Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ypäjän hevosopisto mukana kehittämässä kansainvälistä ratsastuksenopetusta

Hankkeen tavoitteena on muun muassa edistää ratsastuksenopettajien työllistymistä kansainvälisillä työmarkkinoilla.

Mikkelin vuoden yritys on Relanderin ponitalli –Vuoden yksinyrittäjä puolestaan on sisustussuunnittelija Minna Häkkinen

Palkintoperusteluijen mukaan Relanderin Ponitalli on vuosien varrella saanut liikunnan ja hyvän harrastuksen pariin jopa tuhansia mikkeliläisiä lapsia ja aikuisia.

Hevosalan koulutus keskittyy Kaustiselle – "Valtakunnan tasolla merkittävä keskus"

Perhon toimipaikkaan aletaan miettiä korvaavaa toimintaa.

Nuoria ratsastajia ei haittaa, vaikka hevonen kieltäytyy hyppäämästä tai pukittelee kesken kisan: kuvareportaasi estekisoista Lohjalla

Laakspohjan kartanon tiluksilla on suomalaisittain harvinainen ilmestys, nimittäin derby- eli ruohokenttä.

Kesä on parasta leiriaikaa, mutta koronan vuoksi ratsastusleirillä ei enää yövytä

Ratsastajat ovat jo ennen korona-aikaa pitäneet hanskoja ja puhdistaneet käyttämänsä varusteet.

Ypäjän orihevoset pääsivät kesälaitumelle ja taistelu johtajuudesta alkoi – Tätä hetkeä on odotettu!

Ypäjän hevosten laskeminen laitumelle on paikkakunnan yleisötapaus. Pitkän kevään jälkeen Hevosopiston työntekijät ovat huojentuneita, sillä laidunkauden alkaminen tietää työtaakan kevenemistä.

Kajaanin ratsastusseuralle jo toinen Tähtiseura-tunnus

Tähtiseura-tunnuksen myöntää Olympiakomitea.

Ypäjän hevosopisto panostaa ratsastusurheiluun

Tiiviimpi yhteistyö alue- ja maajoukkuevalmentajien kanssa mahdollistaa kilparatsastuksen tuomisen hevosopiston arkeen aiempaa paremmin.

Suomenhevoskanta on pienentynyt Ypäjällä hivenen

Ypäjän hevosopisto on vähentänyt suomenhevosten määrää noin puolella tusinalla yksilöllä.

Kun oikea ratsastusleiri löytyy, matkustetaan sinne vaikka satoja kilometrejä: "Ei meillä ole tällaisia pääkaupunkiseudulla"

Juuri nyt hevostalleilla käy kuhina, kun nuoret ratsastusleiriläiset opettevat uusia taitoja.

Leena Vilkan kolumni: Pähkel oli tuntihevonen, joka auttoi minut eteenpäin pysähdyksen tilasta, johon lapseni kuolema minut suisti

On uskallettava kohdata ja kiintyä, vaikka tiedämme että kaikki päättyy aikanaan, kirjoittaa eläinfilosofi Leena Vilkka.

Ypäjän Hevosopisto lakkauttaa 16 työsuhdetta ja luo 10 uutta

Hevosopiston yhteistoimintaneuvottelut koskivat 70 työntekijää.

Lantarallia Ypäjältä Loimaalle

Hevosen lantaa ryhdyttäneen kuljettamaan Ypäjän Hevosopistolta Loimaalle poltettavaksi.

Kajaanissa kierretään suunnistusrasteja hevosen selässä

Metsärasteja lähtee etsimään parikymmentä ratsukkoa, joista suurin osa kokeilee lajiyhdistelmää ensimmäisen kerran.

Ypäjän Hevosopisto aloittaa yhteistoimintaneuvottelut

Yt-neuvottelut koskevat koko henkilöstöä.

Ratsastajien Ypäjä keskittyy myös ravureihin

Ypäjän Hevosopisto ottaa yhä enemmän jalansijaa raviurheilussa ja aloittaa nuorten hevosten akatemiaopetuksen.

Ratsastushallin katto romahti Keminmaassa

Hallissa ei ollut tapahtumahetkellä ketään eikä kukaan loukkaantunut.

Ratsastuksenopetus mullistuu uuden teknologian ansiosta – hevosta ei tarvitse enää hallita

Ratsastussimulaattorin avulla voidaan kasvattaa harjoitusmääriä selvästi.

Hevosopisto ei saa korvata tuontiöljyä lannalla, vaikka sillä lämmittäisi koulunkin

Hevosopisto suunnittelee silti uutta lämmityslaitosta, jossa voisi polttaa lantaa. Sillä lämmitettäisiin opiston rakennusten lisäksi myös kunnan yläaste. Nyt Ypäjälle tuodaan lämmitysöljyä 200 kilometrin päästä Porvoosta, ja lanta viedään sadan kilometrin päähän Turkuun.

Viisi vinkkiä – Miten saada ratsastustunnista enemmän irti?

Pienillä jutuilla voi parantaa omaa ratsastuskokemusta.

Trail-radalla kuljetaan keinusiltaa, kierretään kiviä ja päädytään umpipajukkoon

Tukkien ylityksiä, siltoja, kaikenlaisia kujia. Trail-rata kasvattaa hevosta luottamaan ihmiseen ja itseensä. Ratsastuksenopettajan mielestä jokainen hevonen voi oppia.

Kilparatsastuksen aloittaminen onnistuu ilman omaa hevosta

Lappeenrantalainen ratsastuskoulu toteuttaa poikkeuksellista valmennusmallia kilparatsastajille. Kilparatsastustiimin jäsenet käyvät opetushevosilla jopa kansallisissa kisoissa.

Eräratsutallin asiakkaat haluavat luonnon rauhaan

Ratsastus kiinnostaa niin paikallisia kuin matkailijoitakin Rovaniemen alueella. Perinteisen ratsastuskoulutoiminnan lisäksi aiempaa suositummaksi on noussut eräratsastus.

Ratsastuksenopettaja lensi hevosen selästä päälleen – vakuutusyhtiö pitää työkykyisenä

Ratsastuksenopettaja Saara Auvinen, 24, on tapaamassa Lysti-hevosta ratsastushallissa Espoossa. Nyt hän ei voi kuitenkaan ratsastaa eikä opettaa ratsastusta, koska hänellä on aivo- ja niskavamma.

Viranhaltijalle vaaditaan tuntuvaa sakkorangaistusta – Laukaan maneesiturmaa käräjöidään kolme päivää

Kolmen vuoden takaisen Laukaan maneesiturman kolmipäiväinen oikeudenkäynti saatiin alkuun maanantaina. Laukaan kunnan johtavana rakennustarkastajana työskennellyttä henkilöä syytetään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kuolemantuottamuksesta ja neljästä vammantuottamisesta. Syyttäjä vaatii vastaajalle tuntuvaa sakkorangaistusta. Korvausvaatimukset käsitellään omana juttuna.

Asiantuntija: Ratsastuskouluissa tuntihevoset voivat keskivertoa paremmin

Hyvä opetushevonen ei hötkyile turhista, vaan antaa ratsastajalle aikaa opetella, miten hevosen selässä ollaan. Liiton hyväksymät ratsastukoulut huolehtivat tuntihevosistaan ammattimaisesti. Ratsastajainliiton tallipäällikkö tapaa huonosti hoidettuja tuntihevosia vain harvoin.

Hevossimulaattori on armoton opettaja – video

Pudasjärvelle hankittiin Englannista interaktiivinen hevossimulaattori. Simulaattori antaa palautteen ratsastajan liikkeistä ja avuista.

Satulavarkaat tyhjentävät talleja Etelä-Suomessa

Etelä-Suomessa on alkuvuoden aikana liikkunut röyhkeitä satulavarkaita. Satuloita on varastettu eri puolilla Uuttamaata, Kymenlaaksoa ja Hämettä niin pieniltä, muutaman hevosen talleilta, kuin isoilta ratsastuskouluiltakin. Tekijät ovat karkuteillä.

Uusi ratsastusmaneesi Aulangolle

Aulangon uuden ratsastusmaneesin suunnittelu alkoi syksyllä 2013. Maneesin suunnittelussa piti ottaa huomioon alueen kulttuurihistorialliset arvot ja sopivuus alueen muihin rakennuksiin. Talli ja loma-asuntoalue ovat Vanajaveden rannalla Aulangon hotellin ja uimalan vieressä. Uuden maneesin vihkiäisiä vietetään huomenna sunnuntaina.

Laukaan maneesiturma: kunnan rakennusvalvonnan toimet syyteharkintaan

Sisä-Suomen poliisilaitos on saanut valmiiksi kahden vuoden takaisen Laukaan maneesiturman esitutkinnan. Hallin rakenteiden suunnitteluvirhe ei johda syyteharkintaan, mutta kunnan rakennusvalvonnan toimet johtavat, koska riskirakenteen uhkailmoitusta ei välitetty ratsastuskoulun yrittäjälle.

Uudenvuodenaatto on hevosten painajainen

Ilotulitusrakettien pauke, ujellus ja valonvälähdykset pelottavat hevosia. Isot eläimet voivat säikähtäessään satuttaa itsensä tai jopa karata.

Hevostallin hörinässä aistii joulun hengen

Kun astuu hevostalliin, aistit herkistyvät joulutunnelmaan, oli maassa sitten lunta tai ei. Seinäjokelainen yrittäjä Riitta Ojala sanoo joulun tulevan talliinkin, vaikka juhlaa sävyttävät arjen tutut askareet. Ratsastuskoulusta hevosilla on joka tapauksessa lomaa, eikä sitä tiedä, vaikka saisi ylimääräisen jouluomenan rouskuteltavaksi.

Poikia ja miehiä kaivataan ratsastuksen pariin

Ratsastusharrastus on pitkälti suosiossa tyttöjen ja naisten keskuudessa. 50-vuotisjuhlavuottaan ensi vuonna viettävä Kajaanin ratsastusseura tavoittelee toista viisikymppistä.

Huippu-urheilijan ura alkoi hengenvaarallisesti – ”Roikuin hevosen perässä jaloistani kiinni”

Kouluratsastaja Kyra Kyrklund aloitti ratsastuksen 11-vuotiaana Helsingissä. Vuotta aiemmin hän kuitenkin ratsasti kummitätinsä työhevosella Elimäellä kohtalokkain seurauksin.

62-vuotias nainen unelmoi yhä olympialaisista – ”Suomessa ei ole miestäkään, joka olisi minut lyönyt”

Kyra Kyrklundilla on samat tavoitteet kuin aikaisemmin, mutta hänellä ei ole pakkomieltä päästä kisaamaan.

Hevonen ei stressaa lomalta paluuta

Koko vuoden töitä tekevä opetushevonen selvästi nauttii kesälomasta laitumella. Se saa oleilla parhaiden kavereidensa kanssa ja syödä kaiken päivää. Mutta ei töihin palaaminenkaan näytä mitään tuskaa tuottavan. Hevoselle laumaeläimenä kaikkein tärkeintä on olla juuri tuttujen kavereiden kanssa, on sitten vapaalla tai töissä.

"Aasi oppii nopeasti, milloin ihmistä voi jallittaa, ja käyttää sitä hyväkseen"

Aasien suosio Suomessa kasvaa. Pitkäkorvaiset kavioeläimet ihastuttavat veikeällä olemuksellaan, mutta vaativat omistajaltaan paljon. Kuvitelmat siitä, että aasinpito on helpompaa kuin hevosen, Suomen aasiyhdistys teilaa alkuunsa.

Kansanliike pelasti hevoset – harrastajat keräsivät 25 000 euron kolehdin

Suurpyölin ratsastustalli Pyhtäällä meni talvella konkurssiin. Tallilaiset aloittivat kansanliikkeen sen pelastamiseksi. Uusi omistaja löytyikin, mutta rahat eivät riittäneet hevosten lunastukseen konkurssipesältä. Tarvittiin suuremman luokan kansalaiskeräys.

Suomen paras talli haluaa nostaa hevostaidot kunniaan

Ratsastuksen suosio on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Myös uusia talleja nousee tasaisesti ympäri maan. Suomen paras talli luottaa laatuun ja hyviin hevostaitoihin tiukentuvassa kilpailussa.

Kuhmoisten lukio kalastelee ratsastajia

Ammattikoulut ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan ja lukiot joutuvat kilpailemaan oppilaista entistä kovemmin. Pienten lukioiden pelastus voi olla erikoislinjan perustaminen. Kuhmoisissa luotetaan hevosen vetovoimaan.

Ratsastajat pillastuivat Ranskan hallitukselle - ratsastustuntien arvonlisävero kolminkertaistumassa

Veronkorotusta vastustavat pelkäävät sen johtavan useiden ratsastuskoulujen sulkemiseen ja ratsastuksen muuttumiseen liian kalliiksi harrastukseksi.

Hevosenlannan energiakäytöstä väännetään isolla talikolla

Lounais-Hämeessä haluttaisiin hyödyntää laajasti hevosenlantaa energiana. Ongelmana on kuitenkin edelleen Suomen tulkinta jätteenpolton EU-direktiivistä. Suomi sallii sen, että lämmitykseen käytetään lannasta tuotettua palavaa kaasua, ei sen sijaan esimerkiksi pellettejä. Kolmensadan hevosen ympäröimä Ypäjän Hevosopisto aikoo vielä vääntää byrokratiaa vastaan ja hakea ympäristölupaa lannalla toimivalle lämpölaitokselle.

Nuori ratsastaja menehtyi Koski TL:ssä

Ratsastajaa ei välittömästä elvytysavusta huolimatta pystytty pelastamaan.

Ypäjä sai viikon kaupunkina olostaan palkkioksi pienen pronssipatsaan

Pienen Ypäjän kunnan olo kaupunkina päättyy sunnuntaina. Kunta julisti itsensä viikoksi pop-up kaupungiksi saadakseen haltuunsa pienen Emil Cedercreutzin veistämän pronssipatsaan. Ystäväni nummella -teos paljastettiin Ypäjällä, Siittolanmäellä lauantaina.

Ypäjästä pop-up-kaupunki

Pieni lounais-hämäläinen kunta aikoo julistautua kaupungiksi. Tosin vain viikon ajaksi. Syykin on melkoisen erikoinen.

SS: Aron tilalla varmistunut kaksi hevosherpestapausta

Viime viikolla lopetetun hevosen testitulos varmistui herpesvirukseksi

Rouhialan maneesin katto arvioidaan liian heikoksi

Selvityksen mukaan rakennuksella ei ole välitöntä romahdusvaaraa, mutta maneesin rakenteita pitää vahvistaa syksyyn mennessä.

Rouhialan maneesi pysyy suljettuna Mikkelissä

Ulkopuolinen asiantuntija kävi tarkastamassa maneesin ja totesi, ettei välitöntä romahdusvaaraa ole. Kaupungin rakennusvalvonta edellyttää kuitenkin, että kiinteistön omistava ratsastusseura teettää vielä kantavuuslaskelmat maneesin rakenteista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle