Uusimmat artikkelit
Mats Löfström Finströmin ykkönen
Löfström edustaa Ahvenanmaata seuraavassa eduskunnassa.

Niinistö keräsi suurimman osan äänistä Finströmissä
Niinistö sai hieman enemmän ääniä kuin koko maassa keskimäärin.

Poikkeuksellisen moni kunta laskee ensi vuonna kunnallisveroaan – myös veron korottajien määrä jää pieneksi
Eniten kuntaveroa maksetaan Savonlinnassa ja Jämijärvellä. Matalin kuntaveroprosentti on Jomalan kunnassa.

Savukoskella äänestetty innokkaimmin ennakkoon
Savukoskelaiset ovat äänestäneet maan vilkkaimmin ennakkoon eduskuntavaaleissa. Savukoskella äänensä antoi ennakkoon peräti 56,6 prosenttia äänioikeutetuista.

Kemi palkitsi aktiivisia kaupunkilaisia
Kemin kaupunki palkitsi aktiivisia kaupunkilaisia perjantai-iltana järjestetyssä Kemi 145 -juhlavastaanotossa.

Ennakkoäänestyksessä suuret erot – katso, missä uurnilla on käyty ahkerimmin
Yksittäisistä kunnista selvässä äänestyskärjessä on Savukoski, jonka äänioikeutetuista 18,2 prosenttia on jo käynyt äänestämässä.

Nuorille jaetaan terveystietoa elokuvien avulla
ArctiChildren InNet -hanke tuottaa nettiin muun muassa lyhytelokuvia nuorten elämästä. Projektipäällikkö Eiri Sohlman sanoo, että elokuvilla pyritään jakamaan terveystietoa nuorille, mutta myös kertomaan vanhemmille siitä, mitä lasten elämässä tapahtuu. Lyhytelokuvien tuotannosta vastaa Lapin ammattikorkeakoulu.
Kevyen musiikin mestari Nacke Johansson on kuollut
Kevyen musiikin monitoimimies Paul "Nacke" Johansson on kuollut. Tuottajana, säveltäjänä, sovittajana ja sanoittajana tunnettu Johansson kuoli sunnuntaina Ahvenanmaan Finströmissä. Hänen lähipiirinsä mukaan muusikkomestari poistui joukostamme rauhallisesti.
Uusi kirja keskiajan kivikirkoista kertoo monipolvista historiaa
Suomen keskiaikaisista kivikirkoista on ilmestynyt uusi kirja. Dosentti Markus Hiekkasen teos S uomen keskiajan kivikirkot luotaa kirkkojen historiaa vuoden 1200 tienoilta noin vuoteen 1560.