Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nobelin lääketieteen palkinnon voittaja ilmoitetaan

Lääketieteen Nobel-palkinto kolmelle solututkijalle, tuloksilla merkitystä jokaisen ihmisen elämässä

Nobeleita myönnetään tänä vuonna poikkeuksellisesti seitsemän, myös skandaalin takia lykkääntynyt viime vuoden kirjallisuuspalkinto.

Nuori nainen nuolee jäätelöä.

Tutkimus: Ihminen haistaa myös kielellään

Tutkija arvelee, että tulokset voivat auttaa vähentämään rasvan, sokerin ja suolan käyttöä.

Charles Aznavour

Maanantai 1.10.2018 (radio)

Kela maksaa yhä useammalle alennettua toimeentulotukea. EK on julkistanut esityksen työllisyydestä. Uskontoihin kuulumattomia on Suomessa jo 1,45 miljoonaa. Lääketieteen Nobel-palkinto on myönnetty. Laulaja Charles Aznavour on kuollut.

Lääketieteen Nobel-palkinto julkistetaan

Lääketieteen Nobelin jakavat tänä vuonna kaksi syöpätutkijaa: "Mullistaneet hoitoa"

Palkinto myönnetään tällä kertaa syöpätutkimuksessa ansioituneelle kahdelle tutkijalle Yhdysvalloista ja Japanista. Nobel-palkintoja on jaettu vuodesta 1901 lähtien.

Nainen siirtää kelloa.

Europarlamentaarikot kamppailevat kelloa vastaan: Kesäaikaan siirtymisestä luovuttava – "Lopetetaan tämä hölynpöly"

Ryhmä julkisti keskiviikkona aloitteen, johon ryhdytään nyt keräämään allekirjoituksia.

Lääketieteen Nobel-palkinnon jakavat Jeffrey C. Hall (vas.), Michael Rosbash (kesk.) ja Michael W. Young (oik.).

Lääketieteen Nobelin sai kolme biologisen kellon tutkijaa

Tämänvuotisen lääketieteen Nobel-palkinnon jakavat kolme amerikkalaistutkijaa Jeffrey C. Hall, Michael Rosbash ja Michael W. Young.

F.E. Sillanpää, A.I. Virtanen ja Martti Ahtisaari

Rehua, maaseutukuvauksia ja vuosikymmenien rauhantyötä – suomalaisia nobelisteja Elävässä arkistossa

Suomalaisille on myönnetty henkilökohtainen Nobel-palkinto kirjallisuuden, kemian, lääketieteen, rauhan ja talouden alalta.

F.E. Sillanpää, A.I. Virtanen ja Martti Ahtisaari

Holmström on viides henkilökohtaisen Nobelin saanut suomalainen

Professori Bengt Holmström on saanut talouden Nobelin yhdysvaltalaisen Oliver Hartin kanssa. Aiemmin henkilökohtaisen Nobelin on saanut neljä suomalaista.

Kartta, jossa ampumispaikka.

Maanantai 3.10.2016 (radio)

Poliisi puolustaa aseenkäyttöä Orimattilassa. Viro sai uuden presidentin. Kolumbian rauhansopimus kariutui. Lasten vanhemmilla on monia pelkoja. Silakkamarkkinat kiinnostavat, mutta kalastajat kaipaavat parempia tuloja. Lääketieteen Nobel-palkinto japanilaistutkijalle.

Nobel-tilaisuus.

Nobelin lääketieteen palkinto Yoshinori Ohsumille

Japanilainen Ohsumi palkittiin solututkimuksesta.

Nobelin lääketieteen palkinnon saaja julkistetaan – Katso suorana

Nobelin lääketieteen palkinnon saaja julkistetaan – Katso suorana verkossa

Lääketieteen nobelisti julkistetaan ensimmäisenä syksyn Nobel-palkituista. Tiistaina on vuorossa fysiikan palkinto.

Greenpeacen aktivistit osoittivat mieltään GMO:ta vastaan vuonna 2008.

Nobelistit vetoavat Greenpeaceen: Lopettakaa kasvien geenimuuntelun vastustaminen

Joukko Nobel-palkinnon saaneita korostaa, että on olemassa laaja tieteellinen konsensus geenimuunneltujen viljelykasvien turvallisuudesta. Ympäristöjärjestön mukaan nobelistien kannanotto on mediatemppu.

William C. Campbell, Satoshi Omura ja Youyou Tu.

Lääketieteen Nobel jaettiin kolmen tutkijan kesken

Lääketieteen Nobel-palkinnon saajat julkistettiin Tukholmassa.

Nobel-viikko käynnistyy – tänään selviää lääketieteen palkinnon saaja

Ruotsissa uskotaan, että tänään myönnettävän lääketieteen Nobelin voi saada neanderthalinihmisen perimän selvittänyt Svante Pääbo.

James D. Watsonin Nobel-mitalli.

Venäjän rikkain mies osti dna-tutkijan Nobel-mitalin palauttaakseen sen

Ališer Usmanovin mukaan nyt kaikki osapuolet voittavat. New York Timesin mukaan James D. Watson halusi puhdistaa maineensa myymällä mitalin.

Dna:n rakenteen löytäjän Nobel-mitali huutokaupattiin

Mitali myytiin odotettua korkeammalla hinnalla. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun elossa olevan palkinnon saajan Nobel-mitali myytiin.

John O'Keefe.

Tuore Nobel-voittaja: Tiukat maahanmuuttorajoitukset haittaavat tiedettä

Brittiläis-yhdysvaltalainen lääketieteen nobelisti John O'Keefe katsoo myös eläinkoesäännösten saattavan estää elintärkeää tutkimusta.

Maanantai 6.10.2014

Suomen ja Venäjän ulkoministerit keskustelivat Ukrainasta. Lääketieteen Nobel-palkinto annetaan aivotutkijoille. 31 metriä pitkä rekka-auto lähti liikenteeseen. Polttopuun hinta on laskenut.

Lääketieteen Nobel-palkinnon julkistamistilaisuus Tukholman Karoliinisessa instituutissa maanantaina.

Lääketieteen Nobel-palkinto aivotutkijoille

Palkitut ovat löytäneet ihmisen "sisäisen GPS:n", sanotaan Nobel-komitean perusteluissa.

Nobel voittajat valkokankaalla lehdistötilaisuudessa

Nobelin lääketieteen palkinto molekyylitutkimuksesta

James Rothman, Randy Schekman ja Thomas Südhof saivat Nobelin lääketieteen palkinnon.

Lääketieteen Nobel jaetaan tänään

Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan perjantaina Oslossa. 

Belgialainen lääketieteen Nobel-palkittu valitsi eutanasian

Christian de Duven lähtö oli rauhallinen, eikä hän suostunut ottamaan jännitystä lieventävää lääkettä ennen viimeistä ruisketta.

Koeputkihedelmöityksen uranuurtaja kuollut

Robert Edwards on palkittu työstään muun muassa lääketieteen Nobel-palkinnolla.

Facebook-Zuckerberg jakoi miljooniaan lääketieteen tutkijoille

Zuckerberg myönsi miljonääriystävineen 11 kolmen miljoonan dollarin arvoisia tutkimuspalkintoa. Jatkossa samanlaisia palkintoja jaetaan vuosittain.

Nobel-palkittujen kuvat videoseinällä.

Kemian Nobel-palkinto Yhdysvaltoihin

Palkinnon saaneet tutkijat ovat tehneet uraauurtavaa työtä solureseptoreiden kanssa.

Toimittajat ja kuvaajat odottavat fysiikan Nobel-palkinnon saajien julkistamista.

Fysiikan Nobel-palkinto hiukkasfysiikan tutkijoille

Fysiikan Nobel myönnettiin ranskalaiselle ja amerikkalaiselle tutkijalle. Miesten tutkimusten toivotaan johtavan esimerkiksi supernopeiden tietokoneiden ja entistä tarkempien kellojen kehittämiseen.

Shinya Yamanaka ja John Gurdon.

Lääketieteen Nobel japanilaiselle ja brittiläiselle solututkijalle

Yamanaka ja Gurdon ovat tutkineet prosessia, jonka ansiosta syntyy uusia kudoksia.

Lääketieteen Nobel-palkinnon voittaneen Ralph M. Steinmanin perhe Lesley (vas.), Claudia, Adam ja Alexis Steinman puhuvat lehdistötilaisuudessa Rockefeller-yliopistossa.

Nobel-komitea palkitsee kuolleen tutkijan

Ruotsin Nobel-komitea ei muuta päätöstään lääketieteen Nobel-palkinnosta, vaikka yksi kolmesta palkitusta oli kuollut, kun palkinnosta päätettiin. Kanadalaistutkija Ralph Steinman kuoli vain vähän ennen kuin päätös tehtiin. Nobel-palkinnon säännöt kieltävät kuolleen palkitsemisen.

Karoliinisen instituutin professori Hans-Gustaf Ljunggren julkistaa lääketieteen Nobel-palkinnon voittajat.

Palkitun kuolema yllätti Nobel-komitean

Nobelin lääketieteen palkinto myönnettiin maanantaina vahingossa henkilölle, joka oli kuollut vain vähän aikaisemmin. Perjantaina kuollut kanadalainen Ralph Steinman sai palkinnon yhdessä kahden muun tutkijan kanssa. Nobel-komitea pohtii nyt, mitä tehdä, sillä säännöt kieltävät kuolleen palkitsemisen. Komitean sihteeri arvioi aiemmin päätöksen pitävän.

Dna-tutkimus paljastaa siittiön kunnon

Miesten lisääntymisterveydestä saadaan entistä tarkempaa tietoa dna-testeillä. Uusien tutkimusten mukaan miesten sukusolujen dna-vauriot ovat usein lapsen saannin esteenä. Dna-vaurioita aiheuttavat usein epäterveelliset elämäntavat.

Vatikaani paheksuu Nobel-palkitun valintaa

Vatikaani arvostelee päätostä antaa Nobel-palkinto hedelmöityshoidon kehittäjälle. Lääketieteen Nobel-palkinnon saa tänä vuonna britti Robert Edwards, jonka työ johti ensimmäisen koeputkilapsen syntymään.

Fysiologian tutkija Robert Edwards

Koeputkihedelmöityksen kehittäjälle lääketieteen Nobel

Koeputkihedelmöityksen kehittäjä, fysiologian tutkija Robert Edwards on saanut tämänvuotisen Nobelin lääketieteen palkinnon. 85-vuotiaan britin työ johti maailman ensimmäisen koeputkilapsen syntymään vuonna 1978.

Elisabeth Blackburn ja Carol Greider.

Nobelin lääketieteen palkinto entsyymitutkijoille

Lääketieteen Nobel-palkinnon saavat yhdysvaltalaiset Elizabeth Blackburn, Carol Greider ja Jack Szostak entsyymitutkimuksistaan, joilla on suurta merkitystä muun muassa ikääntymisen ja syövän tutkimukselle.

Nobel-palkittu syöpätutkija: Tautia ei voiteta lähitulevaisuudessa

Lääketieteen Nobel-palkinnon voittanut syöpätutkija Harald zur Hausen ei pidä todennäköisenä, että syöpä voitaisiin lähivuosikymmeninä kokonaan nujertaa.

Ahtisaari-postimerkkejä

Ahtisaari-postimerkki julkaistiin

Nobelin rauhanpalkinnon saaneesta presidentti Martti Ahtisaaresta on julkaistu tänään erikoispostimerkki. Merkki julkaistiin samana päivänä kuin palkinto luovutetaan Ahtisaarelle.

Nobel-voittaja uskoo aidsin leviämisen pysähtyvän

Nobelin lääketieteen palkinnon saanut tutkija uskoo aidsin leviämisen pysäyttämisen olevan vain muutamien vuosien päässä. Tutkijan mukaan leviämisen pysäyttäminen tekisi aidsista vain taudin muiden joukossa.

Presidentti Ahtisaaresta julkaistaan postimerkki

Nobelin rauhanpalkinnon saaneesta presidentti Martti Ahtisaaresta julkaistaan postimerkki. Erikoispostimerkki julkaistaan 10. joulukuuta eli samana päivänä, kun palkinto luovutetaan Ahtisaarelle.

Suomalaiset nobelistit kautta aikojen

Henkilökohtaisen Nobelin palkinnon on ennen Martti Ahtisaarta saanut kolme suomalaista.

Lääketieteen Nobelit HIV- ja syöpätutkijoille

Lääketieteen tämän vuoden Nobel-palkinnon jakavat virustutkijat Saksasta ja Ranskasta.

Kantasolututkijoille lääketieteen Nobel

Lääketieteen Nobel-palkinnon saavat tänä vuonna kolme alkioiden kantasolujen ja DNA:n tutkijaa.

Kemian Nobel-palkinto solututkijalle

Tämänvuotinen kemian Nobel-palkinto on myönnetty yhdysvaltalaiselle Roger Kornbergille. Hän on tutkinut geneettisen informaation kopioitumista soluissa.

Lääketieteen Nobel myönnettiin amerikkalaistutkijoille

Tämänvuotinen lääketieteen Nobel-palkinto on myönnetty yhdysvaltalaisille Andrew Z. Firelle ja Craig C. Mellolle, kertoo Tukholman Karoliininen instituutti.

Lääketieteen Nobel mahahaavan tutkijoille

Lääketieteen tämänvuotinen Nobel-palkinto on myönnetty kahdelle australialaistutkijalle, Barry Marshallille ja Robin Warrenille. He ovat selvittäneet bakteerien osuutta mahahaavan ja mahakatarrin puhkeamisessa.

Lääketieteen Nobel Yhdysvaltoihin

Tämänvuotinen lääketieteen Nobel-palkinto on myönnetty kahdelle amerikkalaistutkijalle Richard Axelille ja Linda B. Buckille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle