Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Martin Bahne Viirus Teater 2021, syyskuu, ROCKY! Return of the Loser

Palkittu näytelmä syyttää kulttuurieliittiä muiden väheksymisestä – ohjaaja: “Meillä on taipumus olla näkemättä omaa ylimielisyyttämme”

Rocky! Return of the Loser -monologi kertaa aluksi tutun elokuvan tarinaa. Hiljalleen esitys alkaa kuoria esiin ennakkoluuloja ja pelkoja, joita moni tiedostavaan vasemmistolaiseen sivistyneistöön lukeutuva tuntee toisin ajattelevia kohtaan.

Elokuvaohjaaja John Milius. Kuva dokumenttielokuvasta Milius (2013).

Hollywoodin sotahullu anarkisti: John Milius ja Villit vuodet Teemalauantaissa 12.3.

Ilta on omistettu macho-zen-anarkisti John Miliusille.

Sylvester Stallone eläköityy Rambon roolista, mutta jatkaa Rockyna

Näyttelijä Sylvester Stallone kertoo, ettei hänestä ole enää toimintaelokuvien päästaraksi.

Kelpaisivatko Rockyn nyrkkeilyhanskat? Nyt ne ovat kaupan

Yhdysvalloissa järjestetään huutokauppa, jossa myydään Sylvester Stallonen käyttämiä asuja. Myös Rambo-elokuvan rekvisiittaa voi ostaa itselleen.

Sylvester Stallonen Rocky III:ssa käyttämät nyrkkeilyshortsit esillä New Yorkissa 20. lokakuuta 2015.

Rockyssä ja Rambossa käytettyjä asuja huutokaupataan Yhdysvalloissa

Arvoltaan korkeimmiksi on arvioitu Rocky Balboan nyrkkeilyhanskat ja mestaruusvyö Rocky II:sta.

Jason Bourne (Matt Damon) elokuvassa Medusan isku

Matt Damonin Bournet ja Kakkosen muut kesäelokuvat

Tulossa lisäksi mm. Leon, Training Day ja Väristyksiä.

Sylvester Stallone

Sylvester Stallone avaa taidenäyttelyn Venäjällä

Museonjohtaja Vladimir Gusev arvioi, että muun muassa Rambo ja Rocky -elokuvista tunnetun Stallonen maalauksissa näkyy intohimoisen miehen luonteenlaatu.

Renny Harlin auttoi Sylvester Stallonen eroon korkean paikan kammosta

Joskus ohjaajan on keksittävä nokkelia keinoja näyttelijän auttamiseksi.

Stallone vihjailee – luvassa uusi Rambo-elokuva?

Jatko-osien määrästä päätellen Sylvester Stallone rakastaa roolihahmojaan.

Schwarzenegger nappasi uuden elokuvaroolin - luvassa toimintaa huumemaailmassa

Toimintatähdeltä tulee lyhyen ajan sisällä useampikin uutuuselokuva.

Suomalaisohjaajan absurdi tilanne: Kalkkunaa Stallonen kanssa

Renny Harlin kertoi erikoisesta pyhäpäivästä Yhdysvalloissa.

Stunttimies menehtyi Stallonen The Expendables 2 -elokuvan kuvauksissa

Toimintaelokuvassa tapahtui onnettomuus.

Kotouttaminen. Pudasjärvi.

Maahanmuuttajien kotouttamista tehostetaan Pohjois-Suomessa

Maahanmuuttajien kotouttamista tehostetaan Suomessa. Pudasjärvi on valittu yhdeksi Osallisena Suomessa -hankkeen kunnista, missä kotouttamisen koulutukseen kehitellään uutta mallia.

Chuck Norris mukaan Stallonen kasaritähtitoimintaan

Kasaritähdet iskevät jälleen nyrkkiä ja jalkapohjaa vihollisen kasvoihin.

Poliisi joutuu ajoittain saattamaan käännytettäviä, vaikka valtaosa matkustaakin maasta itse, kertoo ylikomisario Jouko Autio Oulun poliisista.

Käännytysten taustalla on harvoin dramatiikkaa

Suurin osa käännytettävistä ulkomaalaisista lähtee Suomesta saatuaan maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen oleskelulupaansa. Syiden taustalta löytyy elämän koko kirjo eikä yhtä yksittäistä syytä päätöksiin voi nimetä.

Siiri (Sara Melleri) ja Emilia (Ada Kukkonen) elokuvassa Sisko tahtoisin jäädä.

Sisko tahtoisin jäädä jatkaa Suomen katsotuimpana

Sisko tahtoisin jäädä oli toista viikonloppua perättäin Suomen katsotuin elokuva. Leffan kävi katsomassa yli 19 000 katsojaa.

Kuva elokuvasta The Expendables.

Stallone päihitti vampyyriparodian amerikkalaisteattereissa

Sylvester Stallonen The Expendables jatkoi toista viikonloppua katsotuimpana elokuvana Pohjois-Amerikassa. Ensi-illassa ollut vampyyriparodia Vampires Suck joutui tyytymään kakkostilaan.

Yle Areena logo.

Action-legendat pullistelevat samassa elokuvassa

Perjantaina ensi-iltansa saavassa The Expendables -elokuvassa nähdään joukko vanhoja action-tähtiä. Leffan ohjanneen Sylvester Stallonen mielestä nuoret miehet tarvitsevat edelleen fyysisiä roolimalleja.

Kulttuurilehtikatsaus 25.1.

Kulttuurilehtikatsauksessa ihmetellään taiteilijan moniosaajuutta. Ja pohditaan uskonnollisuuden asemaa nyky-yhteiskunnassa.

Sylvester Stallone

Sylvester Stallone palkitaan Venetsian elokuvajuhlilla

Yhdysvaltalainen näyttelijä ja ohjaaja Sylvester Stallone palkitaan Venetsian elokuvajuhlilla. Lähinnä toimintaelokuvista tuttu Stallone saa ensi kuussa festivaalien korkeimpiin kuuluvan kunnianosoituksen.

Schwarzenegger esittää itseään Stallonen elokuvassa

Kalifornian kuvernööri ja entinen elokuvatähti Arnold Schwarzenegger esittää itseään Sylvester Stallonen tulevassa elokuvassa. 61-vuotias Schwarzenegger tekee harvinaisen esiintymisen valkokankaalla elokuvassa The Expendables, kertoo BBC.

Hollywood-tähtien yksityisetsivälle pitkä tuomio

Hollywood-tähtien käyttämä yksityisetsivä on tuomittu 15 vuodeksi vankilaan ja kahden miljoonan dollarin (1,3 miljoonan euron) sakkoihin. Anthony Pellicano tuomittiin kaikkiaan 76 rikoksesta, hän oli mm. salakuunnellut kohteidensa puheluita ja lahjonut poliiseja saadakseen salassapidettäviä tietoja.

Rambo tulee taas

Ohjaaja ja näyttelijä Sylvester Stallone valmistelee parhaillaan Rambo-elokuvasarjan viidettä osaa. Stallone myös esittää itse elokuvan pääosan. Rambo V:n juonesta ei ole vielä kerrottu mitään julkisuuteen, mutta elokuvan on määrä saapua valkokankaille ensi vuonna.

Spartalaiset päihittivät Rambon

Komedia Mitäs me spartalaiset ( Meet the Spartans) nousi viikonloppuna Pohjois-Amerikan katsotuimmaksi elokuvaksi. Spartalaisista kertova leffa keräsi pääsylipputuloja 18,7 miljoonaa dollaria ja jätti hieman yllättäen Sylverster Stallonen tähdittämän Rambo-elokuvan kakkoseksi.