässä kesän ärsyttävin renkutus? YleX:n kuuntelijoilta täystyrmäys

Superkaksikko PSY:n ja Snoop Doggin uutuusbiisi sai YleX:n Rytmibarometrissa yhden kautta aikain huonoimmista tuloksista.

Mitä mieltä olet PSY:n (feat. Snoop Dogg) kappaleesta Hangover?

YleX Jälki-istunto soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Ihmisiä valokuvanäyttelyssä.

Photo show of hip hop greats opens in Pori

Portraits of superstars such as Tupac Shakur, Snoop Dogg and Mary J. Blige taken early on in their careers are on display in the Finnish city known for its internationally renowned jazz festival.

Blockfesteillä liki 50 artistia - mukana Snoop Dogg, Tippa-T ja Gasellit

Jokaisena järjestysvuotenaan jo ennakkoon loppuunmyyty kaupunkifestivaali Blockfest on julkistanut koko tulevan kesän artistikattauksensa.

Lämmittele Blockfestejä varten – katso Snoop Doggin keikka

Yle Live tarjoaa Block Festeille saapuvan Snoop Doggin keikan.

Katso Areenasta: Hip hop -starat analysoivat soulin uutta nousua

Hip hop on suuressa roolissa Soul Power! -dokumenttisarjan viimeisessä osassa.

Mitä mieltä olet The Chainsmokersin kappaleesta #SELFIE?

YleX Jälki-istunto soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Maailmankuulujen hip hop -tähtien kuvat esillä Porissa

Porissa nähdään tänä kesänä joukko maailmankuulujen hip hop -tähtien valokuvia. Valokuvaaja Chi Modun ensimmäinen laaja yksityisnäyttely Yhdysvaltojen ulkopuolella esittelee suomalaisille monia tunnettuja artisteja, kuten Tupac Shakurin, Snoop Doggy Dogin, Notorius B.I.G:in., Mary J. Bligen ja L-L Cool J:n.

Blockfest-liput nyt myynnissä

Aina ennakkoon loppuunmyyneen Blockfestin lipunmyynti on alkanut.

Snoop Dogg mikrofoni kädessään esiintymässä.

Snoop Dogg Tampereen Blockfesteille - YleX mukaan tapahtumaan

Yhdysvaltalainen rap-artisti esiintyy Tampereella elokuussa 2014 järjestettävillä Blockfesteillä. YleX on tapahtuman uusi mediakumppani.

Snoop Dogg – ja YleX Blockfesteille

YleX on tänä vuonna mukana Blockfesteillä. Festivaali julkisti tänään ensimmäiset esiintyjänsä.

Snoop Doggin ja Lupe Fiascon uutuusbiisillä räpätään Kimi Räikkösestä - kuuntele

Yhdysvaltalaisen fuusiojazz-kokoonpanon uutuusbiisillä fiilistellään F1-tähti Kimi Räikkösen nopeutta ja varikkopysähdyksiä.

Kimi Räikkönen

Suosittu jenkkiräppäri riimittelee Kimi Räikkösestä uudella biisillään

Lupe Fiasco mainitsee suomalaisen F1-tähden muutama viikko sitten julkaistulla kappaleella.

Robin Thicke lupaa: En twerkkaa Snoopin kanssa

Robin Thicke vannoo, ettei hän aio twerkata Snoopin (Snoop Doggy Dogg, Snoop Dogg, Snoop Lion, Snoopzilla) kanssa MTV-gaalassa.

Lisää supertähtiä MTV:n EMA-gaalaan

Vuoden 2013 MTV EMA -gaalan artistijoukko kasvaa.

Snoop Dogg vai Snoop Lion – ei vaan Snoopzilla

Räppärinä tunnettu Snoop Dogg on jälleen vaihtanut taiteilijanimeään musiikillista projektia varten.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle