Uusimmat artikkelit
International Festival Ballet tuo Joutsenlammen ja Pähkinänsärkijän Suomeen marraskuussa
Saksassa päämajaansa pitävän baletin tanssijoista suurin osa on ukrainalaisia. Taiteellisesti International Festival Ballet edustaa venäläistä klassisen baletin koulukuntaa.
Suomessa ollaan yhä Putinin kulttuuripropagandan varjossa, sanoo tutkija
Suomalaisten asenne Venäjän kulttuuria kohtaan on kuitenkin kääntynyt hyökkäyssodan vuoksi negatiiviseksi. Esimerkiksi Suomi–Venäjä-seuraa on kohdannut viharyöppy ja se pohtii nyt toiminnan muutosta.

Live Nation perui pietarilaisen balettiseurueen Suomen-kiertueen
Venäläisten taiteilijoiden vastaiset boikotit jatkuvat. Konsertteja ja kiertueita järjestävä Live Nation keskeytti pietarilaisen St Petersburg Ballet Theatren kiertueen järjestämisen Suomessa.
Vastaperustettu Kansallisbaletti aloitti Joutsenlammesta – kaikki tanssijat eivät vielä osanneet tanssia kärkitossuilla ja tutun päälle liimattiin kanansulkia
100-v. Kansallisbaletti aloittaa juhlinnan Joutsenlammella.
Satavuotista taivaltaan juhliva Kansallisbaletti ulkomaalaistuu kovaa vauhtia – suomalaisia tanssijoita enää vajaa kolmannes
Kilpailun koveneminen on johtanut siihen, että yhä useampi Kansallisbaletin tanssija tulee ulkomailta. Vain noin joka neljäs Balettioppilaitoksesta valmistuva pääsee suoraan töihin Kansallisbalettiin.
Suurta tanssin juhlaa! Yle Teema ja Yle Areena viettävät Tanssin vuotta 2022
Tanssin talon avajaiset, Kansallisbaletti 100 v. ja enemmän!
Kysymyksiä lääkärille, ja liikeideoita
Kysymyksiä ja henkisiä löytöjä esittelee M. Kajo.
Tältä kuulostaa Joutsenlampi lähes kolmesataa vuotta vanhalla viululla – sointi vain paranee viulun vanhetessa, samoin sen arvo sijoituksena
Kansallisoopperan venetsialaisviulun arvo liikkuu jossain puolen miljoonan ja miljoonan euron välillä.

Marko, 19, tanssii ensimmäisenä suomalaisena Mariinskissa – venäläinen tosi-tv-julkkis tärkeä tuki maan ymmärtämisessä
Balettitanssija, kulttuurivieras Marko Juusela saa tietää usein vasta päivää ennen, missä hän huomenna tanssii.

Äijäbaletti taipuu Joutsenlammen ja Frederikin tahtiin – "Ensimmäisellä kerralla hiukan pelotti nousta lavalle"
12 ikämiestä trikoissa ja hörhelöhameissa tuo hymyn huulille sekä tekijöille että yleisölle.
Teema tanssii keväällä 2018
Tanssia ja tanssiaiheisia elokuvia 14.4.–20.5.2018
Frank Peter Zimmermann soittaa solistina Lindbergin toisen viulukonserton Suomen ensiesityksessä
Frank Zimmemann esiintyy RSO:n solistina
Joutsenien lampi
Malilais-ranskalaisen Ibrahima Sissokon versio baletista
Eräs Joutsenlampi
Vettä ja kumiankkoja erilaisessa Joutsenlammessa
Lahjapaketti: Joutsenlampi
Klassista balettia, katutanssia ja dokumentteja!
15.2. Venäjän kiertue / Pietari
Hannu Lintu, kapellimestari Nikita Boriso-Glebsky, viulu Pjotr Tšaikovski: Joutsenlampi, sarja Jean Sibelius: Viulukonsertto Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 3
14.2. Venäjän kiertue / Viipuri
Hannu Lintu, kapellimestari Nikita Boriso-Glebsky, viulu Pjotr Tšaikovski: Joutsenlampi, sarja Jean Sibelius: Viulukonsertto Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 3
12.2. Venäjän kiertue / Moskova
RSO aloittaa Venäjän kiertueensa Moskovasta. Hannu Lintu, kapellimestari Nikita Boriso-Glebsky, viulu Pjotr Tšaikovski: Joutsenlampi, sarja Jean Sibelius: Viulukonsertto Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 3

Helsingin kansainvälisen balettikilpailun järjestäjä: "Jokainen osallistuja vie jotain mukanaan"
Juuri alkanut Helsingin kansainvälinen balettikilpailu on pitänyt asemansa suurten balettikilpailujen joukossa. Kilpailussa voi voittaa vaikkei saavuttaisikaan ykkössijaa.
Kapusta Master - osa 4: Suunnitelmia ja puheluita
Mennyt aika sekä objektin sijamuoto akkusatiivi.
19.1. Thursday series 6
Frank-Peter Zimmermann plays the Lindberg Violin Concerto as the soloist with the FRSO. Hannu Lintu, conductor Frank Peter Zimmermann, violin Piotr Tchaikovsky: Swan Lake, suite Op. 20a Magnus Lindberg: Violin Concerto No. 2, fp in Finland Igor Stravinsky: Le baiser de la fée BUY TICKET
18.1. Wednesday series 8
Frank-Peter Zimmermann plays the Lindberg Violin Concerto as the soloist with the FRSO. Hannu Lintu, conductor Frank Peter Zimmermann, violin Piotr Tchaikovsky: Swan Lake, suite Op. 20a Magnus Lindberg: Violin Concerto No. 2, fp in Finland Igor Stravinsky: Le baiser de la fée BUY TICKET
19.1. Torstaisarja 6
Frank Peter Zimmermann soittaa Lindbergin viulukonserton RSO:n solistina. Hannu Lintu, kapellimestari Frank Peter Zimmermann, viulu Pjotr Tšaikovski: Sarja baletista Joutsenlampi op. 20a Magnus Lindberg: Viulukonsertto nro 2, ensiesitys Suomessa Igor Stravinsky: Keijukaisen suudelma LOPPUUNMYYTY
18.1. Keskiviikkosarja 8
Frank Peter Zimmermann soittaa Lindbergin viulukonserton RSO:n solistina. Hannu Lintu, kapellimestari Frank Peter Zimmermann, viulu Pjotr Tšaikovski: Sarja baletista Joutsenlampi op. 20a Magnus Lindberg: Viulukonsertto nro 2, ensiesitys Suomessa Igor Stravinsky: Keijukaisen suudelma OSTA LIPPU Katso ja kuuntele suora lähetys klo 19 alkaen.

Tältä näyttää Joutsenlampi luistimilla – video
Venäläinen jääbaletti luistelee Suomessa konserttitalojen näyttämöillä.
Lampi
Joutsenlampi uudenlaisena tanssiteoksena

Tanssin kauhukakara täytti näyttämön vedellä ja heitti ballerinat perään – Helsingissä tanssitaan kuivin jaloin
Ruotsalainen Alexander Ekman on niin kiireinen koreografi, ettei hän ehtisi tanssiteoksensa Helsingin-ensi-iltaan kuin yksityiskoneella.

"On helppo ymmärtää, että hänestä tuli tähti" - Doris Laine jakoi pukuhuoneen balettitanssija Plisetskajan kanssa
Aikamme tunnetuin balettitanssija Maija Plisetskaja kuoli viikonloppuna 89-vuotiaana. Professori Doris Laine muistaa Plisetskajan voimakastahtoisena ja monipuolisena tanssijana.

Tähtiballerina Maija Plisetskaja kuoli
Venäläistaiteilijan kuolemasta kertoo Bolšoi-teatteri.

Kansallisbaletin koreografi: Tanssijoita pitää rakastaa
Slovakialaissyntyiselle Natália Horečnálle, 37, sovitellaan tähtikoreografin viittaa. Hän haluaa jakaa työssään rakkautta.

Silminnäkijän video joutsenten taistelusta: tosi raakaa puuhaa
Aulangon joutsenparin Ainon ja Jannen puolustustaistelu lammelle hyökänneitä laulujoutsenia vastaan tallentui sattumalta puistossa vierailleen pariskunnan kamerakännykälle. Armoa ei annettu, kun koiraslinnut ottivat yhteen. Taistelun seurauksena Janne-joutsen jouduttiin ottamaan pois lammesta antibioottikuurille.

Kuopion tanssiviikolla koetellaan rajoja
Kuopiossa pyritään lähipäivien aikana kaatamaan raja-aitoja. Asialla on Kuopio tanssii ja soi -festivaali, joka tuo viikon ajan esille erilaisia tanssityylejä ja niiden yhdistelmiä. Taiteellisen johtajan Jorma Uotisen mukaan tavoitteena on avata silmiä ja lisätä suvaitsevaisuutta.

Uotisen tärpit tanssifestivaaleilla: hulppea Joutsenlampi, väkevä Political Mother ja kaheli Jemina
45-vuotisjuhliaan viettävän Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin avajaisissa nähtiin niin otteita klassisista baleteista, nykytanssia kuin paikallisten tanssiopistojen opiskelijoiden esityksiä. Paikalla oli tietysti myös festivaalien taiteellinen johtaja Jorma Uotinen, joka listasi omia suosikkejaan festivaaliohjelmistosta.
Dada Masilon Joutsenlampi ravistelee Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalia
Tanssifestivaali juhlii 45. juhlavuottaan tuomalla esiin tanssin rajattomat mahdollisuudet. Omaperäisistä esiintyjistä yksi odotetuimmista on Dada Masilo, jonka versio Joutsenlammesta yhdistelee mielenkiintoisesti baletin estetiikkaa ja afrikkalaisen tanssin liikettä ja rytmiä.

Kansallisbaletti Jyväskylän Lounaispuistossa
Suomen Kansallisbaletti vierailee Jyväskylässä tänään. Kansallisbaletti esiintyy 18 tanssijan voimin Lounaispuistossa kello 18 alkaen.

Kansallisbaletti Vaasan kauppatorilla
Suomen Kansallisbaletti on viimevuotiseen tapaan kesäkiertueella heti näytäntökauden päätyttyä. Baletti vierailee kahdeksalla paikkakunnalla eri puolella Suomea. Yksi kiertueen pysähdyspaikka on Vaasa.

Kansallisbaletti toi ballerinat Rotuaarille
Suomen Kansallisbaletin 90-vuotiskesäkiertue ylettyi Ouluun. Baletti eiintyy kesän aikana kotimaan kiertueellaan seitsemässä kaupungissa. Joka paikassa vastaanotto on ollut erittäin hyvä.

Kansallisbaletti Jyväskylään Kesäkuussa
Suomen Kansallisbaletti esiintyy kesäkuussa Lounaispuistossa viidentoista tanssijan voimin. Esitykseen on vapaa pääsy.

Äijäbaletti vaatii luovaa hulluutta
Joutsenlampi saa kyytiä varttuneemman miesporukan käsittelyssä. Liikkeen puhtaus ei ratkaise, vaan reipas asenne.

Kansallisbaletti juhlii 90-vuotistaivaltaan gaalalla
Suomalaisessa Oopperassa esitettiin ensimmäinen balettinäytäntö Joutsenlampi tasan 90 vuotta sitten. Kansallisbaletti aloittaa juhlavuotensa juhlagaalalla, joka televisioidaan Ylelle. Uutuutena balettigaala nähdään myös maailmanlaajuisesti Yle Klassisen verkkosivuilla samanaikaisesti tv-lähetyksen kanssa.

Joutsenlammen tarina koukutti koulupojan balettitanssijaksi
Hämeenlinnalainen Rasmus Ahlgren tiesi jo varhain, että hänestä tulee balettitanssija. Unelma kantaa kasvu- ja kantapääkipujen yli.

Yleisö löysi taas tiensä Turun kaupunginteatteriin
Turun kaupunginteatterin kauden päättäjäisissä iloittiin taiteellisesta menestyksestä ja nousuun kääntyneistä katsojaluvuista. Anna Karenina palkittiin vuoden parhaana teatteriesityksenä ja katsojia kävi teatterissa kevätkaudella odotettua enemmän.

Black Swan on maallikon silmin katsottuna komea tanssielokuva
Ohjaus: Darren Aronofsky Alkuperämaa: Yhdysvallat 2010 Pääosissa: Natalie Portman, Vincent Cassel, Mila Kunis, Barbara Hershey, Winona Ryder K-15

Oscar-voittaja Natalie Portman on asiantuntijan mielestä epäuskottava ballerina
Amerikkalaisnäyttelijä Natalie Portman heittäytyy tähtitanssijaksi balettiin sijoittuvassa uutuuselokuvassa Black Swan. Se on rakennettu klassikkobaletti Joutsenlammen ympärille. Suomalainen tanssija ja koreografi Nina Hyvärinen pitää Portmanin balettitaitoja vähäisinä.
Suomeen ykkössija Grassen tanssikisassa
Suomalainen Emmi Pennanen sijoittui ensimmäiseksi Grassen kansainvälisessä balettikilpailussa. 20-vuotias Kansallisbaletin harjoittelija voitti kilpailun hopeisen mitalin, kun kultamitalia ei ammattilaissarjassa tänä vuonna jaettu. Pennanen sai kutsun Grasseen voitettuaan tätä ennen Pohjoismaisen balettikilpailun.
Joutsenlampi avaa Kansallisbaletin syksyn
Klassikkobaletti Joutsenlampi avaa Suomen Kansallisbaletin syyskauden 27. elokuuta. Teos esitetään syksyn aikana 14 kertaa.

Balettiyhteistyö Komin teatterin kanssa jatkuu
Savonlinnan Balettijuhlat ja Komin tasavallan Ooppera- ja balettiteatteri jatkavat yhteistyötä todennäköisesti ensi vuonna. Neuvotteluja on käyty muun muassa Olavinlinnaan sopivista teoksista.

Balettijuhlat alkaa Joutsenlammella
Savonlinnan Balettijuhlien esitykset Olavinlinnassa alkavat tänä iltana. Kuudetta kertaa järjestettävä kulttuuritapaus on ollut alkuvuosien kalliiden Bolshoi-vierailujen jälkeen pahasti tappiolla.

Savonlinnan Balettijuhlat alkaa klassikolla
Savonlinnan Balettijuhlien esitykset Olavinlinnassa alkavat tänä iltana. Avausteos on Pjotr Tsaikovskin säveltämä Joutsenlampi, jonka tulkitsee Komin tasavallan ooppera- ja balettiteatteri.

Joutsenlampi syntyy harrastajavoimin Sammatissa
Lohjan Sammatissa valmistaudutaan Joutsenlammen ensi-iltaan. Baletin harrastajat valmistelevat esityksen yhdessä ammattitanssijoiden kanssa.