Uusimmat artikkelit

Jaakko Eino Kaleville iso kansainvälinen palkinto – aiemmin EBBAn ovat voittaneet Emeli Sandé, Adele ja MØ
European Border Breakers Award -palkinto myönnetään artisteille, jotka ovat tehneet läpimurron myös kotimaansa ulkopuolella.

Weekend Festivalilla tanssittanut brittisensaatio Rudimental: Meillä ei ole enää aikaa käydä etsimässä fiittaajia pubeista
Rudimentalin uusi We The Generation -levy on julkaistaan ensi kuussa. Bändi on työstänyt levyä keikkakiertueellaan.

Lisää ulkomaisia tähtiä Pori Jazzeille
Pori Jazz on kiinnittänyt seitsemän uutta esiintyjää kesän festivaaleille. Heinäkuussa festivaalilla nähdään muun muassa poptähti Emeli Sandé sekä legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Kool & The Gang.

Emeli Sandé ja Kool & The Gang Pori Jazzeille
Pori Jazz on kiinnittänyt seitsemän uutta esiintyjää kesän festivaaleille. Heinäkuussa Kirjurinluodossa nähdään muun muassa soul- ja pop-tähti Emeli Sandé sekä legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Kool & The Gang.

Mary J Blige löysi soundinsa uudestaan Disclosuren avustuksella
R'n b -diiva todistaa olevansa edelleen ajankohtainen ja alati uusiutuva artisti.

Kuuntele Ella Hendersonin debyyttialbumi ennakkoon
Ella Hendersonin uusi albumi julkaistaan virallisesti ensi viikolla.
Yle Live: Emeli Sandé Albert Hallissa
Emeli Sandé piti upean konsertin tavoitellussa Lontoon Royal Albert Hallissa marraskuussa 2012.

Rock palaa myyntilistojen huipulle Iso-Britanniassa
Rockalbumit myyvät jälleen Iso-Britanniassa enemmän kuin poplevyt.

Mitä mieltä olet James Arthurin kappaleesta You’re Nobody ’til Somebody Loves You?
YleX Iltapäivä soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Tuore naisartisti Sandhja haluaa halin
Sandhja tuo suomen vaniljaiseen pop-kenttään maustetta, tunnetta ja ennen kaikkea ääntä!

James Arthur ui John Newmanin vanavedessä
James Arthur voitti vuonna 2012 Brittien The X Factoyn. Nyt James aikoo voittaa sinun sydämen.

Yksinoikeudella YleX.fi:ssä: Kuuntele Tinie Tempahin uusi albumi ennakkoon
Tinie Tempahin perjantaina 1.11. julkaistava uutuusalbumi on nyt kuunneltavissa ennakkoon YleX:n nettisivuilla - yksinoikeudella Suomessa!

Tinie Tempahin uutuusalbumi maanantaista lähtien ennakkoon vain YleX.fissä
Tinie Tempahin odotettu uutuusalbumi tulee kuunneltavaksi ennakkoon YleX:n nettisivuille.

Viikon Rytmibarometri-voittaja on Zedd!
Nuoren dj:n uutuus kappale Stay the Night vahvistettuna Paramoren Hayley Williamsilla vakuutti YleX Iltapäivän kuulijat.

Mitä mieltä olet Naughty Boyn (feat. Emeli Sandé) kappaleesta Lifted?
YleX Iltapäivä soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Katso Emeli Sandén huikea Yle Live -keikka
Brittilaulajatar Emeli Sandé palkittiin helmikuun 2013 Brit Awardseissa sekä parhaana naislaulajana että parhaan levyn tekijänä.

Unohda tungos ja vessajonot – katso syksyn parhaat keikat kotisohvalta
Yle Live tarjoaa mahdollisuuden nauttia parhaista keikoista television välityksellä. Syksyn tarjontaa mahtuu niin Kings of Leonia kuin Christina Aguileraakin.

Huippupopparit pääsivät Guinnessin ennätystenkirjaan
Taylor Swift, One Direction, Calvin Harris sekä Emeli Sandé pääsivät syyskuussa julkaistavaan Guinness World Records 2014 -teokseen listasaavutuksistaan.

Emeli Sande: Oli mahtavaa kirjoittaa Katy Perryn kanssa biisejä
Hittinikkari Emeli Sande nautti Katy Perryn kanssa kirjoittamisesta.

Tuhma poika kietoo lallattelun tyylikkääseen pakettiin
Naughty Boyn ja Sam Smithin tiukka lallattelu tunkeutuu väkisin korviin!

Brittilaulajattarelta keskaria Noel Gallagherille
Rääväsuuna tunnettu brittirokkari Noel Gallagher laukoi Brittien parhaaksi naisartistiksi valitun Emeli Sandén musiikin olevan mummoille.

Nämä artistit palkittiin Brit Awardseissa
Lontoon 02 Areenalla järjestetyn gaalan kuningatar oli Emeli Sande.

Emeli Sande palkittiin Britt Awardseissa vuoden levystä sekä parhaana naisartististina
Laulajatar Emeli Sande palkittiin Britannian vuoden parhaimmasta albumista "Our Version of Events" . Sande sai kantaakseen myös parhaan naislaulajan palkinnon.

Brit Awards järjestetään tänään – katso kuvat kulisseista
Massiivinen Brit Awards -gaala järjestetään tänä iltana Lontoossa.

Brit Awards tarjoaa supertähdille majoituksen puumajassa
Voisitko kuvitella esimerkiksi Justin Timberlaken laulamassa Suit & Tie -hittiään puumajan kuistilla?

Brittitähti bailaa joka viikko saman syyn takia
Emeli Sandé on yksi tämän hetken kiinnostavimmista brittitähdistä.

Brit Awards -ehdokkaat julkistettiin
Laulajatar Emeli Sandé keräsi peräti neljä ehdokkuutta, kun Brit Awards -ehdokkaat julkistettiin torstaina.

Katso EBBA-gaala livenä – ehdolla ja esiintymässä kotimainen French Films
Eurosonicin kumppanuusmaaksi tänä vuonna valittu Suomi näkyy Euroopan tärkeimmän live-alan tapahtuman showcase-lavoilla monien artistien voimin.

YleX tarjoaa kovaakin kovemman kesäfestaripaketin jouluna
YleX:n uuden musiikin ohjelmat tarjoavat timanttisia keikkoja ja kesäfestareiden parhaat palat.

Labrinth avautuu yhteistyöprojekteista – Rihannan kanssa vaikeuksia
Laulaja-lauluntekijä ja tuottaja Labrinth ja Rihanna tekivät yhdessä biisiä Rihannan tuoreimmalle Unapologetic-albumille. Miehen mukaan Rihannan kanssa työskenteleminen ei ollut helppoa, mutta Emeli Sanden kanssa työskenteleminen sujui todella hyvin.

Naisartistit jyräävät myydyimpien albumien listalla
Briteissä myydyimpien albumien listaa hallitsevat naiset.

Emeli Sande putsasi pöydän MOBO Awards-gaalassa
Englannin Liverpoolissa jaettiin lauantai-iltana palkintoja MOBO-gaalan merkeissä.

Uusi popin prinsessa on syntynyt
18-vuotias brittipoppari näyttää nyt musiikillisen kaapin paikan!

Laittomasti ladattujen albumien Top10 julkistettiin Briteissä
Listan alkupäästä löytyy viime vuonna julkaistu debyytti. Britit ovat innokkaita piraatteja - maahan virtaa toiseksi eniten maailmassa laittomia albumeja vertaisverkkoja pitkin.

Suomessa kesällä vieraillut brittitähti meni viikonloppuna naimisiin – taiteilijanimi vaihtuu
Pori Jazzeilla kesällä konsertoinut Emeli Sandé ja hänen pitkäaikainen poikaystävänsä vihittiin lauantaina.

Huipputähdet valloittivat olympialaisten päätösjuhlissa – katso kuvakooste
Olympialaisten päätösjuhlissa Lontoossa esiintyivät muiden muassa Muse, Emeli Sandé, One Direction ja Spice Girls.

Olympia-avajaisissa kehnot keikkapalkat - Paul McCartney sai esiintymisestään yhden punnan
Jos musiikin huipputähdet nauttivat yleensä kovista keikkapalkkioista, ei niin ollut Lontoon olympialaisten avajaisten kohdalla. Supertähdet olivat mukana vapaaehtoishengessä.

Olympialaisten avajaisseremonia-soundtrack ampaisi myyntitilastojen kärkeen
Ohjaaja Danny Boylen uskomaton olympia-avajaisseremonia Lontoossa siivitti gaalan virallisen soundtrakin lentoon myyntilistoilla.

Skottilaulajatar Emeli Sandé Suomessa: Menestys tuntuu jo vähän hullultakin
Emma-gaalassa aiemmin tänä vuonna esiintynyt skottitähti Emeli Sandé esiintyi eilen Pori Jazzien pääesiintyjänä.

Emeli Sandé on lauluntekijänä kuin terapeutti
Skotlantilainen soul- ja r'n'b-laulaja Emeli Sandé ponnahti pinnalle vuosi sitten. Alkuvuodesta ensimmäisen levynsä julkaissut laulajatar on vasta 25-vuotias, mutta hänellä on jo pitkä kokemus musiikkialalta. Sandé on ehtinyt tehdä musiikkia muille artisteille, kuten Leona Lewisille ja Susan Boylelle. Työtään lauluntekijänä hän vertaa terapeutin työhön.

Alkuperäinen Sugababes-kokoonpano aikoo jatkaa tällä nimellä
Sugababes-nimi on levy-yhtiön omaisuutta ja tästä syystä paluuta tekevä bändin alkuperäinen tyttökolmikko onkin rekisteröinyt uuden nimen.

Take That ja George Michael luovat olympiaspektaakkelin
Lontoon kesäolympialaiset huipentuvat tähtinimiä vilisevään kattaukseen, kun elokuun päätösseremoniassa lavalle astelevat Take That, The Who, George Michael ja Emeli Sande.

Emeli Sande albumilistan ykköseksi surkeasta myynnistä huolimatta
Emeli Sanden levy Our Version of Events komeilee tällä hetkellä Britannian albumilistan kärjessä.

Vieläkö on tilaa tälle tuoreelle naisartistille?
Vaikka Briteistä tulee kuumia naisartisteja kuin liukuhihnalta, niin tämä tuore kokelas kannattaa ehdottomasti huomioida!

YleX:n vappuilta täyttyy livekeikoista - mukana Emeli Sandé
Vapun voi viettää musiikkia kuunnellen.

Emeli Sandé: Halusin laulaa asioista, joista ihmiset luulevat ettei saisi
Debyyttialbumillaan valloittava brittiartisti Emeli Sandé ei pelkää näyttää tunteitaan.

Pori Jazziin ei uusia suuria nimiä
Porin jazzfestivaalilla vierailee brittisoulin nouseva tähti Emeli Sandé. Pori Jazz julkisti kesän ohjelmistonsa tiistaina. Festivaali on budjetoitu 52 000 myydyn lipun varaan.

Pori Jazz astuu Flow’n tontille - tänä vuonna lavalla kuumia artisteja
Pori houkuttelee maastoonsa nyt aikuisia hipstereitä.

Coldplay tarjoaa kuumalle naistulokkaalle hienon mahdollisuuden
Emma Gaalassakin esiintynyt nuori lahjakas skottiartisti Emeli Sande saa hienon mahdollisuuden. Hän pääsee nimittäin supersuositun Coldplayn lämppäriksi heidän jenkkirundilleen tänä vuonna.

Emeli Sandé jätti aivot narikkaan ja ryhtyi laulamaan
Skotlantilaislaulaja Emeli Sandé kertoo, että hän oli ennen laulu-uransa alkua aivan järjetön hikipinko.