Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ugandan oppositiojohtaja vie presidentinvaalituloksen oikeuteen

Bobi Wine sanoo, että hänellä on todisteita laajasta vaalivilpistä ja opposition kannattajien pelottelusta.

Ugandan oppositioehdokas kertoo armeijan tunkeutuneen kotiinsa – Bobi Wine: Olemme vakavissa vaikeuksissa

Wine haastoi torstain vaaleissa Ugandaa 35 vuotta hallinneen presidentin. Armeija kiistää tunkeutumisen.

Yle tapasi Ugandan suositun oppositiojohtajan, jota 35 vuotta vallassa ollut presidentti pelkää vaaleissa – "Edustan köyhiä, vihaisia ja nälkäisiä ihmisiä"

Nuorten rakastama muusikko on ollut lähellä kuolemaa monta kertaa kampanjan aikana. Hän jatkaa, koska “vaihtoehtoja ei ole”.

Ugandassa sotilaat hyökkäsivät opposition presidenttiehdokkaan kotiin – vaaleihin kaksi päivää

Talon henkilökunta pidätettiin, mutta presidenttiehdokas Bobi Wine on edelleen vapaana.

Afrikan hittikappaleissa luritellaan nyt yskimisestä – Koronavalistusta levitetään musiikin voimin

Afrikassa kaikki eivät pääse television tai verkkoyhteyden ääreen. Radiosta kuitenkin pauhaa koronaviruksesta varoittavaa musiikkia.

Slummissa kasvanut poptähti nousi Ugandan presidentin pahimmaksi viholliseksi – Bobi Wine käänsi pahoinpitelyn poliittisesti hyödykseen

Artistinimellään Bobi Wine tunnettu kansanedustaja sanoo joutuneensa Ugandan armeijan raa'an pahoinpitelyn kohteeksi elokuussa. Nuorten keskuudessa suosittu laulaja osoittaa, miten sosiaalisen median voima muuttaa politiikkaa Afrikassa.

Yli 30 vuotta vallassa ei riitä Ugandan presidentille – Esitys ikärajan poistamisesta johti nyrkkitappeluun parlamentissa

Ugandan presidentin Yoweri Musevenin, 73, kannattajat haluvat poistaa presidentille asetetun 75 vuoden ikärajan.

Etelä-Korea: Uganda lopettaa sotilaallisen yhteistyön Pohjois-Korean kanssa

Pohjois-Korea on muun muassa antanut koulutusta Ugandan turvallisuusjoukoille.

Istuva presidentti voitti odotetusti Ugandan vaalit

Oppositiojohtaja Kizza Besigye sanoi, että tulokset pitäisi hylätä vaalivilpin vuoksi. Hän on hävinnyt Yoweri Musevenille jo neljissä vaaleissa.

Ugandassa levottomat vaalit – oppositiojohtaja pidätetty kahdesti, kyynelkaasua kannattajia päin

Ääntenlaskenta on pahasti kesken, mutta istuva presidentti Yoweri Museveni on vankassa johdossa yli 60 prosentin kannatuksella.

Ugandan presidentti erotti maan pääministerin

Yli 28 vuotta Ugandan presidenttinä toiminut Yoweri Museveni erotti maan pääministerin Amama Mbabazin, jonka uskotaan asettuvan ehdolle vuoden 2016 presidentinvaaleissa.

Ugandan homovastainen laki vaikeuttaa hiv-positiivisten auttamista

Viranomaiset pidättivät Yhdysvaltain rahoittaman hiv-positiivisia avustavan ohjelman työntekijän epäiltynä "homouden edistämisestä". Avustusohjelma on keskeytetty toistaiseksi.

Ugandan homolaista tehtiin valitus perustuslakituomioistuimeen

Homoudesta tuomituille jopa elinkautisen vankeusrangaistuksen tuova laki on valituksen tehneiden mukaan perustuslain vastainen, koska se kannustaa syrjintään.

Ugandalainen iltapäivälehti julkaisi listan maan tärkeimmistä homoseksuaaleista

Päivää sen jälkeen kun presidentti allekirjoitti elinkautisen homoseksuaaleille mahdollistavan lain, paikallinen iltapäivälehti julkisti listan "maan tärkeimmistä homoista".

Yhdysvallat Ugandan homolaista: "Kammottava"

Ugandan presidentti Yoweri Museveni allekirjoitti lain, joka mahdollistaa homoseksuaalien tuomitsemisen elinkautiseen vankeuteen. Valkoisen talon mukaan presidentti vei teollaan maata taaksepäin ja laki antaa kehnon kuvan maan sitoutumisesta ihmisoikeuksien suojelemiseen.

Ugandan presidentti allekirjoitti kiistellyn homolain

Uuden lain perusteella homoseksuaaleille voidaan langettaa jopa elinkautisia vankeustuomioita. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet lain.

Ugandan presidentti muutti mielensä homolaista – aikoo allekirjoittaa

Presidentti Yoweri Musevenin uusi kanta perustuu raporttiin, jonka lääketieteen asiantuntijat esittelivät puolueen kokouksessa. Raportin mukaan homoseksuaalisuus ei ole geneettistä, eikä se ole sairauskaan vaan epänormaalia käytöstä, joka opitaan.

Uganda karkottaa homoseksistä syytetyn brittimiehen

Ugandan parlamentti hyväksyi viime kuussa lain, jonka mukaan homoseksuaalisuudesta voitaisiin langettaa elinkautinen vankeusrangaistus. Presidentti Yoweri Museveni on kuitenkin kieltäytynyt allekirjoittamasta lakia.

Ugandan presidentti torjui homovastaisten lakien tiukentamisen

Parlamentti hyväksyi viime kuussa lain, jonka mukaan homoseksuaalisuudesta voitaisiin langettaa jopa elinkautinen vankeusrangaistus. Presidentti Yoweri Museveni on itsekin homovastainen, muttei pidä lakia oikeana keinona, kertoo Daily Monitor -lehti.

Afrikan unioni uhkaa pakotteilla Etelä-Sudanin tilanteeseen puuttuvia

Mitään merkkejä rauhanomaisesta ratkaisusta Etelä-Sudanin tilanteeseen ei ole näkyvissä. Taistelut puhkesivat Borin kaupungissa tiistaina.

Ugandan presidentti pitää rauhanturvaajia turisteina

Ugandan presidentti Yoweri Museveni arvosteli lauantaina YK:n MONUSCO-rauhanturvaajia rajusti. Museveni totesi Kongoon sijoitettujen joukkojen olevan "sotilasturisteja".

Taistelut jatkuvat Kongossa - kapinalliset neuvottelupöytään Ugandassa

Kongon demokraattisen tasavallan joukot ottivat kapinallisten eilen valtaaman kaupungin haltuunsa lähellä Gomaa. Kapinallisten poliittinen johtaja tapaa Ugandan presidentin kanssa.

Uganda jää ilman talousapua korruptioskandaalin vuoksi

Britannia on jäädyttänyt apunsa Ugandaan. Jo aiemmin kolme Euroopan maata on keskeyttänyt avun epäselvyyksien vuoksi. Arvostelijat vaativat, että Ugandan pääministerin rooli korruptioskandaalissa tutkitaan tarkasti.

Ebola levinnyt Ugandan pääkaupunkiin

Viranomaisten mukaan monet ihmiset, jotka epäilevät oireidensa johtuvan Ebola-viruksesta, eivät uskalla lähteä sairaalaan, koska he pelkäävät saavansa viruksen viimeistään sieltä.

Ugandalainen oppositiojohtaja pääsi vapaaksi

Ugandalainen oppositiojohtaja Kizza Besigye on vapautettu takuita vastaan toukokuun puoleenväliin asti. Silloin hänen on saavuttava oikeuteen. Hän oli vankilassa lähes viikon.

Ugandan oppositio kutsuu kansaa kaduille

Ugandan oppositio kehottaa tukijoitaan rauhanomaisiin mielenosoituksiin vastalauseena vilpillisinä pitämilleen presidentinvaaleille. Oppositio vaatii, että vaalit uusitaan. Viime viikonlopun vaalien voittajaksi on julistettu maan pitkäaikainen presidentti Yoweri Museveni.

Ugandassa kiistaa presidentinvaalien tuloksesta

Ugandan vaaliviranomaiset ovat julistaneet pitkäaikaisen presidentin Yoweri Musevenin perjantaina pidettyjen presidentinvaalien voittajaksi. Opposition ehdokas Kizza Besigye moitti ennen tuloksen julkistamista vaaleja vilpillisiksi. Hän sanoi opposition pohtivan jatkotoimia.

Ugandan presidenttiä parjataan järven myyjäksi

Ugandan korkein poliisiviranomainen sanoo, että oppositiojohtaja Kizza Besigyeä uhkaa syyte, koska tämä väittää presidentti Yoweri Musevenin myyneen järven ulkomaalaisille sijoittajille. Neljän puolueen oppositioryhmittymää johtava Besigye on Musevenin haastaja ensi kuun presidentinvaaleissa.

Ugandassa puhkesi mellakoita maailmanperintökohteen palon jälkeen

Ugandassa on puhjennut mellakoita sen jälkeen, kun tulipalo lähes täysin tuhosi Bugandan kuningaskunnan kuninkaallisen mausoleumin, joka on Unescon maailmanperintökohde. Tulipalo kiristi entisestään Ugandan hallituksen ja Baganda-kansanosan suhteita.

Ugandan rauhansopimuksen allekirjoittaminen lykkääntyy

Ugandan etsintäkuulutetun kapinakomentajan Joseph Konyn oli tarkoitus allekirjoittaa rauhansopimus torstaina Sudanin ja Kongon rajalla.

Ugandan LRA julisti tulitauon

Ugandan kapinallisliike LRA on julistanut aloittavansa välittömästi tulitauon, kertoo liikkeen varajohtaja Vincent Otti.

YK:n Egeland: Ugandan tilanne sietämätön

Pohjois-Ugandan tilanne on pahimmanlaatuista terrorismia, sanoo YK:n humanitaarisen hätäavun koordinaattori Jan Egeland.

Egeland: Ugandan tilanne on sietämätön

Pohjois-Ugandan tilanne on pahimmanlaatuista terrorismia, sanoo YK:n humanitaarisen hätäavun koordinaattori Jan Egeland.

Ugandassa kiistaa vaalituloksesta

Ugandaa jo 20 vuotta hallinnut presidentti Yoweri Museveni on julistettu maassa torstaina järjestettyjen presidentinvaalien voittajaksi. Musevenin ääniosuus oli valmiin ääntenlaskun mukaan 59 prosenttia ja hänen lähimmän kilpakumppaninsa Kizza Besigyen 37 prosenttia.

Ugandassa äänestettiin presidentistä

Ugandassa on äänestetty torstaina ensimmäisissä monipuoluevaaleissa 26 vuoteen. Maalle valittiin presidentti sekä edustajat parlamenttiin.

YK haluaisi enemmän huomiota Ugandan kriisille

Pohjois-Ugandassa on käynnissä kriisi, joka on jäänyt muiden varjoon, vaikka 20 000 lasta on siellä sodan kourissa, sanoo YK:n humanitaariasioista vastaava johtaja.