Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kalle Rovanperä juhlii Viron MM-rallin voittoa

Kalle Rovanperän jatkosopimus Toyotalla varmistui, Esapekka Lappi jakaa kolmannen Yariksen Sebastien Ogierin kanssa

Toyotan kuskinelikko ensi vuodelle on Kalle Rovanperä, Elfyn Evans, Sebastien Ogier sekä Esapekka Lappi.

Tom Fowler, Toyotan tekninen johtaja WRC

Sisäpiiriläinen kertoo Jari-Matti Latvalan roolista Toyotan huippukaudella ja hämmästelee Kalle Rovanperää: "Ei ole koskaan aiemmin nähty"

Toyotan tekninen johtaja Tom Fowler on ollut mukana alusta saakka Toyotan tuoreimmassa MM-ralliprojektissa. Fowler on tehnyt töitä jo aikanaan myös Marcus Grönholmin ja Mikko Hirvosen kanssa.

Esapekka Lappi kuvattuna Mikkelissä.

Esapekka Lappi valmistautuu Jyväskylän MM-ralliin – "Sen verran oli parista viime vuodesta hampaankolossa"

Esapekka Lappi palaa MM-ralliin Toyotan autolla. Sijoitusten suhteen Lappi sanoo olevansa realisti.

Toyota Gazoo Racingin Jari-Matti Latvala Jyväskylässä 2019

KSML: Toyotan rallitalli keskittää kaiken toimintansa Jyväskylään

Ralliautoilun MM-sarjassa kilpaileva Toyotan rallitalli Toyota Gazoo Racing keskittää kaiken toimintansa Jyväskylän toimipaikkaansa Jyskään, kertoi Keskisuomalainen keskiviikkona.

Toyotan Sebastien Ogier Sardinian MM-rallissa 2021.

"Sydän meinasi pysähtyä" – Jari-Matti Latvalan Toyotalle huippupotti Sardinian MM-rallissa, Jari Huttunen ajoi viidenneksi ja historialliseen luokkavoittoon

MM-sarjaa johtava Toyotan Sebastien Ogier ajoi kauden kolmanteen voittoon Sardinian MM-rallissa. Elfyn Evans täydensi tiimin kaksoisvoiton. Hyundain Jari Huttunen nappasi WRC2-luokassa kauden ensimmäisen ja uransa toisen voiton.

Esapekka Lappi ja Jari-Matti Latvala Jyväskylän MM-rallissa 2019.

Jari-Matti Latvala paljasti: sekä Teemu Suninen että Esapekka Lappi ovat Toyotan kiikarissa

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoi Sardinian MM-rallin yhteydessä, että mikäli Sebastien Ogier lopettaisi tai ajaisi ensi kaudella vain osan kilpailuista, tiimi olisi kiinnostunut MM-sarjassa sivuraiteelle joutuneista suomalaisista.

Teemu Suninen, M-Sport, Sardinia 2020.

Neuville nopein Sardinian MM-rallin testierikoiskokeella – renkaitaan hämmästellyt Suninen väläytti huippuvauhtia, Rovanperällä ongelmia ohjauksen kanssa

Huomisaamuna alkavan Sardinian MM-rallin testierikoiskokeen ykkönen oli Hyundain Thierry Neuville. WRC:n rattiin jälleen palaava Teemu Suninen ihmetteli aamulla renkaitaan, mutta ylsi kolmanneksi. Toyotan Kalle Rovanperä oli kuudes.

Elfyn Evans Ruotsin MM-rallissa 2020.

Jari-Matti Latvalan Toyotalle loistopotti Portugalin MM-rallista, Esapekka Lappi jyräsi taas ylivoimaiseen luokkavoittoon: "Vahva kisa meiltä"

Toyotan Elfyn Evans oli ykkönen Portugalin MM-rallissa. Walesilainen nappasi kauden ensimmäisen ja uransa neljännen osakilpailuvoiton. Esapekka Lappi ja Teemu Suninen ottivat WRC2-luokassa selvän kaksoisvoiton.

Kalle Rovanperä vauhdissa Portugalin MM-rallissa 2021.

Elfyn Evans vakuuttavaan voittoon Portugalin MM-rallissa, Kalle Rovanperälle lohdutuspisteitä Power Stagelta – Yle seurasi päätöspäivän tapahtumat hetki hetkeltä

Toyotan Elfyn Evans voitti Portugalin MM-rallin. WRC2-luokassa Esapekka Lappi ja Teemu Suninen ottivat kaksoisvoiton. Voit katsoa oheiselta tallenteelta uusintana kisan huipentaneen Power Stage -erikoiskokeen.

Kalle Rovanperä Monte Carlon MM-rallissa 2021.

Kalle Rovanperä keskeytti Portugalin MM-rallin varotoimenpiteenä, Toyota-pomo Latvalan mukaan riski pahemmasta oli olemassa – Tänakin keskeytys katastrofi Hyundaille

Hyundain Ott Tänakin voittohaaveet haihtuivat ilmaan Portugalin MM-rallin 14. erikoiskokeella. Toyotan Kalle Rovanperä joutui keskeyttämään jo ennen pikataipaleen alkua tekniseen vikaan. Katso kooste tilanteista oheisesta videosta.

Jari-Matti Latvala ja Kalle Rovanperä juttelevat Rovaniemen MM-rallissa 2021.

Kalle Rovanperän ulosajo oli Toyotalle myös onnenpotku – voisiko Sebastien Ogier saada Jari-Matti Latvalan tiimin vaihtamaan tulevaisuudessa taktiikkaa?

Kalle Rovanperän ulosajossa Kroatian MM-rallissa oli myös hyvä puolensa, kun suomalainen sai Portugalin kisaan erinomaisen lähtöpaikan. Mikäli Sebastien Ogier ajaisi ilmaisemansa toiveen mukaisesti Toyotalla ensi vuonna vain osan kaudesta, Toyotallakin olisi mahdollisuus muuttaa kuskipolitiikkaansa Hyundain suuntaan.

Ott Tänak Kroatian MM-rallissa 2021.

Jari-Matti Latvalan Toyota hallitsi Kroatian MM-rallin olosuhteet - asiantuntija hämmästeli Hyundain ratkaisevaa rengassekoilua: “Ei nyt kovin kovaa asiantuntemusta vaadi”

Kroatian MM-ralli oli kauden toisen kaksoisvoiton ottaneen Toyotan juhlaa. Yle Urheilun asiantuntija Miikka Anttila ihmetteli Hyundain rengasvirhettä, joka maksoi tiimille paljon.

Sebastien Ogier Kroatian MM-rallissa 2021.

Hurja sekuntitaistelu! Sebastien Ogier nousi dramaattisesti Kroatian MM-rallin voittoon – Elfyn Evans taipui katkerasti kuudella kymmenyksellä

Toyotan Sebastien Ogier nousi Kroatian MM-rallin voittajaksi Power Stagella. Katso jännittävät loppuratkaisut oheisesta videosta.

Sebastien Ogier Kroatian MM-rallissa 2021.

Sebastien Ogier kolaroi Kroatian MM-rallissa siviiliauton kanssa ja pakeni onnettomuuspaikalta poliisin estelystä huolimatta – katso videot erikoisista tilanteista

Ogier osui siirtymätaipaleella toiseen autoon. Tilanteen jälkeen kuvatulla videolla hän näyttää pakenevan onnettomuuspaikalta, vaikka poliisi yritti estellä ranskalaista.

Kalle Rovanperä Kroatian MM-rallin testierikoiskokeella 2021.

Rajusti metsään! Tähän avauserikoiskokeen ulosajoon hupenivat Kalle Rovanperän menestyshaaveet Kroatian MM-rallissa: "Ihan oma virhe se oli"

Kalle Rovanperän viikonloppu Kroatian MM-rallissa sai heikoimman mahdollisen alun, kun hän ajoi ulos heti lyhyellä avauserikoiskokeella. Hän ei pysty jatkamaan kisaa enää lauantaina.

Jonne Halttunen ja Kalle Rovanperä nousivat palkintokorokkeelle Rovaniemen MM-rallissa 2021.

Valtava loppuveto! Näin Kalle Rovanperä tykitti Rovaniemen historiallisen rallin kakkoseksi ja nousi kaikkien aikojen nuorimpana MM-sarjan kärkeen

Viron Ott Tänak otti uransa 14. MM-rallivoiton. Rovanperälle palkintokorokepaikka oli uran toinen ja sijoitus paras. Katso Power Stagen huipennus oheiselta videolta.

Toyotan Sebastien Ogier Rovaniemen MM-rallissa 2021.

Harvinainen lipsahdus! Katso, miten seitsenkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier jämähti lumipenkkaan Rovaniemen MM-rallissa

Toyotan Sebastien Ogierin lipsahdus penkkaan päätti ranskalaisen nousujohteisen lauantaipäivän. Katso ulosajotilanne oheisesta videosta.

Jari-Matti Latvala

"Oli kuin olisi pudottanut pommin" – Jari-Matti Latvala kertoo, miten ihmeessä hän nousi Tommi Mäkisen seuraajaksi ja myöntää rehellisesti puutteensa

Jari-Matti Latvala ei voinut kieltäytyä maailman suurimman autovalmistajan Toyotan suurimman johtajan Akio Toyodan tarjouksesta. Latvala kuitenkin myöntää, että hänellä ei ole johtajakokemusta kuin armeijasta.

Jari-Matti Latvala.

Kommentti: Jari-Matti Latvalan palkkaus miljoonabisneksen johtoon on todella hämmentävää – suomalaisnoviisilla on silti omat vahvuutensa

Toyota halusi Jari-Matti Latvalasta positiivisen keulakuvan tiimille, vaikka Latvalalla ei johtamiskokemusta olekaan, kirjoittaa Yle Urheilun Henri Pitkänen.

Jari-Matti Latvala (oik.) juhli voittoa Ruotsissa yhdessä kartturinsa Miikka Anttilan (vas.) ja tallipäällikkö Tommi Mäkisen kanssa.

Pitkäaikainen työtoveri hämmästyi Jari-Matti Latvalan uudesta työpaikasta – hyppää vaativaan pestiin ilman johtamiskokemusta: "Iso organisaatio johdettavana"

Jari-Matti Latvalan pitkäaikainen kartanlukija, Yle Urheilun asiantuntija Miikka Anttila yllättyi vanhan työtoverinsa uudesta pestistä Toyotan tallipäällikkönä.

Jari-Matti Latvala

Toyotalta jättiyllätys – Jari-Matti Latvala korvaa Tommi Mäkisen tallipäällikkönä

Latvala on ajanut kilpaurallaan 209 MM-rallia. Kaj Lindström jatkaa tiimin urheilutoimenjohtajana.

Tommi Mäkinen Toyota

Uskomatonta draamaa Monzan arvaamattomissa olosuhteissa – Tommi Mäkinen mykistyi pettymyksestä, kun MM-sarjan kärkimies ajoi ulos: "Ei ole sanoja, halusimme vain uuden mestarin"

MM-sarjan kärkimies, Toyotan Elfyn Evans ajoi ulos lumisissa ja liukkaissa olosuhteissa Gerosan erikoiskokeella. Voit katsoa videon tilanteesta kuvan videota klikkaamalla.

Sébastien Ogier

Belgian MM-ralli peruttu – kautta jäljellä enää yksi osakilpailu

Belgiassa oli tarkoitus ajaa marraskuussa ensimmäistä kertaa WRC-rallia. Koronapandemian takia rallia ei kuitenkaan järjestetä.

Marcus Grönholm.

Marcus Grönholm palaa Tomin nuoteissa -ohjelmassa vuoden 1981 kohtalokkaaseen iltaan: "Onneksi en siihen kyytiin päässyt"

Tomin nuoteista -podcastin uusimmassa jaksossa palataan muun muassa vuoden 1981 tapahtumiin. Marcus Grönholm oli jo lähdössä isänsä kyytiin, mutta viime hetken päätös muutti suunnitelmat.

Kaj Lindström, Toyotan urheilutoimenjohtaja.

"Toivottavasti siihen puututtaisiin" – Toyotan suomalaispomo penää sääntömuutosta kovimman kilpakumppanin kuljettajaruletin hillitsemiseksi, asiantuntija eri linjoilla

Toyotan urheilutoimenjohtaja Kaj Lindström esitti Sardinian MM-rallin jälkeen, etteivät tiimit saisi jatkossa enää kierrättää kolmatta kuljettajaa eri kisoissa. Yle Urheilun ralliasiantuntija Miikka Anttila on asiasta eri mieltä.

Takamoto Katsuta, Toyota.

Pelottavat voltit! Katso videolta, miten Tommi Mäkisen japanilaissuojatti ajoi ulos jo toistamiseen Sardinian MM-rallissa

Takamoto Katsuta kaatoi Toyotansa Sardinian MM-rallin kolmanneksi viimeisellä erikoiskokeella. Katso video tilanteesta kuvaa klikkaamalla.

Takamoto Katsuta

Toyota tuo japanilaiskuljettajansa Sardinian MM-ralliin

Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikon lopulla Sardiniassa ajettavalla Italian MM-rallilla. Tallit julkistivat maanantaina kuljettajansa kiihkeään sorakoitokseen.

Mäkinen

Kommentti: Menestys puhuu historiaa tehneen Tommi Mäkisen puolesta – Toyota teki silti täysin ymmärrettävän ratkaisun

Uutinen Toyotan rallitoiminnan uudelleenjärjestelystä kuulostaa dramaattisemmalta kuin mitä se oikeasti onkaan, kirjoittaa Yle Urheilun Micke Suopuro.

Tommi Mäkinen

Toyota osti Tommi Mäkinen Racingin liiketoiminnan – näin muhkeita osinkoja jyväskyläläinen on viime vuosina Suomen yrityksestään nostanut

Toyotan tallipäällikön paikalta sivuun siirtynyt Tommi Mäkinen on nostanut viime vuosina Suomen yrityksestään miljoonaosinkoja.

Tommi Mäkinen

Tommi Mäkinen ei jatka Toyotan tallipäällikkönä – siirtyy uuteen rooliin: "Ei se nyt eläkkeellejääntiä tarkoita"

Tommi Mäkinen siirtyy ensi vuoden alusta Toyotan moottoriurheilun neuvonantajaksi.

Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen testierikoiskokeella Viron MM-rallissa.

Kalle Rovanperän mykistävä vauhti teki jälleen vaikutuksen, Tommi Mäkisen Toyotalla syytä huoleen – nämä neljä asiaa opimme Viron MM-rallista

Kalle Rovanperän suoritus Viron MM-rallissa antoi osviittaa siitä, mitä on luvassa, kun kaikki osuu kohdalleen. Toyotalle jäi pohdittavaa, sillä Hyundai pääsi juhlimaan Tommi Mäkisen tiimin “kotikisassa”. Kuvan videota klikkaamalla voit katsoa uusintana kisakoosteen viikonlopun tapahtumista.

Tommi Mäkinen ja Sebastien Ogier Toyotan huoltoparkissa Viron MM-rallissa 2020

Tommi Mäkisellä aavistus siitä, miksi Toyota taipui Hyundaille Viron MM-rallissa – tallipomolle maistuisivat jatkossakin lyhennetyt kisaviikonloput: "Aivan hyvin voisi leikata yhden päivän pois"

Tommi Mäkinen oli tyytyväinen Viron MM-rallin järjestelyihin ja juoksutukseen. Toyota oli Mäkisen mukaan testannut autoa liian nopeissa olosuhteissa.

Tommi Mäkinen

Koronavirus jyllää, rallikaravaani porskuttaa – Toyotan mukaan flunssaisella Tommi Mäkisellä ei ole koronavirusta

Tommi Mäkinen ei ole paikalla Meksikossa seuraamassa, kuinka Toyota-suojatti Sebastien Ogier on ottanut kilpailussa komennon. Kuvaa klikkaamalla voi katsoa parhaita paloja kisan kolmannelta erikoiskokeelta.

Kalle Rovanperä

Kalle Rovanperä voi joutua keskeyttämään varusmiespalveluksen – superlupaus pääsee testaamaan Toyotaa vain muutaman päivän ajan

Timo Jouhkin mukaan nuorukainen voi joutua anomaan keskeytystä hyvin pian. Urheilukoulu saa kuitenkin managerilta puhtaat paperit.

Kalle Rovanperä.

Kalle Rovanperä lähtee maltillisesti ensimmäiseen WRC-kauteensa: "Kun olen oppinut auton, voin laittaa itselleni pieniä, yksittäisiä tavoitteita"

19-vuotiaasta Kalle Rovanperästä tulee ensi kaudella historian nuorin tehdaskuljettaja rallin MM-sarjassa.

Kalle Rovanperä

"Kallelle paras mahdollinen paikka ajaa" – asiantuntija suitsuttaa Rovanperän Toyota-sopimusta ja uskoo suomalaislupauksen ajavan jo ensi kaudella voitoista

Yle Urheilun asiantuntija Riku Tahko ylistää Toyotan tiimiä vahvemmaksi kokonaisuudeksi kuin pitkään aikaan.

Jari-Matti Latvala, Toyota 2019

Latvala toivoo ajavansa maailmanmestaruudesta kaudella 2021 – ensi vuodesta hän neuvottelee vain Toyotan kanssa: "Toiveeni on, että pystyisin jopa viisi MM-rallia ajamaan"

Rallikuljettaja Jari-Matti Latvala ei saanut jatkosopimusta Toyotalle. Hän ei kuitenkaan tavoittele siirtoa esimerkiksi M-Sportille.

Akio Toyoda onnitteli Jari-Matti Latvalaa Jyväskylän MM-rallissa 2018

Toyotan iso johtaja puhui koskettavasti Jari-Matti Latvalasta – tapaaminen suomalaishotellin aulassa merkitsi todella paljon: "Meidän piti palata MM-sarjaan"

Akio Toyoda ylistää Jari-Matti Latvalan suorituksia Toyotan ratissa. Hänen mukaansa Latvala oli ratkaisevassa roolissa, kun Toyota päätti palata rallin MM-sarjaan.

Ott Tänak

Tänakin leiristä rajua kritiikkiä Mäkistä kohtaan – "Jos maalivahti menee penkille, on suuri todennäköisyys, että vastustaja tekee maalin"

Ott Tänakin asioita hoitava Markko Märtin esitti kovaa kritiikkiä virolaisen Delfi-sivuston haastattelussa.

Ott Tänak

Ott Tänak päätti hylätä Toyotan voittoisan Walesin rallin jälkeen – maailmanmestari toivoo, että pääsee Hyundain rattiin vielä ennen joulua

Hyundain tallipäällikkö Andrea Adamon konkreettiset kehitysideat vakuuttivat virolaiskuljettajan.

Ott Tänak

Asiantuntijan mukaan Tänakin loikka Tommi Mäkisen tallista Hyundaille heti MM-tittelin jälkeen olisi raju ja brutaali ratkaisu – Latvalan tulevaisuus riippuu edelleen maailmanmestarin päätöksestä

Yle Urheilun asiantuntija Riku Tahko pitää tuoreen maailmanmestarin Ott Tänakin siirtohuhuja Toyotalta Hyundaille erikoisina, muttei mahdottomina.

Kris Meeke

Karkasivatko Tommi Mäkisen Toyotan merkkimestaruushaaveet lopullisesti tähän ulosajoon? – Kris Meeken ralli jäi taas kerran kesken

Toyotan Kris Meeke ajoi ulos kahdeksannella erikoiskokeella Katalonian MM-rallissa. Hyundailla on kolmoisjohto kisassa, ja se on matkalla historiansa ensimmäiseen valmistajien maailmanmestaruuteen.

Tänak

Tänak on jäädyttänyt Latvalankin tilanteen – manageri hämmästelee virolaisten toimintaa: "Tuntuu ihmeelliseltä, miten he asioita hoitavat"

Timo Jouhkin mielestä on normaalia, että nopein kuljettaja määrittää tahdin kuskimarkkinoilla. MM-kärjen sopimussaaga hakee kuitenkin vertaistaan.

Jari-Matti Latvala.

Jari-Matti Latvala on lähes ulkona MM-sarjasta – Toyotan suunnanmuutos voi avata mahdollisuuden: "Sitä ei pidä jättää käyttämättä"

Jari-Matti Latvalan manageri Timo Jouhki muistuttaa, että Toyota ei mieti mitään vaihtoehtoja ennen Ott Tänakin sopimuksen varmistumista.

Jari-Matti Latvala

Asiantuntija uskoo, että Latvalaa savustetaan Toyotalta ulos ja pohtii Mäkisen erikoisia kommentteja: "En tiedä, onko tämä paras tapa pitää joukkuehenkeä yllä"

Yle Urheilun asiantuntijan Riku Tahkon mukaan kaikki merkit viittaavat siihen, että Jari-Matti Latvalan ura Toyotan tehdaskuljettajana ei jatku.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle