Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sosteri on aloittanut kolmansien koronarokotteiden antamisen immuunipuutteisille henkilöille

Kolmas koronarokote annetaan 12 vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille, joiden elimistön vastustuskyky on voimakkaasti madaltanut sairauden tai sen hoidon vuoksi. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa elinsiirto-, kantasolusiirron tai syöpähoitoa saaneet potilaat.

Outokumpu kaavailee Enonkoskella sijaitsevan Laukunkankaan kaivospiirin lakkauttamista

Outokumpu on käynnistänyt selvitystyön yhdessä Etelä-Savon ELY-keskuksen kanssa.

Sosterin hallitus haluaa kuntayhtymän johtoon Saara Tavin

Rekrytoinnin viimeiseen vaiheeseen etenivät Tavin lisäksi Hailuodon kunnanjohtaja Aki Heiskanen. Tehtävää kymmenen vuotta hoitanut Panu Peitsaro irtisanoutui viime joulukuussa.

Enonkosken Laukunkankaan vanhan kaivosalueen ympäristövaikutuksia aiotaan selvittää

Tavoitteena on saada selvyys rikastushiekka-altaan rakenteiden ja lähivesistöjen kunnostustarpeista. Samalla ELY-keskus laatii vesistöjen tutkimussuunnitelman.

Savonlinnan kaupunki aikoo valittaa Enonkosken kanssa kaivosyhtiölle myönnetyistä malminetsinnän jatkoluvista

Hakija etsii alueelta nikkeliä, kuparia, kobolttia ja platinaryhmän alkuaineita.

Malminetsintää jatketaan Itä-Savossa – lupa ei oikeuta vielä esiintymän hyödyntämiseen

FinnAust Mining Finland Oy:lle myönnetty jatkolupa on voimassa enintään seuraavat kolme vuotta, eikä se oikeuta vielä esiintymän hyödyntämiseen.

Sosterissa koronarokotusajan voivat nyt varata kaikki 16 vuotta täyttäneet, 25 prosenttia saanut täyden rokotussarjan

Uudet rokotusajat on keskitetty Savonlinnan pääterveysasemalle ja ja enonkoskelaisten 18 vuotta täyttäneiden osalta Enonkosken terveysasemalle. Aiemmin annetut rokotusajat hoidetaan edelleen kaikissa niissä rokotuspisteissä, mihin aika on jo annettu

Etelä-Savolaisia marjoja pakataan kierrätysmuoviin – yrittäjä: "Omalla pienellä panoksella saa valtameriä vähän puhtaammiksi"

Kierrätysmuovi kerätään Indonesian rannikolta, puhdistetaan, sulatetaan ja painetaan rasioiksi Italiassa. Yrittäjä Kari Vauhkosen mukaan tätä ennen näitä kierrätysrasioita ei ole tuotu mihinkään Pohjoismaihin.

Kuntavaalien tarkastuslaskenta muutti usean kunnanvaltuustoon nousseen nimen Etelä-Savossa

Viime sunnuntaina pidettyjen kunnallisvaalien tulos vahvistettiin keskiviikkona. Erikoisin tilanne oli Sulkavalla, jossa kolme keskustan ehdokasta sai täsmälleen saman äänimäärän. Tuolloin arvonta ratkaisee, kuka nousee valtuutetuksi.

Metsähallitus korjaa tänä kesänä satoja luontokohteitaan – kansallispuistojen kunnostukseen ennätysmäärä rahaa käytössä

Kansallispuistoja kunnostetaan tänä kesänä ennätyksellisen paljon. Metsähallituksella on varattuna kolminkertainen euromäärä puistojen remontteihin normaalivuosiin nähden. Lähtökohtana kunnostuksissa on turvallisuus ja luonnon kestävyys.

Etelä-Savon äänestysprosentti alle valtakunnan tason – kuntien välillä reippaasti hajontaa

Etelä-Savon äänestysprosentti laski 4,5 prosentilla edellisvaaleihin verrattuna.

Keskusta ja SDP jatkavat Enonkosken suurimpina puolueina – vasemmistoliiton kannatus nousi eniten

Enonkoskella vasemmistoliitto nosti eniten kannatustaan. Puolue voitti lisäpaikan valtuustossa viime vaaleihin verrattuna. Keskusta oli suurin laskija yhdellä menetetyllä valtuustopaikalla.

Enonkoski ennakkoäänestää nyt – kuntavastustaa uutta kaivosta

Tämän luettuasi tiedät, mikä Enonkoskella on kiinnostavaa kuntavaaleissa ja miksi yhdelläkin äänellä on merkitystä.

Etelä-Savossa äänestysaktiivisuus hieman koko maata parempi

Etelä-Savon kunnissa on kahden ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana käynyt äänestämässä 5,7 prosenttia äänioikeutetuista, kun koko maan äänestysaktiivisuus on 5,3 prosenttia. Vain Pertunmaalla ja Juvalla äänestettiin valtakunnan keskiarvoa vähemmän.

Sosterilla kaksi uutta tartuntaa – sairaanhoitopiiri muistuttaa kausityöntekijöiden työnantajia koronaturvallisuudesta

Tartunnoista toinen ei aiheuta toimenpiteitä. Toisen tartunta on kausityöntekijällä, minkä takia Sosteri muistuttaa kausityöntekijän palkkaajia toimittamaan sairaanhoitopiirille terveysturvallisuussuunnitelman pandemiaan liittyen.

Korona on väistynyt Sosterin alueella, rajoitukset kevenevät maanantaina

Sosterin alueella ei ole ilmaantunut uusia koronatartuntoja viimeisen viikon aikana. Helmikuun alusta saakka kiihtymisvaiheessa ollut alue siirtyy maanantaina 10. toukokuuta epidemian perustasolle.

Saimaalla osa kuuteista kuolee pesään talven aikana, tänä vuonna näin kävi vain viidelle kuutille

Pesiin kuolleiden kuuttien määrä vaihtelee vuosittain ja usein syynä ovat petoeläimet. Alustavien tietojen mukaan saimaannorpan pesintä näyttäisi tänä vuonna sujuneen melko hyvin.

Suomen korkein ilmaantuvuusluku on nyt Itä-Savossa, tilanne paheni kolmessa viikossa

Savonlinnassa on tällä hetkellä useita aktiivisia tartuntaketjuja. Tartunnat ovat tulleet pääasiassa jatkotartuntoina esimerkiksi perheiden sisällä ja karanteenissa oleville.

Savonlinnan joukkoliikenteen lippuihin tulee muutoksia

Myös matkakortit vaihdetaan uusiin.

Etelä-Savossa kymmenen uutta koronatartuntaa

Tartunnoista viisi on Essoten alueella ja yhtä monta Sosterin alueella.

Poliisi tutkii Enonkoskella tapahtunutta väkivallantekoa murhan yrityksenä

Poliisi sai asiasta hälytyksen torstai-iltana Enonkoskelle yksityisasuntoon.

Etelä-Savossa kuntavaaleissa ehdokkaita on jo satoja – keskustalla suurin lista, sinisillä pienin

Puolueet voivat kuitenkin täydentää listojaan 4. toukokuuta saakka. 

Savonlinnan kaupunki ei kaipaa alueelleen kaivostoimintaa – muun muassa alueen luontoarvot painoivat puntarissa enemmän

Viime viikolla Enonkoski antoi lausunnon samaiseen malminetsintälupahakemukseen liittyen, ettei halua alueelleen kaivostoimintaa.

Enonkoski torppaisi kaivostoiminnan alueeltaan – uudelle malminetsintälupahakemukselle ei herunut kannatusta

Enonkosken kunnanhallitus totesi lausunnossaan, että mahdolliset malminetsintäluvat sekä kaivoshankkeet voisivat uhata mielikuvaa alueen puhtaasta luonnosta.

Enonkoskella ja Savonlinnassa yhteensä kolme uutta koronavirustartuntaa – eivät liity aiempiin tartuntaketjuihin

Karanteeniin on asetettu tartuntojen vuoksi yhteensä seitsemän henkilöä.

Hirvivahinkojen korvausmäärät laskevat edelleen Etelä-Savossa

Valkohäntäpeuran aiheuttamista metsävahingoista ei Etelä-Savossa ole vielä tullut korvaushakemuksia.

Malminetsintäyhtiölle myönnetty kaksi Enonkosken alueelle sijoittuvaa varausta

Puolto ei oikeuta vielä malminetsintään vaan antaa varaajalle etuoikeuden malminetsinnänluvan hakuun.

Koronarokotusten puhelinajanvaraus tukkeutui Savonlinnassa

Tällä hetkellä yli 85-vuotiaita rokotetaan ydin-Savonlinnan alueella noin 150 henkilöä päivässä.

Enonkoskella veistetään hiekkaa tulevanakin kesänä –Hiekanveiston EM-kisoille kunnalta 12 000 euron avustus

Jäälinna ry:n järjestämä hiekanveistotapahtuma on toteutettu Enonkoskella jo yhdeksän kertaa.

Etelä-Savon väkiluku notkahti reippaasti – maakuntajohtaja: "Koko vuosi oli tietenkin pettymys"

Aiempiin vuosiin nähden koko maakunnan muuttotappio oli kuitenkin merkittävästi alhaisempi.

Enonkoski sanoo toistaiseksi "ei" Etelä-Savon sote-maakunnan valmistelulle

Enonkoski haluaa edetä valtakunnallisen sote-lainsäädännön valmistelun tahdissa.

THL: Etelä-Savossa 10 uutta koronatartuntaa

Pieksämäellä uusia tartuntoja on seitsemän.

Kolme eteläsavolaista kohdetta valittiin kisaamaan kulttuuripalkinnosta – Erkki Liikanen valitsee voittajan

Kisan ideana on lisätä tietoisuutta Etelä-Savon kulttuuriympäristöistä.

Savonlinnan seurakunta peruu ison määrän joulukonsertteja koronan takia – Kauneimmat joululaulut nettiradiossa

Itä-Savon koronakoordinaatioryhmä antoi perjantaina uusia suosituksia koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi

Liisa-myrskyn jälkien korjaaminen jatkuu tänään – pahimmillaan ilman sähköä oli lähes 20 000 asiakasta

Ilmajohtoverkon vikoja kartoitetaan helikopteripartion ja droonien avulla.

Navakka tuuli aiheuttaa sähkökatkoja Etelä-Savossa

Voimakkaat puuskat laantuvat vasta illan ja yön aikana.

Enonkoskella Pirttiniemen kuntosalilla olleita kehotetaan tarkkailemaan oloaan

Viime viikon tiistaina on kuntosalilla voinut altistua koronavirukselle.

Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri antoi laajennetun maskisuosituksen

Laajennettu suositus on THL:n kiihtymisvaiheen maskisuosituksen mukainen.

Etelä-Savossa ei uusia koronatartuntoja lauantaina

Koko Suomessa raportoitiin yhteensä 93 uutta koronavirustartuntaa.

Kuopion seutu ei lämpene Itä-Savon siirtymiselle Pohjois-Savoon

Kanta on pettymys Itä-Savon kolmelle kunnalle.

Enonkoski, Rantasalmi ja Savonlinna haluavat suunnata Pohjois-Savoon

Sulkavan kunta valitsi jo aiemmin suunnaksi Etelä-Savon sote-maakunnan.

Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri valitsi sote-suunnakseen Pohjois-Savon

Enemmistö kannatti sote-maakunnan vaihtoa maanantain kokouksessa. 

Savonlinnan ja Rantasalmen hallitukset haluaisivat sote-maakunnakseen Pohjois-Savon

Itä-Savon kuntien lausunnot käsitellään vielä valtuustoissa.

Kunnanhallitukset Savonlinnan seudun mahdollisesta sote-maakunnan vaihdosta: Enonkoski suuntaisi Pohjois-Savoon, Sulkava Etelä-Savoon

Kunnanvaltuusto käsittelee Enonkoskella ja Sulkavalla kunnanhallituksen esitykset myöhemmin syyskuussa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle