Uusimmat artikkelit
Pulkkanen nousi Euroopan-kiertueen turnauksen kärkipaikalle – "Tuntuu, että pystyn voittamaan tämän"
Tapio Pulkkanen pelasi huippukierroksen golfin Euroopan-kiertueen Prahan osakilpailun kolmantena päivänä.

23-vuotias Morikawa golfasi dramaattisten vaiheiden jälkeen voittoon, Norjan Hovland kolmas
Kisavoitto oli Collin Morikawalle uran toinen PGA-kiertueella.

Koronaviruspandemia sotkee lisää golfin Euroopan-kiertueita
Koronaviruspandemia on iskenyt voimakkaasta kansanväliseen huippugolfiin.

Mikko Korhonen kaukana kärjestä PGA Championshipissä – puolustava mestari johtaa
Brooks Koepka johtaa major-turnausta avauskierroksen jälkeen.

Eurooppa kiri Ryder Cup -johtoon historiallisella hallinnalla
Eurooppa vei kaikki perjantai-iltapäivän nelinpelit ja johtaa Yhdysvaltoja avauspäivän jälkeen.

Mikko Korhosen ensimmäinen major-turnaus päätökseen – todella karut viimeiset väylät: "Lähinnä eloonjäämistaistelua"
Golfari Mikko Korhonen jäi jatkopaikasta kolme lyöntiä uransa ensimmäisessä major-tunauksessaan PGA-mestaruuskilpailussa.

Patrick Reed voitti uransa ensimmäisen major-turnauksen
Patrick Reed ei päästänyt ketään ohitseen päätöskierroksella.

Tiger Woods nipin napin jatkoon, Patrick Reed Masters-turnauksen kärjessä
Viime aikoina Tiger Woods on esittänyt orastavia merkkejä paluusta huipulle.

Ilonen sijalla 26 Malmössä - pipolle oli käyttöä
Mikko Ilonen on jaetulla 26. sijalla Euroopan kiertueen kilpailussa Malmössä avauskierroksen jälkeen.

Urheiluilta: Millaista on moderni ammattiurheilu?
Yle Puheen Urheiluilta keskiviikkona 26.4.2017 kello 18.03 – 20.00 käsitellään modernin urheilun kokonaisuutta.

Ilosella ongelmia puttipelissä
Mikko Ilonen ( 69-73-72-70,-4) nousi Euroopan kiertueen Dubain kisan päätöskierroksella yhdeksän sijaa ja oli 32:s.

Korhonen golfaa kymmenentenä Abu Dhabissa - "Lyönneistä uupui jotenkin tehoa"
Mikko Korhonen on kymmenentenä Euroopan kiertueen kilpailussa Abu Dhabissa avauspäivän jälkeen. Mikko Ilonen on sijalla 52.

Mitä juuri näin? Tässä TOP 10 Rion olympiakisojen hienoista ja hämmentävistä tilanteista
Yle Urheilu muistelee näin vuoden loppuessa kuluneen urheiluvuoden tapahtumia ja tarinoita. Rion olympiakisoissa nähtiin toinen toistaan hienompia urheilusuorituksia, mutta myös tilanteita, jotka saivat hieraisemaan silmiä. Tässä TOP 10 -lista tapahtumista, joita ei ihan joka päivä kisoissa näe.

Golftähti Henrik Stenson Ruotsin vuoden ykkönen
Golfpelaaja Henrik Stenson on palkittu Ruotsin vuoden ykkösurheilijana.

TOP5: Mitä ihmettä – hämmentäviä hetkiä Rion olympialaisissa
Rion olympialaisissa katsojat joutuivat hieraisemaan silmiään muutamaan otteeseen. Mitä ihmeessä golfari Henrik Stensonin ja lammikon kaimaanilla oli meneillään kesken kilpailun, ja miksi norjalaistoimittaja räppäsi Usain Boltille tiedotustilaisuudessa?

Video: Rose on ensimmäinen golfin olympiavoittaja sitten vuoden 1904
Golf palasi olympiaperheeseen 112 vuoden tauon jälkeen Riossa. Justin Rose kruunattiin olympiavoittajaksi sunnuntaina.

Stenson ennakoi maaotteluhenkeä Riossa: Toivottavasti kuten yleensä ja Ruotsi voittaa
Ruotsin ykkösgolfari Henrik Stenson on voittanut golfissa liki kaiken ja parhaillaan hän havittelee olympiakultaa. Suomalaisgolfarit Roope Kakko ja Mikko Ilonen ovat Stensonille tuttuja kavereita. Mikäli kärkitaistossa tulee Suomi-Ruotsi-otteluiden henkeä, toivoo Stenson siinä käyvän kuten yleensä näissä maaotteluissa.

Video: Ruotsin Stenson tökkäsi kaimaania kesken golf-kierroksen
Ruotsalainen Henrik Stenson on olympiagolfissa toisella sijalla, kun kolmannen päivän kierrokset ovat vielä kesken. Kesken tämänpäiväisen pelin golfkonkari sai päähänsä käydä tökkäisemässä radan viereisessä lammessa muina matelijoina kelluskelevaa kaimaania. Yle Urheilun eläinrakkaiden toimittajien jaosto toivookin, että vikkeläliikkeinen peto saisi tehtyä vastaiskun golfin päätöspäivänä kiusantekijälleen.

Video: Ilonen paranteli asemiaan - Kakolla vaisu kierros
Mikko Ilonen pelasi toisen kierroksen 69 lyönnillä. Roope Kakko sen sijaan on tuloslistan hännillä. Ilosen kierroksen näet kuvaa klikkaamalla, Kakon suoritus jutun lopusta.

Hole in onen taituroinut Ylelle: "Se oli se hauska osa"
Brittiläinen huippugolfari myönsi, että Rion olympiagolf kävi kovin kinkkiseksi alkumatkasta iskemänsä historiallisen sankariteon jälkeen. Ruotsin Henrik Stenson kiinnitti huomiota kentän tuulisuuteen.

Rion olympialaiset: Roope Kakko
Vuonna 1982 syntynyt Roope Kakko on kahdesti voittanut golfin Euroopan haastajakiertueen osakilpailun vuosina 2004 ja 2013 sekä kerran Euroopan kiertueen osakilpailun vuonna 2015.

Another duel in the sun? – Tony Melville's rallyblog
As I write the Open Championship has just reached its conclusion and we have a new – and highly deserving - major winner, Swede Henrik Stenson. He finished at -20, three shots ahead of America’s Phil Mickelson, setting a record low total in the history of the Open. It was not the win, but the manner of the win which will leave indelible memories - a truly fantastic, ebb-and-flow head to head contest reminiscent of Nicklaus and Watson in their heyday. That’s what fans want and that’s what they’re happy to pay for, whatever the sport may be.

Hermoja raastava kaksinkamppailu golf-trillerissä – ja ruotsalainen voitti
Ruotsin golfhullu kansa on saanut historiansa ensimmäisen miesten major-voittajan lähes epätodellisessa British Openissa. Henrik Stenson peittosi aivan lopputaipaleella Phil Mickelsonin, joka muutama vuosi aiemmin nappasi häneltä voiton traumaattisesti nenän alta.

Stenson kärkipaikalta British Openin päätöspäivään
Ruotsalainen Henrik Stenson hakee uransa ensimmäistä major-voittoa.

McIlroy ei selittele heikkoja tuloksiaan – "Tämä on British Open"
Rory McIlroy juhli kaksi vuotta sitten golfin British Openin voittoa, mutta tänä vuonna pohjoisirlantilaisella on ollut pelissään vähän juhlan aihetta.

Suomalaisgolffarit kaukana kärjestä
Roope Kakon toinen kierros Euroopan kiertueen Saksan osakilpailussa ei mennyt nappiin. Avauskierroksen jälkeen kuudentena ollut Kakko romahti toisella kierroksella tuloslistalla lähes 50 sijaa alaspäin.

Rio sytyttää golfarit kiireisenkin kauden keskellä: "Olen yksi harvoista ja se on hienoa"
Huippugolfarit osaavat arvostaa olympiaturnausta, vaikka kiireisen kauden aikana suurimmat tavoitteet liittyvät major-turnauksiin.

Major-kausi vauhtiin – joko olisi Stensonin vuoro?
Maailmanlistan kolmen kärjestä vain yksi on ehdoton voittajasuosikki viemään kauden ensimmäisen major-turnauksen voiton.

Golfkausi alkoi mainiosti - Mikko Korhonen kärjen tuntumassa
Mikko Korhonen avasi kautensa todella mainiolla kierroksella Abu Dhabissa.

Mickelson löi parvekkeelle, varis vei pallon: outoja videoita British Openista
Old Coursen tuulisella kentällä on viikonlopun aikana sattunut ja tapahtunut. Yle Urheilu kokosi British Openin koomisia ja huikeita videohetkiä.

Woodsilla uran huonoin U.S. Openin kierros, ruotsalaispelaaja jaetulla kärkipaikalla
Tiger Woodsin peli ei kulkenut ollenkaan U.S. Openin avauspäivänä. Woodsia huonommin kierroksen kiersi vain kaksi pelaajaa.

Mikko Ilonen selkeä altavastaaja: ”Täytyy olla hereillä”
Ennakkoasetelmissa Mikko Ilonen on viimevuotisesta World Match Play -kisan voitostaan huolimatta selkeä altavastaaja Match Play Championshipissa.

Mikko Ilonen, Tiger Woods ja Rory McIlroy ovat Masters-turnauksen kiinnostavat nimet
Mikko Ilosen pitää pelata parhaalla tasollaan kaksi kierrosta päästäkseen mukaan kahdelle viimeiselle viikonlopun kierrokselle, kirjoittaa Kalle Virtapohja.

Mikko Ilonen Tiger Woodsin yläpuolella maailmanlistalla
Mikko Ilonen ohitti maanantaina golfin maailmanlistalla Tiger Woodsin. Ilonen putosi listalla kaksi sijaa ja Woods yhdeksän.

Ilosen kausi alkaa torstaina - vastassa heti maailman kärkikaksikko
Abu Dhabin kilpailussa ovat mukana Rory McIlroy ja Henrik Stenson.

Ilonen sykähdytti Hilkka ja Matti Ahdetta
Mikko Ilosen suurvoitto golfin Euroopan kiertueen reikäpelin mestaruuskisassa lokakuussa sykähdytti Hilkka ja Matti Ahdetta viime vuonna suomalaisessa urheilussa.

Ilosella takkuaa Dubaissa - "Ilmassa henkistä väsymystä"
Suomen golfsuuruus Mikko Ilonen (74-76,+6) on European Tourin päätöskilpailussa kahden päivän jälkeen 58:ntena.

Ilonen wins World Match Play title
Finnish golfer Mikko Ilonen has won the World Match Play Championship at London Golf Club. It’s Ilonen’s biggest tournament win of his career, carrying prize money of 650,000 euros.

Ilonen tylynä suurvoiton jälkeen: "Ei vielä lähellä tavoitetta"
Golfaaja Mikko Ilonen oli sunnuntaina tyytyväinen historiallisesta voitostaan, mutta kertoi olevansa vielä kaukana itselleen asettamista tavoitteista.

Ilosen valmentaja viestitteli Stensonin kanssa: "Pyysin olemaan kohtelias Mikolle"
Mikko Ilosen valmentaja Timo Rauhala oli Urheiluruudun vieraana heti Ilosen suurvoiton jälkeen. Myös finaalivastus Henrik Stensonia valmentanut Rauhala kävi viestinvaihtoa ruotsalaisen kanssa ennen finaalia. Katso Urheiluruudun haastattelu kuvaa klikkaamalla.

Ilonen onnensa kukkuloilla: "Mahdotonta kuvailla tunteita"
Mikko Ilonen voitti golfin Euroopan kiertueen reikäpelin mestaruuden tarkalla pelillä. Ilosen pelisuunnitelmana olikin välttää virheitä.

Pääministeriltä välittömästi onnittelut Iloselle: "Historiallinen päivä suomalaisgolfille"
Alexander Stubb ja Heikki Kovalainen lähettivät Twitterissä välittömästi onnittelunsa Mikko Iloselle suurvoitosta.

Uskomaton vuosi jatkuu – Ilonen otti uransa suurimman voiton!
Golfaaja Mikko Ilonen kaatoi ruotsalaisen Henrik Stensonin Euroopan kiertueen reikäpelin mestaruuskilpailun finaalissa Lontoossa.

Ilonen jatkaa huippuvireessä – eteni reikäpelin finaaliin!
Mikko Ilonen eteni golfin Euroopan kiertueen reikäpelin mestaruuskisoissa Lontoossa finaaliin. Ilonen voitti välierässä Alankomaiden Joost Luitenin kahden reiän erolla.

Ilonen jatkaa huippuvireessä - bogiton kierros vei Ilosen neljän parhaan joukkoon Lontoossa
Mikko Ilonen eteni neljän parhaan joukkoon golfin Euroopan kiertueen reikäpelin mestaruuskisoissa Lontoossa. Ilonen voitti ranskalaisvastustajansa puolivälieräkierroksella kahdella reiällä.

Iloselle uran paras sijoitus, McIlroy hallitsi hermonsa parhaiten
Mikko Ilonen päätti kauden viimeisen major-turnauksen jaettuun seitsemänteen sijaan. Voiton vei Pohjois-Irlannin Rory McIlroy, joka kesti kärkijoukon kovan paineen parhaiten.

Maailmanlistan kärjestä tippunut Woods tekee paluun
Tiger Woods palaa golfviheriöille oltuaan maaliskuusta asti loukkaantumisen takia sivussa.

Golftähti pelästytti pikkutytön vessassa
Miquel Angel Jimenezille sattui Malmössä erikoinen tapaus toisen kierroksen aikana.

Ilonen kärkikahinoissa Qatarissa - "Ei mitään mahtivetoa"
Lonkkakipuinen Mikko Ilonen on neljän lyönnin päässä kärjestä Qatarin osakilpailussa. Roope Kakko taistelee jatkoonpääsystä.

Stensonista Ruotsin Vuoden urheilija – vaimo äänesti 13 kertaa
Golfaaja Henrik Stenson ja hiihtäjä Johan Olsson kävivät tiukan kilpailun Ruotsin Vuoden urheilija -äänestyksessä. Zlatan Ibrahimovic jäi kolmanneksi.