Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pro-Palestiina mielenosoittajia Valkoisen talon edessä Washingtonissa.

Israelin sotatoimet Gazassa asettavat Joe Bidenin jatkokauden vaakalaudalle

Presidentti uhkaa menettää vaalivoiton kannalta kriittisten vaa'ankieliosavaltioiden muslimien äänet.

Donald Trump

Trumpia koskeva oikeudenkäynti päätyy tuomarin määräyksellä televisioon ja Youtubeen, eikä se välttämättä ole Trumpille eduksi

Trump on tähän asti kommentoinut syytteitään rajallisesti ja oman käsikirjoituksensa mukaan. Asiantuntijan mukaan oikeudenkäynti saattaa siksi osoittautua demokraateille melkoiseksi aarreaitaksi.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump vuonna 2023.

Trump palasi Twitteriin eli X:ään ja tviittasi ensimmäistä kertaa 2,5 vuoteen

Twitter jäädytti Trumpin tilin tammikuun 2021 kongressivaltauksen jälkeen. Yhtiön nykyinen omistaja Elon Musk palautti Trumpin tilin viime vuoden marraskuussa.

Kolumnisti  "Rysky" Riiheläinen

Janne ”Rysky” Riiheläisen kolumni: Demokratian ja diktatuurin välillä on verinen aikaero

Diktatuurissa ja demokratiassa vallitsee eri aika. Demokratiassa ajan kulumisesta päättävät äänestäjät, eikä aika tahdo riittää sotimiseen. Diktaattori puolestaan hallitsee kaikkien aikaa.

USA:s expresident Donald Trump framträdde vid en domstol i New York i april i år.

Yhdysvaltojen ex-presidentti Donald Trumpille jälleen uusia syytteitä vaalihäirinnästä

Trumpin ohella syytteeseen joutuu 18 muuta henkilöä, muun muassa hänen lakimiehensä ja avustajansa.

Donald Trumpilla on päässään punainen lippis, jossa lukee Make America Great Again.

Oikeuslaitoksen sivuille ilmestyi hetkeksi tieto Trumpin mahdollisista uusista syytteistä – nyt todistajien kuulemista nopeutettiin

Syytteistä kertova asiakirja on sittemmin poistettu Fultonin piirikunnan oikeuslaitoksen sivuilta. Syytteet koskisivat Trumpin yritystä vaikuttaa vuoden 2020 vaalitulokseen Georgian osavaltiossa.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump pitää mustaa sateenvarjoa päänsä päällä, takanaan musta tila-auto.

Tämän tiedämme Trumpia vastaan alkaneesta oikeusprosessista

Seuraava kuuleminen Trumpin oikeudenkäynnissä on 28. elokuuta. Oikeudenkäynnin tarkempi aikataulu julkistetaan tuolloin. Syyttäjät totesivat, ettei Trumpia ole tarpeellista pitää pidätettynä.

Carlos de Oliveiraa valokuvataan Miamin oikeustalon edessä.

Uskollisuus Trumpille käy alaisille kalliiksi: ex-presidentin talonmieskin kietoutui pomonsa syytevyyhtiin

Donald Trump sitouttaa alaisiaan maksamalla työntekijöidensa oikeudenkäyntikuluja, kertovat lähteet uutistoimisto AP:lle.

Donald Trump sivuprofiilissa, taustalla on Yhdysvaltain lippuja.

The New York Times: Trump ylivoimainen suosikki republikaanien ehdokkaaksi

The New York Timesin kyselyn mukaan Ron DeSantis jäisi kauas taakse republikaanien presidenttikilvassa. Entinen presidentti Donald Trump johtaa alueista ja iästä riippumatta.

Presideentti Joe Biden istuu Pedon kyydissä.

Suomen tunnettuus maailmalla kasvoi ja Venäjä sai näpäytyksen – ainakin tämä Suomelle jää käteen Bidenin vierailusta

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin visiitin merkitys oli ennen kaikkea symbolinen, mutta siitä saattaa olla Suomelle muutakin hyötyä.

Lokki istuu katukyltin päällä joka opastaa turisteja eläintarhaan, Isosaareen ja Vallisaareen.

Suomeen saapuneet toimittajat ihastelivat Helsinkiä somessa ja varoittivat lokeista

Ulkomaiset toimittajat ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa presidentti Joe Bidenin Suomen-vierailuun liittyviä päivityksiä.

Joe Biden laskeutuu lentokoneen portaita.

Näin Joe Bidenin vierailu etenee torstaina

Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen huippukokouksen pääpaikat keskittyvät Presidentinlinnan ympäristöön. Kokosimme kartalle, mitä tapahtuu ja missä.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tasavallan presidentti Sauli Niinistön vieraana Presidentinlinnassa Helsingissä.

Kuvakooste näyttää Bidenin Suomen-vierailun käänteet

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin vierailu Suomessa täytti Helsingin kadut poliiseilla ja vierailusta kiinnostuneilla ihmisillä. Koostimme vierailun kohokohdat kuvina.

Vanhempi miesi puvussa ja aurinkolaseissa nousee ulos mustasta autosta. Auton ulkopuolella kaksi pukuun ja aurinkolaiseihin pukeutunutta miestä.

Salainen palvelu varmistaa, ettei Joe Biden nolaa itseään Suomessa – näin presidenttiä suojellaan

Turvallisuusalan asiantuntija Jari Stoltin mukaan turvahenkilöiden työ on paljon muutakin kuin vain päämiehen hengen varjelemista ja tämän rinnalla kulkemista.

F-35 hävittäjä maassa edestäpäin kuvattuna, taustalla vanhanaikainen tiilikattoinen talo.

Mitä jos USA jättää Euroopan puolustuksen?

Eurooppalaiset ovat pitkään luottaneet siihen, että viime kädessä Eurooppaa turvaavat Yhdysvaltain aseet. Asetelma voi muuttua nopeasti.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden hymyilee videopalaverissa Kiinan presidentti Xi Jinpingin kanssa.

Kerro meille, minne sinä veisit Joe Bidenin Suomessa ja mitä haluaisit näyttää – teemme juttua aiheesta

Yhdysvaltain presidentti saapuu Suomeen alkavalla viikolla. Minkälaisen Suomen haluaisit hänen näkevän, kokevan ja maistavan?

Joe Biden laskeutuu Air Force Onesta 6. heinäkuuta 2023.

Kun USA:n presidentti matkustaa, sama tarkistuslista käydään aina läpi – ”Jos yllätyksiä tulee, joku on mokannut”, sanoo ex-suurlähettiläs

Kun Yhdysvaltain presidentti matkustaa ulkomaille, mitään ei jätetä sattuman varaan. Kaikkeen on varauduttu. Aivan kaikkeen.

Joe Biden nauraa ja osoitta sormellaan.

Mikä on Joe Bidenin lempijäätelömaku? Entä milloin hän vieraili viimeksi Suomessa? Testaa Biden-tietämyksesi

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on järjestyksessään kuudes virkakaudellaan Suomessa vieraileva Yhdysvaltain presidentti.

Joe Biden kävelee ulos lentokoneesta.

Analyysi: Presidentti Joe Bidenin Suomen-vierailuista tulee Nato-laajentumisen kunniakierros

Bidenin vierailu Helsinkiin on merkki Suomen ja USA:n suhteiden siirtymisestä uudelle tasolle. Visiitti tarjoaa Bidenille myös tilaisuuden tuulettaa merkittävää turvallisuuspoliittista saavutusta.

Röda mattan rullas ut, 1990

Biden on kuudes Yhdysvaltain presidentti, joka saapuu Suomeen virkakaudellaan – katso, ketkä ovat vierailleet aiemmin

Suomi ehti olla lähes 58 vuotta itsenäinen valtio ennen kuin Yhdysvaltain istuva presidentti saapui vierailulle maahamme. Gerald Fordista se alkoi vuonna 1975.

Joe Biden.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tulee Suomeen 13. heinäkuuta

Yhdysvaltain presidentti saapuu Helsinkiin heti Vilnan Nato-huippukokouksen jälkeen.

Yleisössä oleva henkilö kuvaa kännykällä videota Donald Trumpista hänen pitäessään puhetta Trump National Golf Club Bedminsterilla New Jerseyssä.

Trump syyttelee nyt mutantteja ja kommunisteja entistäkin rajummissa somepäivityksissään – testaa, erotatko Trumpin postaukset ennen ja nyt

Yhdysvaltain presidentiksi jälleen pyrkivä Donald Trump saattaa pian palata Twitteriin, josta hänet jo kertaalleen potkittiin pois.

Donald Tump laskeutumassa portaita lentokoneestaan Miamin lentoasemalla.

Trump kiisti historiallisessa oikeudenistunnossa salaisiin asiakirjoihin liittyvät syytteet – kerromme, mistä on kyse

Jos Donald Trump todetaan syylliseksi, edessä voi olla vuosien vankeustuomio. Oikeustalolle Floridassa kokoontui sekä Trumpin tukijoita että vastustajia jo ennen kuin Trump tuli paikalle.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden polvillaan nousemassa ylös kolmen ihmisen avustaessa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kaatui

Valkoisen talon viestintäjohtaja tiedotti myöhemmin presidentin olevan kunnossa.

Ron DeSantis puhuu tiedotustilaisuudessa.

Donald Trumpille nuorekas haastaja Floridasta – Ron DeSantis kuumentaa republikaanien presidenttikisan

Floridan kuvernöörinä Ron DeSantis on hämmentänyt Yhdysvaltain kulttuurisotia ja on varteenotettava haastaja Donald Trumpille. Tämä juttu kertoo, millainen poliitikko DeSantis oikein on.

Donald Trump kampanjatilaisuudessa puhujapöntössä.

Trumpiin kohdistuneen Venäjä-tutkinnan tutkinta valmistui – FBI:llä ei ollut riittäviä todisteita tutkia vaalikampanjan Venäjä-kytköksiä

Valtionsyyttäjä John Durhamin vuonna 2019 aloittaman tutkinnan loppuraportissa ei nähty suuria uusia paljastuksia. Tutkinnan konkreettisten vaikutusten uskotaan jäävän vähäisiksi.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kuvattuna läheltä mustaa taustaa vasten.

NBC: Yhdysvaltain presidentti Joe Biden harkitsee vierailua Suomeen kesällä

Uutiskanavan virkamieslähteen mukaan tapaaminen olisi yhteispohjoismainen.

Joe Biden ja Yoon Suk-yeol.

Etelä-Korean presidentti repäisee videolla Valkoisesta talosta: sai raikuvat aplodit laulettuaan American Pien

Valtiovierailu sai railakkaan käänteen, kun Etelä-Korean presidentti Yoon Suk-yeol innostui laulamaan Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin yllyttämänä.

Joe Biden.

Joe Biden lähti virallisesti mukaan Yhdysvaltain 2024 presidenttikisaan: “MAGA-äärioikeistolaiset järjestäytyvät uhkaamaan perusvapauksia”

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ilmoittautui kisaan demokraattisen puolueen ehdokkuudesta julkaisemalla kampanjavideon.

Donald Trump kampanjoimassa

Donald Trumpia vastaan nostettiin syyte aikuisviihdenäyttelijän hiljaiseksi maksamisesta

Kyseessä on historian ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain presidentti asetetaan rikossyytteeseen.

Presidentti Sauli Niinistö tiedotustilaisuudessa Washingtonissa.

Niinistö: USA:n ja Turkin hävittäjäkaupat eivät kuulu Suomelle

Yhdysvaltain on spekuloitu käyttävän F-16-hävittäjäkauppoja mahdollisena vipuvartena, jolla Turkki saataisiin ratifioimaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyshakemukset.

Joe Biden.

Presidentti Joe Biden on 80-vuotias – demokraattien ehdokas ensi vaaleissa on todennäköisesti yksi näistä viidestä nimestä

Yhdysvaltain seuraavat presidentinvaalit käydään marraskuussa 2024. Asetimme demokraattien tämän hetken viisi suurinta ennakkosuosikkia järjestykseen.

Ihmisiä tammikuussa 2023 Valkoisen Talon edustalla Washinton DC: ssä.

Yhdysvalloissa senaattorit vaativat Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointia ehdoksi Turkin hävittäjäkaupoille – amerikkalaisasiantuntija Ylelle: Supervallan tuki on vankkumaton

Asiantuntijat Yhdysvaltain pääkaupungissa uskovat, että presidentti Joe Biden laittaa tarvittaessa arvovaltansa peliin Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden puolesta.

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis liukuvat kohti tuomareita.

Maanantai 30.1.2023 (tv)

Tuulivoima. Trump. Jäätanssista mitali Suomeen. Sää.

Trump puhuu, taustalla USA:n lippu.

Analyysi: Trumpin matka tuntematonta kohti on alkanut – päätyykö se Valkoiseen taloon tai vankilaan?

Kiistelty entinen presidentti Donald Trump ei ole kampanjapuheensa perusteella muuttunut, mutta hänen olosuhteensa ovat, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-toimittaja Juri von Bonsdorff.

Lääkärin stetoskooppeja naulakossa.

Torstai 26.1.2023 (radio)

Kuolleiden ja syntyneiden määrä. Kouluterveys. Yhteishaku. Kone vähentää väkeä. Trump ja some. Sää.

Abrams-panssarivaunu ajaa sotaharjoituksissa.

Yhdysvallat lähettää Ukrainalle 31 Abrams-panssarivaunua

Saksa ilmoitti aiemmin keskiviikkona lahjoittavansa Ukrainalla Leopard-panssareita. Saksan ehtona panssareiden lahjoitukselle oli, että Yhdysvallat tekee samoin.

Donald Trump.

Donald Trumpin verotiedot julki: entinen presidentti teki miljoonatappiot eikä maksanut lainkaan tuloveroja vuonna 2020

Trumpin verotietoja käsittelevä dokumentti on tuhansien sivujen pituinen. Yhdysvaltain edustajainhuoneen verokomitea äänesti verotietojen julkaisemisen puolesta viime viikolla.

Donald Trump.

”Tiekartta oikeuden toteutumiseksi” – Yhdysvaltain kongressin tutkintakomitea suosittaa syytteiden nostamista Trumpia vastaan

Komitean seitsemän demokraattijäsentä ja kaksi republikaanijäsentä olivat sitä mieltä, että entinen presidentti Donald Trump pitäisi asettaa rikossytteisiin vajaan kahden vuoden takaisista tapahtumista.

Yhdysvaltain koripallotähti Brittney Griner kuvattuna 4. elokuuta 2022.

Yhdysvallat ja Venäjä vaihtoivat vankeja – koripallotähti Brittney Griner palaa kotimaahansa

Yhdysvaltain koripallotähti Brittney Griner palaa kotimaahansa. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoo keskustelleensa Grinerin kanssa.

Donald Trump pöydän ääressä kädet levitettyinä.

Korkein oikeus ei estä Trumpin verotietojen luovutusta – asiasta tapeltu jo vuosia

Yhdysvaltain korkein oikeus on päättänyt, että kongressin edustajainhuoneen valiokunnalla on oikeus nähdä entisen presidentin Donald Trumpin verotiedot.

Venäjän ohjus lensi Puolan alueelle 15.11.2022.

Keskiviikko 16.11.2022 (radio)

Ukrainan ohjus osui vahingossa Puolaan. Trump pyrkii taas presidentiksi. Finnair vähentää työpaikkoja. Monilla työpaikoilla on ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä. Lasten itsenäisyyspäivän juhla. Säätiedotus.

Doland Trump.

Donald Trump ilmoitti pyrkivänsä uudelleen Yhdysvaltain presidentiksi

Republikaanipuolueen presidenttiehdokas valitaan kesällä 2024.

Donald Trump Make America great again -hattu päässä.

Donald Trump ei ehkä pääse puolueensa presidenttiehdokkaaksi, vaikka haluaisikin – lue tästä, miksei

Trump on kertonut tekevänsä tällä viikolla ”suuren ilmoituksen”. Vaikka Trump kertoisi lähtevänsä presidenttikisaan, hänellä on omankin puoleensa silmissä muutama iso miinus.

Yhdysvaltain entisen presidentin kartano Mar-a-lago Floridassa.

Donald Trumpin Mar-a-Lago-kartanossa vierailleen valeperijättären toimia tutkivat nyt viranomaiset – kuka on "Anna de Rothschild"?

Yhdysvalloissa ja Kanadassa viranomaiset tutkivat Anna de Rothschildina esiintyneen naisen toimia. Entisen presidentin Mar-a-Lago-kartanossa useasti vierailleen naisen motiivit ovat yhä epäselviä.

FBI teki kotietsinnän Donald Trumpin Mar-a-Lago kartanoon Floridassa.

Oikeusministeriö julkaisi Trumpin kartanon kotietsintäluvan perusteet – arkaluontoisimmat kohdat jäivät odotetusti pimentoon

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump vei laatikoittain salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja Floridan kartanoonsa. Osa asiakirjoista oli luokiteltu huippusalaisiksi. Joukossa on arvioitu olleen papereita, joiden varomaton säilyttäminen rikkoo Yhdysvaltain vakoilulakeja.

FBI teki kotietsinnän Donald Trumpin Mar-a-Lago kartanoon Floridassa.

Trump yrittää nyt oikeudessa estää FBI:n takavarikoimien asiakirjojen käsittelyä

Entisellä presidentti Donald Trumpilla oli Mar-a-Lagon kartanolla yhteensä yli 300 salaista asiakirjaa, kertoo New York Times.

Donald Trumpin kartano Mar-a-Lago Palm Beachilla.

Trumpin Mar-a-Lago on pröystäilevä kultakartano, jossa turvallisuusasioista on kiistelty ennenkin – ilmaiskuja määrätty illallisen yhteydessä

Donald Trump kutsui presidenttikautensa aikana Floridan kartanoonsa useita valtionpäämiehiä. Turvallisuusasiat herättivät jo tuolloin ihmetystä.

FBI teki Trumpin Mar-a-Lagon kartanolle kotietsinnän – nyt perusteita vaaditaan julki.

Oikeusministeri yrittää paljastaa Trumpin bluffin – Trump kehottaa julkistamaan kartanonsa etsintäluvan välittömästi

Trumpin kartanon etsinnälle lupaa hakenut oikeusministeri pyysi oikeuden päätöksen julkistamista sen jälkeen, kun asiasta nousi kohu. Trump ehtii halutessaan vielä vastustaa julkistamista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle