Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kemin Matkailu Oy ei selviä koronan aiheuttamasta ahdingosta ilman lisälainaa

Yhtiö hakee kaupungilta takausta kahden miljoonan euron lainalle.

Korona teki sen, mihin konkurssi tai poikkeuksellisen lauha talvi eivät pystyneet: Kemin lumilinnaa ei rakenneta ensi kertaa 25 vuoteen

Kemin matkailuyhtiön toimitusjohtajan Susanna Koutosen mukaan töissä olevat voi laskea "yhden käden sormin".

Korona kurittaa matkailua Meri-Lapissa – Sampo ei risteile ja Kemin lumilinnaa ei rakenneta

Kemin Matkailu jättää palkkaamatta yli sata sesonkityöntekijää.

Lumirakentajat odottelevat vielä hallituksen päätöksiä koronarajoituksista

Lapin perinteisiä talvimatkailukohteita saattaa jäädä rakentamatta, jos ulkomaalaiset talvimatkailijat jäävät pois.

Kemin matkailuyhtiö painii talousvaikeuksien kanssa – kaupunki on korottamassa yhtiölle myönnettävän kassalainan määrää

Matkailuyhtiölle ollaan myöntämässä tilapäistä kassalainaa vuoden 2021 loppuun saakka.

Meri-Lapin leirintäalueilla vielä hiljaista

Kemiä lukuunottamatta lähiseudun leirintäalueet ovat avanneet porttinsa kesäkuun alussa.

Kemin matkailu pani paikat kiinni ja lomautti henkilöstön

Kemin matkailu Oy lomautti henkilöstön huhtikuun alusta ja pitä ovet kiinni elokuun loppuun.

Sampon kausi päättyy kuukauden etuajassa – matkailuyhtiö joutunee lomauttamaan väkeä

Sampo tekee viimeisen risteilyn tiistaina. Matkailijavirrat Kemiin ovat tyrehtyneet koronaviruksen takia.

Kemin lumilinna avataan keskeneräisenä: "Sattui sitten lämpimin talvi aikoihin, kun päätettiin avata linna ennätyksellisen aikaisin"

Lauhan sään vuoksi lunta ei ole saatu riittävästi ja esimerkiksi lumihotelli joudutaan toteuttamaan kutistettuna.

Lumilinnan ympäristön liikennesuunnitelmat tapetilla tänään Kemissä

Työt on tarkoitus aloittaa loppukesästä 2020.

Alueen yritykset ovat pettyneet Kemin Matkailu Oy:n toimintaan – yhteistyötä varjostaa luottamuspula

Matkailun parissa toimivien yritysten tyytymättömyys kaupungin matkailuyhtiön toimintaan on vellonut pitkään.

Kemin lumilinnan rakentaja vaihtuu – työmaalle tänä talvena myös kittiläläisiä

Kemin Matkailu Oy on tehnyt sopimuksen Lainion lumikylän kanssa tämän talven lumilinnan rakentamisesta.

Kemin talousvaikeuksien taustalla kestävyysvaje ja verojen tilitysongelma – Matkailuyhtiön investoinnit eivät vaikuta kaupungin talouteen

Kemin kaupungin talous on tiukassa tilanteessa, mutta vaikeudet eivät ole seurausta kaupungin omistamien yhtiöiden toiminnasta vakuuttaa kaupunginjohtaja.

Kemin Lumilinnan lasihuviloille jälleen tunnustusta – huvilat palkittiin kansainvälisessä luksushotellien gaalassa

World Luxury Hotel Awards -palkinnot jaettiin hotellialan gaalassa Rovaniemellä lauantaina.

Kemin Matkailu Oy:n tiloihin tulossa kiinalaistaustaisia yrittäjiä

Vastaanotto- ja aamiaistilana toimineeseen rakennukseen on suunniteltu muun muassa ravintolatoimintaa ja ohjelmamyyntiä.

Kemin Lumilinna pidetään kesähelteilläkin pakkasella, mutta onko siinä mitään järkeä? Ympäristöystävällisyyteen pyritään aurinkosähköllä ja maalämmöllä

Ympärivuotisesti jäässä olevan linnan suojana olevan rakennuksen katolle tulee Meri-Lapin suurin aurinkovoimala.

Kemissä kaupunkipyörän saa vuokraamalla käyttöönsä– Villareilla on neljä vuokrauspistettä

Kaupunkipyörät ovat Outokummun vanhoja pyöriä, jotka on kunnostettu ja maalattu vihreiksi.

Vuoden kotimaan matkailuyritys Kemin Matkailu Oy on tehnyt talvesta kansainvälisen matkailutuotteen

Kaupungin matkailuyhtiö on onnistunut tuotteistamaan talven ja pohjoisen kansainvälisiksi matkailutuotteiksi.

Kemiläisten ehdotuksia kaupungin rahojen käyttökohteiksi: velan maksu, vaellusreitit, pyörätiet, katupölyn siivous ja kauppojen edustojen savuttomuus

Kemiläisiltä kyseltiin, mihin he käyttäisivät osallistavaan budjetointiin varatut 30 000 euroa. Suosituin esitys oli velan maksu.

Kemi täyttää tiistaina 150 vuotta

Juhlapäivä huipentuu ilotulitukseen Hahtisaaren rannalla iltayhdeksältä.

Kemiin on perustettu uusia matkailuyrityksiä – tavoite on jo melkein saavutettu

Kemissä on tavoitteena 20 uuden matkailuyrityksen perustaminen ensi vuoden loppuun mennessä.

Kemin perinteinen Lumilinna sai rinnalleen kesänkin kestävän lumilinnan – aluetta kehitetään ympärivuotiseksi

Kemin lumilinna on tänä vuonna kummituslinna. Uuden ympärivuotisen tilan teemana on puolestaan satulinna.

Talouslehti Forbes: Kemin Lumilinna on maailman erikoisin ruokaravintola

Lehti kehuu lumen ja jään loiston lisäksi paikallisten raaka-aineiden makua.

Valitukset Kemin lumilinnasta menivät nurin markkinaoikeudessa

Oikeuteen asiasta olivat valittaneet sekä maanrakennuksen että linnan rakennusurakan kilpailutuksessa hävinneet yritykset.

Kemin Lumilinnan työmaalla on vältytty onnettomuuksilta – "Kyllä me varmistutaan, että on määräysten mukaan tehty"

Kokemus, osaaminen ja rakennusvalvonnan määräysten noudattaminen ovat avainasemassa työturvallisuuden takaamisessa, sanoo kokenut linnaurakoitsija.

Kemin Lumilinnassa seikkaillaan kummitusten kanssa – ympärivuotisesta osasta loihditaan Satulinna

Kemin Mansikkanokalle rakennettu uusi ympärivuotinen lumilinnarakennus on jo harjakorkeudessa. Rakennuksen kylmä tila on tarkoitus avata yleisölle vielä tämän vuoden aikana.

Kemin Lumilinnan lasihuvilat palkittiin jälleen kansainvälisessä luksushotellien gaalassa

Lasihuvilat korjasivat palkintogaalassa maailmanlaajuisen kunniamaininnan jo toisena vuonna peräkkäin.

Kemin lumilinnan työmaalle murtauduttiin

Työmaalta vietiin esimerkiksi työkaluja.

Kemin ympärivuotinen Lumilinna ei valmistu aikataulussa – ensi talvelle ja kesälle enemmän palveluita, matkailun kasvua odotetaan

Kemin Matkailun toimitusjohtajan Susanna Koutosen mukaan ympärivuotisen Lumilinnan rakentamisessa on ollut hidasteita matkan varrella.

Mies jäi tuhansia kiloja painavan elementin alle Lumilinna-työmaalla

Elementtikuormaa purkamassa ollut kuorma-autonkuljettaja loukkaantui onnettomuudessa.

Kemin ympärivuotisen lumilinnan rakennustöiden kilpailuttamisesta on valitettu markkinaoikeuteen – myös maanrakennusurakasta valitus

Lumilinnan päärakennuksen rakennusurakkaa koskevan valituksen on tehnyt kemiläinen rakennusliike. Ainakaan toistaiseksi markkinaoikeus ei ole asettanut toimeenpanokieltoa.

Kemin kaupunginhallitus: Ympärivuotisen Lumilinnan 4,8 miljoonan euron lainatakaus pöydälle

Ympärivuotisen lumilinnan rakentaminen on 9,5 miljoonan euron hanke

Keväällä pois sulavat hotellit kiehtovat Lappiin matkaavia – "Niin epätodellista, että ainakin kerran elämässä se täytyy kokea"

Lapin lumihotelli voi sijaita keskellä metsää tai keskellä kaupunkia, mutta lumikappeli hotellista löytyy kaikissa tapauksissa.

Kemin Matkailun liikevaihto kasvoi viime vuonna lähes 2 miljoonalla eurolla

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että viime vuoden liikevaihdon kasvu on noin 35 prosenttia. Liikevaihto on noussut 5,5 miljoonasta eurosta 7,4 miljoonaan euroon.

Sarjakuva lumesta ja jäästä – Fingerporin Heimo seikkailee Kemin keskustassa

Pertti Jarlan luomasta Fingerpori-sarjakuvasta rakennetaan lumiveistoksia Kemiin. Sarjakuvaa on julkaistu Suomessa jo kymmenen vuoden ajan.

Jääsviittiä vahtii King Kong – katso kuvat Kemin Lumilinnasta

Kemissä vietettiin 23. Lumilinnan avajaisia. Linnan teemana on tänä vuonna eläimet saduista, Afrikan savannilta ja Suomen metsistä.

Lauantai 20.1.2018 (radio)

Turkissa on tapahtunut bussionnettomuus. Kemin Lumilinna on avattu. Nuoruus kestää nykyään kauemmin kuin ennen. Alamäkiluistelija Mirko Lahti voitti junioreiden MM-sarjan kilpailun. Pakkassää loppuu ensi viikolla.

Kemin Lumilinnan lumettaminen alkoi – "Lumitykit ovat täydessä tohinassa"

Kemin 23. Lumilinnan ovet avautuvat kävijöille 20. tammikuuta.

Kemin matkailu toimii ensimmäistä kertaa ilman kaupungin tukea: Pitää tulla sataprosenttisesti toimeen omillaan

Vielä puolenkymmentä vuotta sitten kaupunki tuki matkailua lähes 400 000 eurolla. Ensimmäistä kertaa kaupungilta ei tule matkailuun euromääräistä panostusta.

Kemin vuoden 2018 Lumilinnaan tulossa eläimellistä menoa

Kemin Lumilinnan rakentaminen aloitetaan tykkilumen teolla joulukuussa, kun lämpötila on pysyvästi noin seitsemän asteen pakkaslukemissa.

Kiinalaiset pääsevät ajamaan Lapissa jo helmikuussa – Ajokorttilaki vauhdilla uusiksi

Ajokorttilain pykälä, joka koskee kiinalaisia ajokortteja, tulisi voimaan viisi kuukautta ennen muuta lakipakettia.

Kemin Mansikkanokan leirintäalue uudistui – jatkossa myös ympärivuotinen Lumilinna houkuttelee turisteja alueelle

Leirintäalueella on kiireistä etenkin kesän tapahtumaviikonloppuina. Jatkossa alueelle tavoitellaan yhä enemmän yöpyjiä myös ulkomailta.

"Superhyvä talvi" – Kemin Lumilinnassa parhaimpina päivinä toistatuhatta vierailijaa

Pitkäksi venyneen talven vuoksi Lumilinnan purkutyöt aloitettiin vasta vapun jälkeen. Kemin Matkailu kertoo olevansa tyytyväinen talvikauteensa.

Kemin Lumilinna työnnetään pian takaisin mereen – viimeisiä päiviä auki

Lumilinnan torneista puuttuu tähystysaukkoja ja seinän väri on talvikaudelta muuttunut. Lumilinna sulkee pian ovensa tältä kaudelta.

Jäätyneen meren rinnalle yötön yö – Kemin Matkailun vauhdikas kehitys palkittiin

Lapin liiton vuosittainen aluekehityspalkinto menee tänä vuonna Kemiin.

Lumilinna avasi ovensa ilmaiseksi kemiläislapsille – kaupunki tarjoaa bussikyydit, linnan väki opastuksen

Kaikki pari tuhatta kemiläistä päiväkotilasta ja koululaista saavat ilmaisen kyydin ja opastuksen paikalliseen matkailunähtävyyteen.

Erikoinen taksi tarjoaa kyydin jäälle ja rientää apuun tarvittaessa

Kemin edustalla Perämerellä päivystää nyt ensimmäistä talvea Bombardier-lumikiitäjä vuosimallia 1973. Suksilla ja teloilla lumessa liikkuva kiitäjä auttaa myös hätätilanteessa jäällä.

Kiinalaisen miljoonakaupungin edustajat ihastelivat arktista Kemiä – "Murto-osankin saaminen tänne olisi merkittävä markkinarako"

Kiinalaisen Wuhanin miljoonakaupungin delegaatio tutustui vierailullaan merilappilaiseen matkailuun Kemissä. Arktinen luonto ja jäälakeus ihastuttivat aasialaisvieraita.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle