Uusimmat artikkelit
Harry Styles voitti vuoden albumin Grammyn – poptähti Beyoncesta tuli eniten Grammy-palkintoja koskaan voittanut
Vuoden levytykseksi valittiin yhdysvaltalaisen poplaulajan Lizzon About Damn Time. Suomalaistuottajat jäivät ilman palkintoa.
Jon Batiste kahmi Grammyja viidessä kategoriassa – Silk Sonic -superduo palkittiin vuoden levytyksestä ja kappaleesta
Gaalassa kuultiin Ukrainan presidentin etukäteen nauhoitettu puhe, jossa hän kehotti artisteja täyttämään sodan aiheuttamaa hiljaisuutta musiikilla.
Aiemmin peruttu Grammy-gaala järjestetään huhtikuussa Las Vegasissa
Alun perin Grammy-gaala oli tarkoitus järjestää tammkuun lopulla.
Grammy-gaalaa lykätään koronan takia – omikronvariantti aiheuttaa järjestäjien mukaan liikaa riskejä
Grammy-seremonia järjestettiin viime vuonna poikkeusjärjestelyin, mutta tänä vuonna tilaisuuden oli tarkoitus palata normaaliin. Nopeasti leviävä koronavariantti muutti kuitenkin suunnitelmia.
Mika Kares mukana tavoittelemassa Grammy-palkintoa Helsingin kaupunginorkesterin kanssa
Eurajokelaislähtöinen laulaja on pääroolissa Helsingin kaupunginorkesterin Herttua Siniparran linna - oopperassa, josta tehty levytys on ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi oopperalevytysten sarjassa.
Grammy-ehdokkaat julkistettiin – Jon Batiste kahmi 11, Justin Bieber, Doja Cat ja H.E.R. puolestaan 8 ehdokkuutta
Grammy-palkintoja on viime vuosina syytetty epätasa-arvosta ja korruptiosta. Palkintojen on epäilty päätyvät artisteille, joilla on vaikutusvaltaiset taustavoimat.
The Chieftainsin perustaja Paddy Moloney on kuollut
Paddy Moloney levytti ja konsertoi yhtyeensä kanssa 1960-luvun alkupuolelta asti.
Grammy-palkittu Lizzo puhuu kehopositiivisuudesta, mutta kritisoi sen kaupallistamista: "Jos puhuttaisiin vain normaaleista vartaloista?"
Amerikkalainen laulaja-räppäri rohkaisee naisia rakastamaan vartaloitaan somessa, jonne hän postaa paljastavia kuvia itsestään miljoonien nähtäväksi. Kunnianhimoinen muusikko kertoo Ylen haastattelussa olleensa uupumisen partaalla ennen koronaa.
Naisartistit kahmivat Grammy-palkintoja – Beyoncé rikkoi ennätyksen
Palkintojuhla pidettiin Los Angelesissa yöllä Suomen aikaa, koronatilanteen vuoksi ilman suurta yleisöä.
Jazzpianisti Chick Corea on kuollut
Corea voitti urallaan 23 Grammy-palkintoa.

Kritiikki viihdealan palkintogaaloja kohtaan kasvaa – kanadalaisartisti The Weeknd syyttää Grammy-palkintokomiteaa korruptiosta
Viihdealan palkintoihin vaaditaan läpinäkyvyyttä ja tasapuolisuutta kaikkialla maailmassa.
RSO:n ja Hannu Linnun Lutoslawski-levylle GRAMMY-ehdokkuus
Ehdokkuus on RSO:n toinen.

Hannu Linnun johtama Radion Sinfoniaorkesteri jälleen ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi
Myös suomalaissäveltäjä Kaija Saariahon musiikkia sisältävä levytys on ehdolla parhaan klassisen kokoelman Grammy-palkintoon.
Gaalasesonki on täällä, ja kaikki on taas pilalla! Mihin Emmoja, Oscareita ja Grammyja tarvitaan?
Palkintogaalat tuntuvat ajautuvan kohusta toiseen.

Billie Eilish vei kaikki tärkeimmät Grammyt – Koripallolegenda Kobe Bryantin kuolema varjosti Grammy-gaalaa
Musiikkialan Oscareiksikin kutsutut Grammyt jaettiin Los Angelesissa.

Grammy-palkinnot jaetaan kohun keskellä – Erotettu toimitusjohtaja väittää, että tuloksia peukaloidaan
Toimitusjohtaja Deborah Dugan syyttää lisäksi Grammyt jakavan tahon neuvonantajaa seksuaalisesta häirinnästä.

I'll Be There for You... – Frendien tunnarin luoja on kuollut
Allee Willisin kynästä on kotoisin myös Earth, Wind & Fire -bändin jättihitit September ja Boogie Wonderland.
RSO:n ja Hannu Linnun Saariaho-levylle GRAMMY-ehdokkuus
Palkinnot jaetaan 27.1.2020.

Radion sinfoniaorkesteri sai Grammy-ehdokkuuden
RSO kilpailee Grammy-pystistä parhaan klassisen kokoelman sarjassa.

Nelinkertainen Oscar-voittaja André Previn on kuollut
Previn voitti urallaan neljä Oscaria ja kymmenen Grammy-palkintoa.

Vaikuttavat naiset marssivat esiin Grammyissa: Michelle Obama ja eturivin esiintyjät muistuttivat musiikin voimasta
Kovassa nosteessa ollut Cardi B teki historiaa rap-palkintojen saralla.

Herätys: Somettaminen voi heikentää työn tuottavuutta, ammattilaisia koulutetaan kohtaamaan isät, Lady Gaga rohmusi Grammyja
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Lady Gaga ja Childish Gambino juhlivat Grammy-gaalassa
Vuoden albumi meni countrytähti Kacey Musgravesille.

Musiikin kirkkaimmat tähdet saavat Grammyt ensi yönä – ehdolla myös Bradley Cooper ja Lady Gaga
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä selviää arvostettujen musiikkipalkintojen saajat. Grammy-gaala järjestetään tällä kertaa Los Angelesissa.
Kolumni: Tahdon jännittää Emma-gaalassa sitä, mitä sanottavaa artisteilla on, enkä sitä, kuka kännissä kiittää ja ketä
Emma-gaalan kiitospuheet kaipaavat lisää kipinää!

Ranskalaissäveltäjä Michel Legrand on kuollut – tunnettiin muun muassa Cherbourgin sateenvarjot -elokuvan musiikista
Viisi Grammyä ja kolme Oscaria voittanut Legrand kuoli launtaina 86-vuotiaana.
Twenty One Pilots keikalle Suomeen
Elektropop-duo saapuu Helsinkiin helmikuussa.

Siinä vierähti 40 vuotta, ennen kuin Ilmavoimien Big Band ja Jyväskylä Sinfonia pääsivät yhdessä lavalle
Jyväskylä Sinfonian ja Ilmavoimien soittokunnan täydet kokoonpanot ovat viimeksi tehneet yhteistyötä 40 vuotta sitten viihdekonsertissa helmikuussa 1978.

Suomalainen mukana Grammy-palkitussa elokuvassa: ”En edes tiennyt, että elokuville jaetaan Grammyja”
Suomalainen elokuvaleikkaaja Lasse Järvi on tehnyt uransa pääosin Yhdysvalloissa.

Trump-kirjasta riitti riemua Grammy-juhlassa – Clinton nauratti yleisöä Trumpin myrkkykammolla
Taiteilijaväki nauroi presidentti Trumpin kustannuksella Grammy-gaalassa.

Herätys: Niinistö jatkaa presidenttinä, asuntoja rakennetaan vauhdikkaasti ja Yhdysvalloissa jaettiin Grammyja
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Bruno Mars voitti tärkeimmät Grammyt – Tämän vuoden gaalassa tasa-arvoa tuettiin valkeilla ruusuilla
32-vuotias laulaja-lauluntekijä Bruno Mars sai kaikkiaan kuusi Grammya. Nousevan tähden palkinnon sai kanadalainen Alessia Cara.
Erilaisia outoja ja keinotekoisia kaikuja… Avaruusromua 14.1.2018
Katsaus vuoden 2017 ulkomaiseen avaruusromu-tarjontaan.

Räppäri Jay-Z napsi eniten Grammy-ehdokkuuksia, myös suomalaisväriä ehdokaslistalla
Jay-Z:n ulottuvilla on kahdeksan palkintoa. Vuoden albumi -ehdokkaista enemmistö on ensi kertaa räp-levyjä.

Kantrimusiikin suuruus on poissa – Glen Campbell on kuollut
Yhdysvaltain Arkansasissa syntynyt Glen Campbell julkaisi viimeisimmän albuminsa kesäkuussa.

Blues-harpisti James Cotton on kuollut
Grammy-palkittu Cotton soitti bluesin ja rockin suuruuksien kanssa.

Grammy-gaalan ihanin ihminen oli Adele – kaikki mitä hän teki oli täydellistä, vaikka laulaja mokasikin livelähetyksessä
Adele voitti neljä Grammyä, kehui Beyoncén maasta taivaisiin ja selätti esiintymisen aikana kohtaamansa ongelmat.

Adele ja David Bowie kahmivat Grammy-palkintoja
Adele ja David Bowie voittivat molemmat viisi Grammya. Kommelluksilta ei säästytty tänäkään vuonna.

Herätys: David Bowielle viisi Grammya, koulujen kriisivalmiudessa on puutteita ja kuinka lämmintä tänään onkaan?
Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Alkavan viikon pääaiheet: Grammyt jaossa, abit viettävät penkkareita, ystävänpäivä on tiistaina ja etelän koululaiset pääsevät hiihtolomalle perjantaina
Lisäksi ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut jatkuvat Itävallassa.

Grammy-gaalan pop-kuningatar on joko Beyoncé tai Adele
Musiikkialan Oscareissa eli Grammy-gaalassa on ensimmäistä kertaa ehdolla artisti, joka on luonut uransa striimauksilla.

Maailman merkittävin musiikkigaala lähestyy: nämä aiheet puhuttavat suomalaisia Grammyissä
Onko Grammy-ilta Adelen vai Beyoncén? Palkitaanko Justin Bieberin Purpose, jota on ollut tuottamassa suomalainen Nico Hartikainen alias Nico Stadi? Miten Grammy-trendit eroavat Emma Gaalan ilmiöistä?

Paula Vesala kahmi Emmat kainaloonsa
Ueampia Emmoja saivat Paula Vesalan ohella JVG sekä ALMA. Vuoden live Emma lähti Antti Tuiskulle.

Grammy-palkittu Taylor Swift valoi puheessaan uskoa nuoriin naisiin – video
– Uranne varrella on ihmisiä, jotka yrittävät typistää menestyksenne tai ottaa kunnian maineestanne. Mutta keskittykää työhönne, älkää antako heidän häiritä, Taylor Swift sanoi palkintopuheessaan. Hän on ensimmäinen nainen, joka palkitaan toistamiseen vuoden albumi -Grammyllä.

Grammy-gaalan tärkeimmät hetket: Taylor Swift kuittaili Kanye Westille, Adele epäonnistui ja Kendrick Lamar otti voimakkaasti kantaa mustien oikeuksien puolesta
Yhdysvaltojen suurin musiikillinen palkintogaalaa juhlittiin 15. helmikuuta. Kendrick Lamar oli illan ahmatti voitettuaan peräti viisi Grammy-palkintoa.

Räppäri Kendrick Lamarille viisi Grammy-palkintoa
Parhaan äänikirjan palkinnon voitti Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter.

Yhdysvaltain musiikkiala palkitsee taas parhaansa: Grammy-gaalan kuninkaallisia ovat Kendrick Lamar ja Taylor Swift
Vuoden suurimman musiikkialan palkintogaalan avaa Taylor Swift, josta povataan yhtä illan jättipotin voittajista. Hyvää pokaalisaalista odottaa myös rappari Kendrick Lamar, joka on ehdolla peräti 11 kategoriassa; saavutus joka on ylitetty Grammy-historiassa vain kahdesti. Luvassa on tunteikkaita puheita, huikeita musiikkiesityksiä ja haikeita kunnianosoituksia vuoden mittaan kuolleille artisteille.
Earth, Wind & Fire -yhtyeen perustaja Maurice White on kuollut
White kuoli kotonaan Los Angelesissa keskiviikkona. Hän oli 74-vuotias.