Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Keltainen vespa.

Skootteri on herrasmieslaji, jossa jalka nousee vain tarpeellisen korkealle

Kun kilometrejä on tarpeeksi, ei tarvitse esittää enää rajua. Jalan saa heittää etukautta satulaan ja ottaa mukavan pystyasennon ajaessa. Skootterin omistaja saa huoltoasemalla usein juttuseuraa, sillä monet muistavat nuoruutensa ajopelejä. Kun yksi luopuu autosta ja vaihtaa skootteriin, toinen hankkii menopelinsä vaimolta salaa.

Skootterioppaat olivat näyttävä näky. Kuvassa Marja-Leena Weintraun, Liisa Meronen ja Marja-Leena Knuutinen.

Skootterinaiset opastivat turisteja Turussa

Matkalaisia 1970-luvun alussa opastaneet naiset muistelevat kaiholla kesätyötään. Punaisella skootterilla kaasuttelu toi nuorille neidoille liksan ohella mielettömän vapauden tunteen.

Pyhtäällä leijuntakeskus Siriuksessa voi tutustua vanhoihin Vespa-skoottereihin. Toisena vasemmalta olevaa mallia käytettiin Loma Roomassa -elokuvassa

Italian teiden surkea kunto synnytti skootteriklassikon

Pyhtäällä voi tutustua vanhoihin italialaisiin moottoripyöriin ja skoottereihin. Vanhat Vespat kertovat yhdestä aikakaudesta, mutta myös Italiasta ja muotoilusta.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen luottaa sanomalehden tulevaisuuteen.

Mikael Pentikäinen puolustaa nyt peltoja

Perjantaina 50 vuotta täyttävä Hesarin ex-päätoimittaja puhuu uudessa työssään maaseudun äänellä. Keski-iän kriisiä mies paikkailee ajelemalla Vespalla.

Joutsan kunnanjohtaja on kesätöissä liikenneasemalla.

Joutsan kunnanjohtaja kesätöissä bensiksellä

Joutsan Oravakivensalmessa tänään avannut ABC-liikenneasema on houkutellut kunnanjohtajan jalkautumaan kansan pariin. Kunnanjohtaja pitää alkukesän kortteeria huoltoasemalla.

vespat lähdössä liikkeelle

Ikämiehet hurahtivat skoottereihin

Nuoruuden harrastukset houkuttavat monia uudestaan varttuneemmalla iällä. Kalervo Rautio kunnostaa vanhoja vespoja.

Oppaiden kulkupelinä ovat vihreät moposkootterit.

Oppaat kiitävät turistien avuksi Vespan selässä

Lappeenrannan matkailuneuvonnalla on tänä kesänä kaksi moposkootteria, joita kaupungin oppaat ajelevat vuorotellen. Kielitaito on oppaan tärkein apuväline.

Vanhat moottoripyörät pärisevät Länsi-Uudellamaalla

Länsi-Uudellamaalla järjestetään lauantaina nostalgiamotoristien kokoontumisajo. Motoristit kruisailevat vanhoilla pyörillä Lonjalta Mustioon.

Roberto Loreti.

Robertino on teinitähtien grand old man

Robertino hurmasi teinitytöt Suomessakin vuonna 1961. Nyt Turkuun yksityistilaisuuteen laulamaan tullut Roberto Loreti on 64-vuotiaana edelleen laulumies. Hän lähtee aina sinne, missä halutaan kuulla perinteistä italialaista bel cantoa.

Ruotsin poliisi pidätti Tukholman ampujaksi epäillyn

Poliisi on ottanut keskiviikon vastaisena yönä kiinni 38-vuotiaan miehen epäiltynä Tukholman ampumavälikohtauksesta, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter.