Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

nuori nainen kuuntelee kuulokkeilla musiikkia

Kuunteletko sinäkin samoja tuttuja biisejä aina uudestaan? Musiikkimaun jämähtäminen tapahtuu jo yllättävän nuoressa iässä

Teinisuosikeista tulee usein ikisuosikkeja ja sukupolvea yhdistäviä biisejä. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Green Day -yhtyeen laulaja Billie Joe Armstrong tunnetaan kärjekkäistä mielipiteistään.

Nettikampanja leviää Briteissä: American Idiot -biisi listaykköseksi Trumpin vierailun aikaan

Britannian entisen pääministerin Margaret Thatcherin kuoltua Ding Dong! The Witch Is Dead masinoitiin maan toiseksi myydyimmäksi kappaleeksi.

MTV EMA tulee taas – viikonlopun suurimmassa musatapahtumassa palkitaan ainakin Green Day ja myös tähtiräppäri G-Eazy juontaa

Ensi viikonloppuna selviää myös, kuka voittaa parhaan suomalaisesiintyjän palkinnon.

Nina Honkanen alotti Listassa kesällä 1994.

Etsitään: puuttuvia Lista Top 40 -jaksoja!

Onko sinulla arkistosta puuttuva Lista Top 40 -jakso?

Facelift

Facelift on vuonna 2008 Vaalassa perustettu, mutta sittemmin oululaistunut pop-punk -yhtye. Vaikka bändi on ollut olemassa jo pitkään, sen jäsenet ovat vasta 19-vuotiaita. Yhtye on ehtinyt keikkailla ahkerasti, kerätä fanikantaa ja viedä pop-punkin ilosanomaa ympäri Suomea.

Biisibattle: Holiday

Maailma on pullollaan samannimisiä biisejä. Jani Hellemaa asettaa joka lähetyksessään kaksi samannimistä biisiä vastakkain. Mutta vain toinen soitetaan. Kumpi on valintasi?

Rock and Roll Hall of Famen uudet artistit valittu – mukana Green Day ja Lou Reed

Ehdokaslistalla olleista artisteista esimerkiksi Nine Inch Nails ja The Smits eivät tullet valituiksi.

Lifeline Lost

Lifeline Lost soittaa energistä 2000-luvun melodista punkrockia, jonka vaikutteet ovat 90-luvun skeittipunkissa ja 2000-luvun melodisessa hardcoressa.Jos tykkäät näistä, tsekkaa meidät: Rise Against, Bad Religion, The Offspring, Green Day, The Ataris, AFI, Raised Fist, Comeback Kid, Fall Out Boy...

Rock and Roll Hall of Fame -ehdokkaat julki – listalla mukana Green Day

Rock and Roll Hall of Fameen valitaan vuosittain viidestä seitsemään uutta artistia.

Suomalaisyhtyeelle jenkkidiili: Palautti uskon bändiin

Kokkolasta kotoisin oleva Rödsögården on tehnyt sopimuksen Yhdysvalloissa.

Woodstockin perustaja suunnittelee jatkoa legendaariselle festivaalille

Legendaariselle Woodstock-festivaalille mietitään jatkoa juhlavuoden kunniaksi.

IS: Juustopäät tekee paluun – katso mikä oli meininki vuonna 1997

Ysärisuosikki Juustopäät tekee paluun.

Green Day pistäytyi pubikeikalla - video

Punkrockbändi Green Day toteutti monen australialaisfanin haaveen heittämällä intiimin pubikeikan. Salakeikasta ilmoitettiin twiittaamalla vain tuntia ennen sen alkamista.

Green Day suuntaa tauolle

Green Day pitää taukoa yhtyeen Australian keikkojen jälkeen.

Oululaisbändi tähtää maailmalle - samaan ohjelmatoimistoon Blurin, M83:n ja Green Dayn kanssa

Oululainen The Scenes -yhtye on solminut keikkamyyntisopimuksen brittiläisen X-ray Touring -ohjelmatoimiston kanssa

Green Day voitti ennakkotapauksen: Toisen taidetta saa käyttää luvatta keikkalavasteissa

Punkrockbändi Greenday toimi lakien mukaan, kun se käytti kiertueensa taustavideossa ilman lupaa valokuvaa yhdysvaltalaistaiteilijan teoksesta. Billie Joe Armstrongin ryhmä maksaa kuitenkin oikeuskulut, koska oikeuskanteelle oli hyvät perustelut.

Rock The Beachin järjestäjä: Rammstein päätti festivaalin paikan ja ajankohdan

Ensimmäistä kertaa järjestetty Rock the Beach -festivaali osui samalle viikonlopulle Tuskan kanssa. Jotkut ovat aistineet ilmassa festivaalisodan, mutta tosiasiassa syy tapahtuman ajankohtaan löytyy Saksasta - Rammstein sai valita keikkapaikan ja keikkansa ajankohdan. Rammsteinin toiveiden ympärille syntyi kokonainen festari.

Green Dayn kanssa soittamaan päässyt suomalaispoika: Olin shokissa mutta onnellinen

Keskiviikkona Helsingissä esiintyneen Green Dayn solisti Billie Joe Armstrong valitsi yleisön joukosta 15-vuotiaan Joonan soittamaan kitaraa lavalle yhtyeen Longview-kappaleen aikana.

Green Day fiilisteli Helsinkiä Instagramissa

Keskiviikkona Rock The Beach -festivaalilla Helsingissä esiintynyt Green Day julkaisi Instagram-tilillään kuvia keikaltaan.

Queens of the Stone Age rokkasi Helsingissä - katso keikkakuvat

Kalifornialaisbändi Queens of the Stone Age pisti yleisön bailaamaan Helsingissä Rock the Beach -festivaaleilla.

Green Day valitsi onnelliset fanit lavalle Helsingissä – katso keikkakuvat

Vaaleanpunainen pupu lämmitteli helteiseen Helsinkiin kerääntyneen Green Day -fanijoukon Rock the Beach -festivaalin ensimmäisen päivän pääesiintyjää odotellessa. Bändi lunasti kaikki odotukset energisellä kaksituntisella hittikimarallaan.

Psy: Gangnam Stylen suosio on vahinko

K-pop-sensaatio Psy kertoo, että hänen jättihittinsä menestys on ollut puhdas vahinko. Gangnam Stylen menestystä ei artistin mukaan ole laskelmoitu.

PSY vastaa musiikin herpes -kohuun: En tiedä, mitä herpes tarkoittaa

Gangnam Style -hitistään parhaiten tunnettu eteläkorealaislaulaja PSY ei loukkaannu punkrokkarin haukuista.

Green Dayn laulaja tylyttää: Psy on musiikin herpes

Päihdeongelmiensa kanssa paininut Green Day -laulaja Billie Joe Armstrong kuvailee eteläkorealaisen poppari Psyn olevan kuin herpes.

Rock The Beach julkaisi lisää kiinnityksiä ensi kesälle

Helsingin Hietaniemessä ensi kesänä järjestettävän Rock the Beach -festarin esiintyjäkaartiin lisättiin kolme ulkomaista ja yksi kotimainen bändi.

Green Day päästää fanit kulissien taakse

Green Day julkaisee kolmen levyn sarjan lisäksi behind the scenes -dokumentin.

Green Day Helsingin Kyläsaaressa kesällä 2010.

Green Day ja Rammstein Hietsun uuden rockfestarin pääesiintyjiksi

Uusi Rock The Beach -festivaali valtaa Helsingin Hietaniemen uimarannan ensi kesäkuussa. Esiintyjiksi on kiinnitetty muun muassa Rammstein, Green Day ja Thirty Seconds To Mars.

Rockin kärkinimiä Suomeen kesällä - Hietaniemeen muun muassa Green Day ja Rammstein

Kolmipäiväisen uutuusfestivaalin ensimmäiset bändijulkistukset ovat Green Day, Thirty Seconds To Mars, Rammstein, Queens Of The Stone Age, Stone Sour ja Kotiteollisuus.

Green Day peruu ja siirtää keikkoja - faneille annetaan lohdutuspalkinto

Green Day on perunut kaikki loput keikkansa tältä vuodelta. Lisäksi bändi on siirtänyt keikkojaan tammi-helmikuulta 2013.

Green Dayn Billie Joe Armstrong saattaa olla vieroituksessa koko loppuvuoden

Green Dayn levy-yhtiön pomo kertoo, että Armstrong saattaa päästä vieroitushoidosta vasta joulun jälkeen.

Green Dayn basisti paljastaa syyt Armstrongin romahdukseen

Green Dayn basisti: Billie Joella on varmasti ollut rankkaaViime kuussa vieroitukseen joutuneen Billie Joe Armstrongin bändikaveri kertoo, että jatkuva kiertue-elämä ja väsymys aiheuttivat vokalistin romahduksen.

Suosittu laulajatar kehuu Green Day solistin purkausta: hän on rohkeampi kuin minä

Alanis Morrissetten mukaan Billie Joe Armstrong on rohkea ja tätä täytyisi arvostaa.

Green Dayn solisti ehti olla vuoden kuivilla ennen ratkeamista

Green Day nousi otsikoihin ympäri maailmaa, kun yhtyeen solisti riehaantui lavalla iHeartRadio -festivaalilla rikkoen myös kitaransa säpäleiksi. Myöhemmin solisti kirjautui vieroitushoitoon.

Bon Jovi -kitaristi Green Dayn haukuista: Olimme varmaan humalassa

Bon Jovin kitaristi Richie Sambora on vastannut Green Dayn haukkuihin.

Green Dayn laulaja vieroitukseen

Billie Joe Armstrong lopetti viikonloppuna bändin keikan räyhäten ja löi kitaransa hajalle. Nyt hänen kerrotaan olevan vieroitushoidossa.

Suosittu punkbändi villiintyi festareilla: haukkui Bieberin ja rikkoi soittimet

Suosittu jenkkipunkbändi Green Day ei ole tiukkojen soittoaikataulujen ystävä.

Green Dayn laulaja haukkuu Bon Jovin: Kamalinta ikinä

Green Dayn laulaja Billie Joe Armstrong arvostelee Bon Jovia.

Green Day teki punk-juurilleen uskollisen tanssibiisin

Green Dayn Kill the DJ soi Uuden musiikin aamuvuoron Viikon tehona.Kuuntele näyte: [node:100907]

Gangnam Style raikuu MTV:n videogaalassakin

Aiemmin tällä viikolla Justin Bieberin tallikaveriksi värvätty PSY pääsee Los Angelesissa heilumaan samalle lavalle suurten nimien kanssa.

Tähtiä vilisevä MTV-gaala lähestyy – nämä starat ovat kahmineet eniten pystejä

Huomenna 6. syyskuuta juhlitaan Los Angelesissa vuoden parhaita musavideoita MTV:n VMA-gaalassa.

Angry Birds ja Green Day

Angry Birdsin possut pian Green Dayn näköisiä

Peliyhtiö Rovio kuvaa Green Day -yhteistyötä vasta ensimmäiseksi askeleeksi.

Rubik-mausteista tulokaslaulajatarta, No Doubtia ja Green Daytä – kuuntele viikon parhaimmat biisit!

Uuden musiikin iltavuoron arvovaltaiset musiikin asiantuntijat kokoavat viikon ehdottomat musiikilliset timantit yhteen juuri sinulle.

Green Daylta kaksi dokumentielokuvaa kolmen albumijulkaisun kaveriksi

Jenkkibändi Green Day aikoo julkaista kaksi dokumenttielokuvaa Uno!, Dos! ja Tre! –albumitrilogian lisäksi.

Green Dayn nokkamies piti puheen Axl Rosesta - sai aikaan buuaukset

Tärkeässä tilaisuudessa oli paikalla kaikki muut paitsi Axl.

Green Day paahtaa studiossa - peräti kolme levyä tulossa

Jenkkibändi Green Day työstää parhaillaan kolmea uutta studioalbumia.

Green Dayn Broadway-hitti kiertää Briteissä

American Idiot -levyn pohjalta tehty musikaali kiertää saarivaltakunnassa kahden kuukauden ajan ensi syksynä.

Pasmat sekaisin punkrokkarin lökäpöksyistä - poistettiin lennolta

Green Dayn laulajakitaristi valittaa, että hänet monotettiin ulos koneesta Kaliforniassa - housujen takia.

Green Day teki muistobiisin Amy Winehouselle - kuuntele!

Bändi kirjoitti muistolaulun.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle