Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

En liten pojke håller upp sina händer i mörkret och på handflatorna projiceras en film.

Uutuuselokuva The Fabelmans kertoo Steven Spielbergin lapsuustraumasta – neljä syytä, miksi ohjaaja on elokuvan kiintotähti

The Fabelmans on Spielbergin henkilökohtaisin elokuva. Leffa tulee Suomessa elokuvateattereihin tänään perjantaina.

Steven Spielberg palkintojen kanssa.

Parhaiden elokuvien Golden Globe -palkinnot The Fabelmansille ja The Banshees of Inisherinille

Skandaalien ryvettämä gaala kimalteli jälleen myös televisioruuduilla. Palkintoja ropisi tutuille nimille, mutta myös ensikertalaisille.

Lauren Okadigbo

Hollywoodin halutuin suomalainen Lauren Okadigbo näyttelee vaikka amatsonia tai zombia: "Toivon olevani kissa, jolla on yhdeksän henkeä"

Lontoossa asuva Lauren Okadigbo on tanssija ja stunt-alan huippuammattilainen, joka on nähty useissa Hollywoodin suurtuotannoissa. Riihimäeltä kotoisin oleva sijaisnäyttelijä opiskelee nyt näyttelemistä ja haluaisi jatkossa puherooleja. 

Tapio Salmi

Tapio Salmi tajusi Mynämäen lukiossa 1970-luvulla, ettei opiskelu kiinnosta – nyt hän maskeeraa maailmantähtiä ja valitsee Oscar-voittajia

Salmen tuolissa ovat istuneet muiden muassa Helen Mirren, Keira Knightley ja Brad Pitt. Silti emme tiedä hänestä juuri mitään.

Kuvassa H.G. Wellsin Maailmojen sota tieteisromaanin kannesta sekä Steven Spielbergin samannimisestä elokuvasta.

Äänestä! Kirja vs. Leffa: Maailmojen sota

Kirja vs. Leffa: Maailmojen sota, kirja vai leffa?

Komisario Juve kamppailee käärmeen kanssa elokuvassa Juve vastaan Fantômas

Fantômas – jännityssarja ajalta ennen televisiota

Mestaririkollinen seikkailee elokuvaklassikossa.

Mikä elokuva voittaa Oscarin?

Oscareita jaossa! Katso palkitut ja häviäjät tästä

Seuraamme palkintojenjakoa hetki hetkeltä

Elliot ja E.T. lentävät polkupyörällä vasten täysikuuta elokuvassa E.T.

Lahjapaketti: Jouluelokuvia

Joulupäivänä E.T., kaksi vanhaa jouluklassikkoa ja Chaplinia

Iso Kiltti Jätti

Steven Spielberg Ylen haastattelussa: Iso kiltti jätti toi takaisin lapsuuteni

Iso kiltti jätti -elokuva on mestariohjaajan paluu lastenelokuvien maailmaan. E.T:n ja Indiana Jonesien ohjaaja myöntää Yle Uutisten haastattelussa tehneensä myös huonoja elokuvia. Hän ei kerro, mitä ne ovat, mutta kertoo, mitä ne ovat opettaneet.

Ikj, Metrokyltti ja seppo Kolehmainen

Päivän uutistärpit: Koska metrolla pääsee Espooseen, kuka seuraa Cameronia?

Tänään saadaan lisätietoa Länsimetron aikataulusta. Britannian konservatiivipuolueen johtajan tehtävästä kiinnostuneiden nimet julkaistaan. Mikkelissä järjestetään Päämajasymposium kahdeksatta kertaa, ja Ruotsissa Ikea avaa ensimmäisen museonsa.

Steven Spielbergin elokuva E.T.

Pääosassa lapset: E.T. sekä Elokuvan ja lasten tarina Teemalauantaissa 26.3.

Steven Spilebergin elokuva ja Mark Cousinsin dokumentti.

Kollaasi Teeman elokuvakevään 2016 lapsikuvauksista.

Lapset pääosassa Teeman elokuvakeväässä

Parhaita lapsikuvauksia Chaplinista Moonrise Kingdomiin.

Harrison Ford ja Shia LaBeouf

Indiana Jones palaa viidennessä elokuvassa

Harrison Ford näyttelee jälleen pääosan ja elokuvan ohjaa Steven Spielberg. Elokuva julkaistaan vuonna 2019.

Elokuvaohjaaja John Milius. Kuva dokumenttielokuvasta Milius (2013).

Hollywoodin sotahullu anarkisti: John Milius ja Villit vuodet Teemalauantaissa 12.3.

Ilta on omistettu macho-zen-anarkisti John Miliusille.

19 parasta efektiä

Historian 19 säväyttävintä elokuvaefektiä - kerro oma suosikkisi!

Miten elokuvan efektit kehittyivät runsaassa 100 vuodessa

Ja Oscarin saa... Dokumenttielokuva Oscarien jaon historiasta. Kuvassa George Clooney..

Oscarien ja Kovaotteisten miesten ilta – Teemalauantai 21.2.

Oscar-viikonlopun teemaillan avaa uusi pitkä dokumenttielokuva Oscar-palkintojen jaon värikkäästä ja tähtiloisteisesta historiasta. Illan elokuva on viiden Oscarin voittaja Kovaotteiset miehet. William Friedkinin ohjaaman sähäkän toimintatrillerin pääosissa ovat Gene Hackman, Fernando Rey ja Roy Scheider.

Auschwitz-Birkenaun ratapiha

Neljä kuvaa Auschwitzista

Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta tulee 27. päivä tammikuuta kuluneeksi 70 vuotta. Vapautus, lista, fiktio ja juhlat; neljä eri kuvaa Auschwitzista.

Vauva nukkuu hain kidassa – tältä näyttää Tappajahai-lastenpeti

Steven Spielbergin suosittu Tappajahai-elokuva täyttää ensi kesänä 40 vuotta.

Osa Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvan julisteesta.

Elokuvan aloittamisen taito

Elokuvan alussa katsojan voi hurmata ensi silmäyksellä tai menettää hänet iäksi. Mutta millainen on hyvä elokuvan alku? Kuinka tärkeitä ovat ensimmäiset kuvat? Filmiryhmä paneutuu aloittamiseen.

Puisto on jälleen avattu: katso Jurassic World -elokuvan ensimmäinen traileri

Elokuvan pääosia esittävät Guardians of the Galaxy -elokuvasta tuttu Chris Pratt ja The Village -trillerin tähti Bryce Dallas Howard.

Robin Williams Mrs. Doubtfire – isä sisäkkönä -elokuvassa.

Robin Williams aloitti uransa imitoimalla mummoaan

Vuosien mittaan Williams hauskuutti niin suurta yleisöä kuin työtovereitaankin. Ratsastusonnettomuudessa halvaantunut näyttelijä Christopher Reeve kertoi ymmärtäneensä pystyvänsä jatkamaan elämäänsä Williamsin ilmestyttyä sairaalaan lääkäriksi pukeutuneena.

Pelastakaa satuolennot: Spielberg salamurhaa nyt teletappeja ja yksisarvisia

Kukaan ei ole turvassa, kun ohjaajalegenda lähtee metsälle.

Ruutukaappaus Facebookista

Luuliko kukaan oikeasti Spielbergin tappaneen dinosauruksen? – Sarkasmi on vaikeaa somessa

Viestinnän tutkija Mikko Villi ja himotwiittaajana tunnettu Tuomas Enbuske pohtivat, miksi sarkasmia on välillä niin vaikea ymmärtää sosiaalisessa mediassa.

Dinosauruksen surmannut elokuvalegenda suututti Facebookissa

Kuva amerikkalaisesta elokuvaohjaajasta Steven Spielbergistä poseeraamassa "tappamansa" dinosauruksen kanssa on nostanut vastalausemyrskyn Facebookissa, kertoo amerikkalaislehti Washington Post.

Ruutukaappaus Facebookista

Dinosauruksen surmannut elokuvalegenda nostatti raivoa Facebookissa

Nettivitsinä julkaistu kuva amerikkalaisesta elokuvaohjaajasta Steven Spielbergistä poseeraamassa "tappamansa" dinosauruksen kanssa on nostanut vastalausemyrskyn Facebookissa, kertoo amerikkalaislehti Washington Post.

Steven Spielbergin jälkikasvu kiinnitettiin Jay-Z:n levy-yhtiöön

Tähtiohjaajan lapset ovat saaneet levydiilin räppäri Jay-Z:n yhtiöstä.

Maailman eniten tienaava tähti kuittasi vuodessa yli 93 miljoonaa euroa

Talouslehti Forbesin mukaan popin kuningatar Madonna tienasi huikeat 93,6 miljoonaa euroa vuoden aikana.

Tieteiskirjailija Richard Matheson on kuollut

Olen legenda -kirjan kirjoittaja ja Steven Spielbergiä sekä Stephen Kingiäkin inspiroinut Richard Matheson on menehtynyt 87-vuotiaana. Mathesonin oli tarkoitus vastaanottaa keskiviikkona tunnustuspalkinto urastaan.

Huippuohjaajat povaavat: Suurtuotantojen leffaliput kalliimmiksi kuin pienten

Lukuisia megaluokan elokuvia ohjannut Steven Spielberg valittelee, miten suuri osa isoista elokuvatuotannoista tekee tappiota. Ratkaisuna voitaisiin pistää suurtuotannoille korkeampi hinta elokuvateattereissa kuin pienen budjetin elokuville.

Ihmisiä menossa elokuviin Helsingin Tennispalatsissa.

Pitäisikö elokuvista saada maksaa nähtävän filmin mukaan?

Elokuvateollisuus on kriisissä ja lähivuosina se tulee muuttamaan radikaalisti muotoaan. Näin arvelevat huippuohjaajat Steven Spielberg ja George Lucas Time-lehden mukaan.

Cannesin elokuvajuhlilla kohtaavat Kultahattu ja Bollywood

Parhaasta elokuvasta päättävää raatia johtaa Steven Spielberg. Cannesin elokuvajuhlat avaa Baz Luhrmannin Kultahattu.

Kuva Jurassic Park 3D -elokuvasta.

Jurassic Park 3D - kolmiulotteiset dinot entistäkin pelottavampia

Ilmestyessään teattereihin vuonna 1993 Jurassic Park oli ensimmäisiä, digitaalisia efektejä hyödyntäneitä elokuvia. Dinosaurukset eivät koskaan olleet näyttäneet niin aidoilta ja nyt, elokuvan uusintakierroksella, ne nähdään lisäksi kolmiulotteisina.

Daniel Craig James Bondina elokuvassa 007 Skyfall.

Skyfall palkittiin parhaana brittielokuvana

"Britannian Oscareina" pidetyt Bafta-palkinnot jaetaan sunnuntai-iltana Lontoossa. Eniten ehdokkuuksia on kerännyt Steven Spielbergin Lincoln, joka kilvoittelee muun muassa parhaan elokuvan palkinnosta.

Daniel Day-Lewis Abraham Lincolnina elokuvassa Lincoln.

Lincoln on komeaa katsottavaa

Steven Spielbergin ohjaama Lincoln on meillä kahden viikon sisään jo toinen teattereihin saapuva orjuutta Yhdysvalloissa käsittelevä elokuva. Se ensimmäinen oli tietenkin Quentin Tarantinon huikean viihdyttävä länkkäri, Django Unchained. Tämä Spielbergin versio aiheesta on, kuten juonikuviosta voi jo päätellä, Tarantinon elokuvaa huomattavasti hartaampi ja asiaan kunnioittavammin suhtautuva.

Spielbergin Lincoln kahmi eniten Golden Globe -ehdokkuuksia

Tänäkin vuonna ehdokkaiden joukossa oli paljon tunnettuja ohjaajia sekä näyttelijöitä. Kultaiset maapallot jaetaan kuukauden kuluttua.

Suurohjaaja Steven Spielbergin ei annettu ohjata Bond-leffaa

Steven Spielberg olisi kovasti halunnut ohjata 007-seikkailun, mutta ohjaajalle sanottiin tylysti: "ei"!

Miten 30-vuotias E.T. oikeasti soittaisi kotiin?

Steven Spielbergin koko perheen avaruuselokuva täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Elokuvassa sympaattinen avaruusolento ottaa yhteyttä lajitovereihinsa itse rakennetulla härpäkkeellä.

Osallistu E.T. -skabaan ja voita leffan juhlajulkaisu!

Etsimme parhaita muistoja 30 vuotta täyttävästä E.T.-elokuvasta!

E.T:n ja Alienin isä on poissa

Carlo Rambaldi suunnitteli myös jättiläisgorilla King Kongin vuonna 1976 valmistuneeseen kulttielokuvan uudelleenfilmatisointiin.

Kadonneiden poikien mahtitukka tekee paluun - Rufio saa oman elokuvansa

Muistatko vuonna 1991 tehdyn Hook -elokuvan? No nyt se saa jatkoa. Tavallaan.

Renny Harlin

Renny Harlinin piti ohjata ensimmäinen Tintti-elokuva

Renny Harlinin oli tarkoitus ohjata ensimmäinen Tintti-elokuva tuottaja Steven Spielbergin kanssa 1980-luvun lopulla. Harlin kertoi Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelmassa, että elokuvaprojekti kuitenkin kaatui Tintin luojan perikunnan vastustukseen.

Kuva elokuvasta Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus

Hollywood kamppailee 3D-teknologian suuntaamispaineissa

Kaksi vuotta suursuosion saaneen 3D-elokuva Avatarin jälkeen Hollywoodissa ollaan yhä epätietoisia siitä, miten 3D-tekniikkaa pitäisi elokuvateollisuudessa hyödyntää. Tekniikan uutuusviehätys on jo kaikonnut elokuvissakävijöiden keskuudessa, eivätkä epämiellyttävät 3D-lasit enää innosta.

Huippuohjaaja haluaa hirmuliskot yleisön kimppuun

Steven Spielberg näkisi mielellään Jurassic Parkin 3D-elokuvana.

Steven Spielberg fanittaa tosi-tv-ohjelmaa

Elokuvaohjaaja on koukussa X Factoriin.

Tintti-elokuvan työryhmää ja Belgian kuninkaallisia sekä poliitikkoja ensi-illassa.

Tintti-elokuva sai ensi-iltansa kotimaassaan Belgiassa

Steven Spielbergin ohjaaman Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin lauantaina Brysselissä Belgiassa, Tintin kotimaassa. Belgialainen Georges Remi, paremmin tunnettu taiteilijanimeltään Hergé, julkaisi ensimmäisen Tintti-sarjakuvan 1929.

Spielberg ohjaa kesäksi 2013 suurelokuvan roboteista

Mitä tehdä kun robotit ottavat vallan? Se selviää vuonna 2013.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle