Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Yhä useampi tienaa striimaamalla pelaamistaan tai arkielämäänsä

Pauli "PaulinPelivideot" Matalamäki livestriimasi pelaamistaan kuukauden ja tienasi 1 200 euroa. Striimauspalvelu Twitch kasvaa hurjaa vauhtia.

Disney teki vastaiskun striimauspalveluiden sodassa: Miljardeja maksava satsaus tuo ruutuun hurjan määrän Marvel- ja Tähtien sota -tuotantoja

Disney aikoo yhä tuoda isoimmat elokuvansa ensin valkokankaille vaikka koronatilanne ei olisi palannut täysin normaaliksi.

Netflixin tilaajien määrä jäi alle ennustetun ja osake kääntyi laskuun

Netflix on saanut tänä vuonna 28,1 miljoonaa uutta tilaajaa.

Cuties-elokuvan markkinointi raivostutti vanhemmat, syyttävät Netflixiä lasten seksualisoinnista – nyt koko leffan julkaisu halutaan estää

Ohjaaja Maïmouna Doucourén palkittu elokuva on joutunut somemyrskyn silmään. Moni ei kuitenkaan ole nähnyt sitä.

Psykoterapeutti opettaa pelikanavalla, kuinka lievittää ahdistusta – Ville Merinen tavoittaa yleisön uusin keinoin

Psykoterapeutti Ville Merinen haluaa madaltaa kynnystä hakeutua mielenterveyspalveluiden äärelle. Hänen Twitch-kanavansa on paikka, jossa saa puhua.

Twitchillä ei sopimusta musiikin tekijänoikeuksista, striimaajat ahtaalla – Teosto: "Tuntuu erikoiselta, että aletaan ennemmin poistamaan sisältöä"

Striimaajat soittavat lähetysten taustalla tekijänoikeusvapaata musiikkia, jotta heitä ei suljettaisi ulos palvelusta.

Suoratoistopalvelu Quibi tarjoaa katseltavaa hetkiin, joita ei enää ole – Hollywood-tähtiä vilisevä palvelu on ladattavissa myös Suomessa

Quibin erikoisuus on videoformaatti, joka mahdollistaa sisältöjen katselun sekä vaaka- että pystysuunnassa.

Apple avaa suoratoistopalvelunsa omilla alkuperäissarjoillaan – Palvelu on käytössä myös Suomessa

Marraskuun alusta myös Yle Areenan katselu laajenee. Nyt sitä voi käyttää koko EU-alueella kaikilla laitteilla.

Netflixin osake sukelsi – osakkeenomistajat pettyivät suoratoistopalvelun käyttäjämäärän kasvuun

Netflix onnistui kasvattamaan uusien käyttäjien määrää 2,7 miljoonalla huhti-kesäkuussa. Määrä on selvästi odotettua pienempi.

Queenin Bohemian Rhapsodysta maailman striimatuin kappale viime vuosisadalta

Freddie Mercurysta kertova elokuva on esitellyt hittibiisin myös uusille sukupolville.

Yle Lab - Yhdessä luomme merkityksellisimmät mediakokemukset

Autamme käyttäjälähtöisen konseptin rakennuksessa

Tasohyppelyt jäivät ysärille – nyt pelaaja haluaa kulkea vapaana fantasiamaailmassa ja tietää, miltä tuntuu olla paahtoleipä

Pelaamisen trendejä ovat itsenäisyys ja valinnanvapaus. Niin sanotut hiekkalaatikkopelit vetävät puoleensa sekä pelaajia että miljoonia suoratoistokatsojia.

Tukes recalls faulty 4-way adapters

A specific four-way adapter is likely to cause electric shocks due to a manufacturing error. Safety agency Tukes warns everybody to immediately stop using the product and to return it to the shop.

Ritva Leino: Median käyttäjä on avain tulevaisuuteen

Julkinen palvelu ei ole turvassa kilpailulta.

Suomen tärkeimmän mediataiteen palkinnon voittaja Kari Yli-Annala: "Tein näyttelyyni pääministerin muotokuvan – eikä se ollut mairitteleva"

AVEK-palkinto on 15 000 euroa, jonka Annala aikoo käyttää muun muassa uuden videokameran hankintaan.

Salla Tykkä sai Suomen merkittävimmän mediataiteen palkinnon

Tykkä on käsitellyt töissään muun muassa sukupuoli- ja rotukysymyksiä. Palkintoraati piti näitä teemoja juuri nyt erityisen ajankohtaisina.

Jos synnyit 1970-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

1970-lukulaisen silmin Yle ja Suomi saattaa näyttää tältä.

Markkinaoikeus kumosi Lappeenrannan päätöksen: kaupunki joutuu kilpailuttamaan teatterin esitystekniikan ja valaistuksen uudelleen

Teatterissa on tällä hetkellä käytössä väliaikainen tekniikka. Esitystekniikasta järjestetään uusi kilpailutus.

Nykyaikaan räätälöity luontovisa sai lapset kiinnostumaan eläinten ja kasvien tunnistuksesta

Kuinka saada lapset kiinnostumaan luonnosta? Parikkalalainen eläköitynyt opettajapariskunta Eija ja Jouko Tykkyläinen keksi ratkaisuksi multimediaalisen luontovisan. Koululaiset tunnistavat kuvien, videoiden ja ääninäytteiden perusteella lähiluonnosta löytyviä kasveja sekä lintuja.

Venetsian biennaalissa Suomen paviljonkiin tulee puhuva muna

Ensi vuoden taidebiennaalissa Suomen edustajia ovat taiteilijat Erkka Nissinen ja Nathaniel Mellors. He tekevät Suomen paviljonkiin multimediainstallaation, jossa on puhuvan munan lisäksi videoita ja veistoksia.

Ole tarkkana hymiöiden kanssa – puhelinlaskussa voi vaania yllätys

Tiesitkö, että hymiö voi viedä tekstiviestistä kerralla 60 merkkiä? Joissakin puhelimissa hymiön käyttäminen puolestaan muuttaa viestit automaattisesti multimediaviesteiksi. Seurauksena voi olla muun muassa yllättävä lasku.

Zabludowicz collection opens in Helsinki

Part of the private collection of one of Finland's wealthiest families, the Zabludowicz Collection is currently on display at Helsinki's Taidehalli art museum. Selected works represent mixed-media and multimedia genres over painting and sculpture, and all the works are by young, rising international talents.

Spotify lepyttelee musiikkituottajia – uusi tietokanta vie korvaukset perille

Ruotsalainen musiikin suoratoistopalvelu Spotify on luvannut parantaa musiikin tuottajille Yhdysvalloissa maksamiaan tekijänoikeusmaksuja.

Lapsen ruutuaikaan kannattaa perehtyä

Suunnittelija Tommi Tossavainen Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista kehottaa vanhempia kiinnittämään huomiota siihen, millaista lapsen ruutuaika on. Netissä vietetty aika voi olla myös laadukasta, Tossavainen muistuttaa.

Oletko käyttänyt Periscopea?

Älypuhelimeen ladattavalla sovelluksella kuka tahansa voi lähettää suoraa videokuvaa netissä. Oletko katsellut muiden lähetyksiä tai tehnyt omaa? Millaisia ajatuksia tavisten lähetykset herättävät?

Kyseenalaiset haasteet villitsevät Periscopessa – "500 nettikatsojan yllytys saa monella harkintakyvyn pettämään"

Jos livelähetystä katsoo 200 ihmistä, videon tekijä lupaa näyttää tissit. Periscopessa leviävät haasteet oudoksuttavat sovelluksen aikuisia käyttäjiä. Kun yhtälöön yhdistetään alkoholi, katsojien yllytys saattaa hyvinkin horjuttaa harkintakykyä, myöntää asiantuntija.

Kuuntele puffi: Aina ottaa päähän tämä maksulliset ja tavalliset

Maksu-tv, multimedia pois lapsilta, harrastusten kalleus, pesikseen vapaa lyöntijärjestys. Siinä esimakua illan Urheilukansanradiosta.

Tekniikka muuttaa opettajien työtä, mutta oppilaat pyytävät perinteistäkin – "Voitaisko tehdä oikein liitutaululla jotain?"

Tietotekniikka tulee vauhdilla kouluihin ja muuttaa opetustyötä. Opettaja ei ole enää luokan edessä tietopankkina, vaan tuoreita tietoa haetaan netistä yhdessä. Samalla opitaan, mihin tietoon voi luottaa.

Uuden teatterin esitystekniikka viivästyy - hankinnasta valitettiin markkinaoikeuteen

Teatteriin yritetään nyt hankkia väliaikaista tekniikkaa, jotta teatterin avaaminen yleisölle ei viivästy.

Viestintävirasto varoittaa Android-laitteissa havaituista haavoittuvuuksista

Yhdysvaltalaisyrityksen tietojen mukaan haavoittuvuudet koskevat lähes kaikkia Android-laitteita. Sen mukaan multimediaviesteihin liittyvän haavoittuvuuden avulla olisi mahdollista ajaa laitteeseen haittaohjelma käyttäjän huomaamatta. Viestintäviraston tietoturva-asiantuntija kertoo, ettei haavoittuvuuksia mahdollisesti hyödyntäviä haittaohjelmia ole havaittu.

Todellisuutta, joka koskee ja koskettaa

Kuvia Suomesta ja maailmalta - otteita Ylen TV2:n Silminnäkijä-reportaasisarjasta vuosilta 1998-2015. Silminnäkijän siirtyminen kokonaan verkkoreportaasiksi heijastaa ihmisten mediankäytön murrosta.

Suomalaisen monimediataiteen pioneeri Marita Liulia maalaa kultaisia maisemia ja tutkii ihmistä lähikuvassa

Kansainvälisesti menestynyt, pitkän ja mittavan uran tehnyt multimediataiteilija Marita Liulia elää elämänsä kultakautta. Kesän ajaksi Heinolan taidemuseoon koottu näyttely on avaus kiertomatkalle lähtevälle näyttelysarjalle.

Näyttelikö sukulaisesi tai tuttavasi vanhoissa kotimaisissa elokuvissa?

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI kaipaa nyt tietoja elokuvien kuvauspaikoista ja niissä esiintyneistä henkilöistä. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa kuvattiin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla parikymmentä elokuvaa.

VIKES mediakeskus Sputnikista: ”Kannattaa suostua vain suoriin lähetyksiin”

Venäjän valtiollisten yhtiöiden Rosatomin ja Gazpromin konsultit pääsevät ääneen, kun Venäjän uusi valtiollinen uutistoimisto Sputnik aloittaa Suomessa. Näin arvioi Journalistien sananvapausjärjestö VIKES.

Venäläinen valtionyhtiö esitteli kansainvälistä mediahankettaan – myös Helsinkiin tulossa mediakeskus

Kansainvälisissä mediakeskuksissa työskentelee 30–100 paikallista media-ammattilaista, lupaa Rossija Segodnja -yhtiö.

Löytyykö kellaristasi bunkkeriin kuuluva kansallisaarre?

Vanhoja kotimaisia elokuvia restauroidaan digitaaliseen muotoon suurin piirtein 50 elokuvan vuositahtia. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin säilöstä löytyy suurin osa kotimaista filmielokuvista eli noin 1200 pitkää elokuvaa. KAVI toivoo suomalaisten kaivelevan arkistojaan, sillä kateissa on lukuisia elokuvia.

Porin yliopistokeskuksen johtajaksi Jari Multisilta

Porin yliopistokeskuksen johtajaksi on valittu multimedian professori Jari Multisilta. Multisilta palaa innostuteena kotikaupunkiinsa.

Annette Arlanderille Suomen merkittävin mediataidepalkinto

Annette Arlander (s. 1956) saa tämänvuotisen 15 000 euron AVEK-palkinnon. Palkintoperustelujen mukaan silmiä avaavan Arlanderin taiteellisella toiminnalla on ollut merkitystä koko taidekentälle.

VHS-kasetin ikä on asiantuntijallekin arvoitus

Jos haluat pilata VHS-kasettisi, säilytä niitä eristämättömällä ullakolla. Edes asiantuntija ei lähde arvioimaan tarkasti, kuinka pitkä elämä vanhoilla VHS-kaseteilla on luvassa. Niiden käyttöikää voi kuitenkin pidentää oikeanlaisella säilytyksellä.

Sofi Oksanen Venäjän tavasta sotia: Multimediaspektaakkelia

Kirjailija Sofi Oksanen on sitä mieltä, että Suomessa ei ole tiedostettu millaista sodankäyntiä Venäjä harrastaa.

Asiaohjelmien kilpailutus herätti suurta kiinnostusta

Kilpailutuksen tulos julkistetaan toukokuun loppuun mennessä

Maakunnan sanomalehtien levikki viime vuonna muuta maata parempi

Iisalmen Sanomien levikki jopa nousi 0,2 prosenttia edellisvuodesta.

Elokuvakerhot vähentyneet - kerhosta haetaan kokonaisvaltaista leffaelämystä

Esitystekniikka on muuttunut, samoin tapa katsoa elokuvia. Usko on ollut viime vuosina koetuksella esimerkiksi kouvolalaisen elokuvakerho Edvinin puheenjohtajalla. Katselun lisäksi kerho tarjoaa paikan myös keskustelulle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle